Mikähän avuksi kun kasvien lehdille ja akvaarion ikkunaan on ilmestynyt pieni täpläistä vihreää levää? Aiemmin oli rusehtavaa ja tupsumaista levää mutta ne katosivat kun lisäsin valaistuksen pituutta vuorokaudessa.
Voisiko nyt syynä leviin olla liian lämmin vesi?Kun on ollut helteitä niin vesi on tosiaan välillä ollut 28 asteistakin.
Voisiko nyt syynä leviin olla liian lämmin vesi?Kun on ollut helteitä niin vesi on tosiaan välillä ollut 28 asteistakin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja ravinteet, auriongon paiste myös. Meillä on kyllä altaassa aina tuo 28 astetta, kesät talvet. Jonkun verran sitä levää tulee laseihin varsinkin, nyt on kesäksi pahentunut, johtunee nestemäisestä lannoitteesta, kyllähän sitä on aina jonkun verran laseihin tullutkin ettei sen puoleen. Kaloista riippuen tuo 28 voi olla liian lämmin, mutta esim. taistot tykkää, kudetettaessa nostin lämpöjä pohjalla 29 ja pinnantuntumassa 30, ei erikoisemmin levää tullut.
Ennen minullakin oli laseissa levää, mut nyt kun on partamonni akvaariossa niin ei paljon yhtään ole enään leviä. Onko sulla mitään sellasta kalaa joka söisi sitä?