Miksi kertoi

Olen ihastunut kaksosnaiseen ja meillä on ollut pientä vipinää. Pussailua, halailua ja puhelinsoittoja. Tämä nainen on avoliitossa ja nyt hän oli mennyt ja kertonut miehelleen kaikki.
Meillä oli kiivas keskustelu hänen miehensä kanssa ja tämä kaksosnainen lupasi palata miehensä luo.. Mutta, mutta,edelleen soittelee minulle ja tuntuu olevan tunteet sekaisin.
En ymmärrä, mitä pitäisi tehdä?
61078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

älä vastaa puheluihin.. jätä hänet rauhaan tai pyydä häntä jättämään sinut rauhaan. Ajattele miltä hänen miehestään tuntuu ku nainen soittelee toiselle.. Aseta itsesi naisen avomiehen asemaan ja mieti sitten mikä olisi oikein kaikkien kohdalta.

Äänestä

Itse olen myös kaksosnainen ja tehnyt ja kokenut saman kuin se kaksosnainen josta kirjoitit.
Inhoan yleistystä, mutta itseni kohdalta voin sanoa etteivät kaksosnaiset katsele muita jos saavat omasta parisuhteestaan kaiken sen mitä haluavatkin. Joten veikkaan ettei sinuun ihastunut kaksosnainen ole yksinkertaisesti onnellinen tämän hetkisessä suhteessaan. Ehkä tärkeintä tällä hetkellä on sinun itse päättää mitä siitä kaksosnaisesta haluat.
Muista että kaikki on mahdollista.

Äänestä

Ei olis kannattanut kertoa ja vetää sinua siihen mukaan...ärsyttävää... Taitaa vain haluta tehdä miehestään mustasukkaisen eli jätä hänet!!

Äänestä
  • tavalla. hän haluaa huomiota sinulta, mutta halusi tehdä myös poikaystävänsä mustasukkaiseksi? Eli siis paljon ihailua ja huomiota mahdollisimman usealta. sano hänelle että joko sinä tai mies. ((jos siis haluat jotain vakavaa)) jos olet tosissaan kiinnostunut niin varaudu samanlaiseen kohteluun kuin nykyinen mies :D

    Äänestä

Olet lapsellinen ja kokematon jos luulet, että jokainen puhelinsoitto tai katse tai jutteluhetki kanssasi olisi rakkauden osoitusta. Voivathan ihmiset seurustella muutenkin - ei kysymyskessä tarvitse ollenkaan olla ihastuminen tai että tyttö olisi jollain tavalla huomioinut sinut eritysisesti. Ei ole sexistä kysymys ollenkaan, vaan tavallisisesta kanssakäymisestä ihmisten kesken. Mikä saa sinut luulemaan, että hän olisi kiinnostunut sinusta niinkin sulhaskandidaattina, hänellähän on jo mies. Onko sinulla jonkinlaista tarvetta tuntea itsesi valloittavaksi, niin valloitavaksi, että naiset jättävät aviomiehensä sinun takaiasi. Eikös olisi aika alkaa träänata sosiaalista kanssakäymistä. Voi ihmisten kanssa seurustella muutenkin kuin sänkyyn ryömimällä - ei kaikkien kanssa mennä naimisiin. Ei joka katse ja huomaavaisuus naisen puolelta ole sen merkki, että teistä tulisi pari.
Ryhdistäydy nyt ja lopeta haaveilut! Todellisuus on tosi rikasta - ei tarvitse haaveilla ja kuvitella! Kaksostytöt eivät pistä itseään pulaan tällaisten kavereitten takia!

Äänestä

Jos aloitat vakavan suhteen, tämän kyseisen henkilön kanssa, niin mieti oletko valmis ottamaan samanlaista kohtelua itsellesi, mitä hän nyt tekee nykyiselle miehelle. Enkä ole valmis laittamaan ns syrjähyppyjä HOROSKOOPIN PIIKKIIN, on kysymys luonteesta ! ! !
HUOM LUONTEESTA. En väittäis mutta....... historialla on tapana toistaa itseensä......Oisko ihmisenkin kohdalla niin. Jollet pelkää
mitä tuleman pitää, sen kun vaan syöksyt suhteeseen . . . . . . . .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zami kirjoitti:

Olen ihastunut kaksosnaiseen ja meillä on ollut pientä vipinää. Pussailua, halailua ja puhelinsoittoja. Tämä nainen on avoliitossa ja nyt hän oli mennyt ja kertonut miehelleen kaikki.
Meillä oli kiivas keskustelu hänen miehensä kanssa ja tämä kaksosnainen lupasi palata miehensä luo.. Mutta, mutta,edelleen soittelee minulle ja tuntuu olevan tunteet sekaisin.
En ymmärrä, mitä pitäisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu