Paras syntymäpäivälahja

Lumpeenkukka

Syntymäpäivälahja

Sara käänsi avainta kotitalonsa ulko-ovessa. Hänen pitkät vaaleat hiuksensa hulmahtivat läpivedon aikaansaamana. Isä täyttää tänään 50 vuotta. Isä ei ollut hänen biologinen isänsä, mutta isäksi Sara oli häntä kutsunut aina. Saran oikea isä oli kuollut jo ennen kuin Sara oli syntynyt, ja kun Sara oli ollut ihan pikkuinen äiti oli lähtenyt Argentiinaan jonkun latinalaisen miehen matkaan Saran ollessa viisivuotias. Sille tielle äiti jäi. Niinpä Sara jäi isäpuolensa kanssa asumaan isän isoon omakotitaloon. He olivat oikeastaan isä ja tytär- ei fyysisesti, mutta henkisesti. Sara oli tehnyt runsaasti etukäteisvalmisteluja juhlia varten. Saran tilaaman pitopalvelun oli määrä huolehtia ruokien valmistuksesta ja tarjoiluista. Syntymäpäiväjuhliin oli kutsuttu satakunta vierasta. Saraa jännitti. Nähdessään Saran astuvan olohuoneeseen isän ilme kirkastui ja hän halasi Saraa. Isän kasvoilla ei näkynyt merkkiäkään juhlastressistä. Hän oli luonteeltaan vakaa ja rauhallinen. Isä oli Saran silmissä charmikas –vahva, komea ja nuorekas. Missä ikinä hän liikkuikin naiset kiinnittivät häneen huomionsa. He flirttailivat, iskivät silmää ja pyysivät isää treffeille. Sarasta se oli pelkästään hauskaa. Usein he vitsailivat siitä leikkimielisesti.

Isän syntymäpäiväjuhlat onnistuivat täydellisesti. Ihmiset olivat jutelleet juhlissa iloisesti. Tunnelma oli ollut hyvinkin rento. Isä sai paljon hienoja lahjoja, mutta Saran lahja oli vielä antamatta. Hän oli suunnitellut antavansa isälleen jotakin ikimuistoista. Saran mahanpohjaa kipristi ajatus illan yllätyksestä. Juhlahumun hälvettyä Sara nappasi eteisestä silkkihuivin, jolla sitoi isän silmät. –Älä kysy mitään, hän tokaisi isälleen ja veti tätä hellästi kädestä kohti yläkertaa. Saavuttuaan yläkerran isoon makuuhuoneeseen ovikello soi. –Joku juhlavieraista on varmaan unohtanut jotakin, Sara sanoi ja ilmoitti menevänsä avaamaan. Isä jäi seisomaan avuttomana keskelle makuuhuoneen lattiaa.

Sara avasi ulko-oven, jonka takana seisoivatkin hänen odottamansa vieraat. Ninja ja Kathy saapuivat kreivin aikaan. He sopivat nopeasti järjestelyistä ja siirtyivät melkein ääneti yläkertaan. - Kuka siellä oli?, isä kysyi uteliaana. –Kohta näet, Sara vastasi ja jatkoi: ” Te pärjäättekin vallan hyvin kolmisin. Minulla on vähän tekemistä”. Sara lähti kohti alakertaa, mutta jähmettyi portaiden yläpäähän. Hän tunsi pienen kihelmöinnin vartalossaan. Mitä jos hän hetken kurkistelisi oven raosta? Ajatus tuntui niin houkuttelevalta, ettei hän laskeutunutkaan portaita alakertaan. Jokin pakotti hänet jäämään.

Ninja ja Kathy olivat vaihtaneet pikkuiset bikinit ylleen ja laittaneet hypnoottisen kaunista musiikkia soimaan tunnelman aikaansaamiseksi. Molemmat tytöt olivat erittäin kauniita ja seksikkäitä. Ninja oli tummahiuksinen, ruskeasilmäisen ja hieman eksoottisen näköinen kun taas Kathy oli skandinaavisen vaalea sinisine silmineen. Heidän kiinteät rintansa kaartuivat hyvin istuvissa bikineissä kauniisti. Viimein he alkoivat riisua isältä vaatteita pois. Isä oli hämmentynyt. – Ei mitään hätää, tytöt rauhoittelivat. He jättivät ainoastaan isälle bokserit jalkaan. Oli aika ottaa huivi isän silmiltä pois. Isän silmät laajenivat hämmästyksestä, kun hän näki seksikkäät tytöt. Luvassa oli parin tunnin ajan rentoutumista kokovartalokuorinnan ja –hieronnan parissa. Sara tunsi mielihyvää nähdessään isän tyytyväisen ilmeen, kun hänet oli siirretty makaamaan hierontapöydälle. Ninja ja Kathy alkoivat kuoria isän ihoa hellästi pyörivin liikkein. He ottivat isältä alushousutkin pois. Nyt isä oli ilman rihman kiertämää tyttöjen käsiteltävänä.

Kuorinnan jälkeen tytöt alkoivat hieromaan isää appelsiinilta ja myskiltä tuoksuvalta öljyllä. Liikkeet olivat pehmeitä ja määrätietoisia. Sara tunsi sykähdyksen jalkovälissään. Miksi hän oli niin kiihottunut? Saran valtasi hämmennys ja hän tunsi, kuinka jalkovälin polte vain yltyi. Kathyn hieroessa isän sisäreisiä isän kalu jäykistyi hiljalleen. Kun Kathyn kädet liukuivat isän sisäreisiä pitkin peniksen juuresta kohti vatsaa niin isän kalu ponnahti täyteen erektioon. Sara alkoi kostua.

Kahden tunnin kuluttua tytöt lopettivat ja Sara maksoi heille ruhtinaallisesti. Heidän palveluihin ei kuulunut seksipalveluja, vaikka olivathan he nähneet monien miesten kiihottuvan äärimmilleen öljyllä tehtävästä hieronnasta. Isä oli jäänyt yläkertaan ja Sara ajatteli käydä vielä toivottamassa hänelle hyvää yötä. Sara koputti hiljaa makuuhuoneen oveen ja pujahti huoneeseen. Isä istui beigeen kylpytakkiin kietoutuneena pehmeässä nojatuolissa raukea ilme kasvoillaan – Kiitos Sara-kulta. Se oli todella rentouttavaa. – Hyvä, että pidit, Sara sanoi. Isä viittoili hymyillen hänet polvelleen istumaan. Sara istui isänsä polvelle kuin lapsena ikään. Hän tunsi paisuneen klitoriksen sykkivän allaan. Tunnelma oli sähköinen. Isä silitti hänen vaaleaa tukkaansa ja painoi päänsä Saran selkää vasten. Isän kädet olivat isot ja lämpimät. He antoivat halulleen periksi ja huokasivat molemmat kiihtyneinä. Isä liu’utti kätensä Saran pyöreille rinnoille hyväillen niitä hellästi. Nännit kovettuivat kiihkosta. Sara istui selin isäänsä ja isä vetäisi häntä lähemmäs itseään. Isän kalu tuntui kivikovalta ja kuumalta Saran pyllyä vasten. Isä riisui Saralta juhlapaidan hitaasti. Sara äännähti hiljaa. Isä riisui myös rintaliivit. Saran paljaat ja kiinteät rinnat kehottivat isää koskettelemaan niitä. Pikku hiljaa isä siirsi käsiään alemmaksi ja silitteli Saran silkinsileää vatsaa. Saran vartalo nytkähti, kun isän käsi liukui pitkin alavatsaa kohti kosteutta –kohti vadelmankokoiseksi paisunutta klitorista. Kosteus valui Saran jalkovälissä, kun hitaasti ja kiusoitellen isän käsi pujahti pikkupöksyihin. – Voih, Sara äännähti. Isän kiihkeä hengitys tuntui Saran niskassa. Sormet sujahtivat kosteaan jalkoväliin tehden nautinnollisen hitaita, pyöriviä liikkeitä. Sara oli nautinnosta sekaisin.

Yhtäkkiä isä nosti Saran sylistä pois ja ohjasi hänet polvilleen nojatuolin eteen. Sara ymmärsi vihjeen ja ryhtyi halusta vapisevin käsin riisumaan isältä boksereita. Kosteus valui pitkin Saran reisiä. Klitoris sykki halusta. Kivikova kalu ponnahti housuista ulos ja Sara tarttui kalun varteen. Hän nuoli suonikasta vartta. Hän kosketteli kielellään ja huulillaan silkinsileää terskan päätä. Isä huohotti kiihkeänä. Sara nuoli hitaasti ikään kuin kiusoitellen ja sai isän halusta suunniltaan. Isä tarttui Saraa hiuksista ja painoi Saran päätä lähemmäksi jalkoväliään. Sara ei voinut muuta kuin upottaa ison ja sykkivän kullin suuhunsa ja alkaa imeä rytmikkäästi. Sara tunsi suolaisen maun suussaan, kun terskanpäästä purskahti pari tippaa. – Mä tulen, isä huohotti, kun Sara imi kovaa kalua. Samassa kuuma sperma syöksyi Saran suuhun ja valui pitkin Saran suupieliä. Isä huusi nautinnosta sillä hetkellä kun laukesi. Sara nuolaisi suolaisia, spermaisia huuliaan ja istuutui sängyn reunalle.

Isä nousi kiihkeästi hengittäen nojatuolista ja polvistui Saran eteen. Saran kuuman kostea pillu oli kuin tarjottimella isän sängyn reunalla. Isä painoi pehmeät huulensa Saran jalkoväliin. Sara inisi nautinnosta ja tarttui isää hiuksista. Hän painoi kiihkosta vapisten isän päätä lähemmäksi sykkivää pilluaan. Isän kieli löysi juuri oikeat sopukat. Isä nuoli Saran klitorista niin ihanasti, ettei Sara enää kestänyt vaan räjähti ihanaan orgasmiin. Orgasmi vavahdutti Saran ruumista niin, että hän voihki kovaan ääneen. Nautinnosta raukeana he nukahtivat vierekkäin isän sängylle.

Sara heräsi siihen, kun isä hyväili hänen kosteaksi jäänyttä pilluaan. Saraa alkoi heti haluttamaan, kun hän näki isän valtavan erektion. He molemmat halusivat tätä. Tämä oli Saralle erilaista kuin itsetyydytys. Tämä oli jotain uutta ja ihanaa. Isä käski häntä asettumaan sängylle nelin kontin ja hän itse siirtyi Saran taakse kalu kovana. Isä liikutteli hitaasti sileää terskanpäätä Saran pyöreää peppua vasten. Saran pillusta valui kosteutta pitkin reisiä. Hänen jalkansa tärisivät halusta. Isä härnäsi häntä. Sara rukoili isää työntymään häneen. Isä täytti Saran toiveen ja työnsi sykkivän kullinsa Saran vaaleanpunaiseen, kosteaan pilluun. Hitaasti ja ihanasti. Sara ulvaisi kivunsekaisesta nautinnosta. Isällä oli iso kulli. Se työntyi Saraan valtoimenaan. Se täytti Saran jokaisen sopukan. Isä tarttui Saraa lanteista ja alkoi työntyä yhä syvemmälle ja syvemmälle. Isä aloitti rytmikkäät työnnyt. He ääntelivät nautinnosta. Sara hyväili toisella kädellään klitoristaan samalla kuin isä nussi häntä takaapäin. Isän kivekset hakkasivat Saran pyllyä vasten. Saran kuuma pillu puristui tiukkana isän sykkivän kullin ympärille. – Mä en ole koskaan nussinut näin tiukkaa pillua, isä huohotti. Muutama työntö ja he molemmat laukesivat räjähtäen orgasmiin. Isä puristi käsillään Saran lanteita nytkähdellen orgasmin voimasta. Hetken kuluttua isä lysähti Saran päälle ja voihkaisi. – Tämä oli paras syntymäpäivälahjani, isä sanoi lempeästi ja antoi Saran poskelle suukon.

9

10564

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harmi

      Tämä tarina on kyllä ihan insestiä. Biologinen tai ei, isä on aina isä -ja isiä ei nussita. Harmi, kirjoittaja on selvästi hyvä ja osaava, mutta ainakin henkkoht aihe oli liian luotaantyöntävä. Sori, kaveri! Ensi kerralla kiltimmin?

      • Alkup.kirjoittaja

        Mietinkin, että tulikohan reväistyä vähän liian rankka tarina ja näinhän siinä taisi sitten käydä. Täytyy kehitellä uusi tarina, joka ei olisi aiheeltaan tuollainen tabu. Mutta, kiitos palautteestasi.


      • tabut
        Alkup.kirjoittaja kirjoitti:

        Mietinkin, että tulikohan reväistyä vähän liian rankka tarina ja näinhän siinä taisi sitten käydä. Täytyy kehitellä uusi tarina, joka ei olisi aiheeltaan tuollainen tabu. Mutta, kiitos palautteestasi.

        on tehty tapettaviksi:D


      • harmi
        Alkup.kirjoittaja kirjoitti:

        Mietinkin, että tulikohan reväistyä vähän liian rankka tarina ja näinhän siinä taisi sitten käydä. Täytyy kehitellä uusi tarina, joka ei olisi aiheeltaan tuollainen tabu. Mutta, kiitos palautteestasi.

        Asia jäi mietityttämään, ja tähän tulokseen tulin: minusta raja menee suunnilleen siinä, että jos esim. mies, jonka kanssa äidilläsi on ollut vipinää, mutta joka ei ole ollut läsnä minkäänlaisena isähahmona tai "kilttinä setänä", kun olet ollut alaikäinen, on näennäisesti ok seksikumppani aikuisena. Esim.näin tarinan tasolla.(Koska kuka haluaa oikeassa elämässä naida tyyppiä, jota oma mutsi on hoitanut?) Silloin, jos mies on ollut isähahmo, tai muuten vaan vieraillut elämässäsi kun olet ollut lapsi, se ei ole ok. :D Saati sitten jos kyseessä on biologinen lähisukulainen.
        Nämä ovat fiilispohjaisia juttuja, ja tuskin niitä pystyy perustella kovin johdonmukaisesti. Minulle henkilökohtaisesti mikä tahansa insestiin viittaava on jo liikaa, ja latistaa tunnelmaa. Ehkä se, mikä tarinassasi oli niin bizarrea, oli juuri isiksi kutsuminen, joka oli taholtasi varmaan ihan tehokeino.
        Olet selvästi hyvä kirjoittaja, joten jatka tarinointia. :) Novelli on aina vain novelli, ja siksi kai täällä anonyymisti ollaankin, että saa tuoda esiin kirjoittajaminänsä pimeitäkin puolia.


      • Alkup.kirjoittaja
        harmi kirjoitti:

        Asia jäi mietityttämään, ja tähän tulokseen tulin: minusta raja menee suunnilleen siinä, että jos esim. mies, jonka kanssa äidilläsi on ollut vipinää, mutta joka ei ole ollut läsnä minkäänlaisena isähahmona tai "kilttinä setänä", kun olet ollut alaikäinen, on näennäisesti ok seksikumppani aikuisena. Esim.näin tarinan tasolla.(Koska kuka haluaa oikeassa elämässä naida tyyppiä, jota oma mutsi on hoitanut?) Silloin, jos mies on ollut isähahmo, tai muuten vaan vieraillut elämässäsi kun olet ollut lapsi, se ei ole ok. :D Saati sitten jos kyseessä on biologinen lähisukulainen.
        Nämä ovat fiilispohjaisia juttuja, ja tuskin niitä pystyy perustella kovin johdonmukaisesti. Minulle henkilökohtaisesti mikä tahansa insestiin viittaava on jo liikaa, ja latistaa tunnelmaa. Ehkä se, mikä tarinassasi oli niin bizarrea, oli juuri isiksi kutsuminen, joka oli taholtasi varmaan ihan tehokeino.
        Olet selvästi hyvä kirjoittaja, joten jatka tarinointia. :) Novelli on aina vain novelli, ja siksi kai täällä anonyymisti ollaankin, että saa tuoda esiin kirjoittajaminänsä pimeitäkin puolia.

        Tuossa kiteytyykin aika lailla se, mitä itsekin asiasta ajattelen. Fiktiotahan nämä minun kirjoitukseni ovat ja ehkä minulla on jonkinlainen tarve hätkähdyttää ja herättää ajatuksia/keskustelua.


    • ei toimi

      kyll se näin on. Vaikka ois vain isäpuoli ja ei biolg.isä, tämä menee insestihommiks, sairasta siis.

    • artturi56

      Lisää kiitos vastaavia juttuja,on ihan ok

    • kirjoitettu

      täytyy sanoa. Olipas mukava lukea teksitä, jossa kirjoitus- tai asiavirheitä ei ollut juuri lainkaan. Asiasisältö varmasti jakaa mieleipiteitä. Toiset tykkää, toiset ei.

    • #89

      niin että jos sun faijas nussii sua takaapäin, niin sen kivekset tuskin osuu sillon sun perseeseen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1390
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1345
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1235
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1095
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1041
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1028
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      868
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe