Mitä mieltä olette vammaisen lapsen abortoimisesta? Tekisittekö itse?
Olen itse miettinyt asiaa omalta kohdaltani ja tullut siihen tulokseen että abortoisin sikiön melko todennäköisesti, myös siinä tapauksessa, että lapsi olisi ainoa mahdollisuuteni saada oma.
Ainakaan tällä hetkellä en usko, että itsestäni olisi loppuelämäkseni huolehtimaan vammaisesta lapsesta. Näen työni puolesta vammaisia ja heidän perheitään jonkin verran ja omaishoitajan työ on erittäin rankkaa!
Lisäksi vakavasti vammautuneen ihmisen elämä (puhun nyt aivovammasta) ei omasta mielestäni ole.... hmm... sanotaan nyt vaikka näin: sitä en toivo itsellenikään enkä lapsellenikaan.
Olen itse miettinyt asiaa omalta kohdaltani ja tullut siihen tulokseen että abortoisin sikiön melko todennäköisesti, myös siinä tapauksessa, että lapsi olisi ainoa mahdollisuuteni saada oma.
Ainakaan tällä hetkellä en usko, että itsestäni olisi loppuelämäkseni huolehtimaan vammaisesta lapsesta. Näen työni puolesta vammaisia ja heidän perheitään jonkin verran ja omaishoitajan työ on erittäin rankkaa!
Lisäksi vakavasti vammautuneen ihmisen elämä (puhun nyt aivovammasta) ei omasta mielestäni ole.... hmm... sanotaan nyt vaikka näin: sitä en toivo itsellenikään enkä lapsellenikaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aiemmin ajattelin, että en abortoisi lasta vamman takia, sillä enhän aborttia itselleni sallisi muutenkaan. Silloin ajattelin, että kieltäydyn kaikista testeistä ja muista. Nyt tilanne saattaa olla toinen.
Tein abortin vaikka lapsi olisi ilmeisesti ollut terve, tai kuka sitä tietää, sillä ei ollut silloin merkitystä.
Nyt ajattelen, että mikäli lapsen haluan saatan sen ottaa vastaan oli se terve tai ei. Siinä vaiheessa kun lapsen haluan, alan olemaan täysillä raskaana heti kun saan raskaudestani tietää. Sitä rakkautta ei mahdollisesti sumenna se, että lapsi ei olisikaan täydellinen.
Kuitenkin olen vahvasti sitä mieltä, sillä olen työskennellyt vakavasti kehitysvammaisten osastolla, että vammaisen elämä ei ole elämisen arvoista läheskään aina (siis eri asia kuin onko vammaisen elämä arvokasta).
Kuten en aiemminkaan voinut tietää etukäteen miten toimin sillä hetkellä kun tilanne on kohdalla, niin en tiedä sitä nyttenkään. Kantani on kuitenkin muuttunut niin, että nyt en mistään testeistä tule luopumaan, sillä tiedän abortin olevan todellinen elämänlaatua parantava vaihtoehto ja todellakin sitä harkitsisin.
Siinä vaiheessa kun minä taas olen raskaana (silloin olen sitä toivotusti) täytyy silloin katsoa tilanne erikseen; meneekö lapsen etu itseni edelle, eli teen abortin, vai olenko vaan liian rakastunut ajatellakseni muuta kuin oman lapseni saamista. Etukäteen ei voi tietää...
jos sairaaksi diagnosoitu lapsi onkin syntyessään täysin terve? Mitkä olisivat tunteet, kun abortoisitkin terveen lapsen?
Montako onnetonta kehitysvammaista olet nähnyt? Kaikki tuntemani ns. "kehitysvammaiset" ovat mitä iloisempia ja elämänhaluisimpia tuntemiani ihmisiä. Sinäkö voit heidän puolestaan sanoa, etteivät he voi elää onnellisina?
"Montako onnetonta kehitysvammaista olet nähnyt? Kaikki tuntemani ns. "kehitysvammaiset" ovat mitä iloisempia ja elämänhaluisimpia tuntemiani ihmisiä."
Olet ilmeisesti tavannut sitten vain esimerkiksi Downin syndroomasta kärsiviä kun koet asian noin yksinkertaisesti, hehän monesti pystyvätkin elämään melkein täysipainoista ja jopa itsenäistä elämää eikä siinä mitään isompia ongelmia ole.
Kehitysvamma voi kuitenkin olla paljon pahempi, mitäs olet mieltä esimerkiksi sellasesta elämästä jossa ihminen viettää koko ikänsä sairaalassa letkuissa kun oma elimistö ei toimi? Voiko sellainen ihminen elää onnellisena?
Itse olen hyvin kielteinen aborttia kohtaan, mutta esimerkiksi vaikeasti kehitysvammaisen sikiön kohdalla sen tuomat edut ovat paljon suuremmat kuin haitat, niin kyseisen sikiön kuin tulevien vanhempienkin kannalta.
lapsi oli todettu testeissä down-lapseksi. Äiti ja isä päättivät kuitenkin pitää lapsen - lapsi osoittautui synnytyksen jälkeen täysin terveeksi pikkutytöksi. Äiti oli aivan järkyttynyt, halusi puhua hoitajien ja lääkärien kanssa, jankutti hoitajat loppuun sillä että miksi lapsi on terve, miksi siitä tuli terve, oli melkein vihainen että se oli terve.
Pohjimmiltaan taisi kuitenkin olla järkyttynyt siitä ajatuksesta että oli melkein abortoida täysin terveen lapsen. :S Järkyttäisihän tuo ketä tahansa. Aina pitäisi pitää mielessä etteivät testit ole 100%. Naisen suun sai tukittua sillä kun eräs hoitaja totesi hänelle että hän sai terveen lapsen - mitä valittamista hänellä on?
Sitten nainen vasta kykeni alkaa nauttimaan terveestä lapsestaan.
Naisen päähän ei lääkärin ja useiden hoitajien kanssa käydyistä keskusteluista huolimatta mahtunut se että testi ei ole 100%. Vaikka sekin oli taatusti kerrottu ennen testejä.. Ainoastaan rumasti sanottuna se viesti meni perille ja hän kykeni käsittämään ettei sillä ollut enää mitään väliä mitä hän oli tai oli jättänyt päättämättä - hänellä oli terve lapsi sylissään.
Tuo juttu pisti itseni ainakin vähän miettimään. Mutta edelleen olisin kyllä sitä mieltä että jos joskus haluan lapsen, en halua vammaista. En tiedä haluaisinko huolehtia siitä edes vaikka se olisi testien mukaan terve mutta tulisikin sairas. En tiedä mitä sellaisille voi tehdä, antaa adoptioon kenties. Se voisi tuhota avioliiton mikäli mies haluasi pitää lapsen, mutta itse en voisi pitää vammaista lasta. :S
Kinkkinen juttu, mutta näin ajattelen itse;
Emme osallistuneet julkisen puolen ultriin juuri siksi, ettemme kokeneet tekevämme mitään sillä tiedolla, onko lapsi vammainen vai ei. Itse en olisi pystynyt lapsen elämää lopettamaan, vaan luotin luontoon että se hoitaa asian jos niikseen on ja jos lapsi syntyisi vammaisena, sitten syntyisi - me olemme kuitenkin hänet pistäneet alulle ja täten myös vastuussa jatkosta. Alkuraskauden ultrasta käytiin tsekkaamassa se tosiasia, että raskaana ollaan ja rv26 käytiin 4D ultrassa jotta nähtiin vauva ja toki siinä samalla tuli ilmi, että hän on terve ja olihan se hyvä nähdä, että kaikki on ok esim. istukan toiminta tms.
Olen itsekin ollut töissä vammaisten parissa. Olen myös kuullut eräästä tapauksesta, jossa poikaa oli pidetty aina täysin vammaisena - luultu, ettei hän tajua mistään mitään ja on ihan tööt päänsä puolesta, kunnes sitten olikin kehitetty joku menetelmä jonka avulla hän oli pystynyt kirjoittamaan kirjan ja kirjoitti kokemuksistaan, siitä miten pahalta tuntui, kun häntä pidettiin ihan aivottomana vaikka on koko ajan tajunnut kaiken. Vaikkei pystykään kommunikoimaan kuten me muut. Eli mistäpä me edes voimme tietää, minkälaista aivotoimintaa kelläkin on - vaikka päällepäin vaikuttaisikin siltä, että toinen ei ymmärrä mitään, kun ei pysty kommunikoimaan.
Ja ehkä meidän "normaalien" ihmisten mielestä vammaisen elämä ei ole aina ihmisarvoistakaan - enhän toki itsekään haluaisi elää vaikkapa vuoteenomana, kun tiedän mitä tämä elo on tällaisenaan - mutta eihän sokeakaan ole ikinä nähnyt, joten osaako hän sitten kaivata sitä, mistä ei mitään tiedä?
Ensinnäkin otetaanpa nyt nuo testit. Kun lapsen niskapoimu ultrassa ylittää raja-arvot tehdään aina kormosomitesti ennen kuin päätetään keskeytyksestä. Kromosomitesti on 100% varma tulos aina ja iänkaikkisesti!
Kun puhutaan vammaisista niin edelleen kaikille todella tulee ekana mieleen iloiset ihanat Downit! Ihania paitsi jos niiden juntturoiden kanssa on 24/7 jolloin vanhemmilla menee hermot! Iloisia jos ei pahalla tuulelal kuten kaikki muutkin. On ihan väärä luulo, että he kykenevät itsenäiseen elämään sillä suurin osa ei pysty vaan tuoettu asuminen on itsenäisyyden huippu joka saavutetaan kovalla työllä. Keskiverto Down on noin 6-7-vuotiaan tasolla joten revi siitä itsenäistä elämää.. Lisäksi lukemattomia sairauksia jotka vaativat lääkehoitoa tai seurantaa. Riski sairastua niin leukemiaan kuin alzhaimeriin on valtaväestöön nähden yli kymmenkertainen.
Osa vammaisuuden perusteella tehtävistä keskeytyksistä johtuu tietyn virheellisen geenin löytämisestä sillä edellytyksellä että sitä osataan etsiä. Yleensä se tarkoittaa että perheellä on jo yksi vammainen lapsi olemassa tai lähisuvussa (vanhempien sisaruksilla).
Suurinta osaa kehitysvammoista ei voi nähdä ultrassa tai korkeintaan epäillä suunnilleen 50/50 mahdollisuuksilla kallon muodosta tms. Konstia tutkia asiaa lähemmin ei edes ole käytettävissä mikäli vikana on kehityksessä tapahtunut virhe, moka. Edelleen on myös kehitysvammoja jotka periytyvät, mutta joita ei voida silti tutkia kuin vasta ehkä elävästä lapsesta.
Sikiön selkeä vamma esim raajan puuttuminen tms epämuotoisuus kertoo aina jotakin. Yksittäinen vaurio harvoin on yksittäinen.. Synnynnäinen vesipää on havaittavissa kyllä, mutta ihan liian myöhään keskeytyksen kannalta kuten moni muukin asia.
Tällä kaikella on yksi viesti; vammoja on niin monenlaisia ja kehitysvammoja vasta onkin!
On myös syytä pitää mielessä, että aina lapsi voi vaurioitus vasta raskauden jälkimmäisellä puoliskolla tai synnytyksessä tahi vasta vastasyntyneenä. Myös riski vammautua jopa kehitysvammaiseksi luokiteltavaksi henkilöksi on olemassa täysi-ikäisyyteen asti esim onnettomuuksissa.
Raivostuttavinta tässä asiassa on asenne jonka mukaan kaikki tuntemani ja tapaamani kehitysvammaiset ovat iloisia ja ihania jne. Meneppä tapaamaan niitä jotka eivät koskaan tule kadulla vastaan! Ei voi tietää mitä päässä liikkuu? KYllä voi ja sen laitteen nimi on EEG ja se kertoo liikkuuko siellä yhtään mitään vai onko ihan suoraa viivaa eli ei pientäkään aivotoimintaa! Ei edes reaktiota valon syttymiseen ja sammumiseen kun ei sitä havaitse niin on ilotkin aika vähissä sikäli että on näkevä tietysti?
Voi sanoa että koko työurani olen työskennellyt kehitysvammaisten parissa ja juuri niiden vaikeimpien pääasiassa. Työssä tekee kaikkensa että ihmisen elämänlaatu on paras mahdollinen ja siihen kuuluu niin iloja kuin suruja kuten kaikilla muillakin. Joskus silti tulee vastaan sellaisia joiden soisi jääneen syntymättä lainkaan tai sitten olisi jätetty tehohoitamatta. Aina kun ei ole konstia jolla elämisessä on mitään järkeä ja se elämä olisi elämisen arvoista edes hetkittäin. Kuolema tulee joskus ja korjaa pois ihan liian myöhään..
Lopuksi vielä huomautus; kohdattuani satoja kehitysvammaisia ei heidän joukossaan ole kuin muutamia joita nykyseuloillakaan saadaan kiinni! Suurimman ryhmän muodostaa edelleen Downit.. Myöskään tilastoa kehitysvamman perusteelal tehdyistä aborteiat ei tehdä erikseen. Luku ei ole siis mitenkään merkittävä koko aborttien määrässä ja todellakin näissä tapauksissa usein kotona on jo yksi vammainen jolloin toisen tuloa ei todellakaan haluta eikä se vähennä sen ensimmäisen lapsen arvoa ihmisenä millään tasolla!