Näin Vaasassa...

On pitäny useasti ottaa tämä asia keskusteltavaksi ja nytpä sen teenkin. Eli kuinka teidän suhteenne toimii omaan neurologiinne ja epihoitajiin. Mulle sanottiin aluksi, että hoitaja olis puolen vuoden välein ja lääkäri vuoden välein. Ei aivan menny niin. Täällä tää touhu on aivan järkyttävää.
Hoitajalle kutsuttiin viimeks vuosi sitten kesäkuussa ja samoihin aikoihin lääkärille, tosin tämä kutsu tuli KAHDEKSAN KUUKAUTTA MYÖHÄSSÄ! Olen tässä taas odotellut kutsua tarkastukseen, kun kerta on vuosi mennyt, mutta eipä ole kuulunut. Kaiken tämän lisäksi niiden kolmen vuoden aikana joina olen epiä sairastanut diagnosoidusti olen aina asioinut eri neurologin kanssa. Viimeksi tyypillä oli niin kiire, että olin huoneessa ehkä noin viis minsaa, siinä jäi moni asia kysymättä.
Kaiken huippu oli, että viime syksynä sairaalan uusi neuro soitti mulle ja sano, että "mä vähän katsoin näitä sun tietoja ja eihän sulla pakosta edes ole epiä, mutta puhutaan sitten kun sulla on tässä pian lääkäri!" Olin puhelun jälkeen ihan öönä, A. Mulla on ollu useita epilepsia kohtauksia ja B. Ei mulla edes pitäny olla tarkastusta (ja kuten arvasin ei oo nyt kesäkuuhunkaan mennessä kutsuttu). Tais mennä heppu soittaan väärälle epileptikolle!

Että näin täällä Vaasassa!!!
7629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minulla on n.5 kk sitten todettu epilepsia.Olenkin jo käynyt 5 kertaa neurolla.On otettu uni eeg ja mangneettikuvat jne. Sairaanhoitaja on ollut joka kerta sama, mutta lääkäri eri, tarkoitus oli että se olisi sama, mutta kun aikoja jouduttiin muuttamaan.
Nyt sitten minulla on 4 kk päästä kontrolliaika ja sitten puhuivat että puolen vuoden välein jos ei ole mitään erityistä.Itse olen saanut upeaa, asiantuntevaa apua.

Äänestä

näin nyt viimeisen puolen vuoden aikana
olen käynyt 2 kertaa ja kerran on Neurologi soittanut mulle.
Tosin on tehty näitä lääkemuutoksia,
mutta jos epilepsian lääketapaino on hyvä
niin käydään n. kerran puolessa vuodessa
tai kerran vuodessa.
Pyritään, että aina on sama Neurologi ja
sairaanhoitaja voi vaihtua ja sairaanhoitajalla käydään
neurologin jälkeen siis heti ja varataan uudet ajat.

Nyt kesäkuussa kävin ja taas syyskuussa menen.

Kannattaa itse soitella ja varata aikoja,
eikä odotella niiden ilmoittavan aikoja teille.

Äänestä

lähes joka kerta oli eri lääkäri, kunnes sain ajettua asian niin, että joka kerralla oli sitten sama lääkäri. Oli tympeää, kun joka kerta sai aloittaa kertomaan kaikki alusta ja kun epilepsia ei ole ainut sairaus.
Ajat on kyllä tullut onneksi ajallaan. Aikasemmin siellä piti useammin käydä, kun lääkitys ei toiminut, mutta nyt leikkauksen jälkeen vuoden välein on riittänyt.

Äänestä

OYS:ssa n.26 vuotta ollut sama lääkäri, ja n.3-4 kertaa joku muu. Käynnit 1/5-1 vuodessa, joskus ollaan soiteltu lääkkeistä ja sairaslomista. Mulla on suoranumero hälle ja kyllä seki soittaa mulle aikoja ja lääke arvoista jos niitä täytyy muutella, tai suola arvot ovat alhaalla.

Äänestä

Mä en oo käynyt ollenkaan neurologin vastaanotolla ihan alkutaivalten jälkeen. Silloin viimeksi kun oli magneettikuvaus.. ja siitä on aikaa. Mulla on aina ollut vain soittoaika ja itse oon soitellut lääkkeistä ja muusta. Lääkkeitä on vaihdettu monet kerrat ja sekin tapahtui niin, että lääkäri postitti minulle uuden reseptin ja ohjeet ym.

Soittoaika minulla on ollut kerran vuodessa ja nyt viimeksi puhetta oli, että seuraavan kerran soittoaika olis vasta 2 vuoden päästä.. kun kohtaukset on hyvin hallinnassa.

Ai niin.. sama lääkäri on koko ajan ollut, että se on plussaa.. oon kyllä harkinnut, että vaihtaisko lääkäriä, kuin sain pettyä aika pahasti tässä keväällä..

Äänestä

vuotta kokkolassa joka kerta eri lääkäri ei koskaan saa kiinni ja eivät muutenkaan tuntuneet tietävän mistään mitään.

Nyt 6 vuotta Oys sama lääkäri kontrollit kolmen kuukauden välein hoitaja saattaa vaihtua mutta aina jonpi kumpi 2 omahoitajasta.

Äänestä
  • Jyväskylässä olen käyny 30v neurolla n 5 eri lääkärillä vanhimmat ovat jääneet, jäämässä eläkkeelle.hyvin on menny vaikka ei aina ole sama lääkäri ollutkaan kuin edellisellä kerralla, muistavat silti minut.Mahd uusillekkin neuroille sanon et moro ym.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö -80 kirjoitti:

On pitäny useasti ottaa tämä asia keskusteltavaksi ja nytpä sen teenkin. Eli kuinka teidän suhteenne toimii omaan neurologiinne ja epihoitajiin. Mulle sanottiin aluksi, että hoitaja olis puolen vuoden välein ja lääkäri vuoden välein. Ei aivan menny niin. Täällä tää touhu on aivan järkyttävää.
Hoitajalle kutsuttiin viimeks vuosi sitten kesäkuussa ja samoihin aikoihin lääkärille, tosin tämä kutsu tuli KAHDEKSAN KUUKAUTTA MYÖHÄSSÄ! Olen tässä taas odotellut kutsua tarkastukseen, kun kerta on vuosi mennyt, mutta eipä ole kuulunut. Kaiken tämän lisäksi niiden kolmen vuoden aikana joina olen epiä sairastanut diagnosoidusti olen aina asioinut eri neurologin kanssa. Viimeksi tyypillä oli niin kiire, että olin huoneessa ehkä noin viis minsaa, siinä jäi moni asia kysymättä.
Kaiken huippu oli, että viime syksynä sairaalan uusi neuro soitti mulle ja sano, että "mä vähän katsoin näitä sun tietoja ja eihän sulla pakosta edes ole epiä, mutta puhutaan sitten kun sulla on tässä pian lääkäri!" Olin puhelun jälkeen ihan öönä, A. Mulla on ollu useita epilepsia kohtauksia ja B. Ei mulla edes pitäny olla tarkastusta (ja kuten arvasin ei oo nyt kesäkuuhunkaan mennessä kutsuttu). Tais mennä heppu soittaan väärälle epileptikolle!

Että näin täällä Vaasassa!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu