Olen joskus kysellyt neuvoja miten pienen koiramme kanssa tulisi toimia, ja kiitos kaikille jotka ovat auttaneet. Nyt on pakko jakaa suru sillä yksin tätä ei kestä eikä ymmärrä eikä halua uskoa todeksi:((((
Meidän se pikkukoira (Otto) oli luonteeltaan iso, ja puolusti kotia ja perhettä välillä yli innokkaasta, ja välillä sai autoillekkin raivareita. Otto oli juuri päässyt tästä tavastaan pikkuisen eroon ja uskoin että siitä kyllä rauhoituu. Otto olisi nyt heinäkuussa täyttänyt vasta vuoden ja oli niin ihanassa iässä, iloisuus ja luottamus olisvat koiran
peruspiirteet.
Nyt sitten tänään kaikki yllättäen muuttui, meillä ei ole enään Otto poikaa:(((
Olin lasten ja koirien kanssa ihan tuossa meidän lähellä hiljaisella pikkutiellä kävelyllä, ja koirat molemmat remmissä. Sitten tuli pakettiauto, ja kasasin koirat ja lapset turvallisesti tiensivuun, ja auto todellakin varoi meitä ja ajoi ihan hiljaa. Kaikki oli hyvin ja turvallisesti kasassa ja mitään vaaraa ei pitänyt olla.
Mutta yhtäkkiä kun auto oli siinä aivan kohdalamme, huomasin miten vain vilahti ja rääkäisin ei, mutta siinä vaiheessa Otto oli juossut suoraan auton renkaan eteen, ja me kaikki sen näimme. Mitään ei ollut tehtävissä, mitään ei kerennyt tekemään. Autoilijakin sanoi, että hän yritti mennä varovaisesti, ja niin hän menikin syy ei ollu hänessä.
Se miksi näin tapahtui, oli se että Otto juuri tunsi sen auton vaaralliseksi ja sai raivarin, ja toinen remminpää oli toisen tyttömme kädessä ja itse pidin vain narusta, mutta juuri kun koira sai raivarin olin iroittanut käteni siitä narusta vetääkseni toista koiraa vielä tiukemmaksi narusta. Pieni tyttöhän ei millään voinnut tajuta , että koira kiskaisee ja pienelläkin koiralla on paljon voimaa.
Tämä on ihan kauheeta, ei tätä voi ymmärtää ei millään. Vaikka kuinka yrittää suojella ja tehdä kaikkensa, niin siltikin jokin jää huomaamatta. Nyt sitten pitää yrittää jotenkin pysyä kasassa, että voi pienille lapsille asiat selittää jotenkin siten, että ymmärtäisivät.
Pienin tietää, että Otto on ulkona, ja saattaa vain kuvitella, että kohta Otto tulee sisälle, kun niin on aiemminkin ollut.
Isompi sitten sanoo, että Otto sitten aamulla herää:(((( Saa nähdä mitä huominen tuo tullessaa kun Ottoa ei näykkään. Olen kyllä kovasti yrittänyt selittää asioiden todellisen laidan, mutta eivät lapset kaikkea ymmärrä.
Koiriakin pitää muistaa helliä ja raskastaa silloin kun ne siisä ovat, sitä ei koskaan tiedä milloin on liian myöhäistä:(((( Otto oli vielä sellainen pusupoika joka muisti halia ja piti huolen ettei häntä uhohdeta, surullista tämä on:((((
Terveisin surun keskeltä MantaMatilda
Meidän se pikkukoira (Otto) oli luonteeltaan iso, ja puolusti kotia ja perhettä välillä yli innokkaasta, ja välillä sai autoillekkin raivareita. Otto oli juuri päässyt tästä tavastaan pikkuisen eroon ja uskoin että siitä kyllä rauhoituu. Otto olisi nyt heinäkuussa täyttänyt vasta vuoden ja oli niin ihanassa iässä, iloisuus ja luottamus olisvat koiran
peruspiirteet.
Nyt sitten tänään kaikki yllättäen muuttui, meillä ei ole enään Otto poikaa:(((
Olin lasten ja koirien kanssa ihan tuossa meidän lähellä hiljaisella pikkutiellä kävelyllä, ja koirat molemmat remmissä. Sitten tuli pakettiauto, ja kasasin koirat ja lapset turvallisesti tiensivuun, ja auto todellakin varoi meitä ja ajoi ihan hiljaa. Kaikki oli hyvin ja turvallisesti kasassa ja mitään vaaraa ei pitänyt olla.
Mutta yhtäkkiä kun auto oli siinä aivan kohdalamme, huomasin miten vain vilahti ja rääkäisin ei, mutta siinä vaiheessa Otto oli juossut suoraan auton renkaan eteen, ja me kaikki sen näimme. Mitään ei ollut tehtävissä, mitään ei kerennyt tekemään. Autoilijakin sanoi, että hän yritti mennä varovaisesti, ja niin hän menikin syy ei ollu hänessä.
Se miksi näin tapahtui, oli se että Otto juuri tunsi sen auton vaaralliseksi ja sai raivarin, ja toinen remminpää oli toisen tyttömme kädessä ja itse pidin vain narusta, mutta juuri kun koira sai raivarin olin iroittanut käteni siitä narusta vetääkseni toista koiraa vielä tiukemmaksi narusta. Pieni tyttöhän ei millään voinnut tajuta , että koira kiskaisee ja pienelläkin koiralla on paljon voimaa.
Tämä on ihan kauheeta, ei tätä voi ymmärtää ei millään. Vaikka kuinka yrittää suojella ja tehdä kaikkensa, niin siltikin jokin jää huomaamatta. Nyt sitten pitää yrittää jotenkin pysyä kasassa, että voi pienille lapsille asiat selittää jotenkin siten, että ymmärtäisivät.
Pienin tietää, että Otto on ulkona, ja saattaa vain kuvitella, että kohta Otto tulee sisälle, kun niin on aiemminkin ollut.
Isompi sitten sanoo, että Otto sitten aamulla herää:(((( Saa nähdä mitä huominen tuo tullessaa kun Ottoa ei näykkään. Olen kyllä kovasti yrittänyt selittää asioiden todellisen laidan, mutta eivät lapset kaikkea ymmärrä.
Koiriakin pitää muistaa helliä ja raskastaa silloin kun ne siisä ovat, sitä ei koskaan tiedä milloin on liian myöhäistä:(((( Otto oli vielä sellainen pusupoika joka muisti halia ja piti huolen ettei häntä uhohdeta, surullista tämä on:((((
Terveisin surun keskeltä MantaMatilda
Vastaukset 18
Vanhimmat
mahtuu yllättäen monen koiranomistajan elämään,tilanne oli varmasti aivan kamala,ei voi tehdä mitään.Auto vie niin monen koiran hengen,koirista monet eivät sitä väistä ollenkaan,huonoin seurauksin =(lapsille on vaikea selittää,omani,nuorin meni tänään pihalle kun aurinko taas suvaitsi paistaa,silitti murua ja dollya,sitten seisoi keskellä pihaa ja alkoi huutelemaan puuttuvaa koiraa,ikää pojalla puolitoista vuotta mutta äly terävä.Mitenkään ei voi selittää asiaa =(
Olen todella pahoillani koirasi kohtalosta. Monella taitaa nyt olla suruaika rakkaan lemmikkinsä poismenon johdosta mutta voimia kaikille!!
lahja ja ennalta arvaamaton.
Osanotto sinulle täältä meiltä
teidän Ottoa. Otan osaa suruusi, vaikka sanat eivät rakasta tuokaan takaisin. Et ole yksin surusi kanssa. Meilläkin on koira menetetty auton alle, oli vain puolivuotias ja minäkin näin onnettomuuden. Ei sitä voi koskaan käsittää kuinka yhdessä hetkessä oltiin vielä iloisesti yhdessä ja toisessa jo poissa. Onneksi sinullakin on perheesi ja toinen/toiset koirasi surua jakamassa, et ole yksin.
Jaksamista ja hyvää sinulle ja perheellesi toivotan.
On tämä nyt yhtä menetysten aikaa :( Taas omat edesmenneet muistuvat mieleen. Katsothan, ettei tyttösi ala syyttämään itseään. Helposti voisi kuvitella niin käyvän, vaikkei tuota olisi arvata voinut. Jos jotain hyvää yrittää näistä menetyksistä etsiä, niin lapset oppivat kuoleman olevan osa elämää ja tuntemaan erilaisia tunteita. En tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan, mutta muistan vain, kun itse joskus lapsena itkin menetetyn perään. Jotain outoa siinä oivalsi itsestään...
Että tyttö alkaa pian syyttämään itseään jos asian jotenkin tajuaa, että hänen kädestään pääsi irti:((((((
Oikeasti se oli kuitenkin äiti joka päästi, koska en yleensä ikinä edes luota, että lapset jaksavat sitä pientä koiraa pitää kiinni, ja eivät pystykkään. Tyttöhän ei tajua varmaan sitä, että äiti ottaa siitä kiinni vaikka itse remmiä pitääkin.
Koitan kuitenkin jotenkin tehdä selväksi ettei syy ole kenessäkään. Voin varmasti tässä tapauksessa sanoa vaikka pienen valkoisen valheen, että Otolta aukesi remmi, kun niin on joskus käynnyt jos valjaat naksahtaneet huonosti paikalleen ja lapsetkin sen tietävät. Halusisin lasten ymmärtävän, ettei kukaan voinnut pelastaa Ottoa, eikä syy ole kenessäkään.
Koita kestää.....olet ajatuksissani. Minäkin aina sanon, että rakkaitten kanssa, niin eläinten kuin ihmisten kanssa, voi käydä mitä vain. Joka päivä pitäisi halata ja kertoa rakastavansa.
Ette uskokkaan miten paljon vastauksenne lohduttaa. Aina sitä ajattelee olevansa yksin surujensa kanssa, ja ajettelee ettei kenellekkään muulle käy näi, vaikka tietää että muillakin on samoja kohtaloita ja yhtä paljon surua:((
Kuitenkin kun sen surun jakaa muiden kanssa joille on käynnyt yhtä ikävästi, niin se helpotta kun tietää, ettei ole yksin on muitakin yhtä surullisia ja se suru tulee pienemmäksi kun sen voi jotenkin jakaa, enkä tiennyt muuta paikkaa kuin tämän palstan missä olisi paras tästä puhua.
Itseänikin aloin siitä tapahtuneesta syyttämään, että olisihan minun pitänyt tajuta että lapsi ei pysty koiraa pitämään. Ja aina yleensä vaaran uhatessa pidänkin kiinni remmistä lapsen lisäksi, mutta nyt en huomannut ja kerinnyt tekemään mitään siinä tilanteessa, se oli täysin tekemätön paikka. Oliko meistä autoon matkaa edes kahta metriä ja viivasuorana alle:(((( Kapea hiekkatie jossa hädin tuskin mahtuu kahta autoa rinnan.
Tuli nyt mieleeni, että Otto ehkä juuri koki auton vaaralliseksi siksi kun ajoi niin hiljaa siinä meidän kohdalla, miltei pysähtyi, niin Otto meni häätämään kai tunkeilijaa pois, liian roheka poika:(((((
ei voi olla varuillaan ja kaikkeen varautunut,inhimillisiä erheitä sattuu joten suotta itseäsi syyttelet,ei sinulle tasan tarkkaan tuollainen käynyt mielessäkään kun kotoa lähditte,ei kaikkea vaan voi ehtiä ajatella.
Onkohan joku isompi taho meinannut, että tässä pienessä maassa on aivan liikaa nuoria koiria, kun niin monta ottaa pois...
Jaksamista myös sinulle, tosi paha mieli kaikkien teidän puolesta.
Otan osaa suruusi! Tuo auton alle jääminen on kyllä se jota aina pelkään, koiran menettämiseen ei silloin mitenkään ehdi varautumaan. Ja vaikka koira on hihnassakin niin siltikin voi käydä juuri näin ja pieni koirakin kyllä riuhtaisee voimakkaasti hihnassa.
Jaksamisia teille!
otan osaa suruusi. Tällä viikolla näitä murheelisia tapauksia on sattunut muitakin. Näitä kun lukee, kyynel tulee silmään. Julmia kohtaloita, joita ei soisi kenenkään kokevan.
Lohdutuksena sinulle, ettei Otto ehtinyt tajuta mitä tapahtui.
Voimia.
Kohdaltani osaa kaikkien suruun jotka ovat vastaavaa kokeneet. En ole palstaa nyt yhtään seuraillut, mutta nyt oli pakko saada jonnekkin purkaa tätä, ja siksi en tiedä muiden suruista, olen pahoillani. Mutta sen tiedän, että jokaisella meillä on yhtä vaikea ymmärtää tällaisia asioita ja ihan yhtä paljon surua:((
Kyllä tässä pikkuhiljaa saa ajatukset jotenkin kasaan ja yrittää löytää kaikkea positiivistä. Otto oli vaan niin tunnollinen perheelleen jota halusi suojella hinnalla millä hyvänsä. Se tehtävä joka hänellä oli, niin se koitui hänen kohtaloksi. Hän suojeli meitä henkänsäkin uhalla ja oli valmis uhraamaan sen puolestamme. Niin urhea poika Otto oli, ei edes suuret autot pelottaneet pääasia perheen suojeleminen.
Kyllä se siinä, heti kun nostin Oton syliin ja tajusin tapahtuneen (vain minä näin sen kaameuden, lapset näkivät Oton onneksi ihan ehjänä), niin siinä nousi mieleeni heti kiitollisuus siitä, ettei se onneksi ollut lapsi joka siinä sylissäni oli. En suinkaan vähättele koiran elämää, vaan koira on täyspäinen perheenjäsen, ja kaikka varmasti ymmärtävät mitä tarkoitan.
Illalla pitäisi lähteä Otto hautaamaan meidän maalle rauhalliseen ikiuneen.
tämä on taas tälläinen viikko, taas itkettää :(
viikkoa ennen juhannusta meillä oli pupun hautajaiset kun sattui koiran kanssa vahinko ja nyt on monelta mennyt koiria ja pentuja..
-ei sanat aina riitä... meidän Leevi tulee elokuussa vuoden vanhaksi, joten tiedän kyllä mitä olisi hänet menettää...
Voimia sinulle ja lapsille
täytyy koettaa vaan selittää jos ei muuta niin "Ei ole enää"...
Mutta onneksi Otto eli onnellisen elämän sen vähäisenkin teidän hellässä huomassa ja rakastettuna
Otan osaa. :( tiedän miltä tuntuu kun oma koira kuolee, se on ihan kamala tunne, enkä haluaisi kenenkään tuntevan sitä tunnetta. mutta välillä on pakko :( Terveisin tiitus.
Otan osaa koko sydämestäni :(
lapsillesi myös!
Meidän Rasmuksemme on ollut luonteeltaan juuri samanlainen kuin sinun koirasi, tekee äkkitempauksia tiellä kävellessä.
Minä olen varautunut kuristuspannan käyttöön, kun ei voima riitä kiskoa omalle tontille. Ja on niin jukuripäinen junttura, ettei kuule komentoja joskus lainkaan. Siinä onkin vahvan saksanpaimenkoiran verta niin paljon, niin vaatisi kyllä aikaa paljon kouluttaa.
Sinä et ole voinut tapaukselle mitään. Ei sitä aina pysty estämään, vaikka kuinka parhaansa tekisi. Nyt on aika surra ja muistella niitä hetkiä, jotka olette yhteiseloa kulkeneet.
Joskus pienikin yhteinen matka elämässä voi merkitä enemmän kuin tuhat vuotta.
Jokainen hetki on kullankallis.
Otto poika saatettu haudanlepoon. Meillä on yritetty asiaa selittää lapsille, ettei Otto osannut tarpeeksi varoa autoa ja siksi kävi niin ikävästi.
Pienet lapset ovat niin pieniä, että tämä oli heille elämänsä ensimmäinen kuolemantapaus. Kotoolta lähtiessä kerroimme mitä me nyt menemme tekemään ja miksi Otto ei enään herää (aiemminkin oltiin jo puhuttu), ja lapset olivat koko hautauksen ajan kanssamme, että ymmärtäisivät mitä kuolema on. Silti pienin heti kotimatkalla kysyi, missä Otto on:(((
Lasten puolesta olen niin surullinen, he eivät vielä edes ymmärrä mitä ikävä on, ja se tulee todenäköisesti tässä purkautumaan mielipahana ja itkuna kun ei Ottoa missään olekkaan. Voin vain kuvitella lasten tunteet kun itsellänikin on niin ikävä, ja Otto oli heille todella tärkeä kolmas lapsi siinä leikeissä, joka paikassa mukana.
Sitten vielä, tosi suru kultsumme tähden. Aivan silmin nähden kaipaa ja etsii Ottoa vaikka kävimme yhdessä katsomassa Ottoa joka ei herää, kaipaa paapoa ja syliä entistä enemmän. Iltapäivällä kävimme samassa paikassa kävelyllä missä kaikki tapahtui niin kultsu heti löysi paikat missä Otto oli ollut.
Ensin kun Otto tuli taloon, niin kultsu tosi loukkaantunut osoitti kaikessa mieltä ei edes sisään olisi tullu. Mutta sitten heistä pikkuhiljaa tuli ylimmät ystävykset, joten uskon kaipauksenkin olevan kova ystävästä:(
En sitten tiedä miten se auttaisi lasten ja kultsun suruun jos alkaisi heti miettimään tilalle uutta koiraa? Ensin ajattelin, että jos lapset ajattelevatkin, että nyt Otto tuli takaisin eivätkä ymmärrä asiaa oikealla tavalla. Mutta sitten mietin, että toista samanlaista koiraa ei voi tulla koska Otto oli ihan omansa näköinen joten ehkä he eivät erehtyisi vaan tajuaisivat eri koiraksi.
Kiitos tosi paljon teille kaikille, vaikka kyyneleet tulee silmiin niistä kirjoituksistanne, niin ne kuitenkin on lohdunkyyneleitä jotka antavat voimia. Surullisia kokemuksia meillä monella, ja heilläkään jolla ei ole ,niin heille lemmikki on niin rakas, että se toisen suru ymmärretään.
Sinulle.
Voin vaan huokaista helpotuksesta ettei oma vaavi joka täytää pian vuoden ole kiinnostunut autoista.MUtta sitäkin enemmän linnuista,pupuista,kissoista jne.
Ota vaan uusi pentu se helpottaa ehkä surua vaikka uusi koira ei koskaan korvaakkaan edellistä.