Hoppa varoitti jo netin vaaroista saarnassaan. Kohta varmaan ote kiristyy ote nettiä kohtaan.
Netti!!
Juuso.
1227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Etkö tiedä että vl-piireissä kuri löystyy koko ajan. Netistä ei saada enää sielunvihollisen välinettä niin paljon, että se voitaisiin kieltää. Ovat ehtineet jo hankkia sen joka kotiin, ennen kuin asiaa johtokunnissa kerittiin miettiä.
Tanssin, alkoholin, ehkäisyn, rock-musiikin ja tv:n kerkesivät kieltää jo silloin vanhaan hyvään aikaan, kun johtokunnat olivat aktiivisempia kuin nyt. Tupakka on sallittua siksi, että kun koko liike alkoi vasta leviämään, kaikki polttivat jo. Vl-liike ei olisi saanut yhtään jäsentä, jos tupakka olisi heti alkuunsa leimattu synniksi.
Ja kun ei niitä sitten viitsi kovin paljon enää muutella noita sääntöjä.
-ex-vl-