Hei eikö keneltäkään ihan tosissaaan ole löydetty lisämunuaisen kasvainta, joka erittää liikaa kortisolia.
Itseltäni löydettiin sattumalta kun tutkittiin kramppeja palleassa. Kasvain on yli 4 cm kokoinen
Tutkittiin ettei minulla ole harvinaista Cushingin-oireyhtymää, mutta ei,vaikka kun itse luin oireyhtymän vaivat olin 100 % varma, että minulla se on. Eli vyötärölihavuus, masennus, tunne ettei ole omaitsensä, turvotukset, väsymys, verensokerit koholla, aineenvaihdunta ihan päin helvettiä ym...
Olen joka tapauksessa menossa leikkaukseen. Hoitotakuun puitteessa minut pitäisi leikata syyskuun loppuun mennessä. Katsotaan.
Olisin ollut kiinnostunut kuulemaan minkälaisia oireita muilla ihmisillä oli ennen löydöstä ja miten elämä muuttui leikkauksen jälkeen.
Itse olen monta vuotta sanonut, että mulla on aineenvaihdunnassa, jotain tosi pahasti vialla. On tutkittu kilpirauhashommat, keliaakia mahdollisuuus ym.ym
Tuntui, että lekuri piti mua luulotautisena, mutta jotenkin vain tiesin, ettei minussa ole kaikki kohdalllaan.
Sen tiedän ja uskon, ettei tulokset näy hetkessä vaan siihen voi kulua aikaa ennen kuin aineenvaihdunta normalisoituu. (mitå se onkaan koska kasvain on todennäköisesti ollut minula vuosikymmeniä, olen tällä hetekllä 45 v)
Kesän jatkoja kaikille, jotka tämän lukevat.
Jaksan uskoo siihen, että aurinkö paistaa risukasaankiin.
Lisämunuaisen kasvain
5
4401
Vastaukset
- Samat oireet
Itse tiesin ainakin 5 vuotta että jotain on pielessä. Puoli vuotta sitten epäilin että sisämunuaisissa on ongelmaa.
Nyt lääkäritkin löysivät lisämunuaisen kasvaimen.
Menen leikkaukseen. Mikä on vointisi tällä hetkellä?- cata108
Terve
Kerro miten sun oireet tuli esille? Mulla ei onneksi ole todettu tällaista, mutta pelkään sitä ihan helkkaristi. Nyt kokeet tulossa.
- picasso2
Picassolle,
olisi mielenkiintoista kuulla ,kuinka leikkaus meni
ja oliko siitä apua.
Olen itse nyt samassa tilanteessa,missä sinä olit
v.2006- connia kokenut
Minulta löytyi 13,5mm oleva lisämunuaisen kasvain...Taudin nimi on Connin syndrooma...Nytten odotan leikkaukseen lähtöä...Oireina minulla eritäin kovat verenpaineet joita saatu neljänlääkkeen yhdistelmällä paremmalle tasolle...Sitten verikokeissa kalium oli alle viiterajan...Nytten on ollut ihmeellistä kylmäntunnetta ja jalkojen ja käsien puutumista samoin valekutinaa...Ja mikä pahinta yöllinen virtsaaminen se on jatkuvaa parhaina öinä viidentoistamiinuutin välein...Ei helppoa elämää jos 04:15 saa unesta kiinni ja töihin lähtöaamuina kellosoi 05:00....Loppuviikosta vähäsen ramasee...No kirjoitan leikkauksen jälkeen miltä tuntuu ja mikä muuttunut mutta jos jollain leikkauksesta jotain tietoa kertokaa hiukan jännittäääääää.....
- DiipaDaapaa
Vanha ketju, mutta vastaan...
Minulla todettiin lisämunuaisen vaaraton kasvain. Se oireili kai pitkään ja en ymmärtänyt olevani sairas. Piti aloittaa verenpainelääkitys (3kymppisenä). Olin jatkuvasti poskeontelontulehduksissa yms, ennen en sairastellut ikinä. Lopuksi menin lääkäriin, sillä en enää jaksanut jatkuvaa huimaavaa tunnetta.
Lääkäri otti tosissaan, tarkisti arvot, totesi kaliumit alhaiseksi ja lopulta hoitotakuun sisällä kasvain leikattiin pois tähystyksellä. Tilanne hoidettiin hyvin siinä vaiheessa kun ymmärsin hakea apua ja uskoin itse ettei huimaus ole esim stressiä tai verenpaineen heittelyä.
Toipuminen on ollut nopeaa. Olo on loistava ja en enää tarvitse mitään lääkkeitä. Hoitotakuun hyvä puoli on, että TIETÄÄ, että on se 6kk jonotus on hyvää aikaa hoitaa peruskunto hyväksi niin että se toipuminen on helppoa.
Tsemppiä kaikille :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1496459- 322312
- 1872089
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101333Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.821263- 731067
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke10838