minä olen ylpeä siitä että olen mummo ja varamummo 5 lapselle ja välit on kumpaankin perheeseen loistavat, saan hakea lapsia silloin kun itsellä huvittaa, ja hoidan heitä tarpeen vaatiessa, mutta tehen sen perheen säännöillä ja niinkuin niitä on kotona opetettu, rakastan ja hellin heitä mutta en ostele tavaroita enkä karkkia, enkä vie paikkoihin mihin perheelläkään ei ole vara, tai keskustelen asiasta ensin perheen kanssa.
mummo ja varamummo
mummukka
41098
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meidän lasten mummu, miehen äiti, vie vanhinta poikaani vaikka minne kivoihin paikkoihin, muita ei ota mukaan, hyvä että jouluna saa käydä, vaikka olisi kolme muutakin. Myöskään ei ota huomioon toivottuja kotiintulo aikoja yms. vaan saattaa soittaa illalla (23 jälk.) että poikani on kuulemma väsynyt, pojan ääni kuuluu taustalla että haluaa kotiin, kuitnkin olisi tärkeää että sisarukset pääsisivät nukkumaan ajoissa, nuorempia kun ovat, mutta miten ukkuvat kun odottelevat isoveljeä kotiin. Myös karkkia, limukkaa ja rahaa syytää, samaan aikaan paasaa ettei meillä vanhemmilla ole antaa/ostaa mitä poikamme haluaa, väliin tuntuu pahalta kun mummu onkin se kiva jolta saa mitä haluaa. Hänen oma lapsensa, vanhin, oli täysin mummunsa poika, eli oli mieluummin mummulassa kuin kotona, liekö haluaisi olla samanlainen pojallemme, siinä kuitenkaan onnistumatta, poika on mieluummin kotona jos ei mitään reissuja ole tiedossa. Jatka samaan malliin olet oikeanlainen mummu.
minusta mummi voi pitää lasta niin kauan kuin haluaa, MUTTA, VAIN JOS VANHEMMAT SIIHEN SUOSTUU, väärin on tuo että ei muita lapsia oteta mukaa, minä kieltäisin ottamasta poikaakin niin kauan kun hän hyväksyy muutkin lapset. ei karkilla ja tavaroilla osteta lapsen hyväksyntää, vaan aito rakkaus se olla pitää. Yritä puhua sille mummille että muut lapset pahoittavat mielen kun eivät pääse mukaan, ja pojankin käynnit vähenee siksi aikaa kun kaikki saa mummolassa käydä ja saman kohtelun.
pitää olla. Varmaan on hyvät välitkin lasten vanhempiin. Hyvä, hyvä ja mukavaa kesää.
mutta olen itse antanut mummujen kyllä hellitelläkin lapsia (kuten haluavat..omalla tavallaan, siten,että mummulla joku on sallittua vaikka kotona ei). mutta ylipäänsä, se, että tykkää lapsista ja haluaa/jaksaa hoitaa heitä on aivan ihanaa ja todella tärkeää lasten kannalta (yhteiskunnan kannalta myös). Olen iloinen lastenlastesi ja varalastenlastesi puolesta ja koko Suomen puolesta energisestä mummusta!