Lehtometsien Raiskaajat

Ekoterroristit!


Mikä on ekoterroristi, kas siinäpä kysymys. Onko terroristi hyökkääjä vai puolustaja, jokainen saa olla mitä mieltä hyvänsä.
Mutta tässä on yksi mielipide, ei välttämättä oikea.
Mansikkapaikkakunnalla on nyt juuri tällä hetkellä kaksi ekoterroristia ja ne ovat UPM Oyj ja muutama päättäjä.
Kysymykseesä on luontoarvoltaan harvinainen Heritynniemi joka aiotaan raiskata.
Ihmetyttää UPM:n menettely joka tavallaan on pesemässä kätensä ja vielä törkeästi rahastamalla siitä. UPM on myymässä kovalla rahalla sille ns. arvotonta maata kaupungille, jonka muutama suuruudenhullu päättäjä on saanut päähänsä maksattaa veronmaksajilla asuntomessut kyseiselle alueelle.
Alue on kasvustoltaan harvinaista lehtometsää.
Ihmetellä täytyykin UPM:n menettelyä, että se antaa kyseisen alueen tuhoutua, sillä se on niittänyt kansainvälisestikin arvostettua "luonnonsuojelijan" mainetta sillä, kun ovat lopettaneet iki- ja aarniometsien hakkuut. Kannattaisi hieman taasen miettiä mitä aiheuttaa pienikin vihjaus keski-eurooppaan ja globaalisesti lehtometsien tuhoamisesta. Oletettavaa on, että se vähentää aina hieman paperin myyntiä.
Katsoisin Markku Alangon ja Valkeakosken luonnonsuojelijoiden suorastaan olevan velvollisia puuttumaan asiaan, sillä molemmat ovat kartoittaneet ja inventoineet kyseisen alueen luontoarvoja.
Asiantuntija apua on varmaan saatavilla Bromarvista kirjailija-luontoaktivisti RISTO ISOMÄKI ja hänen vintillään asustavilta Thomas Wallgren, Mika Rönkkö, Mark Weller, Timo Karjalainen Laura Ruohonen, joilla on melkoinen kokemus ja tietämys. Yksistään jo Risto Isomäki on vaikuttanut maailman kirjoihin.
Tietoa kyseisestä henkilöstä on saatavilla

http://www.suomenkuvalehti.fi/?id=7843
http://www.finncon.org/fi/node/8

http://www.maanystavat.fi/artikkeli.php?aid=92&kid=0
http://www.yle.fi/multifoorumi/vihreapolku/zgo.php? z=20040406014498991510


Nyt kannatta toimia ja panostaa tulevaisuuteen.
Heritynniemi on yksi pieni keuhkorakkula globaalisesta keuhkosta. Keuhkoja kannattaa arvostaa enemmän kuin hetken huumaa joka aiheutuu asuntomessuista.
Kyseinen alue voisi toimia hiljaisuuden ja rauhan alueena, vaikkakin hiljaisuus ja rauha onkin mennyt, jos alue sellaiseksi nimetään.
Asuntomessuille on sopivampi paikka Laukkula/Lintula.
Hyvin suosittu aihe asuntomessuilla on vanhan korjaaminen ja säilyttäminen sekä täydentävä rakentaminen. Valkeakoskella on mahtavat määrät tilaa rakentaa uutta/vanhaa joka sulautuu jo ennen rakennettuun. Tämä voisi olla se "jokin" tulevilla asuntomessuilla

WE LEAD
WE LEARN
15635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Lehtometsät ja erityisen rehevät metsälaikut ovat suojeltuja metsälain nojalla. Kyseiseen alueeseen metälaki pätee, mikäli aluei ei ole asemakaava-alueilla lukuun ottamatta maa- ja metsätalouteen osoitettuja alueita tai alueilla, joilla on voimassa toimenpiderajoitus asemakaavan laatimiseksi.

Alueen kkavoitustilannetta kun en tiedä, en sen laillisuuteen tai laittomuuteen voi ottaa kantaa. Mutta suhtaudun tuomitsevasti kuitenkin...

Äänestä

» Joku (T.N?)uhosi täällä äskettäin nimimerkillä, että Heritynniemi
» rakennetaan joka tapauksessa; tulee sinne asuntomessuja tai ei. Nyt on
» kuitenkin ensijaisesti torjuttava ne helekutin messut! Jospa tuo
» päättäjäkaarti joskus vaihtuisi ja nuorempi, luontoarvoja arvostava, polvi
» astuisi esiin.
Kyllähän Heritynniemeen onkin rakennettu, sillä siellä on pronssikautinen hautapaikka
KAAVASELOSTUS OSA B
http://www.google.fi/search?q=heritynniemi&hl=fi&lr=&start=10&sa=N
Kartta 19 Muinaismuistomerkit

Äänestä

UMP illa menee lujaa tehdastyömaalla ja pitää ottaa Suomessa takasi ja kerätä rahaa mistä saa .

Äänestä

Kannattaisi vähän perehtyä asiaan, ennen kuin avaa sanaisen arkkunsa. Asuntomessuja ei suunnitella UPM:ltä ostetulle alueelle, joka on Heritynniemen kärjessä, vaan niemen tyviosaan. Luontoaktivistien kannattaisi olla iloisia, jos messuja suunniteltaisiin tuolle UPM:n myymälle alueelle, sillä jopa luonnonsuojelupiiri on todennut, ettei siellä ole merkittäviä luontoarvoja. Niitä sen sijaan löytyy niemen tyviosasta, johon nyt kaavoitetaan.

Äänestä

Ei metsiä voi RAISKATA. Metsiä voi hakata ja ihailla taimikoita kun ne kasvaa .

Äänestä
  • kyllä minä aina iltaisin metsiä meen raiskaa perseesee

    Äänestä

Ahnetta touhua ei piitata mistä muusta kuin mammonasta närkästyneet haisevat terveiset siihen suuntaan joka tätä suunnittelee.

Äänestä

Niin että maanomistajan pitäisi vain katsella omaisuuttaan toimettomana ?
Omistaja päättää maan käytöstä, harvalla meillä on niin paljon omaisuutta, että voisimme jättää pääoman toimettomana olemaan.

Metsät kasvaa aina uudestaan.

Äänestä
  • Olet väärässä on haettu jo liikaa esim sarvikuonot, tiikerit, aasianleijonat, lumileopardit, pyöriäiset, ja monet muut eläin, kasvilajit ja luontotyypit on uhanalaisia ihmisen toimien takia suo luonto, vaelluskalakannat saimaannorppa on maailman uhanalisin hylje ja niitä kuolee vastuuttoman ahneen ihmisen toiminnan eli nailonverkkopyynni takia kuuttien olessa pieniä eläimen rääkkäys sisäsiittoisella kannalla on pahimman luokan eläin/luonnonsuojelurikos.

    Äänestä

Saimaan norppakin saisi mennä jo historiaan, kun ei omin voimin enää selviä, niin goodbye vaan. Turhaa on keinohengittää jotain norppaa, mikä ihmeen itseisarvo on norppa, hylkeitä on aivan liikaa jo Itämeressä. Tiikereitä löytyy tarvittava määrä eläintarhoissa, ei niitä sen enmpää tarvita.
Kaikilla on vain aikansa, nyt on ihmisen aika, sen jälkeen tulee jotain muuta.

Äänestä

Niin kyllä nämä suojelijat on vaan semmoisia hörhöti,hörhöti tyyppejä. Ei päätä eikä häntää niiden hommissa, kaikkea pitäisi suojella, ja se kaikki on muiden omaisuutta.
Ovat nykyajan kommunisteja, ei muuta.

Äänestä

...kaikkea pitäisi suojella..? Ja jotkut katsoo, että yhteistä ympäristöämme pitäisi saada tuhota-raiskata-hävittää täysin vapaasti jos sattuu omistamaan maapohjan. No, nykyisinhän em. toimet vielä onkin täysin luvallisia tehdä euron kuvat silmissä, valitettavasti. On metsälakeja sun muuta näennäistä, joiden toteutumista kukaan ei valvo, ei kerrassaan kukaan siltä osin, että jotain olisi varjeltava.

Äänestä

Helsingin kaupunki vihreitten johdolla kaavoittaa puistojaan rakentamiseen. Ensimmäistäkään vihreää ei ole puolustamassa viimeisiä vihreitä saarekkeita Helsingissä. Aate on jäänyt suuruudenhulluuden jalkoihin

Äänestä
  • Entisenä vihreänä tiedät varmaan myös sen, että ei ole olemassa sellaista ongelmaa, johon vihreyttä ei saataisi luonnonvihaajien toimesta linkitettyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Platanthera bifolia kirjoitti:

Ekoterroristit!


Mikä on ekoterroristi, kas siinäpä kysymys. Onko terroristi hyökkääjä vai puolustaja, jokainen saa olla mitä mieltä hyvänsä.
Mutta tässä on yksi mielipide, ei välttämättä oikea.
Mansikkapaikkakunnalla on nyt juuri tällä hetkellä kaksi ekoterroristia ja ne ovat UPM Oyj ja muutama päättäjä.
Kysymykseesä on luontoarvoltaan harvinainen Heritynniemi joka aiotaan raiskata.
Ihmetyttää UPM:n menettely joka tavallaan on pesemässä kätensä ja vielä törkeästi rahastamalla siitä. UPM on myymässä kovalla rahalla sille ns. arvotonta maata kaupungille, jonka muutama suuruudenhullu päättäjä on saanut päähänsä maksattaa veronmaksajilla asuntomessut kyseiselle alueelle.
Alue on kasvustoltaan harvinaista lehtometsää.
Ihmetellä täytyykin UPM:n menettelyä, että se antaa kyseisen alueen tuhoutua, sillä se on niittänyt kansainvälisestikin arvostettua "luonnonsuojelijan" mainetta sillä, kun ovat lopettaneet iki- ja aarniometsien hakkuut. Kannattaisi hieman taasen miettiä mitä aiheuttaa pienikin vihjaus keski-eurooppaan ja globaalisesti lehtometsien tuhoamisesta. Oletettavaa on, että se vähentää aina hieman paperin myyntiä.
Katsoisin Markku Alangon ja Valkeakosken luonnonsuojelijoiden suorastaan olevan velvollisia puuttumaan asiaan, sillä molemmat ovat kartoittaneet ja inventoineet kyseisen alueen luontoarvoja.
Asiantuntija apua on varmaan saatavilla Bromarvista kirjailija-luontoaktivisti RISTO ISOMÄKI ja hänen vintillään asustavilta Thomas Wallgren, Mika Rönkkö, Mark Weller, Timo Karjalainen Laura Ruohonen, joilla on melkoinen kokemus ja tietämys. Yksistään jo Risto Isomäki on vaikuttanut maailman kirjoihin.
Tietoa kyseisestä henkilöstä on saatavilla

http://www.suomenkuvalehti.fi/?id=7843
http://www.finncon.org/fi/node/8

http://www.maanystavat.fi/artikkeli.php?aid=92&kid=0
http://www.yle.fi/multifoorumi/vihreapolku/zgo.php? z=20040406014498991510


Nyt kannatta toimia ja panostaa tulevaisuuteen.
Heritynniemi on yksi pieni keuhkorakkula globaalisesta keuhkosta. Keuhkoja kannattaa arvostaa enemmän kuin hetken huumaa joka aiheutuu asuntomessuista.
Kyseinen alue voisi toimia hiljaisuuden ja rauhan alueena, vaikkakin hiljaisuus ja rauha onkin mennyt, jos alue sellaiseksi nimetään.
Asuntomessuille on sopivampi paikka Laukkula/Lintula.
Hyvin suosittu aihe asuntomessuilla on vanhan korjaaminen ja säilyttäminen sekä täydentävä rakentaminen. Valkeakoskella on mahtavat määrät tilaa rakentaa uutta/vanhaa joka sulautuu jo ennen rakennettuun. Tämä voisi olla se "jokin" tulevilla asuntomessuilla

WE LEAD
WE LEARN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu