puutu nyt piru vieköön tämän nimimerkin Realniina kirjoituksiin. Hän solvaa, pilkkaa ja nimittelee jatkuvasti lähes jokaikistä palstalaista.
CLEO, sheriffi
haloo!!!!
6613
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hän ei ole vastannut tai ainakaan minun silmääni ei ole osunut yhtäkään hänen vastaustaan. Eli onko sefu ylipäätään minkä verran kuvioissa?
se serihvi.
Koska mun aloittama ketju poistettiin yks päivä kokonaan ennenkuin siihen ehti tulla paria vastausta enempää. Se koski näitä samoja asioita mutta oli ihan asiallinen, lähinnä kehoitin siinä ihmisiä rauhoittumaan ja unohtamaan koko Niinan. Mutta se poistettiin kokonaan, ehkä siksi että samanlaisia topicceja oli jo useampia. Mutta kyllä se sefu hereillä on, taitaa vaan nauttia tilanteesta.
ihmeellistä muuten ettei tällä sefulla ole omaa profiiliaan näkyvissä kuten monilla muilla palstoilla sheriffeillä on. Taitaapa pitää itsensä kaiken tän skeidan ulkopuolella.
Ylläpitoonkaan ei tunnu saavan yhteyttä. Noh joku oli tehnyt adressin näiden sivujen häiriköiden poistamiseksi (oli lähemmäs 400 nimeä) ja jos/kun se kantaa hedelmää, niin ensimmäiseksi lähtevät ne joiden asiattomista viesteistä on eniten ilmoiteltu.
Siis voiko siihen osallistua jossain?
http://adressit.com/suomi24