Muistelin tässä, että olen käynyt elämässäni 21 kertaa suviseuroissa. Nyt sain viimeinkin tilaisuuden pitää ansaitun tauon. Kun on kolunnut näinkin monet seurat, alkaa tuntua, että sais sitä huilatakin välillä.
Joku toinen on kolunnut elämässään kaikki seurat ja kokee pahan, jos on jäänyt jotkut seurat väliin.
Se on kummallista, kun viikkoja ennen ihmiset kyselee, että menettekö te seuroihin ja milloin.
En kehdannut sanoa suoraan, etten tällä kertaa ole menossa, kun jälestäpäin on helppo sanoa, etten jaksanut lähtiä.
No sitähän ei tietenkään kukaan usko, vaan sanotaan, ettei ollut seurahaluja.
Oikea kunnon uskovainen lähtee seuroihin aina, vaikka ei jaksaisikaan.
Tunsin suurta helpotusta, kun sain laistaa tämän kesäisen seurareisssun.
Kukaan ei halua uskoa,ei lähipiirikään, jos sanon, että olen henkisesti ja ruumiillisesti väsynyt. Oikea uskovainen kun ei sano seuroista mitään negatiivista, vaan hänellä on siellä vain oikein hauskaa ja ihanaa olla.
Joku sanoo suviseuroissa olemista esimauksi taivaan kartanoista. Minä näen ja koen suviseuroissa hälinää, pölyä, tungosta, jonottamista, ahdistusta, vessojen löyhkää, roskavuoria, tupakan käryä ym. ym.
Aijon kyllä kuunnella radiosta seuraohjelmaa jo ihan mielenkiinnosta, koska keskittymiskykyä ei haittaa suviseurakentän melu, eikä kohinat ja jatkuva vaeltelu sinne ja tänne.
Kotona voi istua mukavasti nojatuolissa tai maata sängyssä, kun ison teltan penkeillä sitä vaan toivoo, että puhe loppuis pian ja pääsis tästä epämukavasta istuma-asennosta.
Lähipiirin kanssa piti käydä melkoinen sota, että jättivät minut rauhaan ja menivät keskenään suviseuroihin.
Siinä sai kuulla olevansa vaikka minkälainen kehveli, epäuskoinen ja rietas, laiskuri, tyhmyri..jne.
No, minä laitoin ja huolsin niille auton ja tarkistin kaikki, jotta matka sujuisi ongelmitta.
Se on sillä lailla, että kansa vaeltaa suviseuroihin kuin sopulilauma. Tuntuu, että se on totinen pakko joka kesä tehdä se reissu.
Muslimit pääsee helpommalla, koska niillä tarvii tehdä pyhiinvaellusmatka Mekkaan vaan kerran elämässään, mutta meillä se on tehtävä joka vuosi, tai muuten uskovien yhteisö katsoo karsaasti, jos ei mene.
No, antaapi mennä, kuka haluaa, mutta pitäisi suoda vapaus olla menemättäkin, jos siltä kerta tuntuu. Vaan kun se näyttää olevan niin, että pitää käydä näyttämässä naamaansa muille.
Jos kysyt nuorelta, mikä siellä suviseuroissa on hauskinta, niin vastus on, että saapi viettää erikoista leirielämää, kävellä ja katsella, syödä jäätelöä ja grillimakkaraa, tavata muita ja valvoa öitä.
Tietysti, jos kysyjä on Päivämiehen toimittaja, hän vastaakin, että parasta on, kun saa kuulla Jumalan sanaa.
Mä olen ittelleni rehellinen ja kun aikoinaan aloin käydä suviseuroissa, sanon, että parasta oli saada hengailla siellä kavereitten kanssa ja metsästää elämänkumppania.
En ole ikinä törmännyt mihinkään kaljanjuontiin tai kondomeihin siellä, satua ne on, mutta tupakka korvaa kaikki muut kielletyt nautinnot.
Niinpä varsinkin yöaikaan, nuorison huvia on vetää röökiä oikein olan takaa.
Ruumiillinen terveyskö ei kuulu elävään Jumalan sanaan. No ei kuulu, ainakaan tupakan osalta.
Vetäkööt taaskin siellä oikein keuhkot kipeiksi, minkä minä niille voin, vaikka tunnenkin surua heidän puolestaan.
Ennen sanottiin, että pitää keuhkot jo nuorena tervata, että ne sitten vanhempana kestävät paremmin lahomista.
Täällä on juteltu tupakasta kokonainen vuosi, mutta niinhän se on, ettei valistus tehoa.
Saarnoissa siitä pitäisi puhua, vaan kun ei.
Monesti joissakin yhteyksissä porukat innostuu muistelemaan suviseurakokemuksiaan. Kyllä niissä on muisteltavaa. Minäkin olen niitä täällä monesti muistellut.
Ettei muistelisi samoja, muistelen yhtä suviseuraa, joissa tutustuin kentällä vastakkaiseen sukupuoleen ja niin me sitten hengailtiin melkein seurat loppuun asti, ellei olisi tullut ero. Lähdin silloin ikävillä mielin kotimatkalle, mutta lohduttelin itseäni sillä, että sanoin sille kumppanille suoraan, millainen olen, enkä kaunistellut.
Kumppanini alkoi heti ensi tapaamisen jälkeen kysellä uskoni tilaa ja pääsi näkemään, etten ollutkaan mikään tosi uskovainen.
Minua alkoi lopulta ärsyttää kumppanini tosikkomaisuus. olisain halunnut puhua muusta, enkä vain uskon asioista.
Kun menimme teltalleni, hän ei suostunut tulemaan kanssani sisään, koska piti sitä sopimattomana ja aina piti olla muiden ihmisten silmissä.
Hänellä oli sanonta, että seurusteluaikana pitää sopia aina Päivämies väliin.
Ja aina piti mennä isoon telttaan istumaan, vaikka minä olisin halunnut maata rojottaa jossain nurmikolla.
Ehtoollisellakin ehdittiin yhdessä käymään, vaikka kumppanini kuumeisesti pohti, onko se sopivaa. Hänen tosikkomaisuutensa alkoi ensin minua naurattaa ja lopussa, kun hän sanoi, että sinä joudut helvettiin, ellet ole oikeasti uskomassa. Sanoin siihen virne suupielessä, että no,eihän siellä helvetissä ainakaan palele.
Siitä hän ottti nokkiinsa ja sanoi HYVÄSTI, lähtien menemään, enkä nähnyt enää sen koommin.
Vuosia myöhemmin näin hänet suviseurakentällä miehensä kanssa. Se mies oli invalidi, jota hän työnsi edellään hikikarpalot otsallaan.
Ajattelin silloin, että helpommalla olisit voinut päästä, jos olisit alkanut minun elämänkumppanikseni. Ainakaan huumoria ei olisi yhteiselämästä puuttunut.
Mutta kaikesta huolimatta toivotan kaikille suviseuroihin menijöille ja siellä jo oleville antoisia ja virkistäviä seurapäiviä.
Joku toinen on kolunnut elämässään kaikki seurat ja kokee pahan, jos on jäänyt jotkut seurat väliin.
Se on kummallista, kun viikkoja ennen ihmiset kyselee, että menettekö te seuroihin ja milloin.
En kehdannut sanoa suoraan, etten tällä kertaa ole menossa, kun jälestäpäin on helppo sanoa, etten jaksanut lähtiä.
No sitähän ei tietenkään kukaan usko, vaan sanotaan, ettei ollut seurahaluja.
Oikea kunnon uskovainen lähtee seuroihin aina, vaikka ei jaksaisikaan.
Tunsin suurta helpotusta, kun sain laistaa tämän kesäisen seurareisssun.
Kukaan ei halua uskoa,ei lähipiirikään, jos sanon, että olen henkisesti ja ruumiillisesti väsynyt. Oikea uskovainen kun ei sano seuroista mitään negatiivista, vaan hänellä on siellä vain oikein hauskaa ja ihanaa olla.
Joku sanoo suviseuroissa olemista esimauksi taivaan kartanoista. Minä näen ja koen suviseuroissa hälinää, pölyä, tungosta, jonottamista, ahdistusta, vessojen löyhkää, roskavuoria, tupakan käryä ym. ym.
Aijon kyllä kuunnella radiosta seuraohjelmaa jo ihan mielenkiinnosta, koska keskittymiskykyä ei haittaa suviseurakentän melu, eikä kohinat ja jatkuva vaeltelu sinne ja tänne.
Kotona voi istua mukavasti nojatuolissa tai maata sängyssä, kun ison teltan penkeillä sitä vaan toivoo, että puhe loppuis pian ja pääsis tästä epämukavasta istuma-asennosta.
Lähipiirin kanssa piti käydä melkoinen sota, että jättivät minut rauhaan ja menivät keskenään suviseuroihin.
Siinä sai kuulla olevansa vaikka minkälainen kehveli, epäuskoinen ja rietas, laiskuri, tyhmyri..jne.
No, minä laitoin ja huolsin niille auton ja tarkistin kaikki, jotta matka sujuisi ongelmitta.
Se on sillä lailla, että kansa vaeltaa suviseuroihin kuin sopulilauma. Tuntuu, että se on totinen pakko joka kesä tehdä se reissu.
Muslimit pääsee helpommalla, koska niillä tarvii tehdä pyhiinvaellusmatka Mekkaan vaan kerran elämässään, mutta meillä se on tehtävä joka vuosi, tai muuten uskovien yhteisö katsoo karsaasti, jos ei mene.
No, antaapi mennä, kuka haluaa, mutta pitäisi suoda vapaus olla menemättäkin, jos siltä kerta tuntuu. Vaan kun se näyttää olevan niin, että pitää käydä näyttämässä naamaansa muille.
Jos kysyt nuorelta, mikä siellä suviseuroissa on hauskinta, niin vastus on, että saapi viettää erikoista leirielämää, kävellä ja katsella, syödä jäätelöä ja grillimakkaraa, tavata muita ja valvoa öitä.
Tietysti, jos kysyjä on Päivämiehen toimittaja, hän vastaakin, että parasta on, kun saa kuulla Jumalan sanaa.
Mä olen ittelleni rehellinen ja kun aikoinaan aloin käydä suviseuroissa, sanon, että parasta oli saada hengailla siellä kavereitten kanssa ja metsästää elämänkumppania.
En ole ikinä törmännyt mihinkään kaljanjuontiin tai kondomeihin siellä, satua ne on, mutta tupakka korvaa kaikki muut kielletyt nautinnot.
Niinpä varsinkin yöaikaan, nuorison huvia on vetää röökiä oikein olan takaa.
Ruumiillinen terveyskö ei kuulu elävään Jumalan sanaan. No ei kuulu, ainakaan tupakan osalta.
Vetäkööt taaskin siellä oikein keuhkot kipeiksi, minkä minä niille voin, vaikka tunnenkin surua heidän puolestaan.
Ennen sanottiin, että pitää keuhkot jo nuorena tervata, että ne sitten vanhempana kestävät paremmin lahomista.
Täällä on juteltu tupakasta kokonainen vuosi, mutta niinhän se on, ettei valistus tehoa.
Saarnoissa siitä pitäisi puhua, vaan kun ei.
Monesti joissakin yhteyksissä porukat innostuu muistelemaan suviseurakokemuksiaan. Kyllä niissä on muisteltavaa. Minäkin olen niitä täällä monesti muistellut.
Ettei muistelisi samoja, muistelen yhtä suviseuraa, joissa tutustuin kentällä vastakkaiseen sukupuoleen ja niin me sitten hengailtiin melkein seurat loppuun asti, ellei olisi tullut ero. Lähdin silloin ikävillä mielin kotimatkalle, mutta lohduttelin itseäni sillä, että sanoin sille kumppanille suoraan, millainen olen, enkä kaunistellut.
Kumppanini alkoi heti ensi tapaamisen jälkeen kysellä uskoni tilaa ja pääsi näkemään, etten ollutkaan mikään tosi uskovainen.
Minua alkoi lopulta ärsyttää kumppanini tosikkomaisuus. olisain halunnut puhua muusta, enkä vain uskon asioista.
Kun menimme teltalleni, hän ei suostunut tulemaan kanssani sisään, koska piti sitä sopimattomana ja aina piti olla muiden ihmisten silmissä.
Hänellä oli sanonta, että seurusteluaikana pitää sopia aina Päivämies väliin.
Ja aina piti mennä isoon telttaan istumaan, vaikka minä olisin halunnut maata rojottaa jossain nurmikolla.
Ehtoollisellakin ehdittiin yhdessä käymään, vaikka kumppanini kuumeisesti pohti, onko se sopivaa. Hänen tosikkomaisuutensa alkoi ensin minua naurattaa ja lopussa, kun hän sanoi, että sinä joudut helvettiin, ellet ole oikeasti uskomassa. Sanoin siihen virne suupielessä, että no,eihän siellä helvetissä ainakaan palele.
Siitä hän ottti nokkiinsa ja sanoi HYVÄSTI, lähtien menemään, enkä nähnyt enää sen koommin.
Vuosia myöhemmin näin hänet suviseurakentällä miehensä kanssa. Se mies oli invalidi, jota hän työnsi edellään hikikarpalot otsallaan.
Ajattelin silloin, että helpommalla olisit voinut päästä, jos olisit alkanut minun elämänkumppanikseni. Ainakaan huumoria ei olisi yhteiselämästä puuttunut.
Mutta kaikesta huolimatta toivotan kaikille suviseuroihin menijöille ja siellä jo oleville antoisia ja virkistäviä seurapäiviä.
Vastaukset 43
Vanhimmat
lähteä Suviseuroihin. Olin vl-liikkeesä yli kolmekymmentä vuotta lapsesta lähtien, kunnes tulivat hoitokokoukset...
En ollut läheskään joka kerta Suviseuroissa ja sanonkin, että ei pidä paikkaansa, että sinne on pakko mennä. Ei ole pakko mennä.
Kun vl-liike jäi, en ole saattanut lähteä, en edes ajatella, että lähtisin sinne. Niin tulee paha mieli. Pelkään, että näkisin niitä omahyväisiä uskovaisia, jotka kävivät minukin kimppuun, vaikka varmaan en edes näkisi heitä. Se minua onkin ihmetyttänyt, kun monetkin puhuvat tosi vapautuneesti, että käyvät Suviseuroissa, vaikka ovatkin jättäneet vl-liikkeen. Jospa minäkin vielä joskus...
No voikai sinne mennä, sinne massaan sekoittuu kyllä. Sinä voit käydä pitkästä aikaa jo senkin takia, ettei sua enää kukaan tunne.
Kyllä siellä käyvät monet uskottomatkin ja myös nämä erotetut.
Itsestä kaikki riippuu, minkälaisiksi seurat kokee.
Saarnaaja julistaa sulle synnit anteeksi, vaikka olisit ns. sidottu, koska ei hän voi tietää, mitä kenenkin päässä liikkuu.
Suviseuroihinhan toivotetaan kaikki tervetulleiksi, vaikka ei uskosta osallinen oliskaan. Ne, jotka eivät elämälllään osoita oikeata uskovaista, voivat silti tulla, jotta he käsittäisivät parannuksen armon ja alkaisivat elämään Kristuksen kaltaista elämää.
Esim. nuorisossa on paljon sellaisia, jotka ovat siellä vain tavan vuoksi ja vetävät sätkää.
Heille toivotaankin käännnöstä parempaan, sillä elävän uskon käsittänyt käyttäytyy myös ulkonaisesti sivistyneesti, eikä vökälehä siellä kentällä sätkä hampaissa niinkuin epäuskoinen kaljakassi nuori.
Sinun kohdallasi on tämä, ettet saata mennä suviseuroihin. En osaa kuvitella tuota tilaa.
Minä en mene, kun olen jo nähnyt niitä niin paljon.
Porukan ainua rehellinen. Tutulta kuulostaa sinun kertomuksesi siitä, miten eri ihmiset suhtautuvat mukamas eri tavalla suvareihin. Jos olet rehellinen, niin sanot kuten kerroit, ja jos haluat miellyttää muita, sanot että oli ihana taas olla Jumalan lasten keskellä.
Mikäs mekka se on, että siitä oikein pyhiinvaellus tulee vuosittain tehdä?
Se on elämän laki tuo muiden mieliksi oleminen.
Ajattelenpa vaikka työpaikkaani. Käyttäydyn siellä aina niin, että miellyttäisin muita, koska silloin tulen heidän kanssaan helpommin toimeen ja jaksan olla siellä sen 8 tuntia päivässä.
Nuoleskelu kuuluu yhteiselämääm.Aviopuolisoa ei tule vaan miellyttäneeksi, vaan aina sitä tulee käyttäytyneeksi määräilevästi.
Se on hieno asia, jos jaksaa aina elää niin, että miellyttää muita. Joskus sitä haluaisi olla omakin itsensä, mutta luonne ei ole niin kova.
On niin helppoa nuorisojengissä vaikkapa suviseura sellaisessa alkaa tupakoimaan, kun sillä saadaan muiden hyväksyntä.
Joo, en minä uskokkaan, että suviseuroissa on vaan pelkkää kivaa.
Kun viime kesänä tuli puheeksi suihkujen ankeus, eräs tapaamani tuttava sanoi, ettei aijo mennä ikinä enää suviseurojen suihkuun.
Joskus kyselen perheen jäseniltä, oliko seuroissa kivaa. Joskus on ja joskus ei ole.
Riippuu siitä, oliko heillä siellä kavereita vai ei. Jeesus ei ole hyvä kaveri, jos saa esim. suviseurakentällä yksinään kässäillä ilman kaveria.
Suviseurakentällä seisoskelee paljon erikokoisia ryhmiä. Yksinäisen epätoivoinen vaeltelu kiinnittää heti huomion, eikö tuollakaa oo kettää kaveria. Monesti kuulee, kun ison perheen lapsimäärää ihastellaan. Voi, että teillä on ihanaa, kun on näin monta taivaan taimenta. Niistä on suuri ilo noista lapsista, vaikka onhan siinä paljon työtäkin, mutta antaahan se taivaan isä voimia ja lapsethan tuo leivän tullessaan.
Kerran eräs isä sanoikin, että tuopihan ne itelleen leivän, mutta eivät minulle.
Olisin kyllä mennyt jos olisin päässyt. Aina kesäisin olen kaiholla ikävöinyt, kun monet muut ovat lähteneet suviseuroihin ja itse en ole aina läheskään päässyt. Vaan ani harvoin olen päässyt sinne.
Kerroppa ihan huviksesi, mitä mukavaa siellä on.
Onhan se tottumiskysymyskin, että tekee mieli mennä. Jos on paljon hyviä matkaystäviä siellä, niin senkin takia haluaa mennä.
Sitä ihmettelen, kun vanhat ja vaivaisetkin sinne raahautuu ja sitten makaavat vanhusten lepopaikalla repo rankana.
Kaikki sinne änkeää, raajarikotkin. Kerran oli vanha äitini tullut linja-autossa ja päätynyt niin ikään vanhusten lepopaikalle.
Sielläkään voi kovin pitkään yhet maata, että uudet väsyneet pääsis sisään.
Äitini oli tykännyt kuitenkin maata siellä niin hyvin, että lopulta hoitaja tuli kysymään, jokohan hän jaksaisi lähteä seurakentälle.
Äitini ei ollut lähtenyt, kun sanoi odottavan noutajia, jotka olivat unohtaneet hakea.
Olimme sopineet sisarusten kesken, milloin äitimuorista vuorollaan huolehditaan.
Oli tullut väärinkäsitys eräille ja eivät hakeneet pariksi tuntia äitiä vaunulleen.
Äitimme oli lähtenyt yksin huonojalkaisena ja päisenä vajeltamaan kentälle tarkoituksenaan osua lastensa vanulle.
Ei ollut äiti osannut, vaan mennyt kentälle pitkäkseen voivottelemaan, että nyt hänet hukka perii.
Sieltä hänet oli ensin autettu vartiomiesten johdattelemana takaisin vanhusten hoivapaikkaan.
Sillä välin oli häntä omaisetkin jo etsineet. Kännykää ei äitini ole oppinut koskaan käyttämään.
Äitini vointi oli tullut niin huonoksi, että hänet oli toimitettu paikalliseen sairaalaan.
Sieltä hänet oli yksi sisaruksistamme lähtenyt viemään kotia kesken suviseurojen.
Herää kysymys, onko vanhojen ja heikkokuntoisten pakko lähitä seuroihin rasittumaan.
Onko se vain merkki siitä, että uskovaisen tahto on rautainen, joka vie läpi harmaan kallion.
syntejä anteeksi ja siellä on muita Jumaalan lapsia.
Onko sellainen määrä sentään väärässä;)
samahan se on missä syntejä anteeksi annetaan!
Ei Jumalaa voi sitoa neljäksi päiväksi Sotkamoon!
Jumala antaa syntejä anteeksi taka Timbuktussakin niiden neljän päivän aikana, joten sen takia ainakaan ei Sotkamoon tarvi lähteä rypemään tupakansavussa!
Uskovaiset on sen näköisiä kuin ennenkin, joten niissäkään ei ole mitään näkemistä, jotta sen takia tarttis Sotkamoon mennä rahaa tuhlaamaan!
rahalle on parempaakin käyttöä ja Jumalan mielenmukaisempaakin käyttöä.
>>
Onko sellainen määrä sentään väärässä;)
>>
Suviseuroissahan on vain jotain 60-70 tuhatta käviää. Kun Paavi pitää seuroja Roomassa, niin siellä on sentään ainakin miljoona uskovaa seuravierasta. Onko sellainen määrä sentään väärässä;)
"Onko sellainen määrä sentään väärässä"
Joukkohaudassa et ole yksin.
On tällä reinhardilla hyvät jutut, nauroin taas melkein puolikuoliaaksi.
Vaikka olen suureen perheen isä ja kaikki lapset ovat ( tai ainakin niin oletetaan ) uskomassa.
En vain yksinkertaisesti jaksanut lähteä, vaikka tuntui kyllä kun vaimo sanoi että hän joutuu yksin siellä olemaan , niin tuntui todella pahalta.
Olen jo tänään kovasti harkinnut että lähtisin sittenkin perheeni perään.
Asun sellaisella paikkakunnalla eteläSuomessa että suurin osa ihmisistä tuntee kyllä toisensa.
Toisaalta on aivan ihana rauha täällä kotona nyt ja voi todella keskittyä kuuntelemaan saarnoja ja suviseuraradiota.
Tiedän kyllä että asiani eivät ole ihan oikealla tolalla.
Jo pitkään seuroissa käviessäni en oikein saa saarnoista mitään irti.
Vain joidenkin hyvin harvojen puhujien saarnoja jaksan oikein kunnolla kuunnella ja syventyä niihin.
Olen muutenkin hyvin masentunut.
Tv :7 lapsen isä ( 45 v. )
Hyvä Mr. Kuka Lienetkin... kaunista kesäiltaa toivotan sinulle.
Jumalan kesäinen luonto saattaa joskus olla sielulle puhuttelevampaa ja rakastavampaa saarnaa kuin meno ja meininkin väenkokouksessa. Hyvien ystävien tapaaminen on tietysti hauskaa, mutta joskus sekin saattaa jäädä jokseenkin pinnalliseksi, joillakin jopa menee "näyttämiseksi". Joskus tekee hyvää olla vaan omineen ja kuunnella omia ajatuksiaan. Puuhailla jotain itselle mieluista. Why not cultivate your garden instead... :-)
Jos haluat, voisit ehkä kertoa mikä mieltäsi painaa, kun kirjoitit että olet masentuneella mielellä. Kertominen saattaa helpottaa, niin käy usein itselleni. Joku palstalainen saattaisi lisäksi kommentoida omalta kannaltaan.
Elämää ovat sen kaikki erilaiset vaiheet, elämää joka on ihana lahja - ja paistaa se päivä taas risukasaankin! :-)
Kaikkea hyvää sinulle kauniina kesäiltana toivottaen
Ms. Luonnon Ystävä
Pysy nyt vaan siellä kotona. Suviseurat ovat pian ohitse ja perheesi on taas kotona luonasi
Seuroja on muitakin pitkin kesää, eikä sovi unohtaa tai aliarvioida maakunnallisten seurojen hengellistä antia.
Ei se ole masentuneena hyvä olla seuroissakaan.
Premmin sen kestää, jos on sieltä pois. Masentuneena kun ei tahdo jaksaa olla ihmisten kanssa tekemisissä, vaan se on sellaista väkinäistä teeskentelyä.
Uskovaisen kun tulee näyttää ulospäin vahvalta. Heikkohermoinen ei anna hyvää kuvaa ulospäin itsestään.
Tietysti, jos on oikein vitsikästä ja iloluonteista seuraa, joilla juttua piisaa, voi masentunutkin toipua kummasti.
Olin kerran, on tästä jo aikaa melkoisesti, teltassa yötä seurakentällä ja telttain läpihän kuuluu kaikki selvästi.
Naapuriteltassa riitti juttua, jota jäin sitten kuuntelemaan. Siellä iso perhe lapsineen laittautui yöpuulle ja kyllä siinä oli show´ta, ennenkä isä ja äiti selvitti jälkikasvuansa unten maille.
Lopussa rotiutui oikein sanaharkaksi, kun lapset oikein temppuroi. Siellä teltta heilahteli ja pullisteli, kun oikein nujakka kävi.
Sitten kuului: Mitä hiiskattia varten me lähdettiin tänne taistelemaan, kun kotona olis ollut niin helppoa. Sinähän se pakotit lähtemään.
OLe hiljaa, enkestä enää.. lähetään kotiin...painu akka hemmetein kuuseen...siivoa törkyturpa suus.. kaikki kuulee meijän metelit.. antaa kuulua, sittenpähän tietävät..
Ei ne asiat aina ole tolallaan, mutta tarvihteeko tuosta nyt ottaa paineita. Olispa olemassa sellaisia ilopillereitä, joita nakkaamalla naamaan sais hyvän olotilan, naurattas ja ottais kaikki raskaatkin asiat keveästi.
"Ihminen elä sinä hermostu, ihmettele vaan,, ota sinä vastahan kiitellen, mitä ylhäältä annetaan.."
Olin itsekin ennen hyvin positiivinen luonne ja eikä välttämättä tänäkään päivänä minusta kaikki huomaa mitään
Voin kertoa tilanteestani mutta vain fransmannin viivoilla ( en jaksa kirjoittaa )
- yrittäjänä epäonnistuminen
- myyntiedustajana sama juttu
- työttömyys
- synnin luvallisuus
- suuret mielipide-erot vaimon kanssa lasten kasvatuksessa
- mitään ei saa aikaan, pienimmätkin työt tuntuvat lähes mahdottomalta aloittaa
-
Olet joutunut kokemaan kovia vastoinkäymisiä, eikä siten ole ihme että mieliala laskee ja sitämyötä työkyky saattaa heiketä. Masennukseen liittyy tyypillisesti usein aloitekyvyn ja aktiivisuuden heikentyminen.
Ei sinun kannata jäädä tuleen makaamaan, vaan kannattaa ilman muuta hakea apua. Raskaat kokemukset kuormittavat, ja on ihan viisasta hakea ammattiapua ajoissa, ennen kuin voimat kokonaan loppuvat. Ammatti-ihmiset ovat monta vuotta käyneet kouluja ja treenanneet perehtyäkseen ihmisten mielen pulmiin, hoitaakseen juuri esim. masennusta. On lääkehoitoa, on keskusteluapua, on monenmoisia käytännöllisiä työkaluja joilla voi itsehoitoa harrastaa ja itse varmistaa päivittäin ettei mieliala laske liikaa. Niistä tarvitsee vain saada tietoa ja harjoitella niiden käyttöä. Lääkkeet eivät ole ainut hoitokéino mutta niistäkin on apua, kun ne ovat sopivat.
Vakava kysymys on se että kerrot että teillä on erimielisyyttä lastenkasvatuskysymyksissä. Parasta lasten kannalta ehdottomasti olisi että voisitte kahden kesken tai yhdessä parisuhteterapeutin kanssa käydä läpi niitä erimielisyyksiä, missä kohtaa ovat keskinäiset kipupisteet. Lasten ja parisuhteenne tulevaisuuden takia kannattaa panostaa tähän asiaan.
Se mikä nyt juuri tuntuu toivottoman synkältä, alkaa kyllä kirkastua, toivoa on!
Joo, ei meistä kaikista tule hyviä uskovaisia sitten millään. En minäkään ole hyvä. Aikoinaan syntiä tuli tehtyä sillai, kun ehkästiin, tai minunhan se vika oli, mutta puoliso otti senki itteesä. Pelkäsin suurta perhettä, kun tunsin, ettei minusta ole suuren perheen huoltajaksi, eikä elättäjäksi.
En usko siihen, kun sanotaan, että Jumala antaa voimia ja että elanto tulee taivaan lahjana.
En usko paljon muutakaan, mutta uskovaisena silti taaperran, kun se on hyvä elämäntapa.
Se on turhaa itsensä kiusaamista, jos koettaa elää kaikkein uskovain sääntöjen mukaan.
Ei hiiskatti sitä sellaista jaksa.
Ja kyllä niitä erimielisyyksiä on puolison kanssa ollut alusta asti tähän päivään.
Paskiaisen mulkku, sanoi puoliso, kun en lähtenyt suviseuroihin hänelle kaveriksi.
Sanoin, että on sulla siellä paljo helpompaa, kun ei tarvitse tämmöisen hermoheikon kanssa taistella paikan päällä.
Sinne se lähti pahalla mielellä, saa nähärä, milloin antaa kuulua itsestään ja onko leppynyt.
Miten teillä on se että pystyttekö eroamaan esim. muutamaksi päiväksi sopimatta asioita ennen eroa ?
Meillä kun on mennyt siihen että useinkin erotaan kuten nytkin vähän pahoilla mielin eikä sovita asioita vaikka niin pitäisi tehdä.
Sielunvihollinen on ainakin minun kohdalla onnistunut todella hyvin että pystyy eroamaan pahallakin mielellä.
Joo, onhan sitä erottu ennenki monta kertaa pahoilla mielin, mutta viimeistään palatessa on jo asioista pystytty sopimaan ja riita unohdetaan.
Tiedän, ettei puolisoni tajua, että minun henkinen tilani ei semmoinen, että se kestäisi olla suviseuroissa.
Mulla on siellä paha olla, mutta toinen sanoo vaan sen johtuvan sielunvihollisesta.
Jos haluan mennä terapeutille, toine sanoo vaan, että syntisairautta sinä kärsit.
Olen kyllä kokeillut joskus parannuksen tekoa, mutta se auttaa henkiseen pahoinvointiin vain hetken aikaa. Syntiä ja maallista mielentilaa ei pitäisi sotkea keskenään. Mielialalääkäri ja saarnamies eivät kulje yksillä linjoilla.
Psyykettä ei mielestäni voi kohentaa syntien anteeksiannolla.
Olen sen kerran kouriintuntuvasti nähnyt, kun yksi ongelmainen kaveri tuli seuroihin ja hänelle luvattiin syntien anteeksi antamuksen kautta onnellinen elämä ja löytyis uskova puolisokin.
Kun mies ei saanut kokea rakkautta, vaan häntä kartetltiin, hän sortui uudelleen ryyppäämään.
(Kenenkään muun niskoille ei voi laittaa sitä jos sortuu ryyppäämään...Aina voi tietenkin syyttää epäonnistumisestaan muita, mutta itse jokainen on oman onnensa seppä, ei hänen elämäänsä voi kukaan muu elää ja valintoja tehdä toisen puolesta.)
Olen aivan samaa mieltä tuosta, että henkinen tila nne voi olla syynä siihen että suviseuroihin ei jaksa lähteä. Voi tiedostamattaan olla esimerkiksi paniikkihäiriö tyyppistä oiretta, että suuri ihmismäärä ahdistaa. Älä kysy puolisolta, voitko mennä terapeutille vaan tee se. Puolisosi ei ilmeisesti pysty kohtaamaan noita asioita joista sinä kärsit, kun haluaa ohittaa ne tuolla keinoin.
Kaikkia asioita ei voi eikä kannata hengellistää. Kaikki ongelmat eivät todellakaan poistu evankeliumilla.
No kylläpäs teidän perheessä puhutaan "kauniisti". Sinä olet siis mulkku ja puolisosi paskiainen. Ei voi muuta kuin nauraa :)
Ottakaa elämä rennommin. Mitä väliä mitä muut ajattelee.
puolellasi. En osaa tähän mitään viisasta kirjoittaa, tiedän vain mitä on olla masentunut. Tiedän myös, että tunnelin päässä voi kajastaa odottamaton valo.
Minäkin jäin tänä vuonna kotiin osittain työasioiden ja yllätys, yllätys: vaimon raskauden takia. Isommat lapset lähtivät suviseuroihin, hyvä niin.
Itsekkin tunnen jonkinlaista seuraväsymystä ja mielenkiinon menetystä saarnoihin. Tuntuu että kun niitä on jo kymmeniä vuosia kuunnellut niin ei oikein tahdo enään sana sattua. Menee aina ne puheet saman kertauksina. Poikkeuksia kyllä on kuten Seppo Lohen saarnat mutta kun mieli ei saisi olla sellainen että menee kuuntelemaan tiettyä puhujaa.
Jotenkin on uskosta huolimatta sellainen etsikkoaika että haluaisi tuntea omalle kohdalle sitä Jumalan armoa mutta jatkuva seuroissakäynti on jotenkin turruttanut koko uskonnollista ajatusmaailmaa. Tässä iässä sitä rupeaa jo ajattelemaan syvällisemmin asioita ja väistämättä on huomannut että on sitä muuallakin elämää. Uskosta ei ole tarkoitus luopua mutta jonkinlaista virvoitusta tuntee jo tarvitsevansa tällainen pitkänmatkalainen. En tiedä ymmärrätkö mutta nämä ovat ajatuksiani.
Jr.
Ymmärrän täysin mistä puhut.
Mulle kävi nyt niin että pitää sittenkin vielä lähteä sinne Sotkamoon.
Sain tietää että tuttavaperheen autossa on tilaa ja hyppään kyytiin tänään.
Semmosta se on.
Jt. Et ole yksin ajatuksinesi. Ei ole mahdollista kenenkään kanssa näistä tuntemuksista ja ajatuksista puhella. Kun se on alkanu tunnostamaan tyhjältä tuuo seurameno. Anteeksi synnit, niin, mutta kun ei ole mmitään sisältöä kanssakäymisessä, tai jos onkin niin kovin jää ohueksi syvempi keskustelu. Hengellisyys, tarkoitan. Ei ole hengellistä kosketusta, jollain tapaa saarnoissa toistuu vain aina se sama että tämä joukko, tämä joukko. Tästä joukostako se onkin jumala tullut kun olisihan sitä aiheenpuolta saarnoissakin käsitellä Raamatun pohjalta tämän päivän elämän kysymyksiä vähän rehellisemmin. Tyhjän saman hokeminen tekee vastenmieliseksi olon, on vähän kuin pitäisivät saarnamiehet puheensa "varman päälle", olematta itse hengellisesti ja rehellisesti Jumalan kasvojen edessä.
Oon ite paljon sairautta ja kärsimystä joutunut pitkän elämän mittaan näkemään, ja myös sitä että ihmisissä on eroja. Kykenevyys rehelliseen elämän kohtaamiseen saattaa yllättävästi olla vähissä.
Kiitos sinulle, rauhallista viikonloppua sinne ja kaikille lukijoille.
Monesti näistäkin viesteistä on saanut sen kuvan, että vl-puhuja se asiat taitaa. Ei se hetikään aina niin ole. Kun olen ollut ulkona vl-liikkeestä, olen paljon tarkemmin aina kuunnellut kirkossa saarnan ja pannut merkille, että ei vl-papin saarnassa on sentään aina johdonmukainen kulku puheessa. Kun vl-pappi saarnaa, se menee useimmin aivan tyhjän hokemiseksi, valitettavasti.
pakko oo lähteä. Tiedän monia VL:iä, jotka haluavat kuunnella kotoa käsin.
Joo´oh, eihän siinä mitään ongelmaa tule, jos koko perhe haluaa jäädä, mutta jos osa haluaa ja osa ei, tulee väistämättä ristiriita ja sitten käytetään säästelemättä sanan säilää.
Nooh, kun perhe palaa, niin eiköhän ne siten jo ole unohtaneet koko riidan ja kertovat joko hyvistä tai huonoista tuntemuksistaan.
Ehkä Suviseuroissa käyminenkin on aika useille pelkkä rituaali: jos ne ei suorita sitä, ne alkaa sisimmässään tuntea olevansa eksytyksen tiellä.
Sellainen mahtivoima on rituaaleilla, eikä ne ole Jumalasta.
Sellaiset ihmiset sitten myös paheksuvat heitä, jotka ei jaksa mennä Suviseuroihin.
Olen kyllä sitä mieltä, että jos Suviseurat järjestettäisiin kaupunkiin jonnekin jäähalliin, niin ensinnäkin:
kävijöitä olisi paljon enemmän
ihmiset ei maleksisi kolme päivää, vaan istuisivat jäähallissa sanan kuulossa (sitähän ei tosiaan savipelloille järkätyissä Suviseuroissa tapahdu, vaan se maleksiminen ja seurustelu on pääasia Suviseuroissa)
Olisi mukava, jos olisivat kaupungissa. Siellä pysyisi puhtaana. Niitä varten, joilla ei ole rahaa hotelleihin, niille oisi majoitus kouluissa (ajatelkaa: oikeat vessat ja suihkut!) ja retkeilyä leirintäalueen hälinässä ja roskaisuudessa kaipaavat, voisivat sitten ajaa asuntovaunuillaan retkeilyalueille.
Hallilla kaikki mahtuisi kerralla sanan kuuloon, ja kaikki istuisi kolme päivää sanan kuulossa, eikä porukat maleksisi kolmea päivää seurustelemassa ja tupakoimassa :)
Jo vain allekirjoitan kaiken tuon. Lähtisin sellaisiin suviseuroihin paljon paremmalla mielellä, kun ei tarvis maleksia pölyisillä pelloilla paahtavan auringon alla tai tuulen tuivertaessa ja sateen ropistessa ollessani ruokailemassa paljaan taivaan alla.
Nykyisiin jäähalleihin mahtuu kyllä suviseuraväkikin ja ruokapalvelut sais kukin hakea kaupungin ruokapaikoista, jotka varautuisivat isompaan kävijämäärään. Jäis pois sekin suuri vaiva, että itse tuherretaan kenttäkeittiöitten kanssa.
Halvemmaksi ne ilman muuta tulis, kun ei tarvis rakentaa, purkaa ja roudata joka vuosi kamoja eri paikkaan. Aivan järkevä ajatus, mutta niin kauan kuin kansa jaksaa olla napisematta erämaassa, seurajärjestäjät pystyttää telttansa ja kojunsa yhä uudestaan.
,,,
Reinhard. Jäit siis kotiin. Itsekkin olisin mielelläni jäänyt, mutta perhesovun takia lähdin kuitenkin vaimon ja lapsien mukaan. Meneehän se pari päivää vaikka päällään... Onhan se sitten taas vuodeksi ohi..
Ite päätää lähteekö seuroihin vai ei.Olisiko syytä miettiä mikä loppu peleissä aiheuttaa masennuksen?? Hae hyvä mies apua ennen kuin on myöhäistä.Lapset tarvitsevat sinua vielä pitkään samoin vaimo.Tiedän kokemuksesta kuin rankkaa on vetää yksi kun toinen sairastuu henkisesti.Jää se vähänekin huolehtiminen.Koita nauttia nyt omasta ajasta ulkoile ja lenkkeile ei se haitaa jos muutama puhe jää kuuntelematta.Äläkä kanna huonoa omaa tuntoa siitä kun et lähtenyt sotkamoon.Voimia sulle.
Kiitos mieltä lämmittävistä sanoista. Minulla on kyllä kiireitä riittämiin ilman suviseuroja.
Kesäviikonloput ovast hyvin kiireisiä ja puuhaa riittää, lepoon ja virkistykseen ei juuri jää aikaa. Ja kuten olen sanonut, suviseuroissa en koe virkistyväni. Ehkäpä joskus kehitetään ilmastoidut asuntovaunut, niin se jo helpottais.
Nytkin siellä seurakentällä on paahtava helle, ja ei ole mihin sitä kuumuutta ja tukaluutta pakeneisi.
Minun psyykkeeni ei kestä olla ihmistungoksessa, ei siihen sen kummempaa syytä tarvitse etsiä.
Ja ne tupakan käryt ja kentän pölyt eivät paranna olotilaa. Olen koko ajan levoton ja rauhaton hälinässä ja hyörinässä, mutta luonnon hiljaisuudessa olen parhaimmillani.
Maakunnalliset seurat ovat jo huomattavasti paremmat psyykkeen kannalta.
Ja sitäpaitsi täällä tarvitaan kotimiestä, kun kaikki kuivaa ja kuihtuu. Olkoon muu väki seuroissa "virkistymässä", minä huolehdin näistä koti- ja kesämökki jutuista.
Olen varma, että kun parempi puolisko kotiutuu, on hän uupunut ja rättiväsynyt, sekä ärtynyt.
En ole aiemmin edes ajatellut sitä tupakoitsijoiden määrää. Sinä olet avannut silmäni. ;)
Meidän asuntovaunu on ilmeisesti tupakka-alueelle, koska melkein jokaisessa naapurivaunussa tai teltassa tupakoidaan. Joissakin on usempikin polttaja.
Tänään meinasin jo nuhdella, kun vaunuun tuli savua avoimista ikkunoista. Eihän se kestä kerrallaan kuin muutaman minuutin, mutta haittaa.
Kun ei tavallisesti ole koskaan tupakansavussa. niin siitä tulee sellainen mielleyhtymä, että aina kun tupakka haiskahtaa, niin tulee suvikset mieleen. Eipä ole kovin jumalliset muistikuvat!
Tulin välillä kotiin yöksi. Huomenna taas havaintoja tekemään. En ole vielä ehtinyt tupakkikoppia kaatamaan... :DDD
Aikaisemmin et ollut huomannutkaan että suviseuroissa on tupakanpolttajia, mutta nyt yhden kerran perusteella tiedät, että tästälähtien tupakansavusta tulee aina suviseurat mieleen. En pidä tupakoinnista itsekään, mutta mielestäni menee yli tämä tapa millä täällä jotkut kirjoittajat ovat ottaneet sen pakkomielteekseen. Kai paetakseen omia ongelmiaan, tiiä häntä. Minulla on sen verran omia murheita ettei jaksa toisten puolesta enempäänsä ressata, vaikka en tupakoimisesta pidäkään.
Olen käynyt suviseuroissa vuodesta -68. Laske, paljonko se tekee, miinusta siitä vain kaksi.
En ole ennen huomannut, että heitä on niin paljon.
Aina niitä on ollut ja tupakanhaju on tuonut suvikset mieleeni.
Samoin kuin parkin haju ja kuolevan ruohon tuoksu ja vessan pistävä haju. Tosin viimeksi mainittu ei enää ole niin kauheaa.
Joskus messuillakin kuulutukset tuovat suvikset mieleeni...
Kerroppa sinä, onko se tupakkikoppi siellä vai ei.
Minusta tupakointi ei sovi ollenkaan uskovaisen elämään, eikä imagoon.
Kumma, ettei siitä kuitenkaan puhuta seurapuheissa, eikä sivuta mitenkään.
Sikipä minua niin ärsyttää. Maailman ihmisten tupakointi ja muu syntielämä ei ärsytä, kun se kuuluu heidän elämäänsä, mutta uskovaisen tulee kirkastaa Jeesusta muutenkin kuin Jumalan tervettä lausumalla.
Tupakoimalla ei kirkasteta, vaan matkitaan maailmallisia syntisiä tapoja ja pahennetaan muita. Jumalan kansan keskuudessa ei saisi olla mitään epäpyhää, mitä tupakan kanssa tuohustelu on. Siellä kentällä pitäisi ensinnäkin olla tupakkavahteja, jotka keräisi tupakat pois alaikäisten hallusta, aivankuin poliisi kerää pullot kaupungeilla alaikäisiltä ja kaataa maahan.
Miksi tämmöinen syöpä pitää sallia kentällä, on ihmetyttänyt jo kauan aikaa.
Samankaltaisia havaintoja minäkin teen.
Minua kiinnostaa nähdä, miten ihmiset käyttäytyy.
kaikista pahinta on nähdä isomahainen raskaana oleva nainen, joka vetää tupakkaa.
Joo, oikea Jumalan lapsihan ei näe mitään vikoja ja virheitä. Kriittinen ihminen kyllä näkee.
Tämä on pakkomielleyhtymä, eikä siitä pääse mihinkään, aina kun näkee tupakoivia Jumalan kansan keskuudessa, alkaa tuntua vastenmieliseltä.
Kyllä tätä asiaa pitää pitää esillä ja toivoa, että Jumalan kansa tekisi parannusta tupakan orjuudestaan. Sanot, että puhumalla tupakasta paetaan omia ongelmiaan.
Ei se kyllä sitä ole, vaikka oikea Jumalan lapsihan ei saa paheksua tupakkaa.
Joidenkin pitää pitää tätä asiaa esillä, kun nämä pääpamput eivät sitä tee oman valta-asemansa vuoksi. He tietää, ettei tupakasta saa puhua, tai oma asema liikkeen johdossa on vaakalaudalla.
Niin tulin nyt takaisin sieltä.
Kuljeskelin videokameran kanssa kentällä ja etsin tupakkakoppia, koska siitä ei ollut mainintaa seurakartalla. En löytänyt.
Olisiko tällä keskustelulla ollut vaikutusta, ettei sitä siellä ollut tai se oli piilommassa? Luulen tai melkein tiedän varmalta taholta, että se oli jossakin kuitenkin kentän liepeillä.
Kävin monta kertaa kentällä ja aina "mukavin" väliajoin tupakanhaju lehahti nenääni. Varsinkin keskuskentällä olevan nuorten kokoontumispaikan lähellä. Mutta muuallakin.
Tuntui, että viimevuotisella alustuksella ei ole ollut merkitystä? Tai saattaa olla sen verran, että jotenkin joillakin tupakointi yritti olla huomiotaherättämätöntä?
En saanut kuvaa enkä voinut osallistua kaatajasisiin, koska en löytänyt koppia!
Ollako iloinen vai ei? Sekä että, sillä tupakoisijoita oli silti paljon eikä kaikilla ollut tarpeeksi ikääkään.
Odottavia äitejä en nähnyt tupakalla, tosin tyttösen oloisia naisia kyllä.
Ei tietenkään ollut. Tupakoitsijat polttavat siellä missä itse kokevat sen haittaavan muita kaikkein vähiten.
Jos on keskellä ja ympärillä poltellaan vuorotellen, niin se on vaikea paikka.
Aina tuuli passaa sieltä missä poltetaan milloinkin.
Toki huomasin varovaisuutta.
Silti tupakan lemu tuo suvikset mieleeni tämän jälkeen vielä voimakkaammin kuin ennen. ;(
Sitäh se on .Moppi alias T.V on vanhakantainen, eikä pysty arvioimaan rehellistä keskustelua.
Eihän täällä mitään todellisia sääntöjä ole, vaan mielivaltaisia poistoja, siitä osoituksena eilinen itsetyydytyskeskustelu, jossa pari isää pääsi vauhtiin vaihtaessaan ajatuksiaan avioliiton sukupuolielämästään.
Siellä ehdotettiin myös lestadiolaisäideille maanantaikerhon teemaksi sukupuolielämää.
Koska se on mahdoton keskusteluaihe avoimesti, tämä palsta vastaisi haasteisiin, mutta kun on tuollainen nipottaja moppina, ei keskustelusita tule mitään, kun pitää olla vaan kaunopuheinen.