Voisiko joku asiasta tietävä 70-luvun hoitokokouksissa mukana ollut vl kertoa minulle, mitä olivat nämä "henget", joita tuli silloin esille. Olen kuullut ainakin kuivasta-, hempeästä- ja kososlaisesta hengesta.
Eli mitä nämä oikeastaan tarkoittivat? Kuinka huomasi, että johonkuhun oli mennyt kuiva henki? Vai olivatko ne ihan täysin tekaistuja juttuja.
Toivoisin vastausta asiasta oikeasti tietävältä ihmiseltä, en nuorilta tämänpäivän vl-uskovilta, joilla ei ole hajuakaan koko asiasta.
Voi olla huono hetki kysyä tällaista juuri suviseurojen aikaan, mutta jos joku olisi kuitenkin tietokoneen ääressä.
Eli mitä nämä oikeastaan tarkoittivat? Kuinka huomasi, että johonkuhun oli mennyt kuiva henki? Vai olivatko ne ihan täysin tekaistuja juttuja.
Toivoisin vastausta asiasta oikeasti tietävältä ihmiseltä, en nuorilta tämänpäivän vl-uskovilta, joilla ei ole hajuakaan koko asiasta.
Voi olla huono hetki kysyä tällaista juuri suviseurojen aikaan, mutta jos joku olisi kuitenkin tietokoneen ääressä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vastikään oli avaus kososlaisesta hengestä.
Siitä käytiin pitkä keskustelu. Kommentoin silloin siihen, että kukaan ei oikein tiennyt -70-luvulla, mitä se oli, eikä oikein tiennyt nytkään, keskustelusta päätellen.
Silloin hoitokokousvuosina se leima lyötiin ihan umpimähkäisesti johonkin uskovaiseen, joka sattui joutumaan silmätikuksi. Tosin niissäkin "havaittiin" joku väärä henki, jotka olivat arvostelleet jotain asiaa SRK:ssa tai omassa paikallisyhdistyksessään tai esimerkiksi jotain puhujaa. Myös laulukirjauudistuksen arvostelu oli väärän hengen osoitus.
Vääriä henkiä oli tosiaan kuiva henki, hempeä henki, lakihenki ja kososlainen henki, myös isäntähenki mainittiin. Todennäköiesti niitä löytyi vielä joitakin muitakin, mutta kaikkia en muista.
Nuo henget olivat todella tehokas lyömäase uskovaisiin. Silloin oli uusi henkiopetus: syntiä ei enää saarnattu synniksi, vaan se oli jonkun väärän hengen ilmenemä. Kun syytöksiin joutuneet joutuivat vastaamaan, ei riittänyt syntien anteeksi pyytäminen vaan piti pyytää anteeksi myös sitä henkeä, joka oli sen takana.
Ja kun kerran olet itsekin elänyt hoitokokousvuosien kauheudet, niin kai muistat, että puolustautuminen ei auttanut lainkaan, se oli vain yksi uusi osoitus väärästä hengestä.
Tähän liittyi sellainen väärä oppi, että johtokunnat ja SRK nähtiin erehtymättömänä "Jumalan huoneen hallituksena", jota täytyi totella autuuden menettämisen uhalla. Vika ja virhe oli aina ja yksinomaan syytetyssä, Ei koskaan "erehtymättömissä" hoitoveljissä:(
Eikä ole ihme, että näistä kauheuksista vaietaan. Aihe on syystäkin arka.
Muistan ikuisesti "hoitoveljen" kiihottuneen, jopa sadistisen katseen, kun suoraan sanottuna huusi minulle tuota mantraansa. "Sinuun on mennyt se kososlainen henki. Jos et sitä pane pois, sinut sidotaan synteihisi." Muitakin syntejä ja henkiä lueteltiin käsittämättömällä raivolla, joita kaikkia en edes muista.
Tuntuihan se silloin pahalta. Varsinkin kun en itse tiennyt mistä oli kyse. Kaikki tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Elin ja uskoin ihan samalla tavalla kuin muutkin. Muita vain ei syytetty.
Joidenkin vahojen ystävien säälivät katseet huomasin seurasalin perällä, mutta eivät he uskaltaneet katsoa minua silmiin kun nostin pääni.
Onneksi sain kerättyä kaikki rohkeuteni ja järkeni rippeet, ja vain kävelin hiljaa ulos hoitoveljien huudellessa perääni uhkauksia "avainten vallan käyttämisestä ym."
Poistuessani ajattelin mielessäni, että tämä ei voi olla Jumalasta, eikä hoitoveljien toiminta uskovaiselle ihmiselle sopivaa. Se helpotti vähän. Sen jälkeen olen pysynyt niistä piireistä erossa. Onneksi parhaat ystävät jäi, ja perheenjäsenten kanssa on hyvät välit.
Henkiopin mukaan syntiä tehdessään ihminen oli jonkun hengen alainen, esim. lakihengen. Kuvitellaan, että olisit tehnyt jonkun konkreettisen synnin, esim. katsonut televisioita (siis vl-opin mukaan synti). Ei riittänyt, että pyysit anteeksi television katselua. Television katselua pidettiin osoituksena jostain väärästä hengestä. Ihmisen täytyi siis pyytää anteeksi tätä henkeä. Lisäksi piti ymmärtää, että oli hengen alainen. Aina ei riittänyt pelkkä anteeksipyyntö. Hoitajat saattoivat olla sitä mieltä, että hoidettava ei anteeksipyynnöistä huolimatta ollut päässyt hengestä. Tämä taas saattoi johtaa anteeksiannon "panttaamiseen". Hoitajat päättivät milloin henki oli lähtenyt.
En tiedä opetetaanko tällä tavalla vielä vl-liikkeessä? Pitääkö siis aina pyytää anteeksi henkeä, eikä konkreettista syntiä (jos siis synti on sellainen, että sen tietää)?