minun tarinani

näinä päivinä itkua riittää kirjoitti:

Olen 23-v. nuori nainen ja kärsinyt jo pidemmän aikaa masennuksesta. Olen työtön, enkä opiskele tällä hetkellä. Kirjoitin ylioppilaaksi 99 ja sen jälkeen olen ollutkin todella eksyksissä itseni kanssa. Olen yrittänyt useampaa työharjoittelua yms., mutta yhtä lukuunottamatta ne kaikki ovat keskeytyneet minun osaltani yleensä jo ensimmäisen päivän jälkeen.Minä olen vain niin ahdistunut uusissa tilanteissa yksin uusien ihmisten keskuudessa. Minut valtaa pakokauhun tunne ja haluan pois näistä tilanteista seurauksista välittämättä.Yhteiskunta kuitenkin vaatii,että minun ikäiseni nuoren ihmisen on tehtävä jotain päivärahansa eteen. Se onkin mielestäni aivan oikein.Viime syksynä tuli laki kuntouttavasta työtoiminnasta.Siihen osallistuminen on pakollista alle 25- v. nuorille pitkäaikaistyöttömille, tai muuten tuet tippuvat todella minimiin. Itse olen ollut mukana tässä työtoiminnassa, ja se onkin ainut kerta kun olen pitkään aikaan ollut todella innostunut aamulla lähtemään töihin.Minulla on koulukiusatun tausta, ja ikävää kyllä luulen ,että se on vieläkin vaikuttamassa elämääni vaikka siitä on jo kymmenen vuotta,kun se päättyi.Olin tämän vuoden helmikuusta lokakuun loppuun sosiaalipsykiatrisessa organisaatiossa kuntouttavassa työtoiminnassa, ja koin sen minua auttavaksi. Siellä oli mielekästä puuhaa (kaupungin puistotöitä , atk -ja toimistotöitä...)ja ikäistäni porukkaa samankaltaisessa tilanteessa kuin minä myöskin työskentelemässä. Lokakuun lopussa sain kuitenkin yllättäen kuulla soskun ja työkkärin taholta,että minun pitäisi vaihtaa toiseen paikkaan, koska kykyni riittävät muuallekin töihin.Tämä tieto kuitenkin sysäsi minut todella syvälle masennukseen, ja nyt olen ollut kuukauden sairaslomalla, koska olen niin masentunut, eikä minulla ole mitään motivaatiota mennä johonkin kirjastoon tai siivoamaan, mitä minulle on ehdotettu.En edes tiedä olenko työkykyinen! Jotenkin minusta vain tuntuu, että kaipaisin tukea, lohdutusta ja ystävän/ystäviä. On minulla pari kaveria, mutta en minä näistä asioista heidän kanssaan voi puhua.Mitähän mun pitäis tehdä, kaipaan niin paljon niitä ihmisiä siellä edellisessä työtoimintapaikassani. Siellä sain olla juuri semmoinen kun olin ja kaikki oli suht koht hyvin.Olisi kiva kuulla jonkun toisen ajatuksia näistä minun tuntemuksistani.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä