Sain aina olla yksin ja edelleen olen. Vaikka olen jo yläasteella minä olen yksin vaikka minulla on kavereita jos heitä voi siksikään kutsua. He eivät huomioi minua tai välitä tunteistani. Aina sain tyytyä siihen mitä jäi. Tuntuu niin kurjalta, joskus tuntuu että haluaisin kauas pois täältä. Ainoa mihin voin turvautua on perheeni ilman sitä en olisi jaksanut näinkään pitkälle. Tuntuu että olen yksin tässä päin mailman kolkkaa
yksin
Lonely
4307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämä nyt on tällaisen keski-ikäisen tantan
mielipide ja voit ihan vapaasti vaikka suuttua
minulle,en minä ole mikään kaikkitietävä,
ei oikeastaan kukaan ole, mutta haluaisin
lohduttaa sinua, kun vähiten arvaat se
onni/kaveri/valoisammat ajat/ ihastus/ym ym
astuu kuvioihin.
Ei ikinä uskoisi, ketä nyt minua tuntevat
mutta olin hyvin ujo ja hiljainen nuorena,
melkein karkuun lähdin jos joku jutteli.
Epävarmuus, tuskaisuus, yksinäisyyskin ovat
ohimeneviä asioita vaikka eivät ne silloin
pahimmillaan kyllä siltä yhtään tunnu.
Ole iloinen että sinulla on perhe, kaikilla
ei ole, perhekin voi ottaa kaaliin, mutta
sekin on ohimenevää..
yritä lapsikulta jaksaa ja kirjoita myöhemmin
miten menee, joohan??lämpimiä terveisiä!
Heips!
mä oon myös yläasteella.Samanlaisia kokemuksia.Jos tahdot jakaa ne jonkun kanssa niin mailaa pian mulle!Oon muuten 14v.Tykkään eläimistä ja oon luotettava.
t.Minäpä tässä vain:)
Kyllähän mä loppujen lopuksi tiedän , että ei tää tuu aina olemaan näin varsinkin kun lukio häämöttää edessä ja muuta. Mutta kun ahista välillä niin suuresti olla yksin kun mulla ei koskaan tai siis kerran oli paraskamu mutta sekin sitten hiipui pois. Sain olla se joukkion kiusaamis kohde ja aina se ulkopuolinen joka kelpas vain sillon kun ei löytynyt muutakaan seuraa. Mutta kiitos.
Kuule ystävä hyvä; tehdäänkö diili?
Sinä kerrot viikon päästä, tai ennenkin,
miten voit ja jutellaan vaikka näin.
Minulla on 3 aikuista lasta, eivät asu
enää kotona, minulla on runsaasti aikaa.
Vietän sitä aikaa 2 oman ja 2 lasten koirien
kanssa, tyttäret tuovat koiransa minulle
päivähoitoon kun lähtevät töihin. Niin koirat
eivät joudu olemaan yksin.
Aika ruhtinaallinen olotila koirille, sanoisin,
kun on ihmisiä jotka kärsivät oikeasti.
Mutta eihän näitä asioita voi verrata
toisiinsa..
Kirjoita lapsikulta, niin jutellaan, jos
suinkin ehdit/viitsit/haluat/.
Oikein hyvää viikonloppua sinulle.
Annan pienen"kaikkitietävän" vinkin sinulle
viikonlopuksi: ajattele, mitä hyvää
elämässäsi on, aina on jotakin.
Pidä huolta itsestäsi. Nim: varaäiti.