Nuohan ei edes ole oikeita robotteja, lähinnä kauko-ohjattavia.
Ongelmana sotilas roboteissa on hahmontunnistus, mistä se tunnistaa onko kohde vihollinen vai ei. Helpointa olisi että lätkivät vain kaikkea liikkuvaa, mutta silloin lähistöllä ei saa olla omia ja muutama orava ja jäniskin tulee sitten uhriksi.
Todennäköisempiä käyttötapoja roboteille olisi vakoilulennokkina, näitähän on kehitteilläkin.
toimivaan ja sillä tavalla älykkääseen ja tuhovoimaiseen vehkeeseen että siitä on todellista hyötyä.
Mutta tietenkin jos ajatellaan jotain rajoituksetonta tappamista missä vastustajia ei tarvitse tunnistaa, kuten kaupungit ulkonaliikkumiskiellon jälkeen (Bagdad, Kabul jne), niin mikäpä siinä. Alkeellisempikin värkki joka tunnistaa liikkeen ja ampuu sen suuntaan riittää. Ammattiarmeijan motiivi ja ideologia kulminoituu palkkapäivään, työ on vain työtä: Ei ismeillä, demokratialla tai ruumiiden iällä, sukupuolella tai määrällä ole mitään väliä.
Siis mikäpä parempaa kuin laskea mekaaniset kuoleman verikoirat irti yöhön. Pienentää omia tappioita ja on helpompaa.
0Äänestä
Leo2a4Ampuja
aika hyvä video, tosin sen viesti ja erityisesti lopputeksti oli aika häiriintynyt :P Kyl se tosta ku noita vielä kehitellään, ni niistä saadaan ehkä jotain hyötyäkin irti... kohta ei tarvi ihmisten tappaa toisiaan enää... otetaan vaan yks iso lani-turnaus, ja häviäjä maksaa... :P
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nuohan ei edes ole oikeita robotteja, lähinnä kauko-ohjattavia.
Ongelmana sotilas roboteissa on hahmontunnistus, mistä se tunnistaa onko kohde vihollinen vai ei. Helpointa olisi että lätkivät vain kaikkea liikkuvaa, mutta silloin lähistöllä ei saa olla omia ja muutama orava ja jäniskin tulee sitten uhriksi.
Todennäköisempiä käyttötapoja roboteille olisi vakoilulennokkina, näitähän on kehitteilläkin.
Helppoa kauraa materiaalikiväärimiehille.
toimivaan ja sillä tavalla älykkääseen ja tuhovoimaiseen vehkeeseen että siitä on todellista hyötyä.
Mutta tietenkin jos ajatellaan jotain rajoituksetonta tappamista missä vastustajia ei tarvitse tunnistaa, kuten kaupungit ulkonaliikkumiskiellon jälkeen (Bagdad, Kabul jne), niin mikäpä siinä. Alkeellisempikin värkki joka tunnistaa liikkeen ja ampuu sen suuntaan riittää.
Ammattiarmeijan motiivi ja ideologia kulminoituu palkkapäivään, työ on vain työtä: Ei ismeillä, demokratialla tai ruumiiden iällä, sukupuolella tai määrällä ole mitään väliä.
Siis mikäpä parempaa kuin laskea mekaaniset kuoleman verikoirat irti yöhön.
Pienentää omia tappioita ja on helpompaa.
aika hyvä video, tosin sen viesti ja erityisesti lopputeksti oli aika häiriintynyt :P
Kyl se tosta ku noita vielä kehitellään, ni niistä saadaan ehkä jotain hyötyäkin irti... kohta ei tarvi ihmisten tappaa toisiaan enää... otetaan vaan yks iso lani-turnaus, ja häviäjä maksaa... :P