Pyyntö Pasi Vallivaaralle

kaikella kunnioituksella

Luepas täältä näistä keskusteluista, mitä kunnan päätöksenteosta ja asioista yleensä ollaan mieltä. Mitä jos hieman miettisit asioita ja olisit välillä ihan ihmistenkin, eikä vain kuntatalouden puolella!?

Täältä keskusteluista löytyy tälläkin hetkellä asioita joiden kohdalla tarvittaisiin jämäkkää kunnanjohtajaa, joka estäisi typerät päätökset ennen kuin on liian myöhäistä tehdä sitä!

Pyydän, ota ohjat käsiisi, mutta muista ajatella kuntalaisten oloja tässäkin hetkessä, äläkä vain tähtää tulevaisuuteen ja kuntatalouden ihmeellisen nopeaan nousuun! Kuntalaiset ovat kyllä tyytyväisiä, jos täältä vielä noustaan, mutta nykyinen aikataulu on liian kireä ja huonontaa olojamme liikaa. Auta ja armahda meitä typeriltä päätöksiltä Vallivaara! kiitos!

19

4408

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihminen huomioitava

      Edellä on erinomainen kirjoitus. Toivottavasti Pasi Vallivaara pysähtyy miettimään siinä esitettyjä ajatuksia. Ja toivottavasti hän lukee ja ottaa onkeensa myös monet muut viime aikoina eri foorumeilla esitetyt mielipiteet hänen toimistaan Haukiputaalla.

      Nykyinen meno ei voi jatkua. Ihmisten mitta on täysi.Jos Vallivaara ajaa väkipakolla Kurtinhaudan virkistysalueen asuntoalueeksi palaute tulee olemaan jotakin sellaista mitä ei toivoisi näkevänsä.

      Jo Kurtinhaudan adressin tämän hetkinen nimimäärä ja esitetyt mielipiteet pitäisivät olla herätyslaulu myös kunnanhallitukselle. Kansalaissovun vuoksi kh:n pitäisi pyörtää mahdollisimman pikaisesti tehty kaavoituspäätös.

      • järjen ääntä

        ja muutosta, on tuo päätös järjestää esiopetus Martinniemen koululla, josta ei kuitenkaan löydy sopivia tiloja. Äkkiä järki käteen ennen eskarin alkamista!


      • painu pois
        järjen ääntä kirjoitti:

        ja muutosta, on tuo päätös järjestää esiopetus Martinniemen koululla, josta ei kuitenkaan löydy sopivia tiloja. Äkkiä järki käteen ennen eskarin alkamista!

        EI sua kukaan kaipaa täällä


      • Mökin akka
        painu pois kirjoitti:

        EI sua kukaan kaipaa täällä

        Sanopa miksi ne halusi sinut lähtemään pyhä järveltä?Entä jos menisit sinne takasin.Eivät taitaisi huolia.HUOlisko johonki muuallle, me kyllä suositellaan kovasti


      • kovastikin
        Mökin akka kirjoitti:

        Sanopa miksi ne halusi sinut lähtemään pyhä järveltä?Entä jos menisit sinne takasin.Eivät taitaisi huolia.HUOlisko johonki muuallle, me kyllä suositellaan kovasti

        ...Se on niin empaattinen ja sympaattinen ja kuuntelee kyllä teitä kuntalaisia ja ottaa mielipiteenne huomioon. Ei eriarvoista kunnan alueita ja huolehtii, että kaikilla on tasapuoliset oltavat...


      • putha
        kovastikin kirjoitti:

        ...Se on niin empaattinen ja sympaattinen ja kuuntelee kyllä teitä kuntalaisia ja ottaa mielipiteenne huomioon. Ei eriarvoista kunnan alueita ja huolehtii, että kaikilla on tasapuoliset oltavat...

        toivottavasti hän lukee näitä foorumeita, pitäskö ihan lähettää sähköpostilla hänelle linkki tänne että kävis kurkkaan kuinka hyvin on asioitansa hoitanu.


      • Ehdottomasti...
        putha kirjoitti:

        toivottavasti hän lukee näitä foorumeita, pitäskö ihan lähettää sähköpostilla hänelle linkki tänne että kävis kurkkaan kuinka hyvin on asioitansa hoitanu.

        Vallivaaran pitäisi käydä lukemassa täällä, kuten muidenkin päättäjiemme, että "kuulisivat kuntalaisten ääntä".

        Lähetä heti!?


      • minä ainaskin
        Ehdottomasti... kirjoitti:

        Vallivaaran pitäisi käydä lukemassa täällä, kuten muidenkin päättäjiemme, että "kuulisivat kuntalaisten ääntä".

        Lähetä heti!?

        Vaikka olisi mikä virka auki niin kyllä tulee puttaalaisilta lämpimiä suosituksia Pasille - eikä sitten muuta kun hakemaan niitä Pasi.Iiläisiä onnesti taas enemmän kun puttaalaisia kun saivat pätevän miehen kuusamosta kunnan isäksi.


    • mutta kun

      nykyinenhän vain pistää "vettä myllyyn" vaan!
      Ei varmasti puutu päätöksiin, jotka ovat epäedullisia ihmisille, mutta auta armias jos joku asia voidaan järjestää halvemmalla, vaikka sitten lakien rimaa hipoen...

      Me tarvitsemme sananmukaisesti kunnanisän, eli isähahmon, joka pitää ihmistenkin ja erityisesti lastenkin puolta.

      • ainakin 2000 toivojaa

        Lähde vallis pois täältä.Ei sun kukaan halua olevan kunnan johtaja Haukiputaalla.Me on totuttu ihan erillaisiin ihmisiin kunnan johtajina.Lähde nyt.Pian et pääse enää mihinkään kun tuhrit nimesi täällä.Vai onko jo nyt ovet lukossa sulta muualle?


    • Eihän vielä ole liian myöhä...

      Haukiputaalla ei kukaan ole tyytyväinen nykyiseen
      kunnanjohtajaan. Eikö häntä voisi laittaa pois ja
      ottaa edellisen kunnanjohtajan takaisin. Maksettaisiin, vaikka parempaa palkkaa tai tarjottaisiin jotakin muita etuja, jotta Heikki
      suostuisi. Eihän tällaisesta touhusta tule mitään. Kai kepulaisetkin jo tämän ymmärtää.

      • painu pois tsäk

        Painu pois Vallis, et tänne sä tulla saa! Hessu takasin!


      • Kukkelikuu parkuu
        painu pois tsäk kirjoitti:

        Painu pois Vallis, et tänne sä tulla saa! Hessu takasin!

        Eipä kyllä kirosanasta poikkea sun nimes!


      • ikävä ihminen
        Kukkelikuu parkuu kirjoitti:

        Eipä kyllä kirosanasta poikkea sun nimes!

        Miten aiot saada niitä kivoja ja mukavia ihmisiä kurtin haudalle kun kauppaat ihmisten virkistys alueen - onpa sulla outo idea

        Me nykyset ollaan kai aivan paskoja sun mielestä - kuule ala laputtaa - sua ei tarvita


      • Senkin pilkkaaja
        ikävä ihminen kirjoitti:

        Miten aiot saada niitä kivoja ja mukavia ihmisiä kurtin haudalle kun kauppaat ihmisten virkistys alueen - onpa sulla outo idea

        Me nykyset ollaan kai aivan paskoja sun mielestä - kuule ala laputtaa - sua ei tarvita

        Olet kyllä pitäny pilkkana meitä marttilaisia nyt jo liiaksi asti.Saat pyytää anteeksi julkisesti.Jos vielä meiltä viet virkistysalueet ja uimarannat niin saattaa olla tiukka paikka sinulla jatkaa siinä virassa jonka palkkaa me marttilaisetkin ollaan maksajan paikalla.


      • taitaa
        Senkin pilkkaaja kirjoitti:

        Olet kyllä pitäny pilkkana meitä marttilaisia nyt jo liiaksi asti.Saat pyytää anteeksi julkisesti.Jos vielä meiltä viet virkistysalueet ja uimarannat niin saattaa olla tiukka paikka sinulla jatkaa siinä virassa jonka palkkaa me marttilaisetkin ollaan maksajan paikalla.

        lekotella Oulujärven rannalla.....


      • minun pussista
        taitaa kirjoitti:

        lekotella Oulujärven rannalla.....

        Lekotteleepa se missä tahansa Niemelän törmällä tai oulunjärvellä niin me sille palkka maksetaan ja meitä sen pitää kuunnella.


      • Yrittänyt
        minun pussista kirjoitti:

        Lekotteleepa se missä tahansa Niemelän törmällä tai oulunjärvellä niin me sille palkka maksetaan ja meitä sen pitää kuunnella.

        Yritinpä keskustella Vallivaaran kanssa puhelimessa eräästä epäkohdasta, mutta olipa niin törkeää arvon herran käytös, että sain vain pahan mielen...


    • Anonyymi

      sheesh

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      101
      1613
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      39
      1165
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      930
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      164
      771
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      740
    6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      200
      695
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      679
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      657
    9. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      588
    10. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      580
    Aihe