On se outoa. Ensin minua ahdisti se, kun en löytänyt ketään vakavampaan suhteeseen. Yksinäiseksi jääminen pelotti. Sitten aloin olla sinut asian kanssa. Myöhemmin pelotti, kun en edes halunnut seurustella.
Välillä sitä vain tuntee itsensä niin erilaiseksi ja ehkä vain sen takia haluaisi löytää itselleen naisen. Toisaalta, kun on ollut sinkkuna niin kauan niin ei tiedä olisiko parisuhde parempi vaihtoehto. Siitä kun on kuullut niin paljon eri mielipiteitä.
Hieman hämmentynyt olo. Toisaalta pärjää sinkkuna ihan hyvin kun on ollut niin kauan jo yksin. Toisaalta miettii, että missaanko jotain? Iskutekniikkakaan ei enää pitkän yksinäisyyden jälkeen ole oikein hallussa, joten ei jaksaisi edes yritää, kun on niin paljon epäonnistumisia alla vuosien takaa.
Hieman kyyniseksikin olen tullut. Toisaalta elämä on vielä edessä joten ehkä jonain päivänä...
Välillä sitä vain tuntee itsensä niin erilaiseksi ja ehkä vain sen takia haluaisi löytää itselleen naisen. Toisaalta, kun on ollut sinkkuna niin kauan niin ei tiedä olisiko parisuhde parempi vaihtoehto. Siitä kun on kuullut niin paljon eri mielipiteitä.
Hieman hämmentynyt olo. Toisaalta pärjää sinkkuna ihan hyvin kun on ollut niin kauan jo yksin. Toisaalta miettii, että missaanko jotain? Iskutekniikkakaan ei enää pitkän yksinäisyyden jälkeen ole oikein hallussa, joten ei jaksaisi edes yritää, kun on niin paljon epäonnistumisia alla vuosien takaa.
Hieman kyyniseksikin olen tullut. Toisaalta elämä on vielä edessä joten ehkä jonain päivänä...
Vastaukset 9
Vanhimmat
... odotat, niin jotain tapahtuu. Se on varmaa, jos kuitenkin ihmisten ilmoilla liikut.
jälkeen olen tullut siihen tulokseen että joidenkin ihmisten kuuluukin olla yksin, valitettavasti
...ja pohtinut, että olenko minä epäonnistunut ihmisenä jos en kykene perustamaan perhettä ja näin jatkamaan ihmisten voittokulkua maan päällä. Olenko siis turha? Toisaalta olemalla kova työmuurahainen voin työpanoksellani edesauttaa yhteiskuntaa ja ihmislajin selviytymistä.
Elämälle kun en ole mitään muuta tarkoitusta keksinyt pohdintojeni jälkeen. Luontoa kun tarkastelee, niin tulee nauraneeksi esim. muurahaisille, että onpa niillä yksinkertainen elämä.
Ainoa tarkoitus on vain tehdä työtä yhteiskunnalleen ja kuolla. Sitten mietin että miten minun elämäni olisi sen erikoisempi? Olen vain iso läjä atomeja tietyssä järjestyksessä. Kaikki tunteeni on aikojen saatossa syntyneet vain syntyneet palvelemaan henkiinjäämistä.
Ei kovin kummoinen ole elämä kun sen purkaa pieniin osiin.
oikeassa. Harvinaisen hyvin kiteytetty. Tässä sitä ollaan kunnes ei enää olla.
mutta ihan pakko kysyä että minkä ikänen oot ja kauanko ollu yksin?
t. nainen 37 ja 8v
Enhän minä vanha ole. Vasta 25 ja yksin ollut n. 7 vuotta. Pojankloppihan minä olen, mutta tähän astisesta elämästä se 7v on prosentuaalisesti aika iso osa. Toisaalta ei minulla ole koskaan kunnon seurustelusuhdetta edes ollut. Pisin on kestänyt vain n. pari kuukautta.
... aika hätäisiä johtopäätöksia tulevan elämäsi suunnasta.
...miettinyt näitä asioita aika pitkään ja rauhassa. Jotkut meistähän jää vääjäämättä ikisinkuiksi, minulla on muutamia sellaisia sukulaisiakin. Joskus ihmettelin kun he kuitenkin ovat iloisia ja ulospäinsuuntautuneita. No, jokainen tekee omat ratkaisunsa.
Viime aikoina olen todella paljon pyöritellyt tätä erakkoajatusta päässäni. Ja tullut lopputulokseen, että olen valinnasta ja olosuhteiden pakostakin lähestulkoon erakko. Toki sosiaalisia kontakteja on jonkin verran, mutta mutta...
Ajatukset ollako yksin vai hankkiutuako tilanteisiin esim. vastakkaisen sukupuolen kanssa risteilevät tasaisin väliajoin mielessäni. Vaakakuppi heilahtaa - tai sanoisinko - singahtaa aika nopeasti ensimmäisen vaihtoehdon puolelle.
Kontaktien luomien melkein mihinkä tahansa ihmissuhteeseen ja erityisesti vaikka seurustelun tapaiseen tuntuu vaativan älyttömiä. Millään ei jaksaisi edes yrittää. En halua yleistää, mutta kertakäyttöisyys, hyötynäkökulmat ja kylmyys ihmisissä tuntuvat olevan lähes sääntö kuin poikkeus. Itse olen aika arka, ujo ja herkkä näyttämään sisintäni. Ja nykymeno suosii kaikkea muuta kuin edellä mainittua. Pitäisi olla suorastaan ultrasosiaalinen, että pärjäisi sinkkumarkkinoilla. Ja missä ihmeessä voisi tavata kaltaisiaan (älykköjä) ilman kännäämistä ravintoloissa. Se maailma yököttää minua suunnattomasti. Ajatuskin, että joku tulisi lähestymään minua viinalta haisten on äärettömän vastenmielinen. Ei minulla ole hauskanpitoa mitään vastaan, mutta en osaa enkä kykene ottamaan ihmisiä vakavasti areenalla, jota en tunne kotoisaksi.
Omassa kodissani saan olla se mikä olen, ilman naamioita ja panssaria. Mutta ei se erityinen ihminen tule soittamaan summeriani. Enkä sellaista odota muuallakaan tapahtuvaksi. Taitaa olla siis kyse vain siitä, etten luota itseeni. Ulkoisesti voin täyttää montakin kriteeriä, minusta ei todellakaan ulospäin uskoisi mitä sisältä olen. Ajan kanssa minusta on valitettavasti tullutkin täydellinen itsetarkkailun mestari ja suojamuurin rakentaja. Tämä on niin raskasta ja kuluttavaa...