Eli kuinka syvällä on käyty ja mitä on tullut tehtyä?
Milloin menetit luottamuksesi lääkäreihin tai lääkkeisiin?
Kuinka monta tabua olet napannut kerralla?
Heräämiset/elvytykset/uudet yritykset?
Missä vaiheessa millään ei ole enää mitään väliä?
Mikä oli viimeinen pisara?
Millainen on maailman huonoin ihminen eli sinä itse kun olet eniten masentunut?
Näitä on tietysti käsitelty monet kerrat mutta nyt saa kertoa mikä oli hirvein hetki tai hävettävin moka masennus-uralla.
Ketju etenkin niille jotka eivät jaksa kehua itseään.
Milloin menetit luottamuksesi lääkäreihin tai lääkkeisiin?
Kuinka monta tabua olet napannut kerralla?
Heräämiset/elvytykset/uudet yritykset?
Missä vaiheessa millään ei ole enää mitään väliä?
Mikä oli viimeinen pisara?
Millainen on maailman huonoin ihminen eli sinä itse kun olet eniten masentunut?
Näitä on tietysti käsitelty monet kerrat mutta nyt saa kertoa mikä oli hirvein hetki tai hävettävin moka masennus-uralla.
Ketju etenkin niille jotka eivät jaksa kehua itseään.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minulla oli paha inkontinenssi eikä siihen auttanut Tenat eikä mitkään, vaan minä löyhkäsin. Olisi pitänyt mennä viiden metrin välein suihkuun. No, ihmiset tekivät siitä tosi suuren numeron, kuten yksi ämmä ratikassa sanoi kovaan ääneen MIKÄ TÄÄLLÄ HAISEE ja yksi toinen hieroi hajuvettä lapsensa sieraimiin, hyvin protestihenkisesti.
Kerran mustalaiset tulivat metrossa uhittelemaan minulle ja huusivat kovaan ääneen, että "oletko sinä naiseksi pukeutunut mies koska sinulla on noin pienet rinnat" jne. (sen jälkeen olen boikotoinut julkisia liikennevälineitä).
Sitten kotitanhualla minun päälleni heiteltiin kiviä ja tyhjiä juomatölkkejä. Rapun alaoveen kirjoitettiin että "Rumat lesbot kokoontuvat (läheisen ravintolan nimi):ssä". Minkään muun rapun oveen ei tällaista lappua oltu laitettu.
Erityisesti haluan kiittää kaikkia teitä helsinkiläisiä siitä ettette kertaakaan puolustaneet minua, tulleet minun avukseni millään tavalla tai soittaneet virkavaltaa paikalle. Eikä edes tekstaria lehteen. Uppoaisi mereen koko kaupunki.
Olin aivan rikki oltuani pitkään masentunut ja päätin uskaltaa mennä mielisairaalan polille. Eräs lääkärituttu oli sanonut, että voin mennä sinne eikä mitään tarvitse puhua, kun on niin poikki kuin minä.
Ensitöikseni jouduin luukulla selostamaan, miksi juuri minut pitäisi ottaa sisään. Heitin kaiken peliin, koska oli iltayö ja oli pakko päästä lepäämään.
Seuraava vaihe oli, että pääsin psykiatrin haastatteluun. Ja kun tämä sitten armahti ja päästi osastolle, niin jouduin keskellä yötä kolmanteen haastatteluun, joka oli tutkimus, jossa tutkittiin aivan turhia asioita (epäiltiin ehkä huumeiden käyttäjäksi tms.).
Sitten otettiin kaikki henk.koht. tavara pois siten, että hoitaja nosti laukustani tavaran kerrallaan jasanoi kyseisen tavaran nimen ivallisesti naureskellen ja toinen hoitaja kirjoitti saman ylös. Aika hämmentävä tilanne.
Lopulta annettiin sänkypaikka ja yritin käydä nukkumaan, mutta uni ei tullut. Kävin kansliassa kertomassa, etten nukahda ilman nukahtamislääkettä. V-mäinen hoitaja ei antanut mitään lääkettä, vaan uhkasi, että joudun johonkin erityistarkkailuun, jos en rauhoitu omia aikojani.
Yritin nukkua, mutta huoneessa nyyhkytti henkilö, joka oli mm. yrittänyt itsemurhaa ja päässyt sairaalaan. Kun vaihdoimme pari sanaa, huomasimme, että olimme melkein samassa elämäntilanteessa ja että meidät oli ilmeisesti laitettu samaan huoneeseen tarkoituksella. (Seuraavana aamuna lääkäri - jälleen uusi - joka kävi huoneessa kehui sitä, että olimme puhuneet ja aloittaneet "vertaishoidon"...)
Yö oli jo pitkällä, kun joku kävi kummastelemassa, enkö vieläkään nuku. Vasta sitten sain lääkettä ja nukahdin lopulta aamuyöllä.
Seuraavana päivänä taas samat jutut - neljännen kerran alle vuorokaudessa - uudelle lääkärille. Tämä sanoi, että puolisoni on kutsuttava sairaalaan yhteiseen keskusteluun. Sanoin, ettei se tule. Lääkäri vakuutti, että kukaan ei ole koskaan kieltäytynyt tällaisesta mahdollisuudesta.
Soitin sitten puolisolle kotiin ja kerroin, missä olen. Hän vastasi:
Hyvä, sinne sä kuulutkin.
Palasin kotiin, koska sairaalameno oli jo käynyt liian hulluksi jatkuvasti vaihtuvine lääkäreineen ja kiukuttelevine hoitajineen.
Puoliso oli sillä aikaa lähtenyt eikä palannut enää koskaan. Oli kertonut tutuille, että olen mielisairaalahoidossa, kai perusteluna sille, miksi oli häipynyt. Niin olin. Yhden vuorokauden.
Tämä oli elämäni hirveimpiä vuorokausia.
Joistakin kertomistasi asioista voisi ilmoittaa poliisille. Ihan kauheita juttuja. Olen samaa mieltä siinä, että Helsinki saisi upota mereen.
hei,
kuule . ymmärrän hyvin ongelmasi.
Ensinnäkin mua ottaa päähän nuo mustalaiset jotka luulee omistavansa maailman. Ryöstävät jopa vanhuksia. helvetin törkeätä porukkaa. ne pitäis pistää kuriin kunnolla eikä antaa niiden souvata kuten heitä huvittaa . paskaporukkaa.
Toiseksi, älä ota enää vastaan tuota paskaa keneltäkään. ei se sun vikas ole jos vika on kehossa. älä anna periksi vaan jos koet vastaavaa niin soita itse poliisit paikalle
terv. mies vaan.
Miksiköhän hoitajat tuntunvat näillä psykiatrisilla osastoilla olevan enimmäkseen jonkinasteisia sadisteja. Et ole ainoa jolta olen kuullut samaa hoitajien käytöksestä. Tuntuu, että ihmisarvo menee heti kun osaston ovi sulkeutuu ja sinua saa ja suorastaan tulee kohdella kuin tahdotonta esinettä.
Voimia sinulle kovia kokeneelle!!! t. toinen kovia kokenut
Kai se työ on liikaa kelle tahansa. Ja kaikki kivat ihmisethän yleensäkin hakeutuu hoitamaan lapsia tai fyysisesti sairaita.
Siltä vuorokauden keikalta muistan yhden hoitajan, joka oli asiallinen ja hän selvästi kärsi yleisestä ilmapiiristä. Ehkä hän huomasi, että pystyin tekemään havaintoja ja että en ollut mikään vakiokuritettava.
Pahin oli hoitaja, joka vaikutti julkihomolta. Kun puhuin puolisostani, hän oli erityisen ivallinen. Tunsin itseni idiootiksi, kun sanoin olevani naimisissa. Lisäksi hän kommentoi sitä, että minulla oli ulkomaanvaluuttaa lompakossani ikäänkuin olisin jotenkin yrittänyt olla tärkeä henkilö rahojeni kanssa (äärimmäisen lapsellista tietysti, mutta en muuten ymmärrä, miksi hän vinoili dollareista, jotka olivat joltain matkalta jääneet lompsaan). Muistan vieläkin, miten hoitajat kääntelivät rahoja käsissään kuin ne olisivat olleet kakkavaippoja.
Valitettavasti hoitajat myös valehtelivat sanoessaan, että sairaalasta ei voi soittaa yöllä minnekään. Nimittäin jossain vaiheessa he antoivatkin soittaa. Ehkä he ajattelivat, etten muistaisi asiaa myöhemmin tai että olisin masentuneena jotenkin epälooginen ja harhaan johdettavissa. Ymmärsin kyllä, että heille yksinkertaisesti oli helpompaa sanoa, etten voi soittaa kuin antaa minun ilmoittaa kotiin, että olin elossa.
"Voimia sinulle kovia kokeneelle!!! t. toinen kovia kokenut"
Unohdin sanoa: KIITOS
Poliisit eivät vaivautuneet paikalle kerran kun minua pahoinpideltiin. Pahoinpitelijä antoi vielä poliisin numeronkin.
Poliisin "vasteaika" normaalistikin on puoli tuntia saati sitten "poliisipalvelujen suurkäyttäjien" kanssa. Lakkasin soittamasta poliisille sitten kun muutaman kerran jälkeen poliisi ei tullut paikalle.
Terva ja höyhenet jäivät puuttumaan, kaiken muu tämä kaupunki on minulle jo tarjoillutkin.
Lääketokkurassa ja humalassa kaupungilla viilsin ranteen neljästä kohtaa.
On muuten paskapuhetta ettei onnistu sivuttain katkaisemaan valtimoa. Tarttee vaan viiltää vähän reippaammin että ne jänteet menee poikki.
Poliisi vei tikattavaksi. jälkeenpäin 2 korjausleikkausta mutta kolme sormea ei toimi kunnolla vieläkään.
Sen jälkeen side päälle ja putkaan.
En ollut yhtään selvempi ja sain raivarin. Revin siteet ja tikit kädestä. Saatana että putka lainehti verta. En edes kutsunut putkavahtia.
Heräsin seuraavan kerran psykiatriselta.
Kun sekavuus häipyi niin olin jokseenkin kunnossa. Pääsin psykiatriselta 3päivän päästä. Kai onnistuin vakuttaamaan lääkäreille että lääke viina sekoitti minut.
Saakelin hoitsut valvoi koko ajan.
Onhan noita sekoiluja eikä niitä edes pidä niin pahoina. Vaikka ulkopuolinen voi katsoa että saatana tuo jätkähän on ihan hullu.
Tuokin tapahtui koska ahdistus kasvoi liian kovaksi. Ei ne lääkkeet ja viinakaan auttanu.
Aina kun mulla kasvoi ahdistus liian suureksi vahingoitin itseäni aika rajusti.
Onneksi nuo ajat on takana.
Olisit tarvinnut vähän myötätuntoisempaa kohtelua. Putka oli ihan väärä paikka tuossa tilanteessa. Olen tästä hyvin, hyvin vihainen.
Olis ne voinu suoraa viedä psykanosastolle.
En olis repiny tuota kättä pahemmaksi.
thänks nassutäti.
Minä vihainen itelle. Karmeat arvet ranteessa.
Älä ole enää vihainen itsellesi. Ei tästä elämästä kukaan ilman haavoja ja arpia selviä.
Sinun arpesi on omien suurten kärsimystesi kautta saatu eikä jonkun mielipuolisen vieraan ihmisen väkivallan seurausta (ja sellaisestakin ihmiset selviää).
Ja poliisit eivät yleensäkään ole sitä empaattisinta ihmistyyppiä.
kun exä tuli mun kämpille, laittoi ladatun aseen pöydälle, heitti paskaisen ruiskun roskiin, poltti sisällä, söi mun rauhottavat ja ajeli sen jälkeen ilman korttia autolla ja pakotti mut kyytiin.
Paljon vanhempi juttu on kun 2 äijää raiskasi mut 15- vuotiaana. Suljin koko jutun mielestäni ja muistin asian 5 vuoden päästä.
Itsemurhayrityksiä.. lääkeyliannostukset on niin tavallisia että niitä en laske, mutta se kun menetin hirttäytyessä tajuntani ja joku perkele nosti mut sieltä alas.