Hei...
Olisin utelias tietämään, miten te muut jaksatte/kestätte olla lihava tässä maailmassa.
Itse olen suurinpiirtein menettämässä järkeni. Olen reippaasti ylipainoinen joskin en kuitenkaan mitenkään valtava/huomiotaherättävä.
Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan todella rankasti; siitä jäi pahat traumat ja huono itsetunto. Kotona minua myös halveksuttiin; vanhempani ja etenkin isäni kommentit satuttivat (olet läski-et saa miestä itsellesi). Miehet ovat kohdelleet minua myöskin huonosti. Tällä hetkellä eräs mies, josta pidän valtavasti, hän haukkuu minua tauotta; naljailee painostani ja syömisestäni, minulle itselleni tai sitten hauskuuttaa jutuillaan kavereitaan. Se satuttaa hirveästi ja kuitenkin siedän sen kaiken, koska en tahdo olla yksin.
Miksi en sitten laihduta? tuo onkin todella hyvä kysymys. Jotenkin inhoan ihmisiä, etenkin miehiä... tunnen suunnatonta vihaa ja tuskaakin siitä että joku mies sanelee millainen minun pitää olla että tyydytän häntä ja kelpaan... haluan olla sellainen kuin olen ja silti rakastettu! Mutta kas, en minä tule koskaan olemaan rakastettu tällaisena (kohta 25 vuotta elettyä elämää ja sinkku aina). Mitä siis loppujen lopuksi voitan? en tiedä, itsekunnioitukseni? tai sitten en yhtään mitään. En vain pysty siihen, minussa itsessäni ei ole mitään motivaatiota. Hulluinta on, että mitä enemmän minua haukutaan sitä enemmän minä syön!
Ja tässä minä, keskellä kauneinta kesää suren yksinäisyyttäni. Ja kuitenkin, minulla on lihavia ystäviä eivätkä he ole yksin... se ehkä mietityttää kyllä. Eikä heitä ivata oikeastaan ikinä. Kai olen pahasti viallinen tapaus.
Kommenttia, mielipiteitä, samoin tuntevia?
Jokatapauksessa iloista kesää kaikille :)
Olisin utelias tietämään, miten te muut jaksatte/kestätte olla lihava tässä maailmassa.
Itse olen suurinpiirtein menettämässä järkeni. Olen reippaasti ylipainoinen joskin en kuitenkaan mitenkään valtava/huomiotaherättävä.
Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan todella rankasti; siitä jäi pahat traumat ja huono itsetunto. Kotona minua myös halveksuttiin; vanhempani ja etenkin isäni kommentit satuttivat (olet läski-et saa miestä itsellesi). Miehet ovat kohdelleet minua myöskin huonosti. Tällä hetkellä eräs mies, josta pidän valtavasti, hän haukkuu minua tauotta; naljailee painostani ja syömisestäni, minulle itselleni tai sitten hauskuuttaa jutuillaan kavereitaan. Se satuttaa hirveästi ja kuitenkin siedän sen kaiken, koska en tahdo olla yksin.
Miksi en sitten laihduta? tuo onkin todella hyvä kysymys. Jotenkin inhoan ihmisiä, etenkin miehiä... tunnen suunnatonta vihaa ja tuskaakin siitä että joku mies sanelee millainen minun pitää olla että tyydytän häntä ja kelpaan... haluan olla sellainen kuin olen ja silti rakastettu! Mutta kas, en minä tule koskaan olemaan rakastettu tällaisena (kohta 25 vuotta elettyä elämää ja sinkku aina). Mitä siis loppujen lopuksi voitan? en tiedä, itsekunnioitukseni? tai sitten en yhtään mitään. En vain pysty siihen, minussa itsessäni ei ole mitään motivaatiota. Hulluinta on, että mitä enemmän minua haukutaan sitä enemmän minä syön!
Ja tässä minä, keskellä kauneinta kesää suren yksinäisyyttäni. Ja kuitenkin, minulla on lihavia ystäviä eivätkä he ole yksin... se ehkä mietityttää kyllä. Eikä heitä ivata oikeastaan ikinä. Kai olen pahasti viallinen tapaus.
Kommenttia, mielipiteitä, samoin tuntevia?
Jokatapauksessa iloista kesää kaikille :)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kannattaisi mieluummin olla hetken aikaa yksin, kuin ottaa vastaan jonkun raukkiksen haukkumisia! Kunnioita itseäsi ainakin sen verran, ettet anna kenenkään haukkua itseäsi. Tuollaisilla haukkujilla on vain tarkoituksenaan pönkittää omaa egoaan muiden kiusaamisella, raukkoja kun ovat. Pärjäät varmasti omillasikin ja ansaitset todellakin parempaa seuraa itsellesi!
Kaikenmaailman naljaileville kekkeruusi-äijille kannattaa siis sanoa byebye ja ajatella, että jumankekka, tää likka saa pyörät pyörimään! Alat syömään terveellistä ruokaa säännöllisesti ja liikkumaan myös. Älä ajattele niin, että vihasi takia vain syöt ja syöt, vaan ajattele, että muutat elämäntapojasi, koska olet hyvä ja rakastettava tyyppi ja haluat elää pitkään.
Tsemppiä jatkoon ja aurinkoista kesää! Kyllä sinäkin sen oman rinssisi vielä löydät... ;)
Kestihän se aikansa, että oppi hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Se ei tarkoita pelkästään lihavuutta, vaan yleensä itseään.
Sinun tarinasi kuulostaa vähän samanlaiselta kuin omani. Minäkin sain kuulla isältäni kuinka olen ruma ja lihava ym. Uskon, että se söi itsetuntoa eniten. Että joku niin läheinen ihminen kuin oma isä, ei voi hyväksyä tytärtään. Varsinkin isän hyväksyntä on tärkeää nuorelle tytölle, lapsesta saakka, se auttaa kasvamaan tasapainoiseksi aikuiseksi naiseksi. Jos tällaista hyväksyntää ei ole saanut, sitä hakee koko ikänsä muilta miehiltä ja hyväksyy millaisen käytöksen tahansa, niin kuin itsekin kerroit.
Jos asiaan haluaa muutosta, se lähtee jokaisesta itsestä. Ei siitä, että annat "miesystäväsi" haukkua itseäsi ja pitää sinua pilkkanaan seurassa, jossa on muitakin. Se ei ole todellakaan huumoria, se on ilkeyttä. Et sinä tarvitse sellaista miestä!
Huomaatko itse tekstissäsi ristiriidan? Kirjoitat, että pidät tästä miehestä valtavasti. Miten voit pitää valtavasti sellaisesta henkilöstä, joka selvästi vain polkee sinua jalkoihinsa, yrittää ehkä kohottaa omaa egoaan. Vaikka tämä on raa'asti sanottu, en usko, että tämä mies pitää sinusta, ainakaan siten kuin sinä hänestä.
Minusta sinun tarinasi ei ole pelkästään laihdutusjuttu eli, kun laihdut elämä muuttuu ja sinusta pidetään oikeasti. Sinun on ensimmäiseksi opittava itse rakastamaan itseäsi, niin paljon, että heität tuommoisen miehen jorpakkoon, sekä hänen ystävänsä. Et ole syntynyt siksi, että sinua pilkataan ja halveksitaan, kustannuksellasi nauretaan. Sinulle on jossakin oikea mies, joka ymmärtää millainen ihminen olet, eikä halua sinua loukata, mutta tämä mies se ei ole!
Sinulla on elämässä ihan oma paikka, joka sinun on löydettävä. Se ei ole kiloista kiinni. Olet tärkeä ja arvokas ihminen juuri sellaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse pyydellä keneltäkään anteeksi olemassa oloasi, olet ansainnut sen ihan kuin kuka tahansa muu.
Isäsi käyttäytymistä et voi enää muuttaa, mutta se miten kohtelet itseäsi, miten annat toisten kohdella itseäsi, sille voit tehdä paljonkin. Opettele tuntemaan itsesi, millainen olet, mitä toivot elämältä. Opettele rakastamaan itseäsi nyt, sellaisena kuin olet, eikä sitten joskus, jos sattuisi laihtumaan. Opettele arvostamaan itseäsi, äläkä enää suostu kenenkään jalkarätiksi!
Kokeilepa sitä nyt kun täällä on joku kuka aina tyrkyttää jeesusta joka paikkaan usealle eri palstalle.
Tulisi tonne moottoripyöräosastolle kans neuvomaan miten jeesus korjaisi mun Hondani.
Minä en ainakaan mitään Jeesusta tarkoittanut, vaikka otsikko olikin "etsi uusi tie". Siis jos minua tarkoitit. Minun neuvoni ovat ihan "maallisia" juttuja ja tulevat olemaan tästä eteenpäinkin. Usko on jokaisen ihmisen henk.koht asia, eikä sitä tarvitse tuputtaa millään palstalla. Sen kohdalla jokainen tekee itse oman valintansa.
ketään erityisesti. Ainoastaan niitä muutamia jotka tunkevat jeesusta joka paikkaan.
Minä muuten uskon että Jeesus oli joskus olemassa mutta en usko että hän oli jumalallista alkuperää. Maria lienee maailmanhistorian fiksuin nainen tai sitten Joosef on maailmanhistorian tyhmin mies :).
Olisipa edes uskovainen niin pyytäisin sen jeesuksen korjaamaan sekä sun mopos että viemään mun läskini helvettiin.
Elämä lihavana minullakin oli kamalaa.
Ole aina ollut ylipainoinen, lapsena, nuorena ja aikuisena. Aikuisten pilkkaa, nuorten pilkkaa, lasten ivailua... Inhottavia huomautuksia jokapuolelta, naapureilta, kaupoista, lääkäreiltä...
Itsetunto maassa, syömiskohtauksia, jatkuva laihdutus ja jojoilu.
Eli mulla on yli kolmenkymmenen vuoden kokemus lihavuudesta ja nyt onneksi kahden vuoden kokemus normaalipainosta.
Ihmiset on sairaita. Kaupoissa minua kohdellaan aivan eri tavoin, ihmiset on avuliaampia, ystävällisempiä... Miehet katsoo perään, auttaa, availee ovia..
Olen aivan varma siitä, että minua pidetään parempana ihmisenä, kun painan 40 kiloa vähemmän. Onko oikein, ei tosiaan, mutta minun kohdallani näin on käynyt.
Nautin paremmasta olosta ja keveydestä, mutta minua rasittaa ihmisten kaksinaamaisuus. Kolmenkymmenen vuoden mietteitä on vaikeampi pudottaa kuin 40 kiloa.
Otan osaa, TSEMPPIÄ!
Että lihaviin suhtaudutaan helposti eri tavoin kuin normaalipainoisiin. Se miltä ihminen näyttää ulospäin, on ensimmäinen signaali, jonka perusteella hänestä ruvetaan luomaan mielikuvaa. Ei siinä tuulikaapissa ruveta selvittelemään toisen, vieraan ihmisen "sisäistä kauneutta" tai muita henkisiä ominaisuuksia ennen kuin tehdään päätös avataanko ovi vai ei.
Se mikä ei tapa, se vahvistaa! Samoissa pohjalukemissa olen ollut itsekkin ympäristön ivaamisen myötä. Ei auttanut muu kuin antaa yhtä henkisesti "turpaan" kiusaajille, siis samalla mitalla takaisin ja enemmänkin :D
Kaikissa on puutteita & vinkkeleitä, jos sinulla on vain ylipaino niin saat olla onnellinen. Mieheni morkkasi aluksi ulkomuotoani mutta se loppui kun hän alkoi itsekkin iän myötä lihoa. Herkut maistui, eikä hän jaksanut enään urheilla säännöllisesti. Laihdutus kuuriin motivaatio kestää enään kaksi päivää ja into lopahtaa.
Nuo kiusaajasi ovat jo menettäneet järkensä ja koittavat saada sen pois sinultakin. Älä yritäkkään miellyttää heitä vaan ala agressiivisemmaksi. Olet liian kiltti ja annat toisten purkaa omat paskansa suotta sinuun. Ylipainoiset kärsii usein liiasta kiltteys syndroomasta, uskoisin. Ainakin itselläni oli se vika. Ajan myötä siitä on päässyt eroon kovalla treenillä :D
Kyllä niitä voimia aina jostain ihmeestä tulee...Pää pystyyn vaan ja tsemppiä!
Kysyt miksi et laihduttaisi. Et kuitenkaan vastannut siihen. Ilmeisesti laihduttaminen merkitsisi sinulle jonkinlaista luovutusvoittoa kiusaajillesi. Mieti, löytäisitkö siihen kuitenkin muitakin syitä. Olisitko tyytyväisempi itseesi hoikempana? Jos et pidä itsestäsi nyt, on muidenkin vaikea pitää sinusta.
Laihduttaminen ei auta, vaan oman itsetuntonsa parantaminen. Itse olen ollut nuorena hoikka ja aloin lihoon vasta kolmenkympin jälkeen. Itsetunto oli nuorena ja hoikkana melkosen huono mutta ei ikinä niin huono jotta olisin viitsinyt vaivaa nähdä kenenkään ylipainosta. Lihomisen myötä oli melkoinen shokki se kuinka muiden ns. ystävien ja läheisten suhtautuminen muuttui. Itseäni kun lihominen ei haitannut mitenkään. Elämäni muuttui pinnallisuudesta sisältörikkaammaksi, enään ei tarvinnut laihdutuskuureja eikä muutenkaan kieriskellä oman napansa ympärillä. Pinnallisten ns. entisten ystävien kanssa ajatusmaailmamme eivät enään kohdanneet ja harrastuksenikin muuttui ihan toisenlaisiksi mitä heillä oli.
Emmehän elä täällä muuta kuin itseämme varten loppujen lopuksi. Ihmis suhteita tulee ja menee...antaa mennäkkin jos jonkun ulkonäkö ei miellytä. Minä en ainakaan jaksaisi elää sellaisen kumppanin kanssa joka elää täällä vain miellyttääkseen minua. Pitää löytyä vahva oma tahto elää niin kuin itse itsessään viihtyy, eikä antaa kenenkään vittuilujen ja naljailujen alistaa. Kunnioitus pitää ansaita kovalla työllä ja tahdolla, ei se tule itsestään kenellekkään vain sen myötä että laihduttaa.
En ole vielä innostunut laihduttaan, ehkä vasta sitten jos tulee terveydellisiä ongelmia. Ympäristöö vituttaa kun olen liiankin tyytyväinen itseeni enkä kärsi mitenkään painostani, muita se häiritsee enemmän. Pitäisi olla huono itsetuntoinen surkutteleva ja voivotteleva surkimus ilmeisesti. Jos ylipainoinen vielä menestyy elämässä muita paremmin niin sehän ottaa joitakin kupoliin jo saatanasti!
On omiaan synnyttämään tietynlaista rasismia ihmisten välille. Todellakin, jos ylipainoinen menestyy, se saattaa ottaa kupoliin monenmoista heikkiä tai heinikkiä.
Ihminen laihtuu tai kykenee laihtumaan ja pysymään normipainossaan sitten kun aika on hänelle otollinen.
Women comes in all shapes and sizes! Piti siitä joku tahi ei.
lihovat!!pidätkö sinä myös sitä sopivana?
Huh, olipa tänään taas päivä!
Juttelin erään tutun miehen kanssa, ja hän sitten "mainitsi" että he ovat kaverinsa kanssa jutelleet että minä olisin aika kaunis jos laihduttaisin! (emme varsinaisesti jutelleet mitään aisiaan liittyvääkään. Hänen mielestään varmaan minun olisi pitänyt olla todella imarreltu)? Olisitteko te olleet?
Onhan se tavallaan hienoa mutta itse inhoan tällä hetkellä koko tyyppiä. Ei huvita yksinkertaisesti mennä enää ulos lainkaan; nimittäin tuntuu että ihmisten mielipuheenaihe on minun lihavuuteni, itse mieluummin keskittyisin aivan muihin asioihin ja että saisin olla sellainen kuin olen ilman että siitä pitää tehdä suurta juttua. Keskittyisivät omiin vikoihinsa ja niiden korjaamiseen!
Tietysti joskus jotkut tutut/ns ystävät mainitsevat, että voin sairastua ylipainoni takia ja siksi pitäisi laihduttaa, mutta sieltä sanojen takaa paistaa _todella_ selvästi se että oikeasti he vain haluaisivat että näyttäisin erilaiselta. Olen niin kyllästynyt pinnallisuuteen! Haluan toki itsekin laihduttaa jokusen kilon, mutta mitä se kellekään kuuluu ja teen sen sitten kun minua itseäni huvittaa. Tuntuu vain että minulla ei näiden haukkumisien ja muiden kommenttien jälkeen enää huvita yhtään. Yhtikäs mikään. Mietin itsemurhaakin päivittäin, vaikka se on minusta typerää tappaa itsensä, enkä usko että tekisin sellaista ikinä mutta se kummittelee silti pakonomaisesti mielessäni, koska on usein niin älyttömän paha olla.
Tuntuu että olisi paras pysyä yksin vain kotona, niin välttyisin kommenteilta ja ilkeilyltä.
Todella ärsyttäviä tuollaiset " ystävät " ! Onhan niitä minunkin kohdalleni sattunut . Kaiken huipuksi tuntuu että mikään ei ole heille hyvä . Jos saan painoa pudotettua on aina joku kommentoimassa . Työkaveri firman pikkujouluissa - " On se hyvä että ****kin on saanut laihdutettua että mahtuu edes joku vaate päälle " ym. piristävää . Olen myös kuullut tuon lauseen jonka sinäkin tänään kuulit . Oisit ihan hyvännäköinen jos oisit hoikempi . Minusta noilla arvostelijoilla on jotain vikaa vintillä . En minäkään ole koskaan mennyt sanomaan kenellekään miehelle että olen ystäväni kanssa keskustellut että jos sinä olisit pidempi-pienipäisempi-tiukkapyllyisempi-leveäharteisempi olisit tosi kivan näköinen . Sellaiset ihmiset jotka eivät hyväksy minua sellaisena kuin olen saavat painua hiiteen , en heitä tarvitse . Eniten ehkä ottaa pattiin että ei hyväksytä sitä että jotkut nyt vain ovat lihavampia kuin toiset ja silti samanarvoisia ihmisiä . Joku Agnes Pihlava kehuu lehtihaastattelussa että hän vetää kaksi suklaalevyä päivässä jos on masentunut . Monen monet tuttuni syövät kuin viimeistä päivää eivätkä koskaan liho . Joskus ihan itku tuppaa silmään kun miettii miten koko elämä menee siihen että yrittää sopia jonkun muun tekemään muottiin vaikka ei itse edes halua . Jos minulta olisi pikkulapsena kysytty haluanko lihavan vai laihan elämän vastaus olisi ollut selvä , mutta kun ei kysytty . Yritetään vain kestää ja nauttia elämästä laiheliinien kiusaksikin : )