Hormoonit hyrrää sanotaan, kun raskaana olevaa äitiä itkettää tai suututtaa tai huolettaa ja samalla täysin ohitetaan se tosiasia, että äidiksi tuleminen on itseasiassa niin valtaisa elämänmuutos, että se saakin liikutella tunteita laidasta laitaan. Äidiksi tulemisessa on paljon iloisia asioita, mutta samalla myös paljon kipeitä asioita, luopumista vapaudesta, itsellisyydestä, yöunista ja turvallisesta työyhteisöstä, on epävarmuutta tulevasta tuntemattomasta, äitiloukkuun jäämisestä, uran loppumisesta, yhteiskunnan ulkopuolelle joutumisesta ja pelkojakin, monia epäonnistumisen mahdollisuuksia. Usein se kaikki kuitataan vain sillä, että hormoonit hyrräävät?
Vaan muistelkaapa ystäväänne, joka päätti muuttaa ulkomaille. Päätös oli ehkä vapaaehtoinen ja tuleva muutto toisi paljon hyvää tullessaan, mutta ystävänne oli silti kovin ailahtelevainen. Kuinka arki, työ ja asuminen lopultakin järjestyvät? Pärjääkö hän todellakin uudessa kulttuurissa? Jaksaako? Osaako? Välillä haikeus valtasi mielen, kun kaikki tuttu, turvallinen ja rakaskin oli jätettävä taakse. Vaikka odotukset olivat korkealla, välillä kyyneleet vierivät pitkin poskia ja välillä yöt jäivät jännityksestä ja huolista unettomiksi. Hyrräsivätkö hormoonit?
Entä, kun veljenne lähti rauhanturvaajaksi. Päätös oli vapaaehtoinen, odotukset korkealla ja seikkailumieltä matkassa mukana, mutta muuttamiseen liittyi myös kipeitä asioita. Tyttöystävä ei ollut täysillä mukana ja rakkaus rakoili. Kestäisikö suhde? Entä jos kaikki vierailla mailla ei menisikään aivan niinkuin pitäisi? Jaksanko, onnistunko, veljenne pohdiskeli yksinäisyyteen vetäytyneenä ja ääneenkin. Oli toisinaan ärtynyt ja hankala. Välillä ahdisti, jännitti ja itkettikin, otti pari kertaa suomalaiskansalliseen tapaan kunnon kännitkin, vaikka päällimmäisenä oli kuitenkin iloinen odotus. Hyrräsivätkö hormoonit?
Entä kun itse vaihdoit työpaikkaa tai heittäydyit vakiintuneesta työelämästä opiskelijaksi - ihan vapaaehtoisesti, niin jännittikö, pelottiko, valtasiko haikeus mielen, kun työpäivät vähenivät vähenemistään ja elämänmuutos läheni? Hyrräsivätkö hormoonit?
Minua ärsyttää odottavan äidin isoon elämänmuutokseen sopeutumisen leimaaminen hormoonien hyrräämiseksi (ja aivan erityisesti terveydenhuollon ammattilaisten liittyminen tuohon perusteettomaan hormoonit hyrrää -kuoroon). Miesten, naisten, poikien, tyttöjen, mummojen ja pappojen mielialat ailahtelevat vähemmistäkin muutoksista. Äidiksi tuleminen on oikeasti niin iso asia, että olisi kumma, jos se ei todella liikuttelisi tunteita laidasta laitaan. En edes usko, että hormoneilla on oikeasti juuri mitään todellista vaikutusta mielialoihin. Hormonit hyrrää on vain yhteisömme tapa vähätellä äidiksi kasvamisen suurta haastetta. Kaiken lisäksi kasvava vauva pitää kyllä huolen siitä, että äiti muistaa yötä päivää, mitä tuleman pitää. Jos äiti unohtuu liian pitkäksi aikaa muihin ajatuksiinsa, vauva voi potkaista lujasti vaikkapa suoraa virtsarakkoon. Ei unohda äiti minua ei.
Vaan muistelkaapa ystäväänne, joka päätti muuttaa ulkomaille. Päätös oli ehkä vapaaehtoinen ja tuleva muutto toisi paljon hyvää tullessaan, mutta ystävänne oli silti kovin ailahtelevainen. Kuinka arki, työ ja asuminen lopultakin järjestyvät? Pärjääkö hän todellakin uudessa kulttuurissa? Jaksaako? Osaako? Välillä haikeus valtasi mielen, kun kaikki tuttu, turvallinen ja rakaskin oli jätettävä taakse. Vaikka odotukset olivat korkealla, välillä kyyneleet vierivät pitkin poskia ja välillä yöt jäivät jännityksestä ja huolista unettomiksi. Hyrräsivätkö hormoonit?
Entä, kun veljenne lähti rauhanturvaajaksi. Päätös oli vapaaehtoinen, odotukset korkealla ja seikkailumieltä matkassa mukana, mutta muuttamiseen liittyi myös kipeitä asioita. Tyttöystävä ei ollut täysillä mukana ja rakkaus rakoili. Kestäisikö suhde? Entä jos kaikki vierailla mailla ei menisikään aivan niinkuin pitäisi? Jaksanko, onnistunko, veljenne pohdiskeli yksinäisyyteen vetäytyneenä ja ääneenkin. Oli toisinaan ärtynyt ja hankala. Välillä ahdisti, jännitti ja itkettikin, otti pari kertaa suomalaiskansalliseen tapaan kunnon kännitkin, vaikka päällimmäisenä oli kuitenkin iloinen odotus. Hyrräsivätkö hormoonit?
Entä kun itse vaihdoit työpaikkaa tai heittäydyit vakiintuneesta työelämästä opiskelijaksi - ihan vapaaehtoisesti, niin jännittikö, pelottiko, valtasiko haikeus mielen, kun työpäivät vähenivät vähenemistään ja elämänmuutos läheni? Hyrräsivätkö hormoonit?
Minua ärsyttää odottavan äidin isoon elämänmuutokseen sopeutumisen leimaaminen hormoonien hyrräämiseksi (ja aivan erityisesti terveydenhuollon ammattilaisten liittyminen tuohon perusteettomaan hormoonit hyrrää -kuoroon). Miesten, naisten, poikien, tyttöjen, mummojen ja pappojen mielialat ailahtelevat vähemmistäkin muutoksista. Äidiksi tuleminen on oikeasti niin iso asia, että olisi kumma, jos se ei todella liikuttelisi tunteita laidasta laitaan. En edes usko, että hormoneilla on oikeasti juuri mitään todellista vaikutusta mielialoihin. Hormonit hyrrää on vain yhteisömme tapa vähätellä äidiksi kasvamisen suurta haastetta. Kaiken lisäksi kasvava vauva pitää kyllä huolen siitä, että äiti muistaa yötä päivää, mitä tuleman pitää. Jos äiti unohtuu liian pitkäksi aikaa muihin ajatuksiinsa, vauva voi potkaista lujasti vaikkapa suoraa virtsarakkoon. Ei unohda äiti minua ei.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin minäkin ihmettelin hormonien hyrräys puheita, siihen asti kunnes lopetin e-pillereitten syönnin. Vaikkeivat ne ehkä täysin olekaan verrattavissa ihmisen luonnollisiin hormoneihin. Mutta se ei tosiaan ole uskon asia - kun sanot, ettet usko hormonien vaikuttavan. Kannattaisi sinun tutustua noihin hormoneihin pikkasen tarkemmin - yllättävän monimutkaisia ne ovat mutta ihan tutkittuja juttuja, miten minkäkin pitoisuuden on todettu eri tilanteissa olevan ihmisellä korkeammalla jne. Tottakai elämänmuutokset vaikuttavat jo yksinään, mutta ei se mielestäni ole mitään "kuittailua" jos todetaan, että hormonit hyrrää. Kyllähän ihmiset monesti itsekin toteavat sen omassa itsessään, että fysiikassa tapahtuu jotain muutoksia. Ja esim. synnytyksen jälkeinen masennuskin voi johtua hyvin pitkälti hormonaalisista muutoksista.
Itse olen raskausaikana säästynyt pahemmilta hormonimuutoksilta, mutta hassulta se tuntuu, kun nyt on joutunut huomaamaan, että välillä ilman mitään syytä on yhtäkkiä sellainen olo että voisi itkeä ja välillä on tullut vähän tirauteltuakin.
mut lähes kaikki elimistön toiminnot ovat sidoksissa hormoneihin. esim.stressi tutkitusti vaikuttaa hormoneihin, samoin suuret elämäntilanteiden muutokset saavat sisäerityksessä muutoksia aikaan. kaikkea en mäkään panis hormonien piikkiin, mut varmasti niillä osuutensa on - siis mielialoihimme ja koko elämäämme!
Minä olen aina uskonut, että mielialoilla on enemmän vaikutusta hormoneihin kuin hormoneilla mielialoihin. Kun otat itseäsi niskasta kiinni, ryhdyt huolehtimaan kehostasi ja mielestäsi, nukut riittävästi, ulkoilet ja sivistät itseäsi sekä tapaat ystäviäsi, niin hormonitoimintakin vakiintuu.
Kyllä se "hormonit hyrrää" taitaa olla sekä miesten välinpitämätöntä kuittailua naisille että naisten itsensäkin haluttomuutta analysoida omaa elämäänsä ja tuntemuksiaan ääneen puolisonsa kanssa.