Hei!

Hei.

Oletteko oikeasti niin alakynnessä tietojenne kanssa, että pitää ryhtyä väittämään todellisiin asioihin vastaan? Realniina on kyllä ollut asioissaat oikeassa, oli sitten ollut kyse yliaikaisuudesta tai muista asioista.

Olen seurannut tätä palstaa jonkun aikaa ja huomannut, miten suuri osa keskustelijoista ei itse osaa antaa minkäänlaista totuutta omille puheilleen ja sanomisilleen ja vaativat toisten tekevän sitä.

Jos Realniina väittää, että yliaikainen on vasta 42 0 viikolta lähtien, niin se, joka väittää toisin voisi tuoda sen lähteen toisille nähtäväksi, että näkee kumpi on oikeassa.

Itse olen sitä mieltä, että yliaikainen on vasta 42 0 viikolta lähtien, kuten Realniinakin, ja tiedän, että se on totuus.

Joten pyydän teitä muita nyt miettimään omia asioitanne ja perustelemaan itse vastaväitteenne toisille, ilman mitään haukkumisia.
392425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

väliä sillä teille on jos joku sanoo olevansa yliaikainen viikon 40 jälkeen??? Ei ole ollut kysymys siitä onko se oikein vai väärin vaan siitä että heti puututaan siihen kun joku erehtyy sanomaan teidän mielestänne väärin...

Äänestä
  • Ensinnäkään, se ei ole mielipidekysymys.

    Ja sitä väliä, kuten aiemminkin totesin, että sillä aiheutuu turhaa stressiä ja huolta niille, jotka eivät tiedä että raskaus on yliaikainen vasta rv42 jälkeen - ja heille itselleenkin, jotka pitävät itseään yliaikaisina vain siksi, että la on mennyt ohi. Sitten joku jopa vaatii käynnistystäkin vaan sen vuoksi, kun on "yliaikainen".. Miksi stressata kun raskauden kannalta sillä päivämäärällä ei ole mitään merkitystä, muuta kuin se, että vauvat useimmiten syntyvät plus miinus kaksi viikkoa lasketusta ajasta.

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Ensinnäkään, se ei ole mielipidekysymys.

    moni nyt loppujen lopuksi oikeesti siitä niin hirveetä stressiä vetää jos se raskaus sen yli 40 viikon menee. Kyse on ollut siitä että olo käy tukalaksi lopussa aina joka päivä enemmän ja enemmän ja viikon 40 jälkeen myös vauvan hyvinvointi alkaa huolettamaan. Kyllä sen sinäkin tulet huomaamaan kuinka kovasti sitä vauvaa jo syliin toivot kun laskettu aika lähenee, vielä enemmän toivot kun se laskettu aika yli menee. Ja kyllä kaikille on se varmasti sanottu että vauvat syntyvät juurikin sen -2viikkoa lasketusta ajasta, ei kukaan niin tyhmä ole ettei sitä tajua. Silti ei pidä takertua noin voimakkaasti siihen yliaikais sanaan, käyttäköön sitä ne jotka haluaa, kuitenkin melko harva vaatimalla vaatii käynnistystä jos nyt sattuu yli lasketun ajan menemään...

    Äänestä

  • kuinkakohan kirjoitti:

    Edelleenkään, kaikkien olo ei ole tukala edes niillä loppumetreillä. Että sorry vaan xD

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Edelleenkään, kaikkien olo ei ole tukala edes niillä loppumetreillä. Että sorry vaan xD

    säälittää sun miehes, jos sulla sellaista edes on.

    Varmasti on kauheaa elää tollaisen täydellisyyden perikuvan kanssa.

    T: Tää on fakta!

    Äänestä

  • mua kirjoitti:

    säälittää sun miehes, jos sulla sellaista edes on.

    Varmasti on kauheaa elää tollaisen täydellisyyden perikuvan kanssa.

    T: Tää on fakta!

    Ukko just viis minsaa sitten totesi tuosta vierestä vilkuillessaan, että miksi täällä ihmiset haukkuu koko ajan toisiaan. Totesin, että ei niillä taida olla parempaa tekemistä ja nikittömänä on helppo aukoa päätänsä. Että puhutaan siitä kenen käy ketä sääliksi, niin sitä taitaa säälittää teidän haukkujien siipat (jos joku raukkaparka on erehtynyt kanssanne hynttyyt yhteen lyömään, mut varmaan tuo onneton parisuhdekin huokuu tänne muille mesoamisiin)

    Ja eräillä illallisilla mieheni totesi, että on hienoa kun olen selvitellyt asioita raskauden kannalta.. ja sanoi, miten häntä suututtaa nähdä naisia ison vatsan kanssa tupakalla. Että hyvin on palaset toisensa löytäneet, me ollaan täydellisiä xD

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Edelleenkään, kaikkien olo ei ole tukala edes niillä loppumetreillä. Että sorry vaan xD

    Mä ymmärän sun ja realniinan pointin tossa yliaikaisuus termissä. Te ootte kyllä siinä oikeassa,ja kaikkien olo ei ole tukala edes loppumetreillä, mutta toivoisin että sinä kuitenkin fiksuna ihmisenä ymmärtäisit sen että monella on erittäin tuskainen olo kuten minulla nyt vaik rv35 2. Esikoiseni meni 10pv yli lasketun ajan ja kyllä se aika tuntui ikuisuudelta, siinä kaipasi jo pikkuista syliinsä ja omaan sänkyyn nukkumaan, kun hänelle se oli kerran laitettu valmiiksi, mutta masussa oli sitten mukava kölliä:)
    Ja kyllä alkoi huolettamaan siinä vaiheessa jo vauvan kuntokin, hän painoi syntyessään 4200g ja istukka oli repaleinen, kalkkeutunut ja mennyt jo kahtteen osaan,että kyllä lapseni yhdennellätoista hetkellä syntyi.
    Että kyllä ihmisten huoli ihan aito on.
    Eikä mielestäni kuitenkaan tarvitse viilata pilkkua joka asiassa.
    Vai mitäs mieltä olet?

    Äänestä

  • mötleycrue kirjoitti:

    En mä sitä ole vähätellytkään, etteikö olo voisi olla lasketun ajan tienoilla tuskainen ja odottavan aika pitkä. Mutta muistetaan myös se, ettei se la:n ylitys automaattisesti tee oloa tuskaiseksi - toisilla se on sitä jo rv30 jälkeen ja toiset menevät kuin ennenkin vielä rv42 :D Ja tietysti äipän ja vauvan hyvinvointi on tärkeintä ja siksihän sitä vointia seurataan lopussa tiuhemmin, jotta kaikki olisi ok jos luonto ei pistä hommaa oikeaan aikaan käyntiin.

    Kun täälläkin yleistetään tuntemuksia ihan hirveästi, mullekin on raskauden ajalle manattu vaikka mitä vaivaa eikä ole vielä tullut mitään niistä manauksista.. paljon puhutuista kamalista helteistäkin olisi pitänyt kuulemma sulaa xD Ja että mua paleli äsken kun kävin suihkussa!! Aurinko takaisin! :D

    ja nimenomaan jokainen raskaushan on erilainen ja olen vilpittömästi onnellinen että sinulla ei oletuskallinen olo.
    Ja itse saan hyvän mielen siitä että saan täältä myötätuntoa omaan tuskaiseen olooni,tai onhan tää touhu menny vähän puihin täällä mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.
    no tästäkin aiheesta vois vatvoa ikuisesti, että eiköhän siirrytä toisiin puheenaiheisiin ja toivotaan että tämä tilanne täällä rauhoittuu pikkuhiljaa:)

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    En mä sitä ole vähätellytkään, etteikö olo voisi olla lasketun ajan tienoilla tuskainen ja odottavan aika pitkä. Mutta muistetaan myös se, ettei se la:n ylitys automaattisesti tee oloa tuskaiseksi - toisilla se on sitä jo rv30 jälkeen ja toiset menevät kuin ennenkin vielä rv42 :D Ja tietysti äipän ja vauvan hyvinvointi on tärkeintä ja siksihän sitä vointia seurataan lopussa tiuhemmin, jotta kaikki olisi ok jos luonto ei pistä hommaa oikeaan aikaan käyntiin.

    Kun täälläkin yleistetään tuntemuksia ihan hirveästi, mullekin on raskauden ajalle manattu vaikka mitä vaivaa eikä ole vielä tullut mitään niistä manauksista.. paljon puhutuista kamalista helteistäkin olisi pitänyt kuulemma sulaa xD Ja että mua paleli äsken kun kävin suihkussa!! Aurinko takaisin! :D

    Jihuu oksettava ämmä! Luulet tietäväs niin paljon kaikesta ja sekaannut toisten asioihin. Katoa jo maisemista

    Äänestä

  • sä oot kirjoitti:

    Jihuu oksettava ämmä! Luulet tietäväs niin paljon kaikesta ja sekaannut toisten asioihin. Katoa jo maisemista

    Jos mä tiedän ne asiat, mitä neuvolasta kerrotaan ja sen myötä tiedän paljon kaikesta, niin näinhän se sitten taitaa olla :D

    Äänestä

pelkästään ole kyse siitä että realniina tietää faktat mutta se tyyli millä hän asiat esittää ja ainainen muiden haukkuminen on se asia mikä monia meitä ärsyttää. Ja nyt uusi asia mitä niina harrastaa on viestien poistelu ihan jatkuvasti, hänellä on kova tarve saada sanoa viimeinen sana joka asiassa. Niin ja jos häneltä jotain kysyy niin siihen hän ei vaivaudu vastaamaan (asiallisetkin kysymykset).

Äänestä
  • Et sitten itse suuttuisi siitä, jos sinua kokoajan halvennettaisiin ja väitettäisiin sinun puheitasi valheiksi?

    Kyllä se minua ainakin ottaisi päähän ja silloin varmasti sanoisin varmasti välillä pahastikin toiselle, jos koko ajan kiistellään, oli asia sitten mikä hyvänsä.

    Ja eiköhän se ole ihan jokaisen itsensä ansaitsemaa, jos sanotaan Realnina sanoo pahasti, jos häntä solvataan koko ajan, niin kuin on käynyt.Vähemmästäkin suututtaisi, ainakin minua.

    Ja ymmrrän täysin sen, miksi poistaa viestejä, koska ei minunkaan mielestänib ole kiva koko ajan kuunnella väitteitä siitä, että sanotaan jotain väärin, vaikka ei edes sanota.

    Joten älkää puolustelko tekojanne, vaan kertokaa tekin perusteet sanomisillenne.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Et sitten itse suuttuisi siitä, jos sinua kokoajan halvennettaisiin ja väitettäisiin sinun puheitasi valheiksi?

    Kyllä se minua ainakin ottaisi päähän ja silloin varmasti sanoisin varmasti välillä pahastikin toiselle, jos koko ajan kiistellään, oli asia sitten mikä hyvänsä.

    Ja eiköhän se ole ihan jokaisen itsensä ansaitsemaa, jos sanotaan Realnina sanoo pahasti, jos häntä solvataan koko ajan, niin kuin on käynyt.Vähemmästäkin suututtaisi, ainakin minua.

    Ja ymmrrän täysin sen, miksi poistaa viestejä, koska ei minunkaan mielestänib ole kiva koko ajan kuunnella väitteitä siitä, että sanotaan jotain väärin, vaikka ei edes sanota.

    Joten älkää puolustelko tekojanne, vaan kertokaa tekin perusteet sanomisillenne.

    olla niinan "ystävä" äänessä?! Jos tehtäisiin kysely niinasta niin luulenpa että melko moni sanoisi että hänen tyylinsä esittää asiat ja muiden haukkuminen on se mikä ärsyttää. Ja sitä en väitä etteikö niinalla olisi tietoa asioista mutta se tyyli. Ja edelleenkään en hyväksy viestien poistoa, se on mautonta ja raukkamaista toimintaa.(niinan kantti ei vaan yksinkertaisesti kestä). Että sillä lailla

    Äänestä

Raskaus todellakin on yliaikainen tuon 42 viikkoa. Mutta yliaikaisuuskontrollit aloitetaan lasketun ajan jälkeen, siis jo ennen 42 viikon täyttymistä. Ei ole sen loogisempaa kuin moni muukaan asia lääketieteessä, mutta näin käytäntö menee.

Äänestä

Etsi minulle yksikin viesti jossa Realniinaa on ensin herjattu ja hän on vasta sitten aloittanut haukkumisen?

Tajuatko ettei tuo puolustaminen auta mitään. Sinä ja Realniina olette samaa mieltä asioista, ja n.30 muuta on sitten väärässä vai.

Niinpä niin, no onnea vain sinullekin.

Äänestä
  • Juu, kenessäköhän on vika, jos me kaksi väitetään että yliaikainen on 42 0 viikolta lähtien ja muut 30 väittävät että 40 0 viikolta lähtien....

    Olisikohan ne loput 30, mikä kertoo hyvin paljon niiden keskustelijoiden yleissivistyksestä...

    Äänestä

  • sanon minä!

    LOPETA NYT TUO SAMAN ASIAN JAUHAMINEN!

    Sinä hoet hokemisen ilosta samoja fraaseja samalla kun täällä porukka koittaa sinulle selvittää mikä mättää.

    Teetko tuon kiusallasi vai etkö tosiaan osaa keskustella/ymmärtää asiallisesti.

    Äänestä

  • realniina kirjoitti:

    Juu, kenessäköhän on vika, jos me kaksi väitetään että yliaikainen on 42 0 viikolta lähtien ja muut 30 väittävät että 40 0 viikolta lähtien....

    Olisikohan ne loput 30, mikä kertoo hyvin paljon niiden keskustelijoiden yleissivistyksestä...

    ovela?

    LOPETA NYT TUO SAMAN ASIAN JAUHAMINEN!

    Sinä hoet hokemisen ilosta samoja fraaseja samalla kun täällä porukka koittaa sinulle selvittää mikä mättää.

    Teetko tuon kiusallasi vai etkö tosiaan osaa keskustella/ymmärtää asiallisesti.

    Äänestä

  • olevasi kirjoitti:

    kirkonrotta mutta niina ei osaa!!!!

    Äänestä

onko tää nyt taas Realniina itse aloittajana, ei vaan käytä nimimerkkiään.....?!

kukaan EI ole häntä haukkunut valehtelijaksi, vaan juuri toisinpäin!

hän pistää nokkansa jokaiseen keskusteluun, alkaa aukomaan päätään asoiden vierestä, ja kritisoimaan muiden juttuja ja mielipiteitä.

hänen asenteensa on hyokkäävä, alentava, ja aina asettaa itsensä voittajan pallille, jos ei muuten niin tosiaan tuhoamalla muut viestit joista ei itse tykkää.

kaikki keskustelut menevät aina mukavaan sävyyn ennenkuin hän ilmestyy paikalle "faktoineen" joita kukaan ei etsi eikä halua. hän alkaa ärsyttämään ihmisiä ja haastamaan riitaa.

jos itse haluan käyttää itsestäni sanaa yliaikainen, se on minun oikeuteni.

aivan turhaa alkaa puolustelemaan Realniinaa kaiken hänen aiheuttamansa jälkeen, ja itse epäilen että aloittaja on juuri sama tyyppi itse!

Äänestä

Itse haluan sanoa sen, että neiti itse puhuu täyttä paskaa asioista joskus, kuten vastikään väitti että vauvat ovat rv32 valmiita syntymään, mikä on siis aivan roskaa, eikä edes väittelyn arvoinen asia. Kun hänelle pistettiin asia selväksi, sai hepulin, ja alkoi tuhoamaan vimmoissaan viestejä joissa perustelut hänelle olivat. Säälittävää.

Äänestä
  • ystävä kallis, mistä sinä faktasi revit, kun on niin p*run paljon tarkempaa tietoa kuin meille opetetaan tai alan johtavissa teoksissa on.

    Äänestä

  • Se ei ole keksintö vain täysi totuus, joka löytyy netistä. Ja minä en ole sitä keksinyt

    Äänestä

  • realniina kirjoitti:

    Se ei ole keksintö vain täysi totuus, joka löytyy netistä. Ja minä en ole sitä keksinyt

    että miksi kirjoitat noita viestejä kerta poistat? Ei siitä ole mitään hyötyä.

    Äänestä

  • realniina kirjoitti:

    Se ei ole keksintö vain täysi totuus, joka löytyy netistä. Ja minä en ole sitä keksinyt

    Joko nyt vihdoin paljastat lähteesi, pliis. Malttamattomana odotan, että pääsen tekemään proffiin vaikutuksen ja osoittamaan kaikki alan tiedot ja oppikirjat virheellisiksi. Vähemmästäkin on saatu Nobel-palkintoja.

    Äänestä

  • realniina kirjoitti:

    Se ei ole keksintö vain täysi totuus, joka löytyy netistä. Ja minä en ole sitä keksinyt

    realniina lapsellinen

    Äänestä

  • realniina kirjoitti:

    Se ei ole keksintö vain täysi totuus, joka löytyy netistä. Ja minä en ole sitä keksinyt

    oikeestiko uskot ihan kaiken mitä netistä löytyy?????

    totuutta tähän ja moniin muihinkin asioihin on enemmän kuin vaikeaa löytää varsinkaan netistä. se kun on pullollaan p**kaa ja "kaikkitietäviä jumalia".

    sinuna etsisin sitä totuutta mielummin vaikka kirjastosta, lukemalla vaikka ensialkuun ihan sairaanhoitajakoulutuksessa käytettäviä kirjoja kuten: koko nainen. siitä sitten voi siirtyä vaikka lääkäreiden käyttämiin oppikirjoihin ja vasta sen jälkeen huudella totuuksia.

    itse en ainakaan usko edes puoliakaan mitä joku "totuudentorvi" nettiin kirjottelee....

    Äänestä

...vieläks puolustat Realniinaa....? katso nyt hänen juttuja ja tekstejä, et todellakaan voi enää puolustaa kyseistä mielipuolta ;)

Äänestä

Ollaanko jo ihmisiksi? Jokainen voi omalta osaltaan edesauttaa sitä. Tunteet kuumenee helposti odottavilla, mutta rauhoitutaanko välillä taasen.

Kaikkea hyvää kaikille odottaville!

Äänestä

hei, eiks oo aika että alat tuhoon viestejä??

itku kurkussa oot taas, joten antaa palaa ;-)

Äänestä

Siis vielä kerran eli moni mieltää että kun rv 40 on saavutettu eli tämä maaginen laskettu aika niin tuntikin siitä niin se on yliaikainen. Nyt ei puhuta niistä vitun faktoista, vaan siitä miten ihminen, nainen kokee sen. Mulla on menossa rv 38 ja ajatuskin, että joutuisin hautomaan tätä vauvaa kohdussani pidempään on minulle yliaikaa. Ymmärrän hyvin naisia, jotka ovat hyvässä kunnossa, maha ei ole tiellä, ei vaivoja niin niistä kaikilla ei ole kiire synnyttämään. Tämä käsitys/ ajatus yliaikaisuudesta tulee siis omista kokemuksista, tuntemuksista. Lääkärit antavat rv 41 yliaikaisuuskontrolleja, niin miksei me voida puhua siloin niin. Ei kaikkeen tarvitse takertua, on kai parempiakin aiheita riidellä. Toivottavasti nämä väittelijät koittavat ymmärtää tämän pointin, ilman että tarvitsee vastata näin: no kun 42 0 on vasta yliaikainen.

Äänestä

Moi!
Täällä kyseltiin, mikä kiire on synnyttämään rv 40 viimeistään kun yliaikainen on tästä 2 viikon päästä. Tässä vastaus: olen 157 cm, mulla vyötärön ympärys on mahtava. Mulla on huono olo, ei pysty mitään tekemään. Lapsivettä on aikas paljon ja vauva se vaan kasvaa. Painoarvio laskettuna aikana näiden mittausten mukaan on 3,7- 3,8kg. Ajatuskin että kasvaa tuosta vielä suuremmaksi, pelottaa. Sektiota en halua vaan alateitse synnyttää. Olen synnyttänyt kaksi kertaa aiemmin ja tiedän mistä on kyse. En todellakaan halua, mitään komplikaatioita, vain sen takia että vauva on iso. Tässä syy, miksi minä voisin lähteä synnärille vaikka heti.

Äänestä
  • Viestisi oli ihana, anteeksi en tarkoita mitään pahaa, mutta oli niin hauska lukea miten eri tavalla ihmiset ajattelee.. Minä kun toivon että saan alatiesynnyttää "pienen" nelikiloisen, pelkään että tulee taas isompi.. Olen jättänyt ruokavaliostani sokerin ja nopeat hiilihydraatit sen takia, jos pystyisin sillä edes vähän vaikuttamaan vauvan kokoon. Voi silti olla että joudun sektioon.

    Äänestä

http://www.helistin.fi/?page=1418237

"Raskaus lasketaan yliaikaiseksi silloin kun se on kestänyt yli 42 viikkoa. Yleisesti luullaan, että raskaus on yliaikainen kun se on ylittänyt viimeisten kuukautisten alkamispäivästä lasketun ajan 40 viikkoa eli 280 vuorokautta. Virallisesti odotus kuitenkin lasketaan yliaikaiseksi vasta kun ultraäänessä todettu laskettu aika on ylitetty kahdella viikolla. Tämä johtuu siitä, että yleinen raskauden kesto-oletus, 40 viikkoa, edellyttää säännöllistä 28 vuorokauden kuukautiskiertoa. Jos kuukautiskierto on tätä lyhyempi, saattaa raskauskin olla lyhyempi. Vastaavasti kuukautiskierron ollessa enemmän kuin 28 vuorokautta, on raskauskin todennäköisesti pidempi. Raskauden normaaliksi katsottu kesto on siis 38 - 42 raskausviikkoa."

Lähteet:
Kallioinen, Riitta 2005. Yliaikaisuus – milloin tarvitaan käynnistystä. Odotus 1/2005.
Stakes, Tilastotiedote 21/2005. Synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet 2004
Therapia Fennica 1997. Raskaus ja synnytys

Äänestä

Kun esittää Realniinalle lähteet omien faktatietojensa tueksi, niin hän ei enää tee muuta kun haukkuu sen jälkeen tietonsa esittäneen pystyyn. Että niin asiallista käytöstä. Jos tietää olevansa asiassa oikeassa, niin eikö silloin pitäisi tuoda julki lähteensä ja perustella sen avulla omat väittämänsä?

Realniinan yksi ja "ainoa oikea lähde" on lähdetietoja virheellisesti tulkitseva ja käyttävä nettisivusto www.miajoki.com. Tämäkin on jo pystytty toteen osoittamaan. Realniinan perustelut keskusteluissa omille väittämilleen ovat vain "etkö osaa lukea", "etsi etsi", ym. lapsellisia väitteitä. Ei sellaisen kanssa voi edes keskustella asioista kuten järkevien aikuisten tulisi kyetä tekemään.

Varmaan hän lapsi-paralleenkin tulee sanomaan vain lapsen pyytäessä ruokaa, että "etsi etsi"...

Äänestä
  • Toivottavasti sitten keskittyy enemmän lapsen hoitoon kuin netissä riitelemiseen. Kauheeta jos tuollaisena jatkuu käytös.

    Äänestä

  • Kun ette edes ole esittäneet faktatietoja puheidenne tueksi, koska niihin ei ole faktoja, koska eivät ole totta.

    Ja itse en laita puheideni perusteiksi täysin päivänselviä faktatietoja, jotka pitäisi olla jokaisen odottavan äidin perustietoa, esimerkiksi juuri se yliaikaisuustermi.

    Ei sentään yleissivistykseen kuuluviin tietoihin tarvitse esittää faktaa, toisin kuten kakan jauhamiseen.

    Äänestä

  • :)... kirjoitti:

    Toivottavasti sitten keskittyy enemmän lapsen hoitoon kuin netissä riitelemiseen. Kauheeta jos tuollaisena jatkuu käytös.

    Ja kamalaa on myös, että jos te,kun saatte lapsen, toimitte lapsenne kasvatuksessa sen valheellisen tiedon mukaan, jota saatte ystäviltänne, niin huh huh...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Sivusta seurannut kirjoitti:

Hei.

Oletteko oikeasti niin alakynnessä tietojenne kanssa, että pitää ryhtyä väittämään todellisiin asioihin vastaan? Realniina on kyllä ollut asioissaat oikeassa, oli sitten ollut kyse yliaikaisuudesta tai muista asioista.

Olen seurannut tätä palstaa jonkun aikaa ja huomannut, miten suuri osa keskustelijoista ei itse osaa antaa minkäänlaista totuutta omille puheilleen ja sanomisilleen ja vaativat toisten tekevän sitä.

Jos Realniina väittää, että yliaikainen on vasta 42 0 viikolta lähtien, niin se, joka väittää toisin voisi tuoda sen lähteen toisille nähtäväksi, että näkee kumpi on oikeassa.

Itse olen sitä mieltä, että yliaikainen on vasta 42 0 viikolta lähtien, kuten Realniinakin, ja tiedän, että se on totuus.

Joten pyydän teitä muita nyt miettimään omia asioitanne ja perustelemaan itse vastaväitteenne toisille, ilman mitään haukkumisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu