Juhallinen vakuutus ja uskonnollinen vala

Lausunto aselvollisuuslaista

Vapaa-ajattelijain liiton lausunto asevelvollisuuslain kokonaisuudistusta käsittelevään Puolustusministeriön
komiteamietintöön 2006:2.

Tiivistelmä: Liitto esittää, että sotilasvalasta ja -vakuutuksesta siirrytään kaikille yhteiseen vakuutukseen. Liitto esittää myös yleistä vakaumuksen kunnioittamista koskevaa pykälää.

* Yhteinen vakuutus kaikille

Puolustusvoimien tehtävänä on tuottaa toimintakykyisiä ja -haluisia, yhtenäisiä joukkoja kriisien ja sodan varalle. Eräs tärkeimmistä
koulutuksen tavoitteista on luoda joukkoon kiinteyttä ja kaveria ei jätetä -henkeä. Kuitenkin varusmiesajan tärkein symbolinen ele,
sotilasvalan vannominen tai vakuutuksen antaminen, jakaa joukon kahteen eri ryhmään.

Nykyinen juhlallisen vakuutuksen kaava on kaikille sopiva. Oman jumalansa, pyhän kirjansa tms. nimeen voi aidosti ja rehellisesti vannoa vain kunkin uskonnon tunnustaja. Sen sijaan uskonnollisesti
neutraalin vakuutuksen voivat antaa niin ateistit kuin kristityt, muslimit ja muidenkin uskontojen tunnustajat.

Viimeisimmän tutkimustiedon (Kirkkomonitor 2004 -kysely) mukaan alle 25-vuotiaista 16 % pitää itseään ateistina. Muslimien osuus ei vielä ole kovinkaan suuri, mutta nousussa maahanmuuton vuoksi.

Kaikille samanlaisessa vakuutuksessa eri katsomusten edustajat sitoutuisivat yhdessä puolustamaan yhteistä Suomea.

* Vakaumuksen kunnioittaminen

Sekä nykyisen lain että työryhmän esityksen mukaan aseeton palvelus on järjestettävä niin, ettei aseettoman vakaumus joudu ristiriitaan
palvelustehtävien täyttämisen kanssa. Työryhmä ei esitä yleisempää säädöstä vakaumuksen kunnioittamisesta, joskin esityksen mukaan
syrjintä mm. uskonnollisista tai vakaumuksellisista syistä olisi edelleen
kiellettyä (57 §).

Vapaa-ajattelijain liitto kiinnittää tässä erityistä huomiota negatiiviseen
uskonnonvapauteen. Eduskunnan oikeusasiamies on ainakin ratkaisussa 1861/4/03 korostanut, että negatiivisen uskonnonvapauden tulee tosiasiallisesti toteutua myös sotilasparaatiin liittyvässä kenttähartaudessa.

Tilanne puolustusvoimissa on liiton tietojen mukaan tältä osin nykyään hyvä. Perusoikeuden ollessa kyseessä on kuitenkin harkittava,
tulisiko säädökset kirjata selkeästi itse lakiin. Liitto esittää esimerkiksi seuraavanlaista muotoilua: "Varusmiespalvelus on järjestettävä siten, ettei kenenkään katsomusta loukata eikä kukaan joudu vastoin tahtoaan osallistumaan uskonnon harjoittamiseen. Mikäli palvelusaikana järjestetään uskonnollista toimintaa, sen on oltava avoimesti vapaaehtoista ja siihen osallistumattomille on annettava vapaata tai järjestettävä muuta palvelusta." Vähintään asia on
mainittava hallituksen esityksessä lain perusteluina, siten kuten mm. HE:ssä 263/2004 on tehty.

Liiton perustavoitteena on sekulaari, uskonnoista riippumaton valtio ja uskontoihin puolueettomasti suhtautuva armeija. Tällöin puolustusvoimatkaan ei enää järjestä uskonnonharjoitusta eivätkä
sotilaspapit kuulu puolustusvoimien henkilökuntaan. Uskonnonharjoitus
jää kunkin uskontokunnan omaksi tehtäväksi, puolustusvoimien mahdollisesti vuokratessa omakustannushintaan sopivia tiloja
esimerkiksi jumalanpalveluksia varten.

* Palvelustiedot

Lakiesityksen 94. pykälän mukaan uskonnollinen asema voitaisiin tallentaa asevelvollisista pidettävään rekisteriin. Työryhmä toteaa
vain lyhyesti: "Nykyiseen tapaan asevelvollisrekisteriin saisi tallettaa myös
eräitä arkaluonteisia tietoja". Mietinnössä ei mitenkään perustella tarvetta uskontokuntatiedon tallentamiseen. Asiasta tulee pyytää
tietosuojavaltuutetun lausunto.
5315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Viimeisimmän tutkimustiedon (Kirkkomonitor 2004 -kysely) mukaan alle 25-vuotiaista 16 % pitää itseään ateistina. Muslimien osuus ei vielä ole kovinkaan suuri, mutta nousussa maahanmuuton vuoksi."

Suurempiakin lukemia on.. Valittujen Palojen kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista ei usko mihinkään kaikkivaltiaaseen jumalaan (jumalan pojista tai neitsyt maarioista puhumattakaan)..

Uskovaisia ei välttämättä ole paljoa 16 prosenttia enempää, sellaisia jotka tosisan uskoo uskontunnustuksen karvoineen päivineen..

Äänestä
  • Armeijan joukkohartauksiin lienee lähivuosina muutenkin puututtava, sillä uskonnon on kirkkommekin aina korostanut olevan ihmisen yksityisasia, jota pitää kunnioittaa.

    Perustuslain 11§ mukaan ketään ei saa pakottaa uskonnonharjoittamiseen vastoin tahtoaan. Tämän voi katsoa koskevan myös kirkoon kuuluvia, sillä myös heillä tulee olla vapaus valita uskontonsa harjoittamisen muoto ja paikka.

    Massahartauksissa, joissa joukolla esimiehen käskystä otetaan kypärää päästä ja rukoillaan, vapaa uskonnon harjoittaminen ei toteudu.

    Kenelläkään ei lienisi mitään sitä vastaan, että uskovat nuoret saavat luvalla järjestää omia Raamattu- ja keskustelupiirejään armeijan aikana - joko itse tai sotilaspapin opastuksella. Näihin keskustelupiireihin osallistuminen olisi luonnollisesti vapaaehtoista.

    Nykyinen joukkorukoiluttaminen on vapaan uskonnonharjoittamisen irvikuva, jota ei tällä vuosituhannella enää pitäisi esiintyä.

    Äänestä

Eiköhän jokaisessa palveluserässä ole muutama Juha, niin tämäkin ongelma on jo oikeastaan hoidettu.

Äänestä

Miksi kaikilla pitäisi olla uskonnoton vakuutus? Miksei uskonnoton vala? Vala on paljon ylevämmältä kuulostava, eikä sillä ole mitään tekemistä uskonnollisuuden kanssa noin yleensä.

Äänestä
  • Uudessa asevalvollisuuslakiluonnoksessa termeiksi esitetään sotilasvala ja sotilasvakuutus. Siinä lähtökohtana on, että vala on uskonnollinen ja vakuutus uskonnoton. Samoin oikeudessa, ministerinvalassa ja kalastuksenvalvojalla.

    Tasavallan presidentillä ja eduskunnan puhemiehellä ei ole valinnan vapautta, mikä on hyvä, ja he antavat vain (oman, laissa säädetyn) vakuutuksen.

    Muta toisaalta, lääkärin valassa ei ole mitään sukonnollista, vaikka nimenä on vala. On siis todellakin olemassa myös uskonnottomia valoja.

    Minule ja uskoakseni esimerkiksi vapaa-ajattelijain liitolle sopisi hyvin, että olisi vain kaikille yhteinen, uskonnoton vala (akti, jonka nimenä olisi vala eikä vakuutus).

    Kyse siis ei ole termistä vaan siitä uskonnollisesta jumalan nimeen vannomisestä.

    Asiasta vain keskustelua ja tiedusteluja myös puolueisiin päin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voitais yhdistää sotilasvak... kirjoitti:

Lausunto aselvollisuuslaista

Vapaa-ajattelijain liiton lausunto asevelvollisuuslain kokonaisuudistusta käsittelevään Puolustusministeriön
komiteamietintöön 2006:2.

Tiivistelmä: Liitto esittää, että sotilasvalasta ja -vakuutuksesta siirrytään kaikille yhteiseen vakuutukseen. Liitto esittää myös yleistä vakaumuksen kunnioittamista koskevaa pykälää.

* Yhteinen vakuutus kaikille

Puolustusvoimien tehtävänä on tuottaa toimintakykyisiä ja -haluisia, yhtenäisiä joukkoja kriisien ja sodan varalle. Eräs tärkeimmistä
koulutuksen tavoitteista on luoda joukkoon kiinteyttä ja kaveria ei jätetä -henkeä. Kuitenkin varusmiesajan tärkein symbolinen ele,
sotilasvalan vannominen tai vakuutuksen antaminen, jakaa joukon kahteen eri ryhmään.

Nykyinen juhlallisen vakuutuksen kaava on kaikille sopiva. Oman jumalansa, pyhän kirjansa tms. nimeen voi aidosti ja rehellisesti vannoa vain kunkin uskonnon tunnustaja. Sen sijaan uskonnollisesti
neutraalin vakuutuksen voivat antaa niin ateistit kuin kristityt, muslimit ja muidenkin uskontojen tunnustajat.

Viimeisimmän tutkimustiedon (Kirkkomonitor 2004 -kysely) mukaan alle 25-vuotiaista 16 % pitää itseään ateistina. Muslimien osuus ei vielä ole kovinkaan suuri, mutta nousussa maahanmuuton vuoksi.

Kaikille samanlaisessa vakuutuksessa eri katsomusten edustajat sitoutuisivat yhdessä puolustamaan yhteistä Suomea.

* Vakaumuksen kunnioittaminen

Sekä nykyisen lain että työryhmän esityksen mukaan aseeton palvelus on järjestettävä niin, ettei aseettoman vakaumus joudu ristiriitaan
palvelustehtävien täyttämisen kanssa. Työryhmä ei esitä yleisempää säädöstä vakaumuksen kunnioittamisesta, joskin esityksen mukaan
syrjintä mm. uskonnollisista tai vakaumuksellisista syistä olisi edelleen
kiellettyä (57 §).

Vapaa-ajattelijain liitto kiinnittää tässä erityistä huomiota negatiiviseen
uskonnonvapauteen. Eduskunnan oikeusasiamies on ainakin ratkaisussa 1861/4/03 korostanut, että negatiivisen uskonnonvapauden tulee tosiasiallisesti toteutua myös sotilasparaatiin liittyvässä kenttähartaudessa.

Tilanne puolustusvoimissa on liiton tietojen mukaan tältä osin nykyään hyvä. Perusoikeuden ollessa kyseessä on kuitenkin harkittava,
tulisiko säädökset kirjata selkeästi itse lakiin. Liitto esittää esimerkiksi seuraavanlaista muotoilua: "Varusmiespalvelus on järjestettävä siten, ettei kenenkään katsomusta loukata eikä kukaan joudu vastoin tahtoaan osallistumaan uskonnon harjoittamiseen. Mikäli palvelusaikana järjestetään uskonnollista toimintaa, sen on oltava avoimesti vapaaehtoista ja siihen osallistumattomille on annettava vapaata tai järjestettävä muuta palvelusta." Vähintään asia on
mainittava hallituksen esityksessä lain perusteluina, siten kuten mm. HE:ssä 263/2004 on tehty.

Liiton perustavoitteena on sekulaari, uskonnoista riippumaton valtio ja uskontoihin puolueettomasti suhtautuva armeija. Tällöin puolustusvoimatkaan ei enää järjestä uskonnonharjoitusta eivätkä
sotilaspapit kuulu puolustusvoimien henkilökuntaan. Uskonnonharjoitus
jää kunkin uskontokunnan omaksi tehtäväksi, puolustusvoimien mahdollisesti vuokratessa omakustannushintaan sopivia tiloja
esimerkiksi jumalanpalveluksia varten.

* Palvelustiedot

Lakiesityksen 94. pykälän mukaan uskonnollinen asema voitaisiin tallentaa asevelvollisista pidettävään rekisteriin. Työryhmä toteaa
vain lyhyesti: "Nykyiseen tapaan asevelvollisrekisteriin saisi tallettaa myös
eräitä arkaluonteisia tietoja". Mietinnössä ei mitenkään perustella tarvetta uskontokuntatiedon tallentamiseen. Asiasta tulee pyytää
tietosuojavaltuutetun lausunto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu