Kärsin valtavasti omasta ulkonäöstäni. Pahimpina päivinä (joita on usein!) en poistu kodista ollenkaan, ryven vain itsessäälissä peittoni alla, itkien rumuuttani, ja sitä etten voi elää kuten normaalit ihmiset ruman ulkonäköni takia.
Kun on päiviä jolloin on pakko mennä kouluun/töihin, ja satun näyttämään ihan kamalalta, olen hermostunut ja stressaantunut, koska tunnen oloni niin ahdistuneeksi kun tiedän että näytän niin rumalta että kaikki varmasti tuijottavat ja ajattelevat että "jopas tuo on ruma!" , toisinsanoen koko päivä on pilalla..
Kun joku tulee puhumaan tällaisina päivinä, peittelen kasvojani, pidän pään alhaalla, yritän päästä juttelutilanteesta nopeasti pois, ja aina kun voin, menen vessaan ja vietän siellä paljon aikaa ettei minua nähtäisiin, ja samalla yritän saada itseäni paremman näköseksi harjaamalla hiuksia, parantamalla meikkiä, jne..
Ilman meikkiä en joskus kehtaa näyttäytyä edes perheelleni (asun kotona), nopeasti saatan voida hakea vaikkapa ruokaa jääkaapista mutta sitten takaisin omaan huoneeseen turvaan, en halua että edes oma perheeni näkee kuinka ruma olen.. Ilman meikkiä en voisi kuin painajaisissani poistua talosta..
Minulla on akne, omistan ällöttävän ruman korkean hiusrajan, ohuen tukan, olen kaikin puolin aivan liian kapea ja laiha, ruma kaikenkaikkiaan..
Mutta kun huonoina päivinä puran ahdistustani ulkonäöstä parhaille kavereilleni, toistelen sitä kuinka ruma olen ja miksen voi näyttää edes siltä että kehtaisin edes liikkua ulkona, ihmettelevät nämä ystäväni, ovat ihmeissään ja sanovat että näytän ihan samalta kuin aina ennenkin, eikä minussa muka ole mitään vikaa.. Vaikea uskoa..
Vaikka näin kärsin ulkonäöstäni, minua on silti kaikesta huolimatta kehuttu kauniiksikin, eikä vain kerran vaan useamminkin, on mm. tuntemattomat pojat sanoneet hyvännäköiseksi (ei se minua saa pitämään ulkonäöstäni, lähdenhän ulos aina viimeisissä tällingeissä, meikit naamassa, vaatteet huolellisesti valittuina, en ikinä saisi kehuja jos en olisi niin laittautunut..).. On kutsuttu barbimaiseksi, eräs tuttava, nuori tyttö on sanonut että haluaisi olla minun näköiseni (hänkään ei minua meikittä ja pahimpina päivinä ole pahemmin päässyt näkemään), ja silti en voi muuta kuin pitää itseäni luonnonoikkuna, rumana, ja vastenmielisenä...
Kun muut ikäiseni miettivät miten saada rahaa tulevaan omaan ensimmäiseen asuntoon, laskuihin, huonekaluihin yms. muihin välttämättömiin, minä mietin mistä saisin tarpeeksi rahaa että tulevan oman asunnon kulujen lisäksi riittäisi rahat meikkeihin, ihonhoitotuotteisiin, jne.
En voi mennä yökylään kavereille, koska meikittä pitäisi olla, en voi mennä uimaan kun en voi sukellella koska meikit lähtee, en halua lähteä mihinkään leireille, kielimatkoille, tms. koska pitäisi olla vieraitten ihmisten kanssa meikittä, ja muutenkin "pahat ulkonäköpäivät" voivat yllättää..
Joka ikinen hiton päivä mieitin vain keinoja saada itsesäni paremman näköisen, kadehdin lähes kaikkia vastaan tulevia ihmisiä, nättien naisten lisäksi jopa vanhuksia,lihavia, ja ties ketä vain koska jokaisella on aina jotain paremmin ulkonäössään kuin minulla, jokainen näyttää tavalliselta, siltä että ihmiset eivät kammoksu kun vastaan kävelevät..
Näin Oprahin ohjelman jokunen aika sitten ,jossa oli puhetta BDD -nimisestä ruumiinkuvahäriöstä, jossa henkilö näkee itsensä rumana vaikkei olisikaan.. Heh, elättelen toivoa että itselläni olisi se, että oikeasti vain kuvittelisinkin olevani ruma, vaikka todellisuudessa sitä en ollenkaan olisi... Mutta toisaalta, ei kukaan viitsi sanoa suoraan vaikka oikeasti olisin juuri sellaisen hirviön näköinen millaisena itsenä näenkin..
Olisi kiva jos te jotka ehkä tiedätte vielä enemmän BDD:stä, mitä kaikkie oireita siihen kuuluu? Miten ihmeessä saan itseni hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, vai voinko ikinä?
Joskus harvoin, kun olen nukkunut hyvät yöunet (en näytä väsyneeltä, iho ei ole kalpea jne.), olen laittautunut, ja iho ei kuki finneistä, saatan jopa pitää itseäni nättinä. Näitä päiviä on kuitenkin hyvin harvoin...
Kirjoitelkaa kohtalotoverit, kaikki jotka ovat kärsineet ulkonäöstänne, ja ehkä päässeet yli itseinhostanne?
Kun on päiviä jolloin on pakko mennä kouluun/töihin, ja satun näyttämään ihan kamalalta, olen hermostunut ja stressaantunut, koska tunnen oloni niin ahdistuneeksi kun tiedän että näytän niin rumalta että kaikki varmasti tuijottavat ja ajattelevat että "jopas tuo on ruma!" , toisinsanoen koko päivä on pilalla..
Kun joku tulee puhumaan tällaisina päivinä, peittelen kasvojani, pidän pään alhaalla, yritän päästä juttelutilanteesta nopeasti pois, ja aina kun voin, menen vessaan ja vietän siellä paljon aikaa ettei minua nähtäisiin, ja samalla yritän saada itseäni paremman näköseksi harjaamalla hiuksia, parantamalla meikkiä, jne..
Ilman meikkiä en joskus kehtaa näyttäytyä edes perheelleni (asun kotona), nopeasti saatan voida hakea vaikkapa ruokaa jääkaapista mutta sitten takaisin omaan huoneeseen turvaan, en halua että edes oma perheeni näkee kuinka ruma olen.. Ilman meikkiä en voisi kuin painajaisissani poistua talosta..
Minulla on akne, omistan ällöttävän ruman korkean hiusrajan, ohuen tukan, olen kaikin puolin aivan liian kapea ja laiha, ruma kaikenkaikkiaan..
Mutta kun huonoina päivinä puran ahdistustani ulkonäöstä parhaille kavereilleni, toistelen sitä kuinka ruma olen ja miksen voi näyttää edes siltä että kehtaisin edes liikkua ulkona, ihmettelevät nämä ystäväni, ovat ihmeissään ja sanovat että näytän ihan samalta kuin aina ennenkin, eikä minussa muka ole mitään vikaa.. Vaikea uskoa..
Vaikka näin kärsin ulkonäöstäni, minua on silti kaikesta huolimatta kehuttu kauniiksikin, eikä vain kerran vaan useamminkin, on mm. tuntemattomat pojat sanoneet hyvännäköiseksi (ei se minua saa pitämään ulkonäöstäni, lähdenhän ulos aina viimeisissä tällingeissä, meikit naamassa, vaatteet huolellisesti valittuina, en ikinä saisi kehuja jos en olisi niin laittautunut..).. On kutsuttu barbimaiseksi, eräs tuttava, nuori tyttö on sanonut että haluaisi olla minun näköiseni (hänkään ei minua meikittä ja pahimpina päivinä ole pahemmin päässyt näkemään), ja silti en voi muuta kuin pitää itseäni luonnonoikkuna, rumana, ja vastenmielisenä...
Kun muut ikäiseni miettivät miten saada rahaa tulevaan omaan ensimmäiseen asuntoon, laskuihin, huonekaluihin yms. muihin välttämättömiin, minä mietin mistä saisin tarpeeksi rahaa että tulevan oman asunnon kulujen lisäksi riittäisi rahat meikkeihin, ihonhoitotuotteisiin, jne.
En voi mennä yökylään kavereille, koska meikittä pitäisi olla, en voi mennä uimaan kun en voi sukellella koska meikit lähtee, en halua lähteä mihinkään leireille, kielimatkoille, tms. koska pitäisi olla vieraitten ihmisten kanssa meikittä, ja muutenkin "pahat ulkonäköpäivät" voivat yllättää..
Joka ikinen hiton päivä mieitin vain keinoja saada itsesäni paremman näköisen, kadehdin lähes kaikkia vastaan tulevia ihmisiä, nättien naisten lisäksi jopa vanhuksia,lihavia, ja ties ketä vain koska jokaisella on aina jotain paremmin ulkonäössään kuin minulla, jokainen näyttää tavalliselta, siltä että ihmiset eivät kammoksu kun vastaan kävelevät..
Näin Oprahin ohjelman jokunen aika sitten ,jossa oli puhetta BDD -nimisestä ruumiinkuvahäriöstä, jossa henkilö näkee itsensä rumana vaikkei olisikaan.. Heh, elättelen toivoa että itselläni olisi se, että oikeasti vain kuvittelisinkin olevani ruma, vaikka todellisuudessa sitä en ollenkaan olisi... Mutta toisaalta, ei kukaan viitsi sanoa suoraan vaikka oikeasti olisin juuri sellaisen hirviön näköinen millaisena itsenä näenkin..
Olisi kiva jos te jotka ehkä tiedätte vielä enemmän BDD:stä, mitä kaikkie oireita siihen kuuluu? Miten ihmeessä saan itseni hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, vai voinko ikinä?
Joskus harvoin, kun olen nukkunut hyvät yöunet (en näytä väsyneeltä, iho ei ole kalpea jne.), olen laittautunut, ja iho ei kuki finneistä, saatan jopa pitää itseäni nättinä. Näitä päiviä on kuitenkin hyvin harvoin...
Kirjoitelkaa kohtalotoverit, kaikki jotka ovat kärsineet ulkonäöstänne, ja ehkä päässeet yli itseinhostanne?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla myös samanlaista ongelmaa. Ei ehkä enää niin pahasti kuin ennen, jonkin verran siis olen siitä päässyt yli, mutta pahoja päiviä on vieläkin silloin tällöin. Kaiken kaikkiaan tuo on rajoittanut elämääni aivan liian paljon. Paljon asioita on jäänyt/jää yhä edelleen tekemättä ulkonäkökompleksini takia.
Osa tosta sun tekstistä oli kuin suoraan mun elämästä! Vaikka ikääkin alkaa jo olla, täytän pian 20, mut edelleen jaksan vihata ulkonäkööni. Mun äiti sanoi, et musta välillä oikein paistaa, et vihaan ulkonäkööni. Itekin mietin jatkuvasti, mitenkä saisin ittestäni paremmannäkösen ja onneks sain just töistä palkan, joten pääsin ostelemaan uusia hyvännäkösiä vaatteita ja varailemaan kosmetologilta aikoja, koska mullakin on ongelmia ihon kanssa. Seurustelemaankaan en pysty, kiinnostuneita kylläkin olis, mut koen myös ite näyttäväni aamuisin tosi järkylle.
Mun ongelmakohdat mun ulkonäössäni sijoittuu pääasiassa vaan naamaan. Mulla on siis edelleen tosi muodottoman lapsenpyöree naama ja se näyttää suorastaan turvonneelle. Lisäks mulla on lättänä naama eli ei näkyviä poskipäitä. Sitten niiden lisäks vähän roikkuvat kulmat, joten väsyneenä näytän jopa vihaselta. Sitten hiukset on tällä hetkellä liian lyhyet ja kuivat. Mut eiköhän mun ulkonäkö parane sen mukaan, kun hiukset kasvaa ja kosmetologilla käyn hoidattamassa ihoo (couperosaa ja epäpuhtauksia).Enemmän oon tyytyväinen mun kroppaan kuin naamatauluun ja senkin eteen oon valitettavasti joutunu kovasti tekemään töitä eli se on vaatinu kovaa ja säännöllistä salitreeniä. Elikkä oon vartaloltani hoikka tiimalasi, mut muodokas. On muakin monesti kehuttu hyvännäköseks, mut se onkin tapahtunu jossain baarissa, millon mulla on ollu parhaimmat kuteet päällä ja meikkiä. Arkena en käytä muuta kuin meikki- ja peitevoidetta, kun mun arkilookiin ei itseasiassa edes sovi meikki, kun oon piirteiltäni aika vaalee, joten ripsarikin saa mut näyttämään melkein liian meikatulta.
Tää ulkonäkökompleksi aiheuttaa mulla usein ahdistusta ja masennusta. Toisaalta osaan myös tosi hyvin peittää itseinhoni esim. töissä ei varmaankaan kukaan ole huomannut tätä mun kompleksia, mut ehkä paremminkin huonon itsetunnon, koska sitä on niin vaikee peittää. Tuntuu, et oon tosi moniongelmainen ihminen, kun mulla on ollu vastoinkäymisiä muutenkin ihan riittävästi elämäni aikana, joista en oo vieläkään selviytyny. Niistä vastoinkäymisistä taas on aiheutunu kaikenlaista muuta ongelmaa..
kuule,
homman nimi on se, että tarttet nyt apua.
sun pitää hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. jos tilanne on tuo niin sun pitää mennä psykiatrin luo. ei yleiselle. sun on otettava aika yksityiseltä . se on sen verran vakava asia. älä murehdi maksua. saat kela-korvauksen eikä se maksu ole niin suuri ettei sun kannata hakea apua ahdistukseen ja päästäksesi pois tuosta. Sun pitää vain olla täysin avoin ja kertoa ongelmasi.
Muista se, että siihen on varmaan lääkkeet. mutta sen tiedän että mitä enemmän puhut asiasta luotettaviin ihmisiin, sitä helpommalta tuntuu aikaa myöten. tee kuten sanoin . jookos. kyllä ne asiat järjestyy. näin muuten saman ohjelman tv.stä. nyt apua hakemaan ja heti.
Löysin linkin aiheesta kun olin etsimässä tietoa atkinsin dieetistä...
http://www.hiilaritietoiset.net/kunpeilivalehtelee.htm
Huomasin että artikkelissa oli paljon minuunkin sopivia kohtia..
Haluaisin voida olla aivan normaali, olla niin ettei minun tarvitsisi koko ajan ajatella miltä näytän ja kuinka ruma ja puutteellinen olen..
Luulen että olen myöskin vähän masentunut, mitä tämä ulkonäköongelma ei yhtään helpota. Mietin miten muut minut näkevät enkä tykkää liikkua ihmisten ilmoilla. Artikkeli mainitsi myös julkkis ihannoinin. Vertailen itseäni usein muihin ja varsinkin lehtien kuviin. Tiedän että ne ovat käsiteltyjä ja ihmiset niissä ovat poikkeuksellisia ulkonäöltään muutenkin.. Tieto vaan ei helpota minua yhtään.
Minulla ei kai koskaan ole ollut mikään kovin hyvä itsetunto, mutta nyt olen kokenut itseni erityisen huonoksi 9kk kestäneen ihmissuhteen jälkeen.
Jätkä petti kokoajan, mutta piti otteessaan ja sai minut hölmön uskomaan rakkauteen. Ja kokemukseni siitä etten kelpaa ja että olen liian ruma ja lihava vain vahvistuivat.. (en ole ylipainoinen, mutta haluaisin olla hoikempi)
Toistaiseksi yritän "parantua" omin voimin.
Jaksamista kaikille ulkonäköongelmaisille!
Jos ei ole itse kokenut, saattaa tämä kuulostaa hullulta.. mutta tiedän mitä se on.. inhota itseään joka päivä.