Kuinka nuorena selloa voi alkaa soittamaan? (Sehän on niin iso soitin, eli kuinka pienet lapset pystyvät sitä soittamaan?)
Vastaukset 3
- -Muusikko-
Vaikka en ole sellisti, niin tiedän ainakin jonkin verran asiasta. Eli pienille sellistinaluille on olemassa pienempiä selloja. 1/4-sello on tavallisesti sellainen jolla aloitetaan, mutta on olemassa jopa 1/8-selloja. Jotkut aloittavat 4-vuotiaana, jotkut 10-vuotiaana. Kannattaa ottaa yhteyttä johonkin sello-opeen, joka sitten määrittelee mikä olisi oikean kokoinen sello lapselle.
- narym
Noin 4-8-vuotiaana yleensä alotetaan sellonsoitto.. Ja siis kyllä niitä selloja on 4-vuotiaankin kokosille, sitten selloa kun ollaan hankkimassa niin ne mitat katotaan siellä kaupassa..Ite alotin 5-vuotiaana.
- kouluikäisille
Itse aloitin 7 vuotiaana. Kai sitä selloa voi vielä nuoremmatkin soitella, mutta en asettaisi alle kouluikäsille kovin suuria tulostavoitteita.
Itse soitin 4 vuotta musiikkiopistossa ja opetus oli laadukasta ja tehokasta. Soittaminen loppui siihen, kun se alkoi olla liian paljon teknisyyttä ja pelkkiä kurssitutkintoja ja muita näyttöjä. En oppinut koko aikana "kuuntelemaan" musiikkia ja sen tulkintaa, vaan olin pelkkä huipputason suorittaja. Nyt 20 v myöhemmin hankin puhallinsoittimen, sekä yksityisopettajan, joka satsaa tuohon tulkintapuoleen ja improvisointiin. Nyt vasta ymmärrän, kuinka hienoa olisi ollut soitaa selloa "oikeasti!" Sello tuli kyllä myytyä jo pari vuotta sitten pois....
Yhteenvetona voin todeta, että musiikki sopii kaikille ja kaikenikäisille, jos sitä tarjotaan mielekkäästi ja siitä on myös iloa soittajalleen!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1982049Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1581412Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2241034- 71907
- 58888
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus71813- 47803
- 93777
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200697Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”151666