Apua!

Meille ostettiin viime tiistaina muutama uus kalaparvi ja samalla ostettiin kääpiökynsisammakko. Eläinkaupan myyjä oli aivan tietämätön vaikka kyselimme sopiiko sammakko kalojenkanssa ja mitä se ym. hän ei osannut muuta sanoa kuin että se syö "pohjanappuloita" Olemme antaneet sille noita pohjanappuloita mutta muut kalat tulevat aina syömään sitä vaikka niille antaisi omaa ruokaa :/ Miten saisi kalat syömään omaa ruokaa ja sammakon omaa? Sammakko oli aluksi ihan virkeä mutta nyt se vain välillä liikkuu ja välillä on äksänä veden pinnassa tai vedessä...? Auttakaa!
3342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kalat ja sammakko eivät kuulu samaan akvaarioon.

Äänestä

et onnistu mitenkään ruokkimaan niitä erikseen ja sammakko ei käy olleskaan kalojen kassa yhteen. joten ei oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä sammakolle uusi koti.

ps. kannattaa ottaa etu käteen selvää mitä kaloja/muita elukoita on hankkimassa ja miten ne soveltuvat akvaariiosi. useat kauppiaat eivät joko tiedä tai eivät välitä, kunhan vain raha juoksee. itsellenikin sattui joskus harha ostos kun kauppias sanoi kalojeni sopivan yhteen. siinäpä sitten työmaa etsiä "väärille" kaloille uusi koti.

Äänestä
  • Siellä eläinkaupassa sammakot oli kalojen kanssa samassa akvaariossa (osa kaloista oli samoja mitä meillä)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


..... kirjoitti:

Meille ostettiin viime tiistaina muutama uus kalaparvi ja samalla ostettiin kääpiökynsisammakko. Eläinkaupan myyjä oli aivan tietämätön vaikka kyselimme sopiiko sammakko kalojenkanssa ja mitä se ym. hän ei osannut muuta sanoa kuin että se syö "pohjanappuloita" Olemme antaneet sille noita pohjanappuloita mutta muut kalat tulevat aina syömään sitä vaikka niille antaisi omaa ruokaa :/ Miten saisi kalat syömään omaa ruokaa ja sammakon omaa? Sammakko oli aluksi ihan virkeä mutta nyt se vain välillä liikkuu ja välillä on äksänä veden pinnassa tai vedessä...? Auttakaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu