Kiinnostaisi tietää kuinka monia, jotka olivat lapsena lihavia, kiusattiin koulussa ja vapaa-ajalla? Oliko kiusaaminen nimittelyä vai myös fyysistä? Miten se teihin vaikutti? Osasitteko antaa samalla mitalla takaisin vai sulkeuduitteko kuin simpukka kuoreensa? Vaikuttaako kiusaaminen vielä aikuisenakin? Pystyttekö unohtamaan ja antamaan anteeksi vai jäikö teille ikuiset arvet? Entä onko teitä nimitelty myös aikuisena?
Kiinnostaisi myös, jos joku, joka on ollut kiusaaja, kertoisi, miksi kiusaaminen aloitettiin? Mikä lihavassa koulukaverissa ja tai yleensä lihavassa lapsessa ärsytti, ärsyttää, niin paljon, että alkaa kiusaamaan? Vai oliko joku,joka oli itse lihava lapsena kiusannut toisia ja miksi?
Minua kiusattiin koulussa päivittäin. Se oli sitä "tavallista" nimittelyä. Alkoi samaan aikaan kuin koulukin ja päättyi vasta, kun olin päivän päätteeksi poistunut koulusta. Tätä kiusaamista jatkui monta vuotta, kunnes muutimme ja vaihdoin koulua.
Myös vapaa-ajalla oli omat kiusaajansa. Ihan ventovieraatkin huutelivat läskimooses, bontso ym. yhtä imartelevaa perään. Minusta tuli sisimmässäni arka. Jos piti mennä kioskille ja siellä sattui olemaan muitakin ihmisiä, jätin menemättä, koska pelkäsin. Ulospäin yritin näyttää, etten välitä, mutta voi, miten teki joka kerta kipeää kuulla joku halventava nimitys ja nauru perään.
Työssäni on kerran sattunut, että entinen kiusaajani samalta luokalta (yksi pahimmista), tuli asiakkaakseni. Voi, että olisin tahtonut sanoa muutaman valitun sanan, antaa takaisin, minkä olin itsekin kokenut. En kuitenkaan tehnyt niin, johtuen joko ammattitaidosta (ammattitaitoon ei mielestäni kuulu vanhojen kaunojen esiintuominen) tai sitten en vain yksinkertaisesti uskaltanut. Jotenkin osittain taannuin sen kiusatun lapsen tasolle. Asiointi tämän henkilön kanssa oli kuitenkin ammattimaista ja aikuismaista. Sisäiset tunteet olivatkin sitten ihan asia erikseen.
Tässä jotain omia kokemuksiani ja voin sanoa, että kyllä kiusaamisesta jää ikuiset arvet, ei sille mitään voi. Valitettavasti. Onneksi aikuisena kukaan, koskaan ei ole sanonut mitään ilkeää, vaan ihmissuhteet ovat hoituneet ihan mallikkaasti. Siitä olen iloinen, mutta nyt en enää jäisi kuuntelemaan kenenkään nimittelyä, vaan sanoisin pari valittua sanaa takaisin.
Kertokaa kokemuksianne!
Kiinnostaisi myös, jos joku, joka on ollut kiusaaja, kertoisi, miksi kiusaaminen aloitettiin? Mikä lihavassa koulukaverissa ja tai yleensä lihavassa lapsessa ärsytti, ärsyttää, niin paljon, että alkaa kiusaamaan? Vai oliko joku,joka oli itse lihava lapsena kiusannut toisia ja miksi?
Minua kiusattiin koulussa päivittäin. Se oli sitä "tavallista" nimittelyä. Alkoi samaan aikaan kuin koulukin ja päättyi vasta, kun olin päivän päätteeksi poistunut koulusta. Tätä kiusaamista jatkui monta vuotta, kunnes muutimme ja vaihdoin koulua.
Myös vapaa-ajalla oli omat kiusaajansa. Ihan ventovieraatkin huutelivat läskimooses, bontso ym. yhtä imartelevaa perään. Minusta tuli sisimmässäni arka. Jos piti mennä kioskille ja siellä sattui olemaan muitakin ihmisiä, jätin menemättä, koska pelkäsin. Ulospäin yritin näyttää, etten välitä, mutta voi, miten teki joka kerta kipeää kuulla joku halventava nimitys ja nauru perään.
Työssäni on kerran sattunut, että entinen kiusaajani samalta luokalta (yksi pahimmista), tuli asiakkaakseni. Voi, että olisin tahtonut sanoa muutaman valitun sanan, antaa takaisin, minkä olin itsekin kokenut. En kuitenkaan tehnyt niin, johtuen joko ammattitaidosta (ammattitaitoon ei mielestäni kuulu vanhojen kaunojen esiintuominen) tai sitten en vain yksinkertaisesti uskaltanut. Jotenkin osittain taannuin sen kiusatun lapsen tasolle. Asiointi tämän henkilön kanssa oli kuitenkin ammattimaista ja aikuismaista. Sisäiset tunteet olivatkin sitten ihan asia erikseen.
Tässä jotain omia kokemuksiani ja voin sanoa, että kyllä kiusaamisesta jää ikuiset arvet, ei sille mitään voi. Valitettavasti. Onneksi aikuisena kukaan, koskaan ei ole sanonut mitään ilkeää, vaan ihmissuhteet ovat hoituneet ihan mallikkaasti. Siitä olen iloinen, mutta nyt en enää jäisi kuuntelemaan kenenkään nimittelyä, vaan sanoisin pari valittua sanaa takaisin.
Kertokaa kokemuksianne!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minua ei kiusattu lihavuuden takia, koska lihoin vasta myöhemmin. Minua kiusattiin pituuden ja kuulovamman takia. Ihan totta. Niistä jää arvet. Elinikäiset varmaan. Olen joskus todella epävarma ja haen toisten hyväksyntää.
"Jos piti mennä kioskille ja siellä sattui olemaan muitakin ihmisiä, jätin menemättä, koska pelkäsin."
Tuosta tuli mieleen, että samoin olen tehnyt ja joskus vielä aikuisenakin on vaikeaa mennä.
Mikä herkullinen tilanne, että kiusaaja tulee asiakkaaksi. Olen joskus lukenut tarinan vastaavasta. Kiusattu oli yrityksen johtaja ja kouluajan pahin kiusaaja tuli hakemaan töitä. Kiusaajaa nolotti kamalasti.
Sitten tästä lihavuudesta. Meillä koulussa oli eräs tyttö, joka oli todella lihava. Hävettää myöntää, että osa muista tytöistä nauroi hänelle takanapäin ja "arvostelivat" lihavuutta. Myöhemmin osa meni juttelemaan ja tutustumaan ja huomasi kuinka mukava ihminen hän on. Nykyisin: tämä tyttö on hoikka ja nämä muut ovat lihavia. Tilanne on toisinpäin. Vasta, kun itse kokee saman, niin sitten oppii, kun tietää miltä se tuntuu.
nuorempana ainakin minua kiusattiin. No, muistakin asioista kuin lihavuudesta, mutta silti. Noh sitten teini-ikäisenä sairastuin syömishäiriöön ja oikeastaan olen vieläkin syömishäiriöinen (nyt olen 20 vuotias). Laihdutin kyllä itseni normaalipainoon jo ajat sitten, mutta inhoan kroppaani ja ruokailutottumukseni ovat sairaalloisia... Mutta nykyisin kun näen vanhoja koulututtuja, olivat sitten kiusaajiani tai ei, niin todella moni heistä on lihonut. On siis sama tilanne kuin tuossa aiemmin kirjoittaneella, että lihava on laihtunut ja laihat ovat lihoneet. En tietenkään ivaile heille siitä, tajuavat ironian varmaan itsekin, mutta en voi olla tuntematta vahingoniloa hiljaa mielessäni. Nytpä saavat maistaa omaa lääkettään!
Ensimmäisenä koulupäivänä eräs tyttö tuli ovesta luokkaan samaan aikaan kanssani ja irvisti ja näytti kieltä minulle . Hän kiusasi minua sanallisesti neljä vuotta jotka olimme samassa koulussa . Muistan erittäin hyvin erään hiihtoretken jossa oli koko koulu mukana . Tämä tyttö haukkui minua ja narisi että hiihdän liian hitaasti ym. Ylemmän luokan poika tuli siihen ja sanoi että nyt suut tukkoon ja laittoi koko letkan hiihtämään minun vauhdillani ja hiihti itse kanssani . Sen pojan ritarillisuutta en ole koskaan unohtanut : ) Minun luokallani oli yksi poika joka nälvi aina minulle ja jos hän kiukustui jostain asiasta vaikka välitunnilla hän tuli aina potkimaan minua sääriin . Jokainen ilkeä sana jäi ikuisesti mieleeni mutta myös hyvät sanat ja teot . Kotiympyröissä ei pilkkaajia ollut vaan kaverit suhtautuivat samoin kuin normaalipainoisiinkin . En ole koskaan ollut pohjimmiltani sulkeutunut tai arka . Luulen että olen oppinut elämään jo pienestä asti lihavan elämää . Opiskelin aikuisena kolme vuotta ja kerran koulukavereiden kanssa aikaa viettäessämme sanoin että olisin varmaan paljon ulospäinsuuntautuneempi ja varmempi jos en olisi lihava . Siihen yksi luokkamme miehistä tokaisi - No onneksi et sitten ole kun ei me muut nytkään saada puheenvuoroa juuri koskaan ! Aikuisena on tullut vastaan muutamia ikäviä ihmisiä . Yleensä baarissa joku ventovieras humalainen joka on halunnut purkaa pahaa oloaan . Noista koulukiusaajista on jäänyt sellainen katkera muisto että joskus haluaisin nähdä mitä heille nykyään kuuluu .
Itse olen joutunut koulukiusauksen uhriksi ensimmäisien kolmen vuoden aikana mitä koulussa olin. Tuolloin olin seitsemän-vuotias ja muutenkin pelokas ekaluokkalainen jolle kaikki olivat koulussa uutta. Eipä tuo kiusauskaan tilannetta silloin pahemmin auttanut. Tosin kiusaajani oli toinen itseäkin lihavampi poika. Ehkä sen takia selvisin kiusauksesta ja kolmannelle mennessä luokkani vaihtui ja kiusaus loppui. Yläasteella sitten yksi kavereistani oli kiusauksen uhri ja en oikein tiennyt miten suhtautua hänen kiusaukseen sillä nuo kiusaajat olivat hyvissä väleissä minun kanssani. Yhtä jopa ihailin silloin. Ehkä nuo kaksi ensimmäistä vuotta opettivat olemaan piittaamatta kiusaajien puheista tai sitten ei vaan yksinkertaisesti ole ollut niitä kiusaajia sen jälkeen.
minä siis kiusasin ja olin kiusattu.
ala-asteella olin lihava ja yksi iso poika potki minua päähänkin sen takia, että hänellä se ärsytti.
sain kuulla ihan kamalia juttuja muiden suista. minusta tuli poikatyttö joka tappeli vastaan.
yläasteella haukuin selän takana ja vihasin itseäni sen vuoksi.
itse treenasin silloin ja omalla tavallani pyysin eräältä isolta tytöltä anteeksi kiusaamistani, kun häneltä meni polvi liikuntatunnilla.
talutin hänet ulos opettajan kanssa, yksin emme olisi jaksaneet tyttö oli niin suuri. jälkeen päin kyselin häneltä kuinka hän voi, nykyään lähetän hänelle joskus terveiset yhteisen ystävämme kautta ja pysäytän hänet juttelemaan kun näemme.
en vieläkään ole saanut ala-asteella menettettyä itsetuntoani takaisin, sitä luultavasti yritin pönkittää kiusaamalla yläasteella.
vieläkään en myöskään ole haukkumisiani antanut itselleni anteeksi vaikka olenkin nykyään kiusaamieni ihmisten kanssa ystävä tai ihan hyvä tuttu.
olen todella pahoillani kaikille ihmisille jotka kiusausta kokevat, kukaan ei ole huonompi kuin toinen!
oon vasta 14 ja painan 75kg!!! Olen ollut lapsesta asti lihava ja mua on haukuttu eskarista aina kutosluokkaan asti,mutta nyt kunmenen kasille, niin mielestäni se on loppumassa vaikka olenkin lihava..
Mun perheen jäsenetkin on haukkunu mua (TOSI surullista)
kerran kun olin toisella luokalla niin ennen kouluun lähtöä valittelin kun mitkään vaatteet eivät mahdu päälleni, niin äitini sanoi TODELLA töykeästi "No laihduta sitten!".. Se loukkas mua.. ja vielä omalta äidiltä tollasta printtiä!!! Ylipainoisena oleminen ei ole ollut helppoa (huokaus).
Vähäkin aikaa sitten, kun söimme domino keksejä, pyysin toista niin pikku siskoni tokaisi:"Et sää mitään toista keksiä tartte, sä oot kumminkin meidän perheen läskei".. Se satutti...
Loukkasten jälkeen yleensä juoksen omaan huoneeseeni ja alan itkeä.Mietin kaikkia kommentteja joita olen saanut vain sen takia kun olen NIIN läski! Välillä tulee mileen ettei jaksa sitä enää, eikä ole mitään syytä elää.. :( Olen kokonnut itseni..
"Lapset eivät saa laihduttaa" on sanottu, mutta se on myös totta...Tämä kiusaaminen saattaa jatkua aina siihen asti kunnes olen aikuinenkin..
Olen ujo ja yksikseen oleileva, koska pelkään, että jos menen juttelemaan joidenkin kanssa niin heillä on jotakin pahaa sanottavaa minusta ja ulkonäöstäni. Viihdyn yksin.. ole tottunut.
Joo sori kun tästä tuli jonkin lainen romaani, mutta meillä lihavillakin ihmisillä on suruja, omat ajatukset ja muut asiat kun langan laihoilla misseilläkin taikka lihaksikkailla miehillä yms.
kaikkee hyvää.
By: Yksinäinen, itseään inhoava ihminen..