Nii, elikkä tilanne on seuraavanlainen. Opiskelen lukiossa toista vuotta. Alunperin oli selvää että menen lukioon, koska ammatillinen opiskelu ei kiinnosta pätkän vertaa. Mutta nyt huomaan että oon kituutellu lukiossa jo näin pitkälle ilman lukemista ja tulokset on näkyvissä. 4,5,6 ovat ne yleisimmät numerot mulla. On taas koeviikko ja en ole lukenut yhtään, paitsi äsken avasin matikan kirjan ja ylläri ylläri: enhän mä tajuu siitä mitään. Tässäkii jaksossa oli vaa 3 kurssia. Mikään muu jakso ei oo vielä menny näin vituiks, koska yleensä mulla on ollu vähintään se 5 kurssia, mut nyt se tää homma levis kätee. Onko kellään mitään ideoita miten tästä paskasta noustaan ja miten saada se opiskeluinto takaisin... ehkä joudun odottelemaan niin pitkään, ennen kuin olen puiston penkillä vetämässä sossun rahoilla kaljaa. Jos jollain kokemuksia tälläisestä "opiskelusta" niin olisin kiitollinen jos autavia kommentteja ilmestyisi.
Mä oon ihan v**** kusessa
higu
202542
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mulla oli lukiossa aika vastaava tilanne, tosin en mä juurikaan siellä sit missään vaiheessa ryhdistäytynyt, mut selvisin loppuun kuitenkii lukematta oikeestaa yhtään. Nyt olen sit teknillisessä korkeakoulussa ja samassa tilanteessa kuin sä, eli ei tule mitään luettua ja menestys on sit sen mukaista. Tarinan opetus lienee tämä:
Kannattaa olla viisaampi kuin mä ja yrittää saada jotain aikaseksi. Kyllä se tekemättömyys kostautuu viimeistää sit lukion jälkeen.
Olen ns. pitkäaikaislusmu. Viimeksi tein ahkerasti kotitehtäviä ala-asteella ja huvittavaa kyllä olin silloin luokan yksi parhaista koululaisista. Eli olin nössö. Yläasteella kaikki muuttui... musta tuli kova jätkä. Maailma näytti paljon selvemmältä ja se kutsui minua lusmuilemaan ja siitä se lähti seiskalla ei enää tehty mitään, eikä muuten tehdä vieläkään. Olen jo luultavasti korviani myöten kusessa. Joka jakson alussa mä kyllä teen tehtäviä (about kaks ekaa päivää) ja sen jälkeen tulee kommentti "en mä jaksa" ja sit lintsaillaan.
Itse olen entinen lukiohikari joka on tutustunut lusmuilun ihmeelliseen maailmaan vasta yliopistossa mutta minulla olisi sinulle sanottavana seuraavaa:
Ongelmasi on selvästi laiskuus, ei älyn puute...
Mieti, haluatko todella suunnata akateemiselle uralle (=yliopistoon). Jos et, lukion käyminen ei suinkaan ole välttämätöntä. Jos et jaksa lukea, voit käydä myös ammattikoulun ja halutessasi jatkaa sieltä ammattikorkeaan. Jos taas mikään ammatillinen koulutus ei kiinnosta, sinun ei auta kuin ryhdistäytyä ja käydä lukio omaan tahtiisi, kiirettä ei ole ja ehdit kerrata. Lukionhan saa käydä vaikkapa neljässä vuodessa. Ehdit vaikka kerrata lukion ekan.
Mutta muista:kaikkien ei ole pakko käydä lukiota, surkeilla arvosanoilla sen käyminen ei mielestäni hyödytä mitään.
Yliopistoaikana itse yllätyin kerta toisensa jälkeen, kuinka jotkut kaverit olivat kulkeneet omia polkujaan: menneet kibbutsiin, aupairiksi, töihin iltalukioon, oppisopimukseen...
Itse olin nähnyt vain yhden vaihtoehdon: päivälukion. Jonka päälle painoin illat töissä.
Ei todellakaan kannata väen väkisin yrittää vängätä jotakin, jos vuosikausia näyttää yhtä onnettomalta. Silloin on syytä keksiä keinoja, miten into saadaan takaisin. Se on meidän jokaisen suurin haaste: säilyttää into ja mielenkiinto siihen, mitä tekee. Jos into herpaantuu ja elämänilokin katoaa, ketä voimme siitä lopulta syyttää? Me itse olemme lopulta vastuussa itsestämme, ei opettajat eikä vanhemmat.
Sillehän ei oikein voi mitään joa on laiskaksi syntyny ja jos opiskelu ei kiinnosta!! Tossa sun tilanteessa en näkis muuta vaihtoehtoa kuin koulun vaihtamisen. Sanoit että ammatillinen opiskelu ei kiinnosta pätkän vertaa!! No kinnostaako muka tuo lukio-opiskelu??? Kannattaisko miettiä uudelleen asiaa??? Lukion jälkeen joutuisit kuitenkin hakemaan opiskelemaan taas jonnekkin muuhun kouluun. Kun taas jos käyt jonkun ammatillisen koulun sun ei tarvis ees ajatella sen jälkeen muuta opiskelua. Sitäpaitsi ammattikoulussa voi ottaa todella rennosti verrattuna lukioon. Vaikka opiskelu ei kiinnostais yhtään ainaki läpi pääsis lukematta juuri paljoa. En oo ite mikään amis enkä kannata ammattikoulua mitenkään erityisesti mutta sulle se saattas kyllä sopia tuon lukemani perusteella. Sitä paitsi jos vaihtaisit koulua et ois käyny turhaa noita 2 vuotta lukiossa sillä sulle korvattais suuri osa noista lukio kursseista! Kannattaa harkita asiaa!!
Amiksessakin voi suorittaa lukion samalla.
Kaveri ei saa edes pelkkää lukiota käytyä ja sinä mainostat amiksen/lukion yhtaikaa käymistä. Heko heko.
Tarkoitin, että amiksessakin voi nykyään lukea itselleen lakin, eikä silloin edes tarvitse suorittaa kaikkia lukion kursseja.
Tiedänkin erään, meni amikseen ja ilmestyi sitten yhdessä vaiheessa ruotsinkurssillemme. Ihmettelin siinä sitten että mitäs hittoa sinä täällä ja hän siihen että ylioppilaaksi tässä yritän, vaikka amiksessa olenkin.
Ei meikäläinenkään ole ikinä ponnistellut. Ala-asteellakaan en pahemmin läksyjä lukenut, vastaukset (varsinkin uskonnossa) olivat enemmänkin tyyliin "en tiedä" (mikä taas ei teknisesti ottaen ole oikeastaan edes väärin),
sama meno jatkui yläasteella, josta pääsin keskiarvolla kuusi ja rapiat. Kun ei lukioon sillä päässyt, menin kymppiluokalle, jossa keskiarvo nousi kahdeksaan tekemättä paljon mitään (lähinnä olin ainoa, joka ei vittuillut opettajille tai muuten aiheuttanut harmia) ja sain jopa 50mk stipendin "myönteisestä suhtautumisesta koulutyöhön" (mitä jaksan ihmetellä edelleenkin).
Sitten lukioon, jossa lupasin itselleni alkaa opiskelemaan, mutta se sitten jäi, oletettavasti ympäristön takia (minulla näet oli ennakko-odotus, että lukio olisi "aikuisempi" paikka, jossa kaikki opiskelisivat tosissaan, mutta toisin kävi; samaa lapsellista paskaa se oli). Neljä vuotta siellä sitten viihdyin. Pitkästä matikasta arvosanat 5,4,4,4 ennen vaihtamista lyhyeen, ruotsista rimaa hipoen läpi (maksimimäärä nelosia kursseista, loput muistaakseni pelkkiä viitosia ja kirjoituksista kaunis A), lintsasin varmaan joka kurssilta melkein maksimimäärän, riitelin rehtorin kanssa koulun aulassa (riita alkoi kun meinasin lähteä koulusta saman tien kun sinne tulin (rehtori näki kansliansa ikkunasta), mistä sitten kehittyi lopulta riita vapaaehtoisesta opiskelusta -- vihasin poissaolojen laskemista, pakkoruotsista ja lukion sisällöstä yleensä). Oikeastaan ainoat kurssit, mistä pidin, olivat latinan kurssi (harmillisesti niitä järjestettiin vain yksi) ja äidinkielen luovan kirjoittamisen kurssi.
Neljä vuotta siinä sitten vierähti ja neljäntenäkin suorittelin vielä kursseja kun muut valmistuvat eivät ja nipin napin sain sen pakolliset 75 kurssia täyteen Kirjoituksista englanti M, lyhyt matikka M, ruotsi A ja äidinkieli C (tätä vähän ihmettelin, kun ekan aineen opettaja arvosteli M:ksi ja toinen asiaa kysyessäni oli alustavan tutkiskelun jälkeen vaikuttanut paremmalta), mutta eipä tuo minua estänyt. Kirjoituksiinkin "valmistauduin" heittämällä suurimman osan kirjoista pois ja lukemalla niitä tärkeiksi katsomiani yhteensä varmaan noin puoli tuntia (ja tuokin arvio varmaan yläkanttiin).
Todistuksesta löytyy kaikkia arvosanoja nelosen ja ysin väliltä. Ainoa ysi tuli musiikista ja sekin siksi kun tein hienon tutkielman copypastemalla tekstiä netistä, äikästä ja enkusta kaseja ja seiskoja ilmestyi itsestään ja historia oli viiden ja kuuden linjaa, paitsi yksi kurssi josta repäisin kasin tekemällä leikkaa ja liimaa -taktiikalla tutkielman joukkotuhoaseista (kaikki tiedot netistä, epämääräisistä lähteistä ja en varmistanut tiedon olevan faktaa - eniten vaivaa taisin nähdä sen eteen, että tutkielman ulkoasu siisti. :)
Ja tässä sitä nyt ollaan: yliopistossa lukemassa ainetta, johon otetaan enintään viisi opiskelijaa (tänä sykynä kolme pääsi ja yksi vaihtoi tämän pääaineekseen). Toisella yrittämällä pääsin sisään, tosin en huonouttani vaan siksi kun viime syksynä rima oli niin korkealla, että ketään ei hyväksytty, mikä taas ei pahemmin haitannut, sillä edessä oli valtionpalvelus ja olisin joka tapauksessa joutunut lykkäämään aloittamista vuodella. "Valmistauduin" pääsykokeisiin lukemalla pääsykoe kirjan pari kolme kertaa läpi. Ainoa syy, miksi sen noinkin monta kertaa jaksoin lukea oli se, että se oli oikeasti hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen - mitään muiden aineiden pääsykoe kirjoja en sitten jaksanutkaan läpi lukea; ne kun olivat yhtä mielenkiintoisia kuin kiinalainen puhelinluettelo.
Myöskin y-opistoon päästessäni lupasin itselleni alkaa kanssa lukemaan kunnolla, mutta toistaiseksi on vähän hiljaista. Vähän sentään, mutta en niin paljon että voisi kehua.
Nyt tuosta sinun tilanteestasi... Tilanne ei ole vielä paha, ehdit nousta suosta. Kurssien arvosanoilla ei (minun mielestäni - älä luota minuun) ole paljon väliä. Jatko-opintoihin hakiessa kun ainoastaan kirjoitusten arvosanat merkkaavat ja kun olet esim. yliopistopaikan saanut, ei ylioppilastodistus ole enää vessapaperia arvokkaampi.
Mutta enivei... Tärkeintähän tietysti on, että ymmärrät asiat, ei se, kuinka paljon päivässä hassaat aikaa läksyihin. Vaikka tietystihän on hyvin suotavaa tehdäkin niitä tehtäviä joka päivä - loppupeleissä se helpottaa asioita kummasti.
Ja koita rohmuta niitä kursseja. Parempi ottaa paljon ja jättää jokunen kesken kuin sluibailla alun alkaenkin.
Jos ei muu auta ja kurssimäärä alkaa näyttää uhkaavan vajaalta, ota vaikka musiikkia, kuvista ja liikuntaa.
Mullakii pitkä matikka loppu 6,5,4 sit rupes vituttaa, ku aina piti mennä uusintoihin. Niistäkii pääsin läpi koska uusinnoissa täällä pääs helpommin läpi (jes!). Laaj fysiikkakin on/oli koitan tällä hetkellä korjailla peräkkäisiä nelosia... ilmiselvästi minulla oli liian suuret odotukset itsestäni. Äikkä ja enkku menee itestää. Ruotsikii menee siin 6-7 pintaan. Mut historia, biologia, maantieto ja muut 5 ja 6 tulee. Historiasta tuli mullekkii yks kasi (kirjoitin suoraan monisteista tutkielmaa). Sen tyylistä tää on.
juuri tuollaisia lusmuja, siipeilijöitä idiootteja ei tarvittaisi ollenkaan. Ja sitten vielä kehuskelet sillä että olet välinpitämätön ja itsekeskeinen ääliö. Todellsta tyhmyyttä. Säälin sinua ja lähipiiriäsi.
Tarkoitus ei ollut kehuskella mitenkään, ei lusmuilussa ole mitään kehumista, se johtaa vain aikaa myöten ongelmiin. Tuo viesti nyt vain venähti pienimuotoiseksi elämänkerraksi (taipukseni jaaritteluun...) ja toivon, että alkuperäinen vastaanottaja ei saanut sitä käsitystä, että jotenkin suosisin lusmuilua, kerroin vain itse tehneeni niin ja näin vanhemmalla iällä se kyllä kaduttaa, nykyään silloin inhoamani asiat tuntuvat paljon kiinnostavammilta ja lukiossakin moni kurssi olisi ollut helpompi, jos peruskoulussa olisi jaksanut yrittää.
Oli vain kouluiässä yleissivistävän opiskelussa motivaatio aika vähissä ja kun lusmuamisen tielle pääsee niin myöhemmin niistä tavoista ei tuosta vaan sormia napsauttamalla pääse.
Eli toivottavasti alkuperäisen viestin lähettäjä ei "opiskele" minun tyylilläni vaan ottaa itseään niskasta kiinni nyt kun vielä ehtii.
Ja se, että pääsin yliopistoon oli oikeastaan kiinni kahdesta asiasta: ensinnäkin pääsin viimeinkin lukemaan jotain mikä minua oikeasti kiinnosti (eli jaksoin vääntää itseni lukemaan edes vähän) ja toisekseen minulla kävi ääretön tuuri, kun ylioppilastodistuksen arvosanoilla ei oman alani haussa ollut väliä; jos pisteitä olisi saatu arvosanojen mukaan, olisi se käytännössä tarkoittanut sitä että vuosien lusmuiluni olisi lyöty päin naamaani kuin märkä sukka. Ja suoraan sanoen olisin varmaan ansainnutkin sen.
Ja ei, en aio olla ikuinen opiskelija tai jäädä yhteiskunnan elätiksi, sen verran on vielä moraalista selkärankaa, vaan koitan valmistua siedettävässä ajassa ja kehittää jonkinlaisen uran työssäni.
On ollut niin paljon liikaa tuuria elämässä, että tätä tilaisuutta ei oikein auta enää haaskata, jos meinaa saada aikaiseksi muutakin kuin velkaa ja maksatulehduksen.
Asioita helpottaa sekin, jos tylsän ulkoa pänttäämisen lisäksi keksit itsellesi jonkinlaisia muistisääntöjä tai jotain.
Jos muistat Armi Kuuselan miss universum -voitosta, että olympialaiset järjestettiin Helsingissä 1952 tai päinvastoin tai jos jokin toinen tapahtuma palauttaa mieleen talvisodan alkamispäivän, on se aivan yhtä hyvä tapa muistaa asioita kuin mikä tahansa muukin.
Ei ole mitään väliä, mistä muistat asiat, pääasia että muistat. Ja mielellään tietysti myös ymmärrät.
Ja jos opettajan ja kirjan fysiikan tehtävät eivät nappaa tarpeeksi paljon, keksi omia. Laske vaikka miten suurella voimalla koko ajan hälisevä ylirasittava pikkuveljesi pitää paiskata seinään, että tulos vastaa sadan metrin pudotusta tai kuinka suurella alkunopeudella ruotsin opettaja pitää tyrkätä sukset jalassa alas 120 metrin liitomäestä, että hän lentää Atlantin syvimpään kohtaan.
Tai ihan mitä vain.
Suurta inhokkia, pakkoruotsia, voi treenata kirjoittelemalla vaikka rienaavia tekstejä.
Ja _pakota_ itsesi tekemään jotain. Päätä, että heti kotiin päästyäsi (tai johonkin tiettyyn kellonaikaan, ihan kumpi itsellesi paremmin sopii) uhraat vaikkapa tunnin (tai edes puoli, parempi sekin kuin ei mitään - minä tiedän mistä puhun) sinä päivänä kursseilla olleille asioille, etkä anna minkään tekosyyn tulla väliin.
Sinä aikana et vastaa puhelimeen, puhu kenenkään kanssa, mene mihinkään vessaa lukuunottamatta ja sinä aikana ei yksikään ohjelma telkkarissa todellakaan ole tarpeeksi tärkeä kunnes aika on täysi.
Painotan vielä, että se tapa, millä minä opiskeluni suoritin, on kuitenkin kaikkea muuta kuin suositeltava.
Kuten vanha viidakon sananlaskukin kuuluu: tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin minä teen.
Aikalailla sama tarina oli mullakin lukiossa, jossa en ollut kuin vuoden. Tosin mulla se keskiarvo oli sentään n.6.5 ja todistuksessa oli muutama kasi ja seiskakin, mutta toisen luokan ensimmäisenä päivänä äitini puhui pitkän riitelyn jälkeen mut ympäri, ja lopetin lukion ja menin kauppakouluun. Muuten en olis mennyt, mutta sitten, kun mulle kerrottiin, että valitsemaltani linjalta valmistuttuani voin ilmoittautua suoraan yo-kokeisiin ja kirjoittaa ylioppilaaksi, niin suostuin. Valmistun ensi kesänä, jonka jälkeen olisi tarkoitus pyrkiä ammattikorkeakouluun ja kirjoittaa ylioppilaaksi.
Olen kyllä katunut lukion keskeyttämistä, koska muutamat lukio-aikojen kavereistani kirjoittivat viime keväänä ylioppilaiksi, vaikka heillä oli mennyt lukiossa vielä huonommin kuin mulla.
Päätös on sun, mutta mun vinkkini on, että mikäli sua yhtään esim. kaupallinen tai atk-ala kiinnostaa, niin mene vaikka kauppakouluun, vaikka merkonomi tai datanomi-koulutukseen, siellä saat monta lukion kurssia hyväksiluetuks ja saat todennäköisesti paljon paremmat arvosanat (mulla on keskiarvo kauppakoulussa yli 4, asteikolta 0-5).
Tämä on keskustelu siitä, miten mitättömällä työllä pääsee pitkälle? Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä onnellisen lahjakkaita kuin ilmeisesti ne, jotka ovat vastanneet.
Itsekin heitin lukiossa opiskelun sikseen ja nyt yliopisto-opintojen loppusuoralla ajattelen, että pärjäsin kyllä tänne asti ilman lukion tietoja, mutta ensinnä monet asiat olisivat olleet helpompia, jos olisin paneutunut niihin ajallaan, ja erityisesti, on asioita, joita en lukiossa opetellut ja joita olisi nyt kiva osata/tietää.
Kun lukion loppuvaiheessa halusinkin kiriä takaisin menneet vuodet, totesin sen mahdottomaksi. En voinut juuri muuta kuin toivoa, että tietoni riittävät lakkiin, sillä opetuksesta en ymmärtänyt kovinkaan paljoa.
Siksi, jos motivaatio nousee, mutta huomaa, että on auttamatta jäänyt junasta, kannattaa tehdä uusi alku/avata uusi sivu elämässä. Esim. ammattikoulussa tai iltalukiossa.
Kuule ei (suurin osa) ne hyviä numeroita saavatkaan tukkää siitä opiskelusta, mutta fakta on, että jos haluat hyviä numeroita, niin ainut keino on lukeminen ja pänttääminen (jos uhkailua, kiristystä ja lahjontaa ei lasketa). En mäkään tee usein läksyjä. Ei paljon huvita pitkän päivän jälkeen, mutta koeviikolla mä otan itteäni niskasta kiinni ja luen. Luen niin kauan, vaikka pari päivää putkeen, että tunnen osaavani jotain.
Sitten vaan luottavaisin mielin kokeeseen ja hyvin oon pärjänny. Huonoin numero lukiossa on ollu yks kuutonen ja oon ylpeä ittestäni. Pitää vaan ryhdistäytyä. Istut pöydän ääreen ja otat kirjan käteen. Oppimiskeinoja on monia, pitää vaan löytää se itselle sopiva. Toiset kuuntelee Sibeliusta taustalla, toiset lukee kasetille ja kuuntelee nukkumaan mennessä, toiset kirjoittaa tärkeitä asioita ylös. Ei se niin kamalaa ole kun pääsee alkuun.
Noh mulla on ollu opiskelu aina yhtä ylä- ja alamäkeä. Ala-asteella en tehnyt ikinä läksyjä, tällainen huvittava tapauksin tulee mieleen, että ensimmäiset läksyt, jotka annettiin jäivät jopa tekemättä!! :)) heh, olin ainoa. Keskiarvo oli ala-asteen päättyessä ehkä 7.
Yläasteella 7- ja 8-luokka menivät nukkuessa :D 9:llä kuuntelin oppitunneilla, mutta läksyjä en vaivautunut tekemään. Keskiarvo nousi 8,4:ään.
Lukiossa ensimmäisenä vuotena en tehnyt läksyjä, enkä kuunnellut opetusta. Numerot olivat oikeasti asteikolta 4-10 :D Pitkän matematiikan numerot 6,5,5,5,4.
Toisena vuotenä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni nimen omaan matikan kanssa. Tein siitä silloin tällöin läksyt ja kuuntelin opetusta. Yllättäen kurssista tuli 9! Innostuin numerosta niin, että aloin tehdä muissakin aineissa joskus jopa läksyt! Matikasta tein tästä lähin aina. Nyt olen viimeistä vuotta lukiossa, ja keskiarvoni on 9,1 :D Korotin kaikki paskat pois ja kävin matikan kursseja uudelleen. Nyt matikoiden keskiarvo on 9,3.
Tavoitteet olisivat kirjoituksista vähintään E:n tasoa. Äidinkielestä, matematiikasta, reaalista jopa mahdollisuudet L:ään. Huvittavaa näin jälkeen päin ajatella, kuinka suuri apu edes tunneilla kuuntelemisesta on. Ennen pelattiin korttia ja puhuttiin ohjelmoinnista :) Nyt elämä hymyilee, tajusin, että en olekaan niin tyhmä. Vaan itse asiassa luokan kenties paras oppilas! :)
Tämä juttu on täyttä asiaa, mitään ei ole keksitty päästä, vaan kaikki on oikeasti tapahtunutta. Toivottavasti tämä motivoisi muitakin koittamaan kykyjään, ei sitä tiedä mihin se vie...
Päätin että yritän ainakin vielä kerran yrittää. Uusi jakso alkaa maanantaina ja se vosi tarkoittaa uutta alkua. Yritän pitää itseni motivoituneena ja tehdä parhaani. Tavoitteena on parantaa numeroita ja sillä tavalla saisin varmaan innostuksen hiljakseen palautumaan. Voi olla että huijaan vain itseäni, mutta jos nyt ei onnistu ni sit pitää jo tosissaa miettiä, että mihin mennä.
Kiitos kaikille, jotka vaivautuivat kirjoittamaan!
Mä nostan sulle hattua. Koskaan ei oo liian myöhäistä. Hyvää jatkoa, onnea ja menestystä!
Opettajat on varmaan huomannu sun heikon menestyksen ja ne ei taida kovin paljoo enää uskoo sun mahollisuuksiin... Näytä niille että sä pystyt siihen! Älä anna niille sitä iloa että ne huomaa olevansa oikeessa siinä ettei susta tuu koskaan mitään! Susta tulee ylioppilas jos sä niin päätät! Ja jos et halua tehdä sitä päätöstä ittes takia,niin tee se edes sen takia että opettajat saa nenilleen! Mulla itellä on armoton tilanne päällä ens kevään suhteen,mut mä aion sen lakin saada se on varmaa! Jaksamista sulle! Äläkä usko niitä jotka sanoo ettei susta oo mihinkään, sillä susta on! Ihan varmasti!:)