Tätä mie olen miettiny pitkään, ni vastatkaapa te vanhoilliset tähän, jos vaan jaksasitta.
Kun vanhoillislestadiolaisuuden perustaja on Lars Levi Laestadius (1800-1861)
ja Kristinuskon keskeinen hahmo ja perustaja on Jeesus Nasaretilainen, joka evankeliumien mukaan eli Israelin alueella ensimmäisen vuosisadan alussa. Kristinuskon leviäminen käynnistyi pian evankeliumeissa esitetyn Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen noin vuonna 30jKr
Niin millä perustein näin ollen Vanhoillislestadiolaisuus on ainoa oikea uskonto?
Älkääkä vastatko, että vanhoillislestadiolaisuus on maailman teille antama nimi ja täten Jeesus on oikeasti teidän uskonne perustanut, koska nimenomaisesti Kristinusko on Jeesuksen peruja ja täten usko, jossa raamatussa puhutaan.
Jos sanotte, että vl usko on ainoa oikea usko, väheksytte sekä kaikkia kristinuskon alle kuuluvia haaroja, että kristinuskoa ja sitä kautta myös itse Jeesusta Kristusta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Piru kuiskasi aikoinaan vl-herätysliikkeen johtomiehille, että ruvetkaa opettamaan vanhoillislestadiolaisten olevan maailman ainoita oikeita uskovaisia. Tähän syöttiin tartuttiin.
Herätysliikkeen perustaja Lars Levi Laestadius ei opettanut näin. Piru siis tarjosi syötin LLL:n kuoleman jälkeen.
Raamatussa on vain yhdenlaista uskoa ja kaiiki muut ovat vääriä...
Entäpä sitten, eiköhän Kristinusko ole yhdenlaista uskoa?Nimeen Isä Poika ja Pyhä Henki.
vl:t ovat niitä nykypäivän fariseuksia. Paitsi, että he eivät lue Raamattua. Kaikki Raamatunoppi annetaan heille valmiiksi pureskeltuna ja vl-liikkeen toimintaan ja periaatteisiin parhaiten soviteltuna.
---
vaan sillä sisällöllä, jonka rakas Taivaallinen Isä ja Herra Jeesus on meille antanut. Me emme vl:nä olla oikeutettuja sanomaan, että muut ovat tuomittuja kadotukseen, vaan jokaisen on kohdalleen Sana uskottava, jos tuntee sen olevan tie pelastukseen.
Kristillisyys ja lestadiolaisuus ovat vain sanoja. Armoevankeliumi on se, mikä on tärkeää.
Ainoastaan sillä on merkitystä, että Taivaallinen isä uhrasi rakkaan poikansa Herra Jessuksen meidän edestämme. Hän on kuollut meidän syntiemme tähden, me olemme vapaita Jeesuksessa Krituksessa, meidän syntimme on sovitettu, edestämme on vuodatettu mittaamattoman kallis veri.
Me olemme vapaita.