Räjähdän kohta. Räjähdän kohta jos ei mitään tapahdu.
Elämä on keskitysleiri ja pakkosiirtola, jossa huono-osaiset saavat kärsiä. Toivo on vain illuusio ja harha.
Tässä tämä kesä taas meni, kohta on syksy ja sitten pitkä talvi. En tiedä miten selviän. Hädin tuskin selvisin viime talven kun elin siinä toivossa että kesä toisi jotain. Eihän se mitään tuonut. Räjähdän.
Vittu kun on mennyt syntymään näin sekopäiseen ilmapiiriin. Siitä saa koko elämänsä kärsiä kun ei normaaliin elämään kykene. Räjähdän.
Kun on elämä täynnä henkisiä kahleita ja aitoja, ei elämästä tule mitään. Normaalit ihmiset vain ihmettelee päivittäin että mitäs ihmettä tuo nyt tuossa touhuaa. Eivät ne tajua mitä on elää tässä maailmassa, tässä todellisuudessa. Räjähdän...vittu räjähdän....
Elämä on keskitysleiri ja pakkosiirtola, jossa huono-osaiset saavat kärsiä. Toivo on vain illuusio ja harha.
Tässä tämä kesä taas meni, kohta on syksy ja sitten pitkä talvi. En tiedä miten selviän. Hädin tuskin selvisin viime talven kun elin siinä toivossa että kesä toisi jotain. Eihän se mitään tuonut. Räjähdän.
Vittu kun on mennyt syntymään näin sekopäiseen ilmapiiriin. Siitä saa koko elämänsä kärsiä kun ei normaaliin elämään kykene. Räjähdän.
Kun on elämä täynnä henkisiä kahleita ja aitoja, ei elämästä tule mitään. Normaalit ihmiset vain ihmettelee päivittäin että mitäs ihmettä tuo nyt tuossa touhuaa. Eivät ne tajua mitä on elää tässä maailmassa, tässä todellisuudessa. Räjähdän...vittu räjähdän....
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos olisin hyvä haltia, mitä haluaisit toivoa, että sinulle tapahtuisi ?
Muuttaisitko koko elämäni, perheeni ensisijaisesti, menneisyyteni, ja tietenkin tulevaisuuden joka on menossa päin persettä. Eli mieluiten kaikki vaan muutokseen kiitos...
jot räjähdysherkäl tuulella. Esitit "hyvälle HAltiajalle" semmoisen toiveen jot koko elämä uusiks! Sitä ei voi toteuttaa, täällä vaan ryömittävä niiden olosuhteiden mukaan mihin syntynyt, millainen menneisyys tms. vaikeutta elämäs ollut, mut itse jokainen aikuinen vastuussa itsestään, haluaako apua vai ei. Kaikki ihmiset tarvitsevat jossain vaiheessa muiden apua, sillä eipä me ehditä elämän aikana opiskella joka alan asiantuntijaksi!
Kiva teoria mutta harmillisen epätosi
Hyvällä haltiallakin menee päin persettä. En pysty itseäni auttamaan, niin ajattelin jos edes yrittäisin tehdä hyviä tekoja toisille. Tulen hyvälle tuulelle, jos saisin sut edes lievästi hymyilemään ; ) Menneisyys ei merkitse, vaan tämä hetki ja tuleva, vaikka itse olen tulevaisuuteni kanssa pihalla, kuin lumiukko. Isoin ongelmani on tällä hetkellä, mikä minusta tulee isona, kun ei ole avoimia työpaikkoja Hyville Haltijoille...Mikään muu ei ole mulle varmaa, kuin epävarmuus kaikesta...
"Kun on elämä täynnä henkisiä kahleita ja aitoja, ei elämästä tule mitään" Totta. Oletko hakenut ammattiapua? Itselläni on myös noita "kahleita" ja "aitoja", tänäänkin on ollut taas sellainen vitutus päällä niiden takia, ettei tästä töissä olostakaan tule yhtään mitään, äskenkin oli pakko käydä purkamassa raivoaan tuolla toisessa huoneessa, kun meinasi pää räjähtää...Kun vaan saisi edes haettua sitä apua, mutta kun en tajua miten se voi olla minulle niin vaikeaa, ja sekös taas vituttaa...
Sama. Kun on lapsesta asti opetettu että apua ei haeta nin ei sitä nyt aikuisiällä pysty hakea, vaikka järki sanoisi mitä. Ja sehän vituttaa!
Onko niillä lapsuusajan opeilla nyt niin väliä oikeasti? Selvästi kuitenkin vaikuttaa siltä että haluaisit saada apua, joten siitä voisi vaikka lähteä liikkeelle että harjoittelisit sen hakemista.
Toisaalta ainakin julkinen mielenterveyshoito on muutenkin aika huonoissa kantimissa, joten kannattaa myös tehdä omin päin muitakin tulevaisuuden suunnitelmia.
Lähde liikkeelle pahimmista sinua vaivaavista ongelmista ja yritä kohdata ne, ja ratkaista. Joitain ihmissuhteisiin liittyviä asetelmia saattaa kyllä olla helvetin vaikea ratkaista, joten jos tilanne ei ota asettuakseen niin niihin täytyy vain tehdä jotkut kompromissit, ettei ainakaan mene koko loppuelämä niiden murehtimiseen.
Olo tuntuu jo huomattavasti paremmalta kun saat muutaman vittumaisimman asian kuntoon.
Itselläni ei aiemmin oikeastaan edes tullut mieleen hakea apua, ei se ollut edes mikään vaihtoehto. Siinäkin meni puolitoista vuotta, että tunnustin edes itselleni, että minulla on ongelmia. No, nyt tässä viimeisen puolen vuoden aikana se kynnys on alkanut madaltua, koska olen ymmärtänyt, ettei siinä ole mitään häpeämistä tai vast. myöntää tarvitsevansa apua tai olevansa "heikko", vaan päinvastoin. Pari kertaa, kuten tänäänkin, olen jo vakavasti ajatellut, että jos nyt vaan soittaisin ja varaisin ajan jollekkin psykiatrille tai vast. No, eihän siitä mitään tullut, mutta ei se enää niin mahdottomalta tunnu ollenkaan. Kyllähän se vituttaa, että tuollaiset asiat voi olla niin vaikeita, vaikka kun järjellä ajattelee, niin psykiatrille menohan pitäisi olla niitä kaikkein helpoimpia asioita, ei tarvitsisi esittää yhtään mitään, eikä pelätä, että omat "viat" tulisivat esiin, koska sehän olisi vain positiivista, ja sitähän varten ne psykiatrit juuri ovat. Ja vaikka ongelma olisi kuinka "häpeällinen", niin mitä häpeällistä olisi myöntää se ongelma ja haluta päästä siitä eroon tai selvittää se...joo meni vähän tarinoinniksi, mutta kuitenkin.
Veikkaisin, että olet miespuolinen niinkuin minäkin, koska nuo avunhakemisongelmat ovat varmaan yleensä juuri miesten ongelma. Naisilla sentään on yleensä "munaa" tunnustaa tarvitsevansa sitä apua...
Mikä se sun todellisuus sitten on? Huutaako vanhemmat? Vaivaako mielisairaus? Teetkö tyhmyyksiäsi?
Koko suku juoppohullu-uskovaisia...
Kertoo varmaan jo kaiken. Viina ja jumala yhdessä on aina ollut niin toimiva elämäntapa, eikö? Siihen vielä perheväkivalta, kasa mielisairauksia, epäkunnioitusta ja helvetillä pelottelua kehdosta lähtien niin lopputulos on taattu.
Tuskin kukaan tuollaisista ongelmista yksin selviää. Nyt vaan koitat hakea sitä apua, vaikka se onkin niin vitun vaikeaa. Itselleni se asioista puhuminen on niin järkyttävän vaikeaa, mutta asiaa helpotti suunnattomasti se kun tajusin, että voinhan minä vaikka kirjoittaa ongemistani ja antaa sen psykologin(vai mikä onkaan) lukea sen, silloin se "kirpaisisi" vain kerran, ja olisi paljon helpompi jatkaa eteenpäin.
No, itse sain sen tehtyä tänään, yli puolen vuoden epäröinnin jälkeen sain lopulta soitettua sen yhden puhelun varatakseni ajan. Miten se onkin voinut olla niin vitun vaikeaa...Yli tunnin kävelin paniikissa puhelimen kanssa ympäriinsä, ja lopulta sain painettua sen puhelun käyntiin, loppu olikin sitten ihan vitun helppoa.
Kai sä jo nyt olet muuttanut omaan asuntoon ja jopa vaihtanut paikkakuntaa? Se olis ainakin jonkinlainen alku. Onhan noita tietenkin kaikenmaailman turvataloja ja sossu varmaankin vois auttaa...jne