Täällä on nähty usein sellaisia kirjoituksia, joissa ennen aborttia on päättäväiseen sävyyn, kenties ylpeinäkin ja vähätellen kerrottu tulevasta toimenpiteestä ja toisaalta sellaisia kirjoituksia, joissa abortin jälkeen kadutaan syvästi ja ollaan järkyttyneitä vaikkapa kotona tehdyn lääkeabortin komplikaatioista.
Onko täällä ketään sellaisia, jotka olisivat kirjoittaneet tänne kumpaankin kategoriaan kuuluvia viestejä, ensimmäiset ennen aborttia, jälkimmäiset sen jälkeen?
Onko täällä ketään sellaisia, jotka olisivat kirjoittaneet tänne kumpaankin kategoriaan kuuluvia viestejä, ensimmäiset ennen aborttia, jälkimmäiset sen jälkeen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Onko täällä ketään sellaisia, jotka olisivat kirjoittaneet tänne kumpaankin kategoriaan kuuluvia viestejä, ensimmäiset ennen aborttia, jälkimmäiset sen jälkeen?"
Luultavasti tuollaisia kirjoittajia on joukossa. Vastaavasti mukana lienee myös päinvastaisia tapauksia: ihmisiä, joille abortin tekeminen on ollut järkyttävä ja vaikea päätös mutta jotka kuitenkin myöhemmin ovat pitäneet ratkaisuaan oikeana ja olleet siihen tyytyväisiä.
Onhan noita ollut joskus jotka ainakin itse kertovat asiasta jälkeenkin päin, mutta hukkuvat runsaaseen tekstimäärään. Useimmiten taitavat olla sellaisia jotka epävarmoja tai kyselevät asiasta muuten vaan.
Moni laulellen lekuriin menevä on vaan ampunut usein tekstinsä yli ja varmasti tarkoitushakuisesti. Monen kauhutarina on niin samantyylinen ja kamalan järkyttävä että väkisinkin nousee provokaation mahdollisuus mieleen.. Jsa onnellisuus toimenpiteen jälkeenkin on aika suhteellista jos oikein alkaa miettimään niin varmasti helpotusta osalla, mutta muuten ei voi olla kovinkaan ihana ilon tunne eihän ole edes pienemmänkään toimenpiteen jälkeen..
eli hyväksyn sen varsinkin varhaisraskaudessa. Mutta kehotan aina harkitsemaan hyvin päätöstään jotta asiat on vahvalla pohjalla keskeytyksen jälkeenkin ja jos hiukankin epäröi kannattaa sitten päätyä lapsen tekoon..ja vaikkapa antaa adoptioon jollei itse halua jostain syystä lasta kasvattaa.
Ja mitä tulee itse keskeytykseen minulla oli kotikeskeytys ja se meni kyllä hyvin ihan kuin olisi ollut lähes normaalit menkat. Harvemmin niitä komplikaatioita tulee...keskeytyksissä. Synnytyksissä lienee enemmän itselläni kaksi ystäväänikin meinasi kuolla synnytkseen.
Se kuuluu elämään ettei kaikki aina mene niinkuin on suunniteltu vaikka meillä erittäin hyvä terveydenhoito onkin. :)
Jos täällä haluaa oikoa useita aborttiin liittyviä väärinkäsityksiä (sinun tekstisi malliesimerkkinä näistä väärinkäsityksistä käyttäessäsi ylpeily -termiä), kertoo myös omista syistään aborttiin ja puolustaa aborttioikeutta, se ei todellakaan ole ylpeilyä! Kukaan ei varmasti tunne onnea toimenpiteen jälkeen; helpotusta kuitenkin ehkä joskus.
Omaa mielipidettään on oikeus puolustaa samoin kuin aborttioikeutta. Kukaan aborttioikeuden puolustaja ei kuitenkaan koskaan, aivan takuuvarmasti, kutsuisi aborttia iloiseksi asiaksi! Abortista ei kukaan ylpeile, mutta ei sitä tarvitse hävetäkään -ei yhdenkään naisen!
Abortti on hyvin, hyvin surullinen asia ja sen surun tuntee nahoissaan jokainen aborttiin päätynyt -vaikka sitä suruaan ei koko maailmalle koko ajan näyttäisikään.
"Kukaan ei varmasti tunne onnea toimenpiteen jälkeen; helpotusta kuitenkin ehkä joskus."
Nimenomaan, onnentunteilla ja helpotuksella on ero.
Itse nimenomaan olin helpottunut.
Itse en tiennytkään tälläisen palstan olemassaolosta, kun harkitsin päättyisinkö pitämään lapsen vai tekisinkö abortin.. Päätös ei ollut minulle helppo, olin niin yllättynyt raskaudesta ja välillä hyvinkin onnellinen, mutta lopulta päädyin aborttiin tosin hyvin epävarmana. Olisin hyvin onnellinen, jos olisin löytänyt tämän palstan jo miettiessäni asiaa, sillä ehkä se olisi minun silmäni aukaisseet.
Löysin palstan siis abortin jälkeen, ja olen kirjoitellutkin tänne siis abortin jälkeen.. Itse koin aborttini ja koen edelleen todella surullisena asiana, kadun tekoani ja toivon jokapäivä että olisin ollut tarpeeksi vahva ottamaan ja kantamaan vastuun. Tein virheen, suuren virheen.
"Vähätellen kerrottu tulevasta toimenpiteestä"
No miten siitä sitten pitäisi kertoa?
Paisuttelemalla asiaa?
Kertomalla että kohtu tippuu pois ja kivut on helvettiäkin hirveämmät ja vajosin psykoosiin sen jälkeen.
Ongelma tuntuu olevan se että asiallisesti kerrottuna toimenpiteestä se tuntuu vähättelyltä tai "leuhkimiselta". Miten siitä sitten pitäisi kertoa? Jokaisella naisella kuitenkin on oma yksilöllinen tapansa kokea se, käydä se läpi. Turha sanoa että koet hirvittävää tuskaa, koska jotkut eivät koe. Turha myös vähätellä koska kuten sanoi se on yksilöllinen kokemus.
Itse en varsinaisesti mennyt "laulellen lekuriin", pelkäsin ehkä ihan liikaakin etukäteen. Mutta hoitohenkilökunta oli asiantunteva ja ystävällinen niin kuin pitääkin.
Ensimmäisellä kerralla kätilö antoi minulle mifegyne tabletin. Ja pääsin kotiin. Meni 5 minuuttia. Kahden päivän päästä menin sairaalaan takasin ja laitettiin alapäähän kaksi cytotec tablettia, sen jälkeen hoitaja ohjasi minut omaan huoneeseeni ja kävi n. tunnin välein tarkistamassa miten voin. Kivut alkoi n. tunnin kuluttua cytotecin ottamisesta, mutta jotkut eivät koe fyysistä kipua ollenkaan. Sitten raskausaines alkoi tippua pois. Kuukautisverimäistä vuotoa.
Hoitaja päästi kotiin iltapäivällä kun oli varmistunut ettei minulla ole enää fyysisiä kipuja.
Olin helpottunut että kipuja ei sen jälkeen enää ollut, jälkivuoto kesti kyllä kauan mutta siihen ei liittynyt kipuja.
Päätös oli oikea, en sitä kadu.
Mutta tästä eteenpäin käytän aina kondomia seksin aikana.
Lääkäri sanoikin että sellaista sattuu että joskus unohdetaan ehkäisy. Joskus himo vie mennessään. Mielestäni kohtuutonta että siitä seuraa lapsi joka pitää kasvattaa ja elättää jos resurssit eivät riitä. Siksi on keksitty ehkäisy.