Miten anoreksian

voi herran jestas!

luuletko että anoreksia tulee tuosta noin vain? että sen haluaa? juu aluksi halusin ainaskin itse laihtua, mutta sen jälkeen se muuttuu aika raa-aksi. Kaloreitten ulkoa-opettelua, yli liikkumista, väsymystä, menakt loppu.

olen pikku hiljaa kai toipumassa..

mut älä hullu pyydä itsellesi anoreksiaa!

heippa!
"olen nyt ollut vajaan vuoden ilman hullua liikuntaa ja syömisen kirjaamista ylös ja ahdiastaa joka päivä" -samaa lausetta toistan itselleni päivittäin.
Vuosi sitten sairasteluni anoreksian parissa sai käänteen kohti parempaa.
..tai no,tilanne ahdistaa päivittäin!
peilikuvani on todella muuttunut terveempään suuntaan,mutta tyytyväinen on vaan niin mahdotonta olla.Lisääntyvät kilot muistuttavat minua kadotetusta itsekurista ja saamattomuudesta.Peili kuvastaa tällä hetkellä minulle laiskuutta ja epäonnistumista.
Etenkin,kun syömättömyyden tilalle on tullut SYÖMINEN.Parantumisen myötä kadotin näläntunteen tuoman tyydytyksen,nälkä ei enää ollut onnistumisesta muistuttava tunne.Nyt en siis osaa enää purkaa oloani nälkään ja tilalle on tullut jatkuva mussuttelu.Vanhojen tapojen mukaan aloitan syömisen hedelmistä ja muista ns. sallituista ruoka-aineista,mutta kasvavaan himoon syönkin sitten mitä vain.Tällä hetkellä pelkään syömistä,sillä aloitettuani en enää osaakaan lopettaa!

lo.tta kirjoitti:

heippa!
"olen nyt ollut vajaan vuoden ilman hullua liikuntaa ja syömisen kirjaamista ylös ja ahdiastaa joka päivä" -samaa lausetta toistan itselleni päivittäin.
Vuosi sitten sairasteluni anoreksian parissa sai käänteen kohti parempaa.
..tai no,tilanne ahdistaa päivittäin!
peilikuvani on todella muuttunut terveempään suuntaan,mutta tyytyväinen on vaan niin mahdotonta olla.Lisääntyvät kilot muistuttavat minua kadotetusta itsekurista ja saamattomuudesta.Peili kuvastaa tällä hetkellä minulle laiskuutta ja epäonnistumista.
Etenkin,kun syömättömyyden tilalle on tullut SYÖMINEN.Parantumisen myötä kadotin näläntunteen tuoman tyydytyksen,nälkä ei enää ollut onnistumisesta muistuttava tunne.Nyt en siis osaa enää purkaa oloani nälkään ja tilalle on tullut jatkuva mussuttelu.Vanhojen tapojen mukaan aloitan syömisen hedelmistä ja muista ns. sallituista ruoka-aineista,mutta kasvavaan himoon syönkin sitten mitä vain.Tällä hetkellä pelkään syömistä,sillä aloitettuani en enää osaakaan lopettaa!

oon sairastanut anoreksiaa 7 vuotta, välillä ollut kunnossa fyysisesti, kuten nyt 166/57, mut koskaan, en koskaan ole ollut tyytyväinen niistä kiloista.muut ovat niin onnellisia etten enää oo se 40 kiloinen haamu. mutta kilot vaan ahdistaa. bulimia on näyttäytynyt aina välillä. nyt olen viimeisen viikon aikana lihonut 4 kiloa ja laihtunut 2 kiloa. ahminut. ahminut. oksentanut. syönyt. ahminut. ahminut vielä vhän. ja vielä vähän. peilikuva näyttää norsulta ja tänään joku nuori kundi huus auton ikkunasta ku juoksin psykiatrille kiireessä että vitun läski perse. tulipa hyvä fiilis. kiitos tämän kommentin sain varmaan taas vähän jotain inspiraatiota syödä porkkanoita ja mennä tänään toisen kerran salille. kyllä ihmiset osaa olla ihania. kertokaa hei joku et voiko oikeesti joskus parantua niin että olis tyytyväinen niihin kiloihin ja läskeihin? oma rakas hokee että olen hoikka enkä läski. miksi noi mitat vaan tuntuu niin valtavilta? mä en tiedä minkäkokoinen olen. olen ihan sekaisin itseni kanssa.

nola kirjoitti:

oon sairastanut anoreksiaa 7 vuotta, välillä ollut kunnossa fyysisesti, kuten nyt 166/57, mut koskaan, en koskaan ole ollut tyytyväinen niistä kiloista.muut ovat niin onnellisia etten enää oo se 40 kiloinen haamu. mutta kilot vaan ahdistaa. bulimia on näyttäytynyt aina välillä. nyt olen viimeisen viikon aikana lihonut 4 kiloa ja laihtunut 2 kiloa. ahminut. ahminut. oksentanut. syönyt. ahminut. ahminut vielä vhän. ja vielä vähän. peilikuva näyttää norsulta ja tänään joku nuori kundi huus auton ikkunasta ku juoksin psykiatrille kiireessä että vitun läski perse. tulipa hyvä fiilis. kiitos tämän kommentin sain varmaan taas vähän jotain inspiraatiota syödä porkkanoita ja mennä tänään toisen kerran salille. kyllä ihmiset osaa olla ihania. kertokaa hei joku et voiko oikeesti joskus parantua niin että olis tyytyväinen niihin kiloihin ja läskeihin? oma rakas hokee että olen hoikka enkä läski. miksi noi mitat vaan tuntuu niin valtavilta? mä en tiedä minkäkokoinen olen. olen ihan sekaisin itseni kanssa.

voi,että -kuulostat varjoltani:)
teen juuri tuota samaa ja kuulen poikaystävältäni samaa.Hän ei kuitenkaan todellisuudessa hahmota tilannettani eikä voi käsittää kuinka pieni ihminen voi rakentaa näin ison pulman itsensä,ruuan ja peilin välille.
Olen viime aikoina lihonut aika reippaastikin, ainakin omasta mielestäni,sillä olen elellyt ilman muistuttavaa peiliä jo useamman kuukauden.
sitten heijastavista ikkunoista nähnyt aina pelottavan vilahduksen paisuvasta tytöstä. olen itsekin 19-vuotias(162/50) ja todella turhautunut tähän pulmaan.Ajatus uudelleen laihduttamisesta toisaalta pelottaa,tiedänhän ettei siihen kierteeseen kannata enää ryhtyä- toisaalta taas se kurin ja järjestyksen tunne vetää puoleensa ja tuntuisi taas selkeyttävän kaikkea..

lo.tta kirjoitti:

voi,että -kuulostat varjoltani:)
teen juuri tuota samaa ja kuulen poikaystävältäni samaa.Hän ei kuitenkaan todellisuudessa hahmota tilannettani eikä voi käsittää kuinka pieni ihminen voi rakentaa näin ison pulman itsensä,ruuan ja peilin välille.
Olen viime aikoina lihonut aika reippaastikin, ainakin omasta mielestäni,sillä olen elellyt ilman muistuttavaa peiliä jo useamman kuukauden.
sitten heijastavista ikkunoista nähnyt aina pelottavan vilahduksen paisuvasta tytöstä. olen itsekin 19-vuotias(162/50) ja todella turhautunut tähän pulmaan.Ajatus uudelleen laihduttamisesta toisaalta pelottaa,tiedänhän ettei siihen kierteeseen kannata enää ryhtyä- toisaalta taas se kurin ja järjestyksen tunne vetää puoleensa ja tuntuisi taas selkeyttävän kaikkea..

Sama minullakin.. tällähetkellä 162cm/45kg ja kohta 20 vuotias. Näytän mielestäni nyt ahdistavan läskiltä ainakin jos vertaa että olen alimmillani ollut tosi monta kiloa vähemmäm. Olen ollut 6 kuukautta suht normaalin rajoilla 43-46 kilon välillä ja kaipaan niitä aikoja jolloin itsekuri piti. Tiedän että mun pitäisi syödä kait.. Mutta sitä hurmaa kestää yleensä korkeintaan viikon ja mieli vaihtuu ja olen viikon syömättä ja sitten taas mässään. Muiden mielestä kai olen ihan normaali ja poikaystäväkin kuulemma ihailee kun reisiin on tullut muotoja ja perse pyöristynyt ja olen hänestä hyvän näköinen mmutta tämäkös se vaan ahdistaakin - tunnen itseni suunnilleen VALAAKSI! Nyt taas laihdutan, vaikkakin pelkään niitä seuraamuksia... en tahdo olla ihan niin laiha kuin ennen enkä halua hiuksieni taas tippuvan päästä mutta edes vähän laihemmaksi, joka tietysti johtaa siihen kierteeseen että yhä alaspäin mennään.. Pahin pelkoni vaan on että lihoan tästä vielä..

Hmmp kirjoitti:

Sama minullakin.. tällähetkellä 162cm/45kg ja kohta 20 vuotias. Näytän mielestäni nyt ahdistavan läskiltä ainakin jos vertaa että olen alimmillani ollut tosi monta kiloa vähemmäm. Olen ollut 6 kuukautta suht normaalin rajoilla 43-46 kilon välillä ja kaipaan niitä aikoja jolloin itsekuri piti. Tiedän että mun pitäisi syödä kait.. Mutta sitä hurmaa kestää yleensä korkeintaan viikon ja mieli vaihtuu ja olen viikon syömättä ja sitten taas mässään. Muiden mielestä kai olen ihan normaali ja poikaystäväkin kuulemma ihailee kun reisiin on tullut muotoja ja perse pyöristynyt ja olen hänestä hyvän näköinen mmutta tämäkös se vaan ahdistaakin - tunnen itseni suunnilleen VALAAKSI! Nyt taas laihdutan, vaikkakin pelkään niitä seuraamuksia... en tahdo olla ihan niin laiha kuin ennen enkä halua hiuksieni taas tippuvan päästä mutta edes vähän laihemmaksi, joka tietysti johtaa siihen kierteeseen että yhä alaspäin mennään.. Pahin pelkoni vaan on että lihoan tästä vielä..

Tilanne on tällä hetkellä raastava,sillä muuttuminen suuntaan jos toiseen tuntuu ahdistavalta,enkä toisaalta osaa olla tyytyväinen nytkään.
Syöminen on ihmiselle pakollista,eikä ongelmaa sen parissa voi vain lopettaa. Tasapainoilen päivittäin syömisen kanssa.Unelma olisi päivä,jolloin söisi vain kun on nälkä ja lopettaisi kylläisyyden täytettyä vatsan. Jäätelöä osaisi nautiskella kohtuudella ja lenkin juoksisi ihan vain huvikseen. Ei sitten tuntuisi niin ahdistavilta nämä tasaisin väliajoin toistuvat "vetelyys-päivätkään", nämä jolloin ylösnouseminen on tuskaa eikä mitään saa aloitettua..Nimittäin juuri se,että tunnen itseni saamattomaksi palleroksilaukaisee muiston kadotetusta itsekurista ja alan suunnittelemaan seuraavan päivän ruokalistaa..

lo.tta kirjoitti:

heippa!
"olen nyt ollut vajaan vuoden ilman hullua liikuntaa ja syömisen kirjaamista ylös ja ahdiastaa joka päivä" -samaa lausetta toistan itselleni päivittäin.
Vuosi sitten sairasteluni anoreksian parissa sai käänteen kohti parempaa.
..tai no,tilanne ahdistaa päivittäin!
peilikuvani on todella muuttunut terveempään suuntaan,mutta tyytyväinen on vaan niin mahdotonta olla.Lisääntyvät kilot muistuttavat minua kadotetusta itsekurista ja saamattomuudesta.Peili kuvastaa tällä hetkellä minulle laiskuutta ja epäonnistumista.
Etenkin,kun syömättömyyden tilalle on tullut SYÖMINEN.Parantumisen myötä kadotin näläntunteen tuoman tyydytyksen,nälkä ei enää ollut onnistumisesta muistuttava tunne.Nyt en siis osaa enää purkaa oloani nälkään ja tilalle on tullut jatkuva mussuttelu.Vanhojen tapojen mukaan aloitan syömisen hedelmistä ja muista ns. sallituista ruoka-aineista,mutta kasvavaan himoon syönkin sitten mitä vain.Tällä hetkellä pelkään syömistä,sillä aloitettuani en enää osaakaan lopettaa!

Mulla on niin täysin sama juttu, että tuntuu et ei todellakaa oo tyytyväinen vaikka tietää että paino on melkeenpä yli normaalin!! Kaverit ja ystävät ja muutki läheiset (varsinkin poikaystävä) sanoo aina etten oo mikään läski (mitat n. 160/56), mutta kun ite näen peilistä ne roikkuvat käsivarret, leveen takamuksen, löllyvät reidet ja kauheeta vauhtia kasvavan kaksoisleuan, mä en vaa voi uskoo niiden sanomisia! :o Tuntuu et ihan mitä sanois niille, vaikka huutais ajatuksensa ulos itkien ja raivoten, kukaan läheisistä ei silti tajua tai aavista millasta on elää siinä fiiliksessä, kun tietää että paino keikkuu jossain missä sen ei pitäis, ja että jokaisen syömiskerran jälkeen saa kauheen morkkiksen ja melkeen harkitsee oksentamista. Mun elämässä on ainoastaan yks ihminen, jolle voin puhuu näistä tuntemuksista ja ajatuksista, eikä se ole monia vuosia tuntemani tyttö, vaan meiliystävä, jonka olen yhden kerran tavannu. Ero läheisiin on siinä, että hän sentään ymmärtää tunteeni yms. koska on itse lähes täysin samassa tilanteessa kuin mä.

Musta tuntuu nykyään siltä että kun se syömiskierre jonain päivänä johonkin kellon aikaan alkaa, mä vaan totean pääni sisällä, että "joo, joo, mä syön TÄN KERRAN vaan nää hiton leivät ja sit huomenna vedän salaatti- sekä hedelmä -linjalla." Ja hitot! Se ei IKINÄ mee noin! Mä en ymmärrä kuinka mä sain otettua sillon kauan sitten itteeni niskasta kiinni ja pystyin olee syömättä aivan käsittämättömän monta tuntia. Ne lukemat tuntuu pöyristyttäviltä, kun aattelee nyt...Jos oisin 21 tuntia syömättä yhtenä vuorokautena ja 15 tuntia heti seuraavana, mä varmaan pyörtyisin. Miks en enää oo niin vahva?? :(

Hmmp kirjoitti:

Sama minullakin.. tällähetkellä 162cm/45kg ja kohta 20 vuotias. Näytän mielestäni nyt ahdistavan läskiltä ainakin jos vertaa että olen alimmillani ollut tosi monta kiloa vähemmäm. Olen ollut 6 kuukautta suht normaalin rajoilla 43-46 kilon välillä ja kaipaan niitä aikoja jolloin itsekuri piti. Tiedän että mun pitäisi syödä kait.. Mutta sitä hurmaa kestää yleensä korkeintaan viikon ja mieli vaihtuu ja olen viikon syömättä ja sitten taas mässään. Muiden mielestä kai olen ihan normaali ja poikaystäväkin kuulemma ihailee kun reisiin on tullut muotoja ja perse pyöristynyt ja olen hänestä hyvän näköinen mmutta tämäkös se vaan ahdistaakin - tunnen itseni suunnilleen VALAAKSI! Nyt taas laihdutan, vaikkakin pelkään niitä seuraamuksia... en tahdo olla ihan niin laiha kuin ennen enkä halua hiuksieni taas tippuvan päästä mutta edes vähän laihemmaksi, joka tietysti johtaa siihen kierteeseen että yhä alaspäin mennään.. Pahin pelkoni vaan on että lihoan tästä vielä..

aloin lukee näitä juttuja 1ltä ja aurinko nousee jo tuolta..surullista..
mutta oletteko huomanneet kuinka lyhyitä kaikki ollaan?
itekki vaa 164 cm :S!!!!
apteekista pitäis saaha semmosii pillereit, mis on kaikki mahd aineet/pvä, ajattelin siirtyä ite semmosille ettei lähtis tukka pääst ja kasvu jatkuis =).