Vaikeat vanhemmat

Olen pian 17-vuotias tyttö ja olen seurustellut yli vuoden tällä hetkellä 20-vuotiaan miehenalun kanssa. Tämän pojan ansiosta itsetuntoni ja -arvostukseni on kohonnut nollasta melko hyvään tilanteeseen. Tiedän poikaystäväni olevan uskollinen minulle ja välittävän minusta kovasti. Ongelmanani on kuitenkin vanhempani, joiden käyttäytyminen vaikuttaa liikaa ajatusmaailmaani.

Vanhempani ovat rajuista riidoistaan huolimatta edelleen avioliitossa. Olen koko elämäni ajan kuullut vanhempieni joka viikkoisia - ajoittain rajujakin - riitoja ja ne ovat hiljalleen syöpyneet selkäytimeeni omaa maailmankuvaani ohjaaviksi. Useasti olen kuullut äitini sanoneen isäni pettäneen häntä tai haroneen muiden naisten jalkovälejä. Nämä sanonnat ovat varmasti merkittävässä roolissa turhassa pelossani, jossa poikaystäväni olisi uskoton minua kohtaan. Koska äitini luulee isän pettäneen häntä, hän uhkailee kostolla, jossa hän itse pettäisi isää. Huomasin minulla myös olleen kosto-ajatuksia, joissa täysi-ikäisenä lähtisin tyttöporukalla baareihin tai ajelee autolla, kuten poikaystävänikin on tehnyt omien kavereidensa kanssa. Onneksi tällaiset kosto-ajatukset ovat jo loppuneet, koska tiedän, että minut oltaisiin otettu mukaan, jos ikäni riittäisi. Äitini suhtautuminen alkoholiin on myös täysin kielteinen, mitkä ovat tulleet osaksi minunkin mielipiteitä ja tämän vuoksi minulla on ollut vaikeuksia hyväksyä poikaystäväni juomista.

Minulla on periaate, että en salaa poikaystävältäni mitään, minkä takia olen sanonut ajatukseni ja tuntemukseni hänelle suoraan. Olen myös selittänyt hänelle, että ajatukset juontavat juurensa vanhempieni suhteesta. Syytös-tilanteessa ei selittelyt kuitenkaan kumoa itse syytöstä. Haluaisin olla tuntematta tällaisia tuntemuksia, sillä ymmärrän niiden olevan loukkaavia ja hyvin raskaita syytöksiä häntä kohtaan. Usein jutut lähtevät liikkelle pelkästä leikistä, joissa on kuitenkin vakava ajatus pohjalla. Esim "Sitä vaan naapurin taloa maalailevaa naista katsellaan..", tämän pohjalla on kuitenkin pelko, että poikaystäväni ei ole tyytyväinen minuun vaan ikäänkuin minä olisin välietappi ennen kuin hän löytäisi minua paremman parin. Näiden ajatuksien pohjalla on varmasti myös se, että en ole täysin tyytyväinen vartalooni. Poikaystäväni kanssa nautin kyllä vartalostani ja olen siihen tyytyväinen, mutta kaupungilla näkyy parempia vartaloita, milloin tunnen allemmuutta ja huonoutta verratessani itseäni heihin, jolloin ajattelen, että poikaystäväni haluaisi mielummin olevan heidän kanssaan. Vaikka olen täysin varma siitä, että poikaystäväni rakastaa minua, en vain mahda ajatuksilleni mitään.

Milloin tämä loppuu? Haluan koko sydämestäni saada turhat ajatukset pois päästäni, sillä en halua loukata rakastani. En halua kuitenkaan pitää ajatuksiani sisälläni, sillä se tuntuisi kuin valehtelisi. Tuntuisi väärältä nauraa, kun sisällä kuohuu.