Elikkäs, homman nimi on semmoinen, että taidan olla pikkuisen ihastunut erääseen poikaan, jolla on lapsena todettu autismi.. Hän on tietääkseni hyvin mukava yms., hän tietää minut koska äitini on joskus ollut jossain tekemisissä hänen kanssaan tyon merkeissä. Olen kuullut ainoastaan hyvää juttua hänestä. Kerran olin kaupassa ja hän kulki kaksi kertaa ohitseni katsoen samalla silmiin hieman hymyillen ja sai sydämeni läpättämään, silloin huomasin olevani hieman ihastunut... Mutta tämä autismi. Onko se hyvä vai huono homma? Eli pitäiskö mulla unohtaa hänet kokonaan...? Apua. Mulla on ajatuksetkin ihan sekaisin tämän asian takia... :/
ihastunut mahdottomaan?
petronella-celeste
41150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaikea kysymys. Mutta jos kerran pidät hänestä, niin ...
Käsitykseni mukaan autistiset henkilöt eivät paljoa katsele toisia silmiin ja hymyile. Sehän on kommunikointia...
Kuten joku tuossa jo sanoi, ei ole autistin tapaista hymyillä ja katsoa ihmistä silmiin. Eräs luokkatoverini (aiemmalta koulutukseltaan lähihoitaja) on ollut autistisen lapsen omahoitajana ja kertoi, että vasta hyvin pitkän ajan jälkeen (monia kuukausia), lapsi oli kerran katsonut häntä silmiin, eikä sen jälkeen enää koskaan.
No, joka tapauksessa... autistisen ihmisen kanssa seurustelu ei välttämättä ole helppoa. Jo pelkästään lähelle pääseminen voi tuottaa vaikeuksia. Mutta kukapa sinua voi estääkään, jos oikeasti haluat yrittää.
Vammaisuus on suhteellista. Jos ei osaa muodostaa sanoja, ei kuule kunnolla, tai muuta sellaista, niin luokitellaan vammaiseksi. Ajatellaan että toi on vihannes. Mutta niin ei ole.
En tiedä olenko jotenkin kehitysvammainen. Mitään vammaa ei koskaan kukaan ole huomannut eikä kukaan epäile niin olevan.
Kuunnellessani omaa puhettani kuitenkin huomaan sen. Sönkötän, unohdan sanoja, en kuule oikein. Sen sijaan opin nopeasti ja ajattelen enemmän ja ahdistavampia ajatuksia kuin olisi terveellistä. Vihaan ihmisiä ja rakastan luomista.
En ole koskaan ihastunut vammaiseen ihmiseen. Ja tuskin ihastunkaan. Mutta jokin heissä viehättää. Se utelias viisaus katseessa, innostuminen asioista, aitous ja vapaus. Hymyile takaisin, niin minäkin teen kun joku heistä hymyilee minulle. Jos olet ystävällinen vakavastikin vammaiselle, kenties väkivaltaiselle ja lapsen tasolle jääneelle, hän on avulias sinulle. Älä lässytä vaan kohtele häntä viisaana ihmisenä ja hymyile. Tuntuu että vaikka he eivät ymmärrä kaikkea, he ymmärtävät kehon kieltä ja käyttävät sitä.