Muutin Kouvolaan vähän aika sitten. Kannattaako Lehtomäkeen perustaa Grilli?Kun muilla alueilla voi olla, mietin asiaa siksi, koska Lehtomäessä on kauppa, parturi,kioskeja 2 yms. -Kertokaa apua?-
GRILLI LEHTOMÄKEEN?
uusi halukas yrittäjä??
91860
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lehtomäessä ollut grilli, ei menestynyt.
En usko, että kannattaa!
se tai paremminkin NE grillit eivät oikein muutenkaan olleet onnistuneita.
luulempa että semmonen joutuisi myöhään yöhönkin auki ollessa ryöstetyksi tai venäläisten kakaroiden mellastus paikaksi kuin paikallinen kirjasto josta niitä on välillä heitelty ulos.
Jos Lehtomäen kauppakeskuksen yhteydessä olisi tilat jotka soveltuisivat esimerkiksi pizzerialle, niin siellä olisi jo ravintola.
Kyseessä on kuitenkin Kouvolan suurin lähiö. Jos sinulla on jokin sauma, niin rohkeasti vaan yrittmään! Grilli olisi hyvä sijoittaa tietenkin kauppakeskuksen kulmille.
osta myynnissä oleva lehtomäen kipsa ja laajenna sitä tarpeen mukaan,alota vaikka jollain pikkulämpimillä
Ollut grilli joskus 80-90 luvun taittees, joka poltettiin aika pikasesti.
Mutta nyt ihan viimeaikoina lehtomäkeen avattiin grilli, mutta en ole löytänyt sitä, eli sekin on varmaan pistänyt pillit pussiin.
Monet käyvät Nipan grillillä syömäs, jonne nyt ei Lehtomäestä kovin pitkä matka ole.
vois olla ihan hyvä idea... mieluummin sen iltaisen huikopalan hakis omalta kulmalta ku tornionmäest
Itsehän tulisin kokeilemaan paikkaasi täältä Eskolanmäestä saakka (:
(:Kannattaa muistaa, että ruokabisneksessä katteet on kohtuullisen hyvät esimerkiksi lihapiirakoissa. En usko, että miljonääriksi tulisit, mutta jos paikkasi on kohtuullisen mukava ja siellä voi lounastaa niin moni duunarikin saattaa poiketa lounastamassa. Lehtomäessä voi toimia.
Itse joskus mietin paikan perustamista kauppakeskuksen yhteyteen, siellä vain ei ole oikein tiloja.
Jos otat listalle laadukkaita tuotteita, kuten Kiisken piirakat ja Atrian makkarat sekä höyrykeittimet vielä peliin niin varmasti menestyy. Kioskin sijoitus sinne missä porukka kulkee. Niin, ja hintataso alemmaksi kuin keskustan kioskeissa.