Millaisia keinoja olette käyttäneet, että saitte miehenne pään kääntymään vauva-asiassa?
En haluisi painostaa, mutta en liioin enää odottaakaan. Mitä kaikkea voi tehdä, ettei mies tunne itseään jyrätyksi. Onko kellään huonoja kokemuksia ja mistä ne seurasi?
-Miten teillä muilla on ollut?
En haluisi painostaa, mutta en liioin enää odottaakaan. Mitä kaikkea voi tehdä, ettei mies tunne itseään jyrätyksi. Onko kellään huonoja kokemuksia ja mistä ne seurasi?
-Miten teillä muilla on ollut?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eipä voi kyllä sanoa, että olisi tuollaisesta tilanteesta kokemusta, muttä jos olisi niin luulisin puhuvani suoraan ja kertovani mitä tunnen. Ilman jyräämistä tai pakottamista.
Parisuhde on kuitenkin kahden ihmisen välinen side ja siihen kuuluu toisen kunnioittaminen.
Mitä teetkin niin älä tee sitä selän takana. :)
Toivottavasti tilanteesi järjestyy.
Ollaan oltu yhdessä 6 vuotta. Ekana yhteisenä kesänämme tulin ei-toivotusti raskaaksi ja mieheni painosti minut aborttiin, lupaili kuitenkin että vielä sen vauvan aika koittaa... Odottelin reilut 4 vuotta, ikävöin abortoimaani lasta, sairastuin masennukseen, olin muutenkin tosi pohjalla. Sitten vaan yhtenä päivänä tajusin, ettei helvetti tää ole elämää jonka mä ansaitsisin ja sanoin miehelleni, että joko minä ja perhe tai ei kumpaakaan! (ainakaan siis mun kanssa) Mies pyysi saada aikaa miettiä, luulin että pidempäänkin- varauduin pariin kuukauteen, mutta tulikin samaisena iltana ja totesi olevansa myös valmis. Nyt olen onnellisesti raskaana vkolla 33, elokuussa syntyy kauan odottamani, nyt myös mieheni odottama prinsessa!
Toki jokainen parisuhde on omanlaisensa, mutten kadu tällä hetkellä sitä neljää vuotta jonka odotin, jotta miehenikin kypsyy ajatukselle! En voisi kuvitellakaan odotusaikaa ilman rakastavaa ja tukevaa miestä rinnalla. Mulle ainakin tää on elämäni suurin juttu enkä varmaan yksin selviäisi, on nimittäin aika ajoin rankaakin kaikesta ihanuudesta huolimatta. En usko että voit miestäsi kummemmin painostaa haluamaan lasta, itse ihan oikeesti olisin kyllä lähtenyt lätkimään jos mieheni ei viime syksynä olisi taipunut tahtooni, sillä lapset on mulle kaikki kaikessa, varsinkin kun jo yhdestä niin traagisesti jouduin vasten tahtoani luopumaan. Rakastan miestäni valtavasti eikä ero olisi ollut helppo, muttei elämän jatkaminenkaan minulle ilman lapsia. Onneksi mieheni ymmärsi, ilman häntä ei nimittäin olisi juuri tätä lasta!
näin.
seurustelin 9.5 vuotta edellisen kanssa. lapsista rupesin haaveilemaan jo kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen. mutta aina oli vaan selitys et ei vielä. ollaan niin nuoria ymym.. selitys löyty aina. no tuli 7 vuotta yhdessä ja sitten tuli myös 9 vuotta yhdessä oloa. eikä vieläkään mies innostunu lapsista.
mulla rupes jo olee sellanen tunne et kolmenkympin kriisi lähenee ja mitään ei oo saanu elämän aikana tehtyy. rupesin sit puhuu miehelle et nyt vois jo olla pikku hiljaa aika rauhottuu ja lisääntyy.... mies sit yks kantaan vaan totes et hän ei halua lapsia ikinä!!!
et 9.5 vuotta ootin mielen muutosta mut turhaan.
erottiin kyl aika pian tän jälkeen. kait ne tunteetki oli jo karissu vuosia sitten.
mutta löysin kuitenki ihanan miehen joka halusi lapsia. ja hän myös ehdotti eka sen tekemistäkin. (ei tarvinnu ootella 9 vuotta.)
nyt voidaan paksusti. viimesiä viikkoja viedään odottelussa.
Kyllä se minä taisin olla joka ehdotti, koska tiesin vaimon haluavan lasta ja itselläkään ei ollut mitään ajatusta vastaan joten tuumasta toimeen. Vielä ei ole kyllä käynyt pyydykseen mutta eiköhän se jonain päivänä.
Meillä keskusteltiin vauvan hankinnasta ja vauvakuumetta pukkasi minulle kovasti.. vähän molemmilla oli sellainen olo, ettei vielä sille hetkelle sitä asiaa koettu luontevaksi päättämällä päättää että no nyt ryhdytään "tekemään" lasta. Olin lopettanut jo pillerit ja ehkäisynä käytettiin kumia ja varmoja päiviä. Niitten varmojen päivien myötä sitten ruvettiin lipsumaan kalenterista ja ajateltiin että no jos se nyt tästä tulee niin sitten se on tullakseen. Ja heti ekasta kerrasta kun oli tsäänssi, vauva pisti itsensä alulle :D Ns. kohtalon johdatusta joten kyllä mieskin sitten lämpeni ajatukselle että nyt se vauva tosiaan tulee ja tuossa se nyt on tosi odottavana isäkin :)
että tai no aloitetaan ihan alusta aloimme suerustella 9.11.2000 ja siitä sitten meni jonkun aikaa n.3v ja minulle tuli vauvakuume. Mieheni ei pitänyt ajatuksesta ja muutenkin olin hyvin nuori nyt sit minulta ei vauvakuume mihinkään lähtenyt ja muutimme yhteen 11.05 kun molemmat sen 18 oli. lopetin ehkäisyn viime syyskuussa ja mieheni oli tietoinen siitä. loppu vuosi harrastettiin vähemmän.
Seksimme väheni lisää ja lisää ja sit helmikuussa tuli ihme kausi et kokoajan olisi pitänyt puputtaa koska muuten riideltiin. sit jotenkin pääsi molemmilla unohtumaan että sitä ehkäisyä ei ollut ja sattumalta tuli valkoinen aine sisääni(yleensä siis ehkäisynä keskeytetty yhdyntä).
Sanoin miehelleni leikillä et nyt sit tulee vauva kun päästit sisään ja maaliskuun alussa jäivät kuukautiset pois. en millään uskonut ja tein testin joka oli vahva joten nyt sit ollaan raskaana. Mieheni oli aluksi vähän et älä valehtele näytin testin ja puhuimme asiasta abortti ei tullut mieleenikään. Odotin muutaman viikon ja yllättäen mieheni hyväksyi koko jutun ja nyt hän on hyvin hyvin onnellinen vahtii välillä minua kuin pientä lasta et saa nostaa etsaa sitä etkä tätä yms... joten nyt meistä sit tulee vanhempia. APUA hyvin pelottava ajatus mutta rakkaus kukoistaa taas =)
Mikä koko jutun ihmeellisintä ei laskettu mitenkään mihinkään suuntaan ja nyt sit laskettu aika on sama kuin se päivä jolloin meillä tulee 6vuotta täyteen seurustelua. ja 4 vuotta kihloissa!
olla vastauksena sinulle jihuu