Olen niin levoton sielu. En viihdu kauaa maalla en kaupungissa. Sielu aina jonnekin matkalla? Onko tämä ikäkysymys vai onko elämä muuttunut niin tarpeettomaksi. Maailma kietoja ja sääntöjä täynnä. Direktiivit valtaavat arkemme. Hohoijaa.
Kuollettavaa elämää
käpykori
7537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitkä kiellot ja direktiivit ovat tielläsi esteenä?
En minäkään jaksa maalla kauaa olla, enkä missään paljon kahta tuntia kauempaa. Paitsi kotona kyllä olen mielelläni. Koko elämä on keskittynyt tänne. Täällä on tärkeäksi muodostunut internet-yhteys ja muut laitteet, mitä tarvitsen ja minkä parissa aika kuluu siivillä nopeammin kuin haluaisikaan.
olen asunut pitkään monissa maissa, enka ole kotona enää missään
Koti, kirjasto, puutarha tai parvekekasvit. Enemmän ajatuksia sitovia harrastuksia ... jne.
toi vois vaikka ryhtyä ankkuriksi. uudet vedet vähän väliä-sitten oltais paikoillaan jonkin aikaa.
Tai tutut vedet-sama juttu.
Mä voin ruveta työllistämään sua..myyn sua kalliiseen hintaan tarvitsijoille, saat provikat!
Juma,työttömyys poistuu justiinsa Suomen maasta, paljonkohan Filatov maksaa tästä ideasta!
Luin eilen jostakin norjalaisista, jotka myyvät juomavettä pullossa. Brändi on niin suosittu julkkujen piirissä, että sitä ei tarvitse kummemmin mainostaa.
Eikö joku toinen keksinyt pussittaa MM-kisojen ilmaa pusseihin.
Levoton sielu, levoton tuhkimo. Exäni oli levoton.
Hänellä oli aina tuli takapuolen alla.
Rauhallisena naisena kai ihastuikin tyyppiin, joka ei ole yhtä rauhallinen kuin minä ja sukulaiseni.
En jaksaisi enää elää rauhattoman ihmisen kanssa.
Viihdyn paikallani. Mielikuvituksesssa voi matkustaa minne vain ja unia olen aina nähnyt.
Viikonloppu meni siivillä vaikka olin vain neljän seinän sisällä. Lukemista ja telkkarin katsomista.
Kotitöitä ja netissä surfailua. Kukaan ei häirinnyt eikä puhelin soinut kertaakaan.
Minulla on nyt äärettömän hyvä olla. Jos voisin siirtää tämän tasapainon ja rauhan netissä ahdistuneille, masentuneille, kärsiville, suruaan poteville jne. olisin upporikas.
Katsoin eilen telkkarista Inhimillinen tekijä-ohjelman. Tuosta totesin, että kirkon sielunhoitotyö on retuperällä.
Jos olisin alalla, en minä pystyisi kovin monta ihmistä auttamaan. Netissä auttamismahdollisuus on rajaton. Tämä netti on jatkuvasti auki. Vain nettivalvoja on riesana.
Pitää osata kirjoittaa sellaista tekstiä, että valittajat eivät sitä poistata.
Kaikkea ei voi mitata rahalla eikä matkustaminen aina avarra. Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat matkustaneet valtavan paljon. Sen viinaan menevämpää, rauhatonta ja särkyvää sielultaan saa hakea.
Ei mielen tasapaino löydy menemisestä. Afrikkalaiset alkuasukkaat sanovatkin, että sielu jää monen päivämatkan taakse.
Tänään olen taas filosofoinut täällä netissä liiankin kanssa. Istun tyttären antama t-paita päällä. Keltainen pusero rinnus täynnä sinisiä lintuja. Outo lintu olen aina ollut. Meitä on moneen junaan ja jotkut jäävät asemalle.
Meillä asennoidutaan uusiin asioihin siten että jos joku nimen omaan ei ole sallittu, sitä ei tehdä.
Ihailen tavallaan välimerellistä asennetta: Jos jotain uutta ei nimen omaan ole kielletty niin sitä tehdään.
Levottomuudesta kielinee soveltuvuustestien ilmaisu: Pitää enemmän matkan teosta kuin perillä olosta.
Haalarihommissa noin parikymmentä eri työpaikkaa, mukaan lukien opiskeluaikaiset kesätyöt.
Kolmessa valtiossa, vakituisina.
Toimihenkilönä seitsemän vakituista työsuhdetta ja niiden jälkeen eri mittaisia määräaikaisuuksia eri puolilla Suomea, useamman työnantajan palveluksessa, toistakymmentä.
Asuinpaikkakuntia perheellisenä kahdeksan, keikkapaikkoja en laskekaan.
Pari, kolme vuotta samassa työssä alkoi olemaan liikaa!
Tulkitsin asian niin etten enää löytänyt enkä keksinyt mitään uutta.
Kouluttamaton vaimo sekä tietenkin lapset, kulkivat kätevästi mukana.
Minun sivistyksessäni on aukko koska en ymmärrä ylpeyttä ja kunniaa palvella samaa työnantajaa 40-vuotta.
Jokainen tulee tyylillään autuaaksi mutta joskus käy mielessä että olisivatkohan ko. henkilöt menettäneet jotain!?
... niiltä, ketkä ovat tehneet saman yrittäjän palveluksessa 30-40 vuotta, että miltä se oikein tuntuu.
Eivät he osaa verrata sitä mihinkään. Osa on tavallaan tieteellisessä työssä, sairaalan tutkimusosastolla, missä uusia asioita tulee esille joka päivä ja ajantasalla pysyminen pitää kyllä vireänä jo yksistään. Varsinkin, kun on jo maan huippupaikalla, niin ei ole oikein mihin mennä.
En tiedä näistä siirtolaiskokemus jaksoista, että onko niistä suurta kokemusta tullut. Mitä nyt maailmaa nähnyt. Näin jälkeenpäin katsoen toivoisin, että olisin ollut paikoillani pidempään.
Minulla ei ole enää tarvetta mennä minnekään. Olen nähnyt kaiken, mitä tarvitsee ja loput katson televisiosta ja elokuvista.
Suomen johtava sydänsiirtojen spesialisti oli Kaliforniassa tekemässä tiedettä apinoiden sydänsiirroilla, ennen kuin sai paikkansa Suomessa. Silloin oli 80-luku ja Suomesta ei sellaista kokemusta ollut saatavilla.
Tällaisen ymmärrän, että jos jokin on uraauurtavaa työtä eikä sitä kotoa löydy, on järkevää mennä edistyneempään yhteisöön. Ja sitten palata kotiin osaamistaan rikkaampana.
Mutta kyllähän jo pelkästään sää houkuttelee ihmisiä maailmalle. Siis paremmat sääolot kuin meillä. Suuriko onni siitä irtoaa, on henkilökohtainen kokemus sitten.