Olen kärsinyt masennuksesta n. 5 vuotta. Välillä ollut pahempaa ja välillä parempaa. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut tiiviissä hoidossa ja sairaslomalla.
Sairasloman alkaessa minulla alkoivat ahmimiskohtaukset(taisi niitä olla jo muutamia työaikanakin). Ensin ne olivat lieviä muutamia leipiä ja herkkuja, mutta nyt ovat aina vain pahentuneet ja tulleet vain hallitsemattomammiksi. Viimeisen kuukauden aikana olen sitten aina välillä ahmimisen jälkeen istahtanut vessan lattialle ja yrittänyt oksentaa. Aluksi siitä ei meinannut tulla mitään enkä saanut mitään ylös, mutta ahdistuneena syömistäni ruokamääristä jatkoin aina vain yrittämistä ja nyt saan jo tulemaan jotakin ylös. En kaikkea, mutta osan.
Hoitava psykiatrini ei kommentoi asiaa mitenkään, kun hänelle asiasta kerron (olen maininnut kahdela tapaamisella) Myöskään terapeuttini ei oikein tunnu ottavan asiaan kantaa.
Kertokaa siis minulle miten saan heidät uskomaan, että tämä on todellista ja vääjäämättä kehittymässä bulimiaksi ennekuin on liian myöhäistä ja bulimia on puhjennut.
Sairasloman alkaessa minulla alkoivat ahmimiskohtaukset(taisi niitä olla jo muutamia työaikanakin). Ensin ne olivat lieviä muutamia leipiä ja herkkuja, mutta nyt ovat aina vain pahentuneet ja tulleet vain hallitsemattomammiksi. Viimeisen kuukauden aikana olen sitten aina välillä ahmimisen jälkeen istahtanut vessan lattialle ja yrittänyt oksentaa. Aluksi siitä ei meinannut tulla mitään enkä saanut mitään ylös, mutta ahdistuneena syömistäni ruokamääristä jatkoin aina vain yrittämistä ja nyt saan jo tulemaan jotakin ylös. En kaikkea, mutta osan.
Hoitava psykiatrini ei kommentoi asiaa mitenkään, kun hänelle asiasta kerron (olen maininnut kahdela tapaamisella) Myöskään terapeuttini ei oikein tunnu ottavan asiaan kantaa.
Kertokaa siis minulle miten saan heidät uskomaan, että tämä on todellista ja vääjäämättä kehittymässä bulimiaksi ennekuin on liian myöhäistä ja bulimia on puhjennut.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Syömishäiriöitä on nykyisin niin monilla ja niin monenlaisia, että ikävä kyllä en osaa luvata terapeuttiesi tai lekurien alkavan suhtautua niihin vakavasti. Suomessa on vähän "rationalisoitu" (ts. kitketty törkeästi, leikattu, supistettu) mielenterveyspalveluita ja erityisesti sairaalaan "pääsy" on harvinaista. Mielenterv. työntekijät ovat usein ylityöllistettyjä ja jos bulimia on "vasta" puhkeamassa, niin eivät he sille mitään tee. Odottavat, että olet joku luurangonlaiha anorektika tai sitten jos bulimiasta tulee sydänoireita yms. niin varmaan reagoivat.
Nykyisin Suomessa on sellainen meininki, että jos et tule omillasi toimeen, niin sitten et vaan tule toimeen. Piste ja loppu. Tämä on karu totuus. Lasten ja nuorten mielenterv. palveluistakin on tingitty, se on todella karmaisevaa ja tuottaa ikäviä tositarinoita..
Yritä itse taistella bulimiaasi vastaan. Minäkin olen bulimikko mutta toisin kuin sinä en ole halunnut asialle mitään huomiota terv. huollon ammattilaisilta. Tosin olen sitä saanut PYYTÄMÄTTÄ. MInä en halua sitä huomiota, koska itselläni tämä on TÄYSIN OMASSA KONTROLLISSANI, toisin sanoen en bulimoi mitenkään hallitsemattomasti vaan "järkevästi" ja kontrolloidusti. Mutta sitähän nuo eivät usko. Antaisivat sitä apua niille, jotka sitä hakevat ja tarvitsevat, eivätkä tyrkyttäisi sitä ihmisille, jotka ovat kuitenkin ihan normaaleja pohjimmiltaan! On tämä hullu maailma!!!
Tsemppiä.. koeta jaksaa..
Kannattaa hakeutua oikeasti syömishäiriöistä tietävään hoitoon! Soita jonnekkin hoitoyksikköön tai sano sille terapeutille et toivoisit pääsevät sellaseen hoitoon! Ite kävin psykologilla kaks vuotta ja menin vaan koko ajan pahempaan suuntaan kun ne ei siellä yleisellä puolella tunnu ymmärtävän hevon paskaa näistä asioista! Tulos oli se et kun pääsin syömishäiriöklinikalle, jouduin suoraan sairaalaan tiputukseen kun veriarvot oli sellaset en viel viikko sitä niin sydän olis pysähtyny eli kiitos Suomen terveyden huollolle... Älä jää ootteleen, ne ei tuu siellä normaalilla psykologian puolella koskaan ymmärtämään sun hätää!