Olipa taas kivaa...

käydä yksikseni ajelemassa ja katsella kun muut liikkuivat pareittain tai isommassa ryhmässä. Uimaankin olis kiva mennä, mutta seuraa en saisi kuitenkaan eikä se yksin kovin hauskaa olisikaan. Viime kesänä oli sentään muutama kaveri vielä, mutta kun ei nuo "kaverit" ota muhun päin yhteyttä koskaan, niin kai se on uskottava, ettei seurani kelpaa enää. No onneksi viikonloppu alkaakin olemaan lopuillaan ja pääsee taas paiskimaan töitä viikoksi niin ei tuo yksinäisyyskään tunnu sitten niin pahalta. Eipä mulla muuta tällä kertaa, aurinkoiset kesän jatkot kaikille yksinäisille! :D
131312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Voihan sitä yksinkin uimassa käydä, piristää :)
Työ nuijii yksinäisyyden, mutta viikonloppuna se iskee kuin piru raamattuun. Mutta ei helvetti, hyvää kesää sulle:)

Äänestä
  • Miks et koukkais perjantaina sen siwan kautta ja hakis täyttä säkkiä olutta. Menee viikon loput huomattavasti mukavammin eikä yksinkään tarvitse olla, kun lähtee ulos johonkin puistoon tai jonnekki tapahtumaan. Kyllä humalainen aina seuraa löytää.
    Itsekkin joskus koitin kärvistellä selvin päin viikon loppuja (puol toista vuotta). Jonka jälkeen tuli vaan mitta täyteen. Nykysin kun ottaa kaks päivää putkeen yleensä ni viikon loppu menee yhessä hujauksessa.

    Äänestä

Mulla vähän samankaltainen tilanne. Vielä viime kesänä oli ainakin yksi kaveri jonka kanssa tuli vietettyä paljon aikaa, mutta enää emme ole väleissä. ei hän edes oikea ystävä ollutkaan.
Muuten yksinäisyyden vielä kestäisi, kun on koulua ja koulussa koulukaverit, mutta näin kesälomalla.. No,onneksi kesä ei enää kauaan kestä.. ja toivottavasti sitten ens kesänä olis seuraakin :)

oikein mukavaa työviikkoa sulle, ja aurinkoista kesänjatkoa. Ehkä vielä jonain päivänä meillekkin siunaantuu parempia ystäviä, ja kenties oma kultakin :D

Äänestä
  • että me yksinäiset ymmäretään toisiamme että olis vaik mukava saada iso jengi... niin että yksinäisyys jäisi varjoon!!!!!!!!

    Äänestä

  • kyllä ikävä, että toivoo kesän menevän ohi siksi, ettei tarvitsisi olla yksin :( Toivottavasti löydät seuraa paljon ennen ens kesää kuiteskin. Mä ainakin haluaisin saada uuden ystävän jo täksi kesäksi :)

    Äänestä

  • lounli män kirjoitti:

    kyllä ikävä, että toivoo kesän menevän ohi siksi, ettei tarvitsisi olla yksin :( Toivottavasti löydät seuraa paljon ennen ens kesää kuiteskin. Mä ainakin haluaisin saada uuden ystävän jo täksi kesäksi :)

    Ystävän saatki jo täksi kesäksi jos ME YKSINÄISET TAVATTAIS

    onhan se vähän ikävää.. mut yritän kuitenkin nauttiakkin tästä yksinolosta, ja kesälomastakin,omalla tavallani.. :) toivon tietysti saavani seuraa jo paljon ennen ens kesää, ja siten myös ens kesänä olisi seuraa.. sen voimalla jaksaa paremmin :)

    toivotaan että sä saat uuden ystävän jo täksi kesäksi. :) (sitähän mäki oikeastaan toivon) mut eihän kukaan noin vaan tule kotiovelle kolkuttelemaan :/ että niin... uskon et tulee sit kun on tullakseen jossakin tilanteessa :) tsemppiä! *pitää peukkuja* tulew sit kertomaan ku oot löytäny uuden ystävän ;) antaa sit toivoa mullekki...

    Äänestä

  • mika-19 kirjoitti:

    Ystävän saatki jo täksi kesäksi jos ME YKSINÄISET TAVATTAIS

    kiva juu tavata, eikä tarvitsisi tuntea oloa yksinäiseks.. mut se vaan jos asutaan kaukana toisistamme...? :D eihän se välimatka varmaan este ookkaan.. mut tyyliin jos toinen asuu toisella puolella suomea..eikä omista autoa :<

    Äänestä

  • se.. kirjoitti:

    joukkoliikenteestä? Junat, bussit...

    mistäs päin? voi lähettää sp. [email protected]

    Äänestä

  • kuullut kirjoitti:

    joukkoliikenteestä? Junat, bussit...

    kuullut......

    Äänestä

  • mika-19 kirjoitti:

    Ystävän saatki jo täksi kesäksi jos ME YKSINÄISET TAVATTAIS

    Mä asun vaan vähän eri suunnalla, 02-alueella :) Ja mulle riittäis, että löytäis tyttökaverin. Ole tyytyväinen, että sul sellainen sentään löytyy ;)

    Äänestä

Joo olen samaa mieltä... ittelläni on tyttöystävä, joka ei edes ota ryyppy reissuille mukaansa enimmäkseen kavreittensa kanssa (kun en ite oikein tyykkää juomisesta, ehkä pari kertaa vuodes). Sitten mä ajelen yksikseni tuolla ja ihailen muita kun ovat löytäneet oman seuransa.
Ja onhan mulla "kavereita" jotka ei ota yheyttäja pyydä mihinkää ja jos hyvässä onnes ottaa yhteyttä niin eiku baariin pyytää mukaansa.
Voitais vaikka me yksinäiset tavata ja sit ei oltais enää yksin...Ymmärrettäis toisiamme kaikki ni ei olis yksinäisyyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lounli män kirjoitti:

käydä yksikseni ajelemassa ja katsella kun muut liikkuivat pareittain tai isommassa ryhmässä. Uimaankin olis kiva mennä, mutta seuraa en saisi kuitenkaan eikä se yksin kovin hauskaa olisikaan. Viime kesänä oli sentään muutama kaveri vielä, mutta kun ei nuo "kaverit" ota muhun päin yhteyttä koskaan, niin kai se on uskottava, ettei seurani kelpaa enää. No onneksi viikonloppu alkaakin olemaan lopuillaan ja pääsee taas paiskimaan töitä viikoksi niin ei tuo yksinäisyyskään tunnu sitten niin pahalta. Eipä mulla muuta tällä kertaa, aurinkoiset kesän jatkot kaikille yksinäisille! :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu