mitä...pelkkää valoa...että ottaa silmiin... pääsinkö mä sittenki taivaaseen...
-huomenta... tai pikemminkin iltaa.kuuluu naisääni mut mä en jaksa ees kunnolla avata silmii et näkisin kuka se on..
-missä ... mä....oon? mä saan kysytyks ja ikinä ei puhuminen oo ollu niin vaikeeta.
-sinä olet sairaalassa...yliannostus.. tyttökulta kun niiden huumeiden kanssa ei ole leikkimistä.
mä saan avattua vielä sen verran silmiä että nään valkoseen asuun pukeutuneen naisen hääräämässä mun ympärillä.
-sinun vanhempasi ovat pyydetty tänne ja he ovat noi neljän tunnin päästä täällä. sitä ennen sinun on syytä levätä.
-hyvää yötä. hän vielä lisäsi ja lähti pois.
mitäh... ei äiti ja isä ovat huolesta sokeita ja kaikki saa tietää...miks mun käsi ei liiku...mä saan just sen verran käännettyy päätä et nään et mun kädet on laitettu remmeillä kiinni.
-aaah... mä en jaksa..
mun silmät alkaa lupsahdella... väsyttää...
AIKAISEMMIN
senni
sen itku kohtauksen jälkeen kaikki jotenki muuttu.me oltiin ninnun kaa kyllä läheisiä mut joku meidän välillä sammu... se muuttaa peten kaa yhteen.. hienoo mut ei sittenkään...mulle ei jää ketään... me kyllä sovittiin et nähään niin paljon ku mahollista... mut en mä usko.. ei se sinänsä mitään onhan mulla mira jonka kaa meistä on nyt tullu tosi läheisiä...ei tietenkään niin läheisiä ku mä ja ninnu mut silti. siellä se ninnu pakkaa tavaroitaan mä menisin auttamaan mut en kestäis sitä itkemättä.
-tuu tänne! ninnu huutaa huoneestaan.
-no mitä?mä kysyn ja katon laatikoiden täyttämää huonetta.
-tässä ota se..ninnu sano ja ojensi mulle paketin.
-avaa se..se vielä jatko.
mä avaan pakettia ja mun sydän lyö lujaa...sieltä paljastuu se soittorasia mitä me ollaan aina ihasteltu sen yhen kaupan ikkunassa.mä katson sitä ja avaan sen... ihana musiikki tulvii korviini ja sisällä on musta ja ninnusta otettu valokuva. mä purskahan itkuu ja niin ninnuki.
-sä et saa mennä... mä tarviin sua. mä sanon kyyneleitteni lomasta.
-mun on pakko..me ollaan sovittu..ei tätä enää peruta...mut lupaa...LUPAA... et me pysytään aina ystävinä...parhaina ystävinä...eikä koskaan erota!
-mä lupaan...ninnu mä rakastan sua!mä sanon ja halaan ystävääni.
-niin mäkin sua!se sanoo ja me halataan vielä hetki. sitten mä rupeen auttamaan ninnua roudaamaan tavaroitaan autoon. on ihana kesäinen sää..ja aurinko paistaa...kun viimeinen laatikko on viety ninnu soittaa petelle joka tulee hakemaan tätä... me halataan vielä ja niin ninnu lähtee... kyyneleet valuen mä vilkutan sille ja lähen juosten sisälle.
mä juoksen sängylle ja itken vielä hetken. sit mä rupeen ajattelee kevättä ja kouluu ja niitä bileitä. koulussa mä en sen henkan jälkeen käyny ja siks mulla on monta suorittamatonta kurssia..mut oonki päättäny käydä lukion neljään vuoteen.
nyt vois kyllä olla piikin hetki mä ajttelen ja meen kaapille... sinänsä ihanaa olla yksin nyt ei tarvii enää piilotella ja bileitäki voi pitää melkeen millon vaan... ja niin niitä pidettiinki monet.. monet kerrat...siitä alko mun alamäki mun tarinan melko viimeset hetket... mä bailasin ja käytin yhä rankempia aineita sain uusia ystäviä ja tein itekki pari keikkaa... mulla oli koko ajan ylimäärästä energiaa jota oli pakkpo kuluttaa... mä en enää syönyt...eikä mulla ollu enää nälkäkä... kolme kuukautta ninnun muuton jälkeen se tuli niiten uutistensa kanssa mun luo...
-huomenta... tai pikemminkin iltaa.kuuluu naisääni mut mä en jaksa ees kunnolla avata silmii et näkisin kuka se on..
-missä ... mä....oon? mä saan kysytyks ja ikinä ei puhuminen oo ollu niin vaikeeta.
-sinä olet sairaalassa...yliannostus.. tyttökulta kun niiden huumeiden kanssa ei ole leikkimistä.
mä saan avattua vielä sen verran silmiä että nään valkoseen asuun pukeutuneen naisen hääräämässä mun ympärillä.
-sinun vanhempasi ovat pyydetty tänne ja he ovat noi neljän tunnin päästä täällä. sitä ennen sinun on syytä levätä.
-hyvää yötä. hän vielä lisäsi ja lähti pois.
mitäh... ei äiti ja isä ovat huolesta sokeita ja kaikki saa tietää...miks mun käsi ei liiku...mä saan just sen verran käännettyy päätä et nään et mun kädet on laitettu remmeillä kiinni.
-aaah... mä en jaksa..
mun silmät alkaa lupsahdella... väsyttää...
AIKAISEMMIN
senni
sen itku kohtauksen jälkeen kaikki jotenki muuttu.me oltiin ninnun kaa kyllä läheisiä mut joku meidän välillä sammu... se muuttaa peten kaa yhteen.. hienoo mut ei sittenkään...mulle ei jää ketään... me kyllä sovittiin et nähään niin paljon ku mahollista... mut en mä usko.. ei se sinänsä mitään onhan mulla mira jonka kaa meistä on nyt tullu tosi läheisiä...ei tietenkään niin läheisiä ku mä ja ninnu mut silti. siellä se ninnu pakkaa tavaroitaan mä menisin auttamaan mut en kestäis sitä itkemättä.
-tuu tänne! ninnu huutaa huoneestaan.
-no mitä?mä kysyn ja katon laatikoiden täyttämää huonetta.
-tässä ota se..ninnu sano ja ojensi mulle paketin.
-avaa se..se vielä jatko.
mä avaan pakettia ja mun sydän lyö lujaa...sieltä paljastuu se soittorasia mitä me ollaan aina ihasteltu sen yhen kaupan ikkunassa.mä katson sitä ja avaan sen... ihana musiikki tulvii korviini ja sisällä on musta ja ninnusta otettu valokuva. mä purskahan itkuu ja niin ninnuki.
-sä et saa mennä... mä tarviin sua. mä sanon kyyneleitteni lomasta.
-mun on pakko..me ollaan sovittu..ei tätä enää peruta...mut lupaa...LUPAA... et me pysytään aina ystävinä...parhaina ystävinä...eikä koskaan erota!
-mä lupaan...ninnu mä rakastan sua!mä sanon ja halaan ystävääni.
-niin mäkin sua!se sanoo ja me halataan vielä hetki. sitten mä rupeen auttamaan ninnua roudaamaan tavaroitaan autoon. on ihana kesäinen sää..ja aurinko paistaa...kun viimeinen laatikko on viety ninnu soittaa petelle joka tulee hakemaan tätä... me halataan vielä ja niin ninnu lähtee... kyyneleet valuen mä vilkutan sille ja lähen juosten sisälle.
mä juoksen sängylle ja itken vielä hetken. sit mä rupeen ajattelee kevättä ja kouluu ja niitä bileitä. koulussa mä en sen henkan jälkeen käyny ja siks mulla on monta suorittamatonta kurssia..mut oonki päättäny käydä lukion neljään vuoteen.
nyt vois kyllä olla piikin hetki mä ajttelen ja meen kaapille... sinänsä ihanaa olla yksin nyt ei tarvii enää piilotella ja bileitäki voi pitää melkeen millon vaan... ja niin niitä pidettiinki monet.. monet kerrat...siitä alko mun alamäki mun tarinan melko viimeset hetket... mä bailasin ja käytin yhä rankempia aineita sain uusia ystäviä ja tein itekki pari keikkaa... mulla oli koko ajan ylimäärästä energiaa jota oli pakkpo kuluttaa... mä en enää syönyt...eikä mulla ollu enää nälkäkä... kolme kuukautta ninnun muuton jälkeen se tuli niiten uutistensa kanssa mun luo...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.