Te, joilla on sikiö kuollut kohtuun ja/tai tullut kivulias keskenmeno, ovatko raskausoireet hävinneet aina samantien? Onko ollut esim. pahoinvointia, tai turvotusta vaikka sikiö oli ollutkin jo kuollut?
Vai voiko olla niin, että pahoinvointiakin vain on jatkunut, vaikka sikiö on jo ollut kohdussa kuolleena?
Vai voiko olla niin, että pahoinvointiakin vain on jatkunut, vaikka sikiö on jo ollut kohdussa kuolleena?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla sikiö kuoli kohtuun raskausviikolla 17. Ensin oli pientä supisuksen tapaista kipua, sen jälkeen ei mitään tuntemuksia. Ei siis enää pahoinvointia tms. Olin käynyt juuri lapsivesipunktiossa ja seuraava neuvola-aika oli viikonlopun jälkeen. En osannut aavistaa asiaa.
pahoinvointi jatkui, vaikka sikiö oli kuollut n. viikkoa aiemmin. Vielä kaavinnankin jälkeisenä päivänä olin huonovointinen, tosin se helpotti nopeasti.
Mulla kävi näin että olin 11 5 rv:lla onnellisesti raskaana,ennenkö illalla oli tullu pikkasen verta alushousuihin(aiemmin ei mitään vuotoa). Seuraavana päivänä menin yksityiselle lääkärille tarkistuttaan asian ja gyne sanoi että ei löydä kun 3millin alkion kohdusta, eli alkio oli kuollu heti raskauden alussa varmaan viikoilla 2-3. Ja silti mulla oli ihan kaikki raskausoireet päällä, vaikka periaatteessa mun elimistö on vaan ollu raskaana näin monta viikkoa. Eli ei se keskenmeno heti enteile. Viikolla 12 4 vasta kaikki raskausoireet hävisi(väsymys,liiallinen valkovuoto, turvotus,rintojen arkuus,virtsaamisen tarve). Viikolla 13 tapahtu spontaani keskenmeno. Helvetinmoiset mahakivut`, tarvi lähteä sairaalaan. Nyt sitten tullu vuotoa kaiken kaikkiaan yhteensä 4 viikkoa. Ihmeellistä ruskeata tuhrua...
Onko muita saman käyneitä?
Säikähdykseni lähti siitä, kun tänään tuli pienen pieni ruskea jälki paperiin. Piti oikeen katsoa tarkkaan, mutta luulen että se oli hitunen ruskeaa verta. Soitin neuvolaan ja kuulemma se voi olla harmitontakin. Aiemmin tässä raskaudessa ei ole tullut mitään vuotoa. Kyllä tämä on niin arpapeliä...
Huomenna menen tarkistuttamaan ultraan asian, että tiedän onko kaikki hyvin. Tässä on muutenkin hermoiltu koko alkuraskaus, kun tätä raskautta on niin pitkään toivottu ja esikoista toivotaan.
Nyt pitäisi olla rv 9 4. Alkuraskauden ultrassa 6 3 oli vielä kaikki hyvin ja sydän sykki. Täytyy toivoa parasta.
Minulla oli takana jo yksi ku joka sinänsä oli rankka kokemus. Sen jälkeen tulin aika helposti raskaaksi ja koska takana oli ku, halusivat sairaalassa, että tilanne tarkistetaan heti kun on tullut 6vkoa täyteen. Siellä kaikki ok, sydämen sykekin näkyi selvästi. Sitten oli ensimmäisen neuvolakäynnin vuoro jolloin ultrassa ei sykettä enää löytynyt, viikkoja 11 6, sikiö kuollut vähän tätä ennen. =( Ja kun nyt tarkasti mietin, niin pari päivää ennen tuota neuvolakäyntiä mietin, että loppupa äkkiä kaikki oireet. Toisaalta, ajattelin, että kyllähän ne jo tässä vaiheessa voi helpottaakki.... mutta mahan turvotusta oli edelleen kovasti, ja jopa siinä määrin etten pystynyt "kyyryssä" istumaan, piti olla tikkusuorana. Liekö se sitten siitä, että sikiö oli kuollut kohtuun ja elimistö yritti päästä siitä eroon, en tiedä. Mutta kaiken kaikkiaan todella rankka kokemus, lääkkeellinen keskeytys neljän hengen huoneessa jossa samalla tehtiin toiselle sterilisaatiota. =((( Nyt tästä kaikesta kulunut aikaa 4kk ja yritystä on kovasti, ei vaan tärppää.
parasta teille kaikille! Mulla päättyi siis ensimmäinen raskaus sikiön kuolemaan viikolla 17 ja sen jälkeinen toipuminen oli raskasta, henkinen puoli. Nyt meillä kaksi lasta, raskaudet sujuivat hyvin. Tulin melko nopeasti uudelleen raskaaksi keskenmenon jälkeen (n.5 kk kuluttua).
Kaikki oli hyvin ultrassa. Tosi helpottunut olo... oli sanoinkuvaamattoman ihana nähdä pikkuinen, jolla sydän sykki ja joka liikuskeli jo kovasti. Kokokin vastasi täysin viikkoja. Taisin sitten vaan turhasta säikkyä!