Luulevatko

pääsevänsä taivaaseen omien tekojensa tai vahvan uskonsa takia?
15696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

luule. Sehän on vastoin Raamatun koko sanomaa.

Äänestä

Room.3:
23 sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta
24 mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.

Äänestä

On kaikille sama Gal3/3 Joka,ei synny uudesti ylhäältä se,ei voi nähdä Jumalan valta kuntaa.

Äänestä

Kumpikin mainitsemasi asia on aivan turhaa pelastumisasiassa. Niillä ei ole mitään arvoa ja kaikki omavanhurskaus, jos sitä on, on kuin saastainen vaate pyhän Jumalan silmissä.

Me uskomme Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, uskoessamme Jeesukseen ja parannusta tehden.
Jumala ei katso henkilöön, eli Hän ei ole puolueellinen, vaan Hän katsoo sydämeen eli sisimpään. Hän tuntee omansa.

Joh. 10:14
"Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä".

Äänestä
  • Yksi Lauma

    JOh.10:1. Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka ei ovesta mene sisälle lammashuoneesen, vaan astuu siihen muualta, se on varas ja ryöväri.
    2. Mutta joka oven kautta sisälle menee, se on lammasten paimen:
    3. Sille ovenvartia avaa, ja lampaat kuulevat hänen äänensä. Ja omia lampaitansa kutsuu hän nimeltänsä, ja vie heidät ulos.
    4. Ja kuin hän omat lampaansa päästää ulos, käy hän heidän edellänsä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä he tuntevat hänen äänensä.
    5. Mutta ei he muukalaista seuraa, vaan pakenevat häntä; sillä ei he tunne muukalaisten ääntä.

    V: Tämän mukaan hänen omansa ei kuule eriseurojen opetusta, koska eivät tunne sitä, vaan ihan pakenevat sitä. Eli väärässä opissa ei voi pelastua vahingossakaan.

    Joh.10:16. Minulla on myös muita lampaita, jotka ei ole tästä lammashuoneesta: ne pitää minun myös tänne saattaman: ja he saavat kuulla minun ääneni; ja pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen.

    - Ajattelen tämän siten, että Jumalan valtakunan raja on selvä ja esim. yhdellä paikkakunnalla, on yksi Kristuksen seurakunta, niin ei niitä ole monia. On vain yksi lauma ja ne ovat samassa mielessä ja samassa käsityksessä. Sinne hänen omansa johdetaan. Ahkeroiden tulee pitää hengen luoma yhteys. Tässä viitataan myös juutalaisiin ja pakanoihin, jotka ovat myös yksi lauma.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    Yksi Lauma

    Ratkaisevaa on käydä sisälle oikeasta ovesta, joka on Jeesus Kristus, Jumalan Poika.

    Joh. 10:9
    "Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen".

    Jeesus ottaa vastaan JOKAISEN, joka Hänen tykönsä tulee.

    Joh. 6:37
    "Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos".

    Jeesus-oppi on hyvä ja luotettava, käytännössä varmaksi todettu.

    Joh. 7:17
    "Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani".

    Jumalan armo on ilmestynyt kaikille syntisille.
    Room.2:19-26
    "Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
    sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
    Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
    se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja KAIKILLE, JOTKA USKOVAT; sillä EI OLE YHTÄÄN EROTUSTA.
    Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
    ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
    jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
    jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja VANHURSKAUTTAA SEN, JOLLA ON USKO JEESUKSEEN".

    Jumalan Sana vakuuttaa, että parannuksen tehnyt ja Jeesukseen uskova pelastuu. Sen monimutkaisemmaksi ei pelastusta ole Jumala tehnyt. Älköön siis kukaan ihminenkään sitä hankalammaksi tehkö, sillä Jumala on kaiken yläpuolella ja näkee kaiken, myös jokaisen ihmissydämen.

    Joh. 3:16
    "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei YKSIKÄÄN, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä".

    Jeesus Kristus sinuakin armahtakoon, niin kuin minuakin on armahtanut ja kaikkia Häneen turvautuvia tahtoo armahtaa!

    Äänestä

  • Timoriepu kirjoitti:

    Ihminen niin helposti tekee toisen ihmisen sisälle tulemisen vaikeammaksi kuin mitä se on. Ahdas portti se on, nöyryyttä ja uskoa se vaatii, ja on siksi monelle ahdas.

    "Täytyyhän siinä jotain rituaaleja olla", ajattelee lakia noudattamaan oppinut ihminen.

    Pyhä henki opettaa vain yhdellä tavalla.

    Äänestä

  • hellarineiti kirjoitti:

    Voiko ihminen antaa syntejä anteeksi?

    Olen kuullut paljon opetuksia, ettei ihminen voi antaa syntejä anteeksi. Esim. olen kuullut, että helluntaiuskossa sanotaan, ettei ihmisellä tai seurakunnalla ole valtaa antaa anteeksi. Toiselta puolen olen kuullut ns. luterilaisuudessa, että sanalla yksin on tämä valta. Kuinka siis on?

    Pyhän Hengen papeista

    Raamatun mukaan Jeesus tämän vallan omilleen antoi ja siis myös seurakunnalle:
    Joh.20:21. Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
    22. Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
    23. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.

    Edelleen: Matt.18:18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.

    Room. 1:17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta”

    Jos epäuskoinen voisi antaa syntejä anteeksi, turhaanhan Jeesus tämän vallan olisi omilleen (Pyhän Hengen papeille) antanut.

    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

    Matt. 23:33

    Jeesus siis Raamatun mukaan antoi tämän vallan omilleen. Eikä ole epäilystä missä uudestisyntyminen silloin tapahtuu:
    Matt.18:18. Totisesti sanon teille: kaikki, minkä sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.

    Jumalan tahto on koota omansa yhteen. Rakkaus johtaa Jumalan lapset yhteen. On siis kaksi valtakuntaa, Jumalan valtakunta ja sielun vihollisen valtakunta. Jumalan valtakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta, koska siellä ei ole Kristusta, siellä on vain epäuskoa.
    Pyhällä Hengellä on siis taivaan valtakunnan avaimet. Toisella päästetään katuvat ihmiset synneistään ja toisella sidotaan katumattomat ja tottelemattomat heidän väärään tilaansa, että he ymmärtäisivät tehdä parannuksen.

    "...Saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntein anteeksi antamusta kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista. Mutta te olette näiden todistajat" (Luuk.24:47-48).
    2.Kor.5:18: Mutta ne kaikki ovat Jumalasta, joka meitä on itse kanssansa sovittanut Jesuksen Kristuksen kautta, ja antoi meille viran sovinnosta saarnata. 19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt. 20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte. Room. 1:17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta”

    Äänestä

  • hellarineiti kirjoitti:

    Ihminen niin helposti tekee toisen ihmisen sisälle tulemisen vaikeammaksi kuin mitä se on. Ahdas portti se on, nöyryyttä ja uskoa se vaatii, ja on siksi monelle ahdas.

    "Täytyyhän siinä jotain rituaaleja olla", ajattelee lakia noudattamaan oppinut ihminen.

    :" Jumala antaa synnit anteeksi kaikille halukkaille ihmisille toisen uskovaisen ihmisen kautta, pyhän hengen välityksellä." Tämä perustuu tähän:" Minä annan teille taivaan valtakunnan avaimet, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annettu ja joilta ne pidätätte, niiltä ne ovat pidätetyt."

    Pyhän hengen mukaan aito usko herraan Jeesukseen tarkoittaa myös Jeesuksen sanojen uskomista. Eli jos et usko sitä mitä, Jeesus sanoi, et usko Jeesukseenkaan. Monet jättävät uskomasta juuri tämän:" Minä annan teille taivaan valtakunnan avaimet, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annettu...". Yleensä ihminen, joka ei omista pyhää henkeä, uskoo sen minkä se on halukas uskomaan.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    Pyhä henki opettaa vain yhdellä tavalla.

    Eipä niin olekaan muuta pelastavaa uskoa kuin usko Jeesukseen, siinä lienemme samaa mieltä, miksi siis jatkaa tätä keskustelua.

    Vielä liitteeksi pari valaisevaa kohtaa Raamatusta, Jumalan ikuisesta Sanasta, joissa korostetaan uskon Jeesukseen jumalallista laatua ja myös sitä, mikä Pyhän Hengen tärkein tehtävä on.

    1. Kor. 3:11
    "Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus".

    Ap. t. 4:12
    "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

    Joh. 14:26
    "Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut".

    Joh. 16:13
    "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa".

    Joh. 15:26
    "Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta".

    Jumalan Sana on puhdas ja kirkas, seitsenkertaisesti puhdistettu ja aina luotettava!
    Suosittelen sen lukemista, ilman "vai me"-laseja.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    :" Jumala antaa synnit anteeksi kaikille halukkaille ihmisille toisen uskovaisen ihmisen kautta, pyhän hengen välityksellä." Tämä perustuu tähän:" Minä annan teille taivaan valtakunnan avaimet, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annettu ja joilta ne pidätätte, niiltä ne ovat pidätetyt."

    Pyhän hengen mukaan aito usko herraan Jeesukseen tarkoittaa myös Jeesuksen sanojen uskomista. Eli jos et usko sitä mitä, Jeesus sanoi, et usko Jeesukseenkaan. Monet jättävät uskomasta juuri tämän:" Minä annan teille taivaan valtakunnan avaimet, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annettu...". Yleensä ihminen, joka ei omista pyhää henkeä, uskoo sen minkä se on halukas uskomaan.

    Olen aivan samaa mieltä. Jeesus jätti omilleen valtuudet julistaa evankeliumia Jeesuksesta ja synninpäästöä käytetään jatkuvasti niiden kohdalla, jotka tulevat ristin juurelle synteinensä, sekä haluavat uudistua uskossaan. Synninpäästön takaajana on sen asettaja, Jeesus Kristus, Jumalan Poika. Se toimii, Jeesus käyttää omiaan, hallelujaa!

    Haluaisin huomauttaa sinulle, että Pyhän Hengen nimi kirjoitetaan isoilla kirjaimilla, sillä Hän on Jumalan kolmas Persoona, jonka Jeesus omilleen lähetti. Pyhä henki kirkastaa Kristusta ja Hänen sovitustyötään, meidän ihmisten puolesta.

    Tämä keskustelu osaltani päättyy tähän.
    Jumalan siunausta!

    Äänestä

Kyllä siellä kirkossa opetetaan ihan oikein raamattua, Jeesuksen veren kautta ainoastaan pelastutaan.

Mistä niin päättelet, että omilla ansioilla yritämme pelastua?

Siis, jos hellarit saa paljon aikaan lähetystyön ym. evankelioinnin kautta, niin voisiko syynä olla sekin, että he VAPAASTA TAHDOSTAAN haluavat palvella Herraa. Siis, ei pakkoa, eikä pelkoa, että jos en tee näin joudun helvettiin... vaan, kun olemme kokeneet Isän rakkauden ja syntiemme anteeksiannon siten, että Jeesus kuoli puolestamme. Niin emmekö mekin voi pyrkiä noudattamaan hänen toiveitaan, koska Hän antaa siihen voiman. Ja kaikilla on oma tie ja palvelustehtävä. Jotkut saattavat olla uskollisia palvelijoita ja jotkut vähemmän uskollisia.

Uskollisuudesta uskon Jumalan palkitsevan kerran taivaassa... (Pelastus tulee yksin armosta). Ei kuitenkaan ole niin, että me voisimme tietää tarkalleen miten Jumala arvottaa asioita. Sanotaanhan, että monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja toisin päin.

Ainakin Jumala käskee meitä sanassaan puhumaan toisista totta ja hyvää, eikä valheellista pahaa.
Jos on kyttäävä asenne, kannattaa välillä tarkistaa onko omassa silmässä hirsi, eikö vain? =)

Äänestä

Efesolais kirjeessä mainitaan, että armosta te olette pelastetut, uskon katta.

Ei kukaan tekojen kautta taivaaseen pääse, Kristuksessa olemme kelvolliset Isän eteen ja Kristuksen veri pesee ihmisen kaikesta synnistä.

Uskothan sinäkin, että ihmisten teot eivät meitä pelasta, vaan Jumalan armo, jota syntiselle tarjotaan.

Äänestä

Kristus on "tehnyt työn" ja me saamme armosta sen uskoa.

Usko taas "teettää töitä", eli uskon seurauksena saamme palvella Kristusta,Hänen nimensä ja Valtakuntansa eduksi.

Eihän meitä täällä muuten tarvittaisikaan, eli Isä olisi voinut meidän muutoin heti uudestisyntymän jälkeen "kotiuttaa".

Siunatut jatkot armon hetkissä, joita ISÄ meille on antava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

helluntailaiset kirjoitti:

pääsevänsä taivaaseen omien tekojensa tai vahvan uskonsa takia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu