Sitä vähän epäilinkin sillä työkyvynarvioinnilla ajettavan takaa. Täytyy nyt itse pitää hyvin matalaa profiilia homesairauteni suhteen. Tämä on kuin AIDSia sairastaisi, suu suppuun tai saat kärsiä.
Toivottavasti 123 jaksaa viettää kesälomaa kaikesta huolimatta, vaikka juhannus ei ollutkaan yhtä huoleton kuin tällä esimiehellä, joka näin hienosti "hoitelee" sairastuneet alaisensa.
0Äänestä
123
Missä kohdin tein väärin?
0Äänestä
missään
tehnyt väärin! Työnantajasi on vain täysi torvi. Älä missään tapauksessa syytä itseäsi. Itsellä menossa vähän samat kuviot, joten nyt sitten tiedetään, mitä se työkyvynarviointi tarkoittaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Oma tilanteeni on siinä mielessä erilainen, että minulla nyt sattuu olemaan se ammattitauti, mutta minulla on taas niin tyhmä työnantaja, ettei se ymmärrä koko sanaa. Joten siinä mielessä ollaan allikossa. Tiesithän, ettei terveystietosi kuulu kenellekään muulle kuin työterveyslääkärille ja sinulle, ne ei vaan ole yleistä kamaa kaikkien huulilla. Itse toki saat kertoa terveydentilastasi mitä haluat ja kenelle haluat, mutta laki ei velvoita kertomaan niistä työnantajalle mitään. Irtisanominen sairauden perusteella on vähän hämärä keino ja saattaa olla tietyissä tapauksissa laitontakin, vaikka tuntuu, että työnantaja ei muuta harrastakaan kuin laittomuuksia, kun on kyse homesairaudesta. Jo siinä työnantaja on mennyt metsään, kun rakennuksesta löytyy se kosteusvaurio, niin työturvallisuuslakiahan ei ole silloin noudatettu. Mutta, kun tuota hyvää lakia ei kukaan valvo. Työsuojelupiiritkin tuntuvat olevan työnantajien talutusnuorassa, ainakin silloin jos molemmat osapuolet ovat ns.samalla puolella eli kyse on kunnan omistamasta rakennuksesta. Yksityisyrittäjillehän vallitsee ihan eri lait ja se on lankku helposti oven edessä.
tuskinpa teit mitään väärin. Homesairaista vain halutaan päästä eroon. Omalla alallani homesairaat osaavat itse hipsiä tiehensä ja vähin äänin vaihtaa työpaikkaa, niinhän itsekin tein. Alani työtilanne on sen verran hyvä, että uuden työpaikan saaminen on hyvin helppoa, liikkuvuutta on siitä syystä muutenkin paljon.
Oma pallini olisi varmasti keikkunut yhtä lailla kun aloin pitää isompaa meteliä työpaikkani sisäilmasta, minulle ehdotettiin toimiston vaihtoa ym. En suostunut, mutta lähdin itse.
Kaikilla ei ole yhtä onnellinen tilanne, uutta vastaavaa työtä ei ole.
Häntä pystyyn, palkanmaksu kuitenkin jatkuu. Älä suostu kelan päivärahalle, kun sitä eivät kaikki ole edes saaneet. Työnantajasi on mielestäni törkeä.
Olisiko sinulla kuitenkin mahdollisuus etsiä työtä jostain muualta? Ihan oman itsesi säästämiseksi? On hyvä pitää puoliaan, mutta sinun on myös itsekkäästi ajateltava omaa etuasi, omaa mielenrauhaasi ja terveyttäsi. Joskus on parasta vain putsata pöytä ja siirtyä elämässä eteenpäin.
0Äänestä
Homeherkkä
Kerroit miettiväsi homepolkusi tuossa vaiheessa missä teit väärin. Kyllähän työnantajasi, kuten kaikkien muidenkin työnantajien pitäisi pikkuhiljaa alkaa miettimään, miksi he pilaavat kosteusvauriomikrobisisäilmallaan työntekijöittensä immuunijärjestelmiä, jota ei millään lääkkeillä saada kuntoon. Se toipuu itsekseen jos on toipuakseen. Ja joka tapauksessa ihmisen toimintakynyn kannalta sen normaalitoiminta on tärkein asia meille jokaiselle, koska juuri sen normaalitoiminta saa meidät tuntemaan itsemme energiseksi. Luulisi työnantajasikin olevan huolissaan kaikkien muidenkin työntekijöidensa terveyden säilymisestä. Esimiehesi sanoista päätellen työnantajasi on vain huolissaan siitä mahdollisuudesta, että pystyisit todistamaan työnantajasi syylliseksi sairastumiseesi ja vaatimaan heiltä siitä korvauksia oikeusteitse.
Elättelin itsekkin pitkään toiveita työnantajani saamisesta vastuuseen työsuojelurikkomuksesta, vaan eihän se onnistunut millään, kun sekä paikallinen keskussairaala että TTL kieltäytyy kohdallani allergisen alveoliitin, allergisen keuhkoputkitulehduksen kuin myös allergisen nuhareaktionkin toteennäyttämisestä, jotka reaktiot pystyn toteennäyttämään heille milloin tahansa, koska homeitiöistä ei ole maassamme puutetta. En onnistu siinä pujolla, siitepölyillä, koiran enkä kissankarvoilla enkä edes puunpoltolla puhumattakaan viruksista.
Kun esimiehesi epäili sinun olevan liian sairas TTL:n keuhkoaltistukseen, niin valitettavasti työnantajan palkkaaman työterveyslääkärin hoivissa työpaikka-altistus on saattanut vaurioittaa työntekijän keuhkoja jo niin pahoin, että TTL ei keuhkoaltista, eli ammattitauti jää toteenäyttämättä ja sehän on riemu-uutinen työnantajalle.
Kuljet elämän polkua, jonka kivet ruhjovat polviasi ja polulla olevat ohdakkeet ja orjantappurat repivät käsiäsi. Kulje vain sisukkaasti eteenpäin huomioiden kaiken polullasiolevan. Eli oli tosiviisasta polun keskivaiheilla nauhoittaa tuo keskustelu esimiehesi kanssa. Jatka samaan tahtiin. Taistelutahtoa ja kaikkea hyvää sinulle.
0Äänestä
TTL jatkaa
Ymmärsin, että tutkimusten kohdallasi oli määrä jatkua. Palaa lähtöruutuun ja onneksi ei tarvitse kuitenkaan uusia kaikkia tutkimuksia, vaan tavallaan jatkaa... Selvissä tapauksissa ei pitäisi joutua itse todistelemaan mitään.
Minun on ainakin pakko jaksaa uskoa siihen, vuosi vierähtänyt työperäisestä sairastumisestani.. ja tutkimukset jatkuu .. ja jatkuu..
0Äänestä
Drifter
tehnyt missään väärin. Kaikki muut, nimittäin nämä lääketieteen ja työnantajien piirit ovat suomeksi sanoen kusseet silmään ja todella härskisti. Tämähän on tyypillistä tämän ajan poliittiseen ja markkinataloudelliseen toimintakaavioon. Vaikuttaa samanlaiselta toiminnalta kuin Kiinassa ihmisoikeuksien suhteen. Mutta älä anna periksi. Elämisen oikeus kuuluu myös tavalliselle tallaajalle. Varsinkin kun he ovat tämän yhteikunnan ylläpitäjiä, muut ovat ilmeisesti omalla yksinoikeudellaan sen nauttijoita, eivät mitään muuta. Todellisuus on kyllä näyttänyt.
0Äänestä
homekorva
TTL jatkaa kirjoitti:
Ymmärsin, että tutkimusten kohdallasi oli määrä jatkua. Palaa lähtöruutuun ja onneksi ei tarvitse kuitenkaan uusia kaikkia tutkimuksia, vaan tavallaan jatkaa... Selvissä tapauksissa ei pitäisi joutua itse todistelemaan mitään.
Minun on ainakin pakko jaksaa uskoa siihen, vuosi vierähtänyt työperäisestä sairastumisestani.. ja tutkimukset jatkuu .. ja jatkuu..
sun viestiä:
Ymmärsin, että tutkimusten kohdallasi oli määrä jatkua. Palaa lähtöruutuun ja onneksi ei tarvitse kuitenkaan uusia kaikkia tutkimuksia, vaan tavallaan jatkaa... Selvissä tapauksissa ei pitäisi joutua itse todistelemaan mitään. **********
Mulla ainaskin tää juttu, että saisin uuden lähetteen takaisin TTL:ään ei hyödytä. Lähdin ite pois sieltä, kun en anna tehdä altistuskoetta. Jos siis haluan diagnoosin, MUN ON PAKKO SUOSTUA ALTISTUSKOKEESEEN. Enkä sitä halua. Muuten ei irtoo ammattitautidiagnoosi, VAIKKA MUU NÄYTTÖ ON JO SELKEÄ, KUKAAN EI EDES KIISTÄ SITÄ, EI TTL EIKÄ TYÖNANTAJA, MYÖS SISÄILMATUTKIMUS ON KIISTATON JA VAIKEA "ASTMANI", Itse ostan lääkkeeni ja käyn taas töissä, KUN KELA EI suostu maksamaan sairaslomaa. On pakko saada rahaa elämiseen. Näin on.
ELI pattitilanne..
123 taas eri asia. Mutta hänelläkin siis PAKKOALTISTUS TARJOTAAN, ilman sitä ei tipu diagnoosia.
Mullakin siis paha sairaus jo nyt. Altistus olisi viimeinen niitti, siksi en voi siihen suostua. TTL lääkäri sanoi, että haittavaikutuksena on "astman" pysyvä paheneminen. Kiitos, että hän vastasi reilusti. Ei siis sanonut, että olisi vaaraton ja helppo koe.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000017322349
Sitä vähän epäilinkin sillä työkyvynarvioinnilla ajettavan takaa. Täytyy nyt itse pitää hyvin matalaa profiilia homesairauteni suhteen. Tämä on kuin AIDSia sairastaisi, suu suppuun tai saat kärsiä.
Toivottavasti 123 jaksaa viettää kesälomaa kaikesta huolimatta, vaikka juhannus ei ollutkaan yhtä huoleton kuin tällä esimiehellä, joka näin hienosti "hoitelee" sairastuneet alaisensa.
Missä kohdin tein väärin?
tehnyt väärin! Työnantajasi on vain täysi torvi. Älä missään tapauksessa syytä itseäsi. Itsellä menossa vähän samat kuviot, joten nyt sitten tiedetään, mitä se työkyvynarviointi tarkoittaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Oma tilanteeni on siinä mielessä erilainen, että minulla nyt sattuu olemaan se ammattitauti, mutta minulla on taas niin tyhmä työnantaja, ettei se ymmärrä koko sanaa. Joten siinä mielessä ollaan allikossa.
Tiesithän, ettei terveystietosi kuulu kenellekään muulle kuin työterveyslääkärille ja sinulle, ne ei vaan ole yleistä kamaa kaikkien huulilla. Itse toki saat kertoa terveydentilastasi mitä haluat ja kenelle haluat, mutta laki ei velvoita kertomaan niistä työnantajalle mitään.
Irtisanominen sairauden perusteella on vähän hämärä keino ja saattaa olla tietyissä tapauksissa laitontakin, vaikka tuntuu, että työnantaja ei muuta harrastakaan kuin laittomuuksia, kun on kyse homesairaudesta. Jo siinä työnantaja on mennyt metsään, kun rakennuksesta löytyy se kosteusvaurio, niin työturvallisuuslakiahan ei ole silloin noudatettu. Mutta, kun tuota hyvää lakia ei kukaan valvo. Työsuojelupiiritkin tuntuvat olevan työnantajien talutusnuorassa, ainakin silloin jos molemmat osapuolet ovat ns.samalla puolella eli kyse on kunnan omistamasta rakennuksesta. Yksityisyrittäjillehän vallitsee ihan eri lait ja se on lankku helposti oven edessä.
tuskinpa teit mitään väärin. Homesairaista vain halutaan päästä eroon. Omalla alallani homesairaat osaavat itse hipsiä tiehensä ja vähin äänin vaihtaa työpaikkaa, niinhän itsekin tein. Alani työtilanne on sen verran hyvä, että uuden työpaikan saaminen on hyvin helppoa, liikkuvuutta on siitä syystä muutenkin paljon.
Oma pallini olisi varmasti keikkunut yhtä lailla kun aloin pitää isompaa meteliä työpaikkani sisäilmasta, minulle ehdotettiin toimiston vaihtoa ym. En suostunut, mutta lähdin itse.
Kaikilla ei ole yhtä onnellinen tilanne, uutta vastaavaa työtä ei ole.
Häntä pystyyn, palkanmaksu kuitenkin jatkuu. Älä suostu kelan päivärahalle, kun sitä eivät kaikki ole edes saaneet. Työnantajasi on mielestäni törkeä.
Olisiko sinulla kuitenkin mahdollisuus etsiä työtä jostain muualta? Ihan oman itsesi säästämiseksi? On hyvä pitää puoliaan, mutta sinun on myös itsekkäästi ajateltava omaa etuasi, omaa mielenrauhaasi ja terveyttäsi. Joskus on parasta vain putsata pöytä ja siirtyä elämässä eteenpäin.
Kerroit miettiväsi homepolkusi tuossa vaiheessa missä teit väärin.
Kyllähän työnantajasi, kuten kaikkien muidenkin työnantajien pitäisi pikkuhiljaa alkaa miettimään, miksi he pilaavat kosteusvauriomikrobisisäilmallaan työntekijöittensä immuunijärjestelmiä, jota ei millään lääkkeillä saada kuntoon. Se toipuu itsekseen jos on toipuakseen. Ja joka tapauksessa ihmisen toimintakynyn kannalta sen normaalitoiminta on tärkein asia meille jokaiselle, koska juuri sen normaalitoiminta saa meidät tuntemaan itsemme energiseksi.
Luulisi työnantajasikin olevan huolissaan kaikkien muidenkin työntekijöidensa terveyden säilymisestä.
Esimiehesi sanoista päätellen työnantajasi on vain huolissaan siitä mahdollisuudesta, että pystyisit todistamaan työnantajasi syylliseksi sairastumiseesi ja vaatimaan heiltä siitä korvauksia oikeusteitse.
Elättelin itsekkin pitkään toiveita työnantajani saamisesta vastuuseen työsuojelurikkomuksesta,
vaan eihän se onnistunut millään, kun sekä paikallinen keskussairaala että TTL kieltäytyy kohdallani allergisen alveoliitin, allergisen keuhkoputkitulehduksen kuin myös allergisen nuhareaktionkin toteennäyttämisestä, jotka reaktiot pystyn toteennäyttämään heille milloin tahansa, koska homeitiöistä ei ole maassamme puutetta. En onnistu siinä pujolla, siitepölyillä, koiran enkä kissankarvoilla enkä edes puunpoltolla puhumattakaan viruksista.
Kun esimiehesi epäili sinun olevan liian sairas TTL:n keuhkoaltistukseen, niin valitettavasti työnantajan palkkaaman työterveyslääkärin hoivissa työpaikka-altistus on saattanut vaurioittaa työntekijän keuhkoja jo niin pahoin, että TTL ei keuhkoaltista, eli ammattitauti jää toteenäyttämättä ja sehän on riemu-uutinen työnantajalle.
Kuljet elämän polkua, jonka kivet ruhjovat polviasi ja polulla olevat ohdakkeet ja orjantappurat repivät käsiäsi.
Kulje vain sisukkaasti eteenpäin huomioiden kaiken polullasiolevan.
Eli oli tosiviisasta polun keskivaiheilla nauhoittaa tuo keskustelu esimiehesi kanssa.
Jatka samaan tahtiin.
Taistelutahtoa ja kaikkea hyvää sinulle.
Ymmärsin, että tutkimusten kohdallasi oli määrä jatkua. Palaa lähtöruutuun ja onneksi ei tarvitse kuitenkaan uusia kaikkia tutkimuksia, vaan tavallaan jatkaa...
Selvissä tapauksissa ei pitäisi joutua itse todistelemaan mitään.
Minun on ainakin pakko jaksaa uskoa siihen, vuosi vierähtänyt työperäisestä sairastumisestani.. ja tutkimukset jatkuu .. ja jatkuu..
tehnyt missään väärin.
Kaikki muut, nimittäin nämä lääketieteen ja työnantajien piirit ovat suomeksi sanoen kusseet silmään ja todella härskisti.
Tämähän on tyypillistä tämän ajan poliittiseen ja markkinataloudelliseen toimintakaavioon.
Vaikuttaa samanlaiselta toiminnalta kuin Kiinassa ihmisoikeuksien suhteen.
Mutta älä anna periksi. Elämisen oikeus kuuluu myös tavalliselle tallaajalle.
Varsinkin kun he ovat tämän yhteikunnan ylläpitäjiä, muut ovat ilmeisesti omalla yksinoikeudellaan sen nauttijoita, eivät mitään muuta. Todellisuus on kyllä näyttänyt.
sun viestiä:
Ymmärsin, että tutkimusten kohdallasi oli määrä jatkua. Palaa lähtöruutuun ja onneksi ei tarvitse kuitenkaan uusia kaikkia tutkimuksia, vaan tavallaan jatkaa...
Selvissä tapauksissa ei pitäisi joutua itse todistelemaan mitään.
**********