10 vuotta vanhempi ystävättäreni on alkoholisti. Hän on ollut useita kertoja hoidossa, jaksanut muutaman viikon ja taas aloittanut tissuttelun, joka saattaa jatkua viikkokausia. Takana on myös pari ratista kiinnijäämistä, joista hän on selvinnyt kortin menetyksellä, sekä pari kolaria joista onneksi on selvitty peltivaurioilla ja auton ojasta vetämisellä. Kulisseja yritetään pitää yllä kaikin keinoin;kenellekään ei asiasta puhuta (kaikki tietävät), koti pidetään siistinä ja töissä käydään silloin kun niitä pätkäalalla on, välillä tosin vodkan voimalla. Lapset (2 tytärtä) ovat jo onneksi parikymppisiä ja muuttaneet pois kotoaan , kärsineet tilanteesta ja hävenneet useita vuosia. Mies on pysynyt mukana tähän saakka.
Ystävättäreni huutaa minut apuun aina kun hän saa 'tarpeekseen' ja haluaa katkaista silloisen ryyppyputkensa. Voi sitä morkkiksen ja itseinhon määrää ! Itketään ja uhataan itsemurhalla.
Minä en jaksa enää. Enhän minä ole vastuussa hänen elämästään...mikään ei kuitenkaan muutu, se on nähty.
Nyt vielä kaiken lisäksi olemme hänen miehensä kanssa lähentymässä vaarallisesti. Mitään muuta ei ole tapahtunut, kuin että olen häntäkin yrittänyt keskusteluin tukea (kuten tyttäriäkin) alkoholistitaakkansa ja kylmän elämänsä kanssa.Tiedän miehen eleistä ja ilmeistä, että hän haluaisi muutakin,ja jos tilanne olisi toinen en edes epäröisi.
Voisinkohan mitenkään poistua takavasemmalle koko tilanteesta ja sanoa, etten enää aio olla tekemisissä heidän kanssaan ...
tällainen vie voimat...tai voinko tehdä mitään ?
Ystävättäreni huutaa minut apuun aina kun hän saa 'tarpeekseen' ja haluaa katkaista silloisen ryyppyputkensa. Voi sitä morkkiksen ja itseinhon määrää ! Itketään ja uhataan itsemurhalla.
Minä en jaksa enää. Enhän minä ole vastuussa hänen elämästään...mikään ei kuitenkaan muutu, se on nähty.
Nyt vielä kaiken lisäksi olemme hänen miehensä kanssa lähentymässä vaarallisesti. Mitään muuta ei ole tapahtunut, kuin että olen häntäkin yrittänyt keskusteluin tukea (kuten tyttäriäkin) alkoholistitaakkansa ja kylmän elämänsä kanssa.Tiedän miehen eleistä ja ilmeistä, että hän haluaisi muutakin,ja jos tilanne olisi toinen en edes epäröisi.
Voisinkohan mitenkään poistua takavasemmalle koko tilanteesta ja sanoa, etten enää aio olla tekemisissä heidän kanssaan ...
tällainen vie voimat...tai voinko tehdä mitään ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Koskaan sanonut ystävättärellesi että tuohon alkoholiongelmaan on olemassa erinlaisia hoitomuotoja? mielestäni sinä kulutat turhaan omia voimavarojasi, apua on tarjolla tuohon alkoholiongelmaan vaikka kuinka paljon jos omaa halua löytyy.
juuri kirjoittanut ystävänsä olleen useita kertoja hoidossa.
et sinä ole tukihenkilö, sinä olet mahdollistaja. Irtautuminen on paras palvelus mitä voit ystävällesi tehdä.
..nimittäin tuota mahdollistaja-asiaa. Olet oikeassa. Minähän olen ollut mukana 'salaliitossa' jossa juopottelua on yritetty peitellä mahdollisuuksien mukaan.Olen ollut vetämässä autoa hissunkissun ojasta ja kantamassa ystävää suihkuun edellisiltana, kun aamulla on ollut töihin lähtö. Olen kuskannut häntä hänen korttinsa ollessa kuivumassa. Siis virheitä montamonta vuotta... Meillä on kuitenkin niin pitkä historia ystävyyttä, ja muistan vielä millainen hän oli 'oikeasti'. En ehkä pysty kokonaan häntä hylkäämään. Sanoinkin hänelle kerran, että luultavasti tiemme eroavat sitten,kun hän juo itsensä hengiltä tai joutuu johonkin onnettomuuteen humalassa. Hänelle on sattunut kipeitä asioita elämässään (insestiä lapsuudessa,pikkulapsen kuolema) :
surullista seurata,miten hän elää näitä vanhoja kurjuuksia eikä jaksa keskittyä siihen mitä hänellä nyt on. Siis syy juomiseen on olemassa hänen mielestään. Olen kulkenut hänen kanssaan parikymmentä vuotta, ei ole helppoa seurata hänen murenemistaan.
Kerrot ystävättärelläsi jo olevan runsaasti "hoitokokemusta". Ystävättärelläsi on myös käytettävissään juomisen mahdollistava toimintavalmis systeemi eli oravanpyörä / noidankattila, johon hänen on hyvä "hoidosta" palattuaan hakeutua.
Ystävättäresi lienee ollut systeemin alkuperäinen pyörittäjä. Mutta nykyisellään pyörittämisvastuu on siirtynyt "tukihenkilöille". Ystävättäresti rooli nykyisellään on enää pyöriä systeemin mukana. Ja todella, mitä muuta alkoholisti kaipaakaan?
Kulisseja ylläpitävä systeemi on siis mielestäni korkea aika ajaa alas, niin ystävättäresi kuten ehdottomasti myös teidän kaikkien "tukihenkilöiden" parasta ajatellen.
Ystäväsi on ollut 'hoidossa' useita kertoja.
Hän on siis saanut alkoholismin hoitoon lääkityksen, todennäköisesti benzoja. Hän on siis sekakäyttäjä.
Benzot ovat hyviä krapulalääkkeitä ja mahdollistavat työssäkäynnin, sillä krapulassakaan vapinat ja pelot eivät vaivaa.
Ongelmana on vaan benzojen aiheuttama todella voimakas koukku.
Kokemus on osoittanut, että alkoholisti ei voi jättää alkoholia mikäli hän syö 'raitistuttuaankin' benzoja. Ne aiheuttavat ennemmin tai myöhemmin paluun alkuperäispäihteen eli alkoholin pariin. (Aivan kuten ystävällesi on toistuvasti tapahtunut).
Suomessa on mahdollista saada hoitopaikka, jossa sekä alkoholi, että 'aiheeton' benzolääkitys voidaan lopettaa.
Mitä tulee tuohon toiseen asiaan, eli ystävättäresi mieheen, niin...
Sehän on teidän kahden välinen asia. Ei se kenellekään kuulu, vai kuuluuko?
kuvioissa mukana benzot, joita ystäväni käyttää omien sanojensa mukaan 'vapinaan'. Resepti saatu viimeisimmän hoitojakson aikana. Lääkkeettömästä hoidosta on puhuttu, mutta hän ei taida oikeasti haluta irti..sanoo, että ei kestä ajatusta, ettei voisi ikinä ottaa mitään, ja että hän haluaa opetella ottamaan alkoholia niin ettei mopo karkaa käsistä. Ei onnistunut tänäkään viikonloppuna.
Eilen sain häneltä puhelun, jossa purettiin juhannuksen(=lupa juhlia) aiheuttamaa 6 päivän ryyppyputken häpeää. Maanantai ja tiistai töistä sairaslomalla, tänään pitäisi mennä paikalle. Eilen illalla siis ensin unilääke ja aamulla töihin lähtiessä vapinapilleri. En edes teeskennellyt ymmärtäväni, sanoin että oma on taas vika ja että tämä virsi on kuultu monta kertaa. No, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät,niin pari viikkoa menee näillä morkkiksilla ilman alkoholia.
Miehensäkin kanssa juttelin. Alkaa olla lopussa ymmärrys hänelläkin. Näen hänet huomenna. Kiitos kommenteistasi tähän asiaan.
Alkoholistihan on perusteellisen itsekäs ihminen, hän ottaa kaiken mitä saa läheisiltään. Niin myös sinulta. Sinun on oltava hyvin tarkkana, että pysyt vain ystävän roolissa. Kertomastasi päätellen roolisi on muuttunut hoitajan/huoltajan/tms. rooliksi. Eikä sellainen kuulu ystävyyteen. Hoitohenkilökunta on erikseen, heillä on työnohjaus, ja heidät on koulutettu kantamaan muiden taakkoja ilman että itse uupuvat. Sinä taas olet maallikko. Ja jos ryhdyt "hoitotyöhön" ilman asianmukaista koulutusta, saatat itsesi vakavaan uupumisen vaaraan.
Toki ystäviä tuetaan ja autetaan, mutta ystävän on myös autettava itseään eikä vain ottaa apua vastaan muilta. Jos ystäväsi on päihderiippuvainen, on hänen hankittava sairauteensa apua eikä kuormitettava läheisiään vuodesta toiseen. Miten paljon sympatiaa herättäisi vuodesta toiseen angiinaa poteva ja kurkkukipua valittava ystävä, jota joutuisit hoivaamaan, mutta ystävä kuitenkin kieltäytyisi menemästä lääkäriin...? Samalla lailla sinä voit vaatia ystävääsi auttamaan itse itseään eli hakeutumaan hoitoon. Sitten voit tukea häntä toipumisessa ja olla ystävä, mutta alkoholismin tukemisessa menee ystävyys hukkaan.