Olen tehnyt viikonloppuna 2 eri raskaustestiä, molemmat positiivisia. Tässä tilanteessa raskaus on viimeinen asia, mitä kohdalleni toivon, joten varasin äsken ajan yksityiseltä lääkäriasemalta saadakseni lähetteen keskeytykseen. Avomies on tukena ja turvana tässäkin asiassa, suhteemme on hyvä ja olemme lapsettomia - toivottavasti vielä vuosia. E-pillereitä olen syönyt "toimivasti" 10 vuotta, tuntuu poskettoman epäreilulta, että silti kävi näin.
Kertokaa hyvät raskaudenkeskeytyksen tehneet naiset, miten olette asian oman itsenne sisällä käsitelleet? Itse toimenpiteestä (kaavinta) haluaisin myös kuulla. Oletteko puhuneet asiasta lähipiirissä, ystävillenne, omaisille?
Kiitokset avusta jo etukäteen.
Kertokaa hyvät raskaudenkeskeytyksen tehneet naiset, miten olette asian oman itsenne sisällä käsitelleet? Itse toimenpiteestä (kaavinta) haluaisin myös kuulla. Oletteko puhuneet asiasta lähipiirissä, ystävillenne, omaisille?
Kiitokset avusta jo etukäteen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
itse olen tehnyt lääkkeellisen keskeytyksen reilu vuosi sitten. olin aikoinaan ajatellut ettei keskeytys tule koskaan kyseeseen... mutta tilanne kärjistyi monelta eri taholta semmoiseksi ettei ollut muuta vaihtoehtoa. olen siis sitä mieltä ettei se satu henkisesti ainakaan, kun asia on sinulle itsellesi varma et haluat sen. perustele molemmat vaihtoehdot järkevästi ja kummalle kallistut, se sitten on niin. teet sen jos siltä tuntuu. itselläni ei fyysisiäkään kipuja esiintynyt, sillä raskaus oli todella alussa. juuri ja juuri ultrassa näkyi kiinnittynyt munasolu... tsemppiä, kyllä sä pärjäät vaikka mietityttääkin!
Oma tilanteeni eroaa siinä mielessä, että olin vasta muutama kuukausi aiemmin tutustunut mieheen. Kuitenkin olin varma positiivisen tuloksen saatuani, että keskeytyksen haluan. En siis joutunut miettimään yhtään. Minulle tehtiin siis lääkkeellinen keskeytys vajaa vuosi sitten.
Edelleen seison täysin päätökseni takana. Siitäkin huolimatta, että yhdessä ollaan edelleen. Minusta lapsia ei vain hankita noin vain epämääräisiin olosuhteisiin, joissa vanhemmat eivät vielä edes juuri tunne toisiaan. Minusta lapset (ainakin omat lapseni) tarvitsevat pysyvyyttä ja sen haluan heille tarjota. Voi tosin olla, etten koskaan koe elämääni tarpeeksi pysyväksi lasten hankkimiseen :)
Vain muutama läheisintä kaveriani tietää raskaudesta, "isän" lisäksi tietenkin. Koin tärkeäksi kertoa jollekin läheiselle, jotta sain puhua tilanteesta ja sen herättämistä tunteista; raskaus ja sen keskeytys kuitenkin herättävät niin paljon kokemuksia ja tunteita, joita periaatteessa lapseton nainen ei tiedä. Kuitenkin koin myös, että jos olisin kertonut liian monelle, olisin tavallaan asettanut kaverinikin epäedulliseen asemaan. Koska aihe ei ole julkinen, niin nämä olisivat joutuneet salailemaan minun yksityistä juttuani ja mahdollisesti myös tunteneet tarvetta kontrolloida ja varoa omaa puhettaan sekä puheenaiheita etenkin suuremmassa porukassa. Lähipiirissäni on useampiakin raskaana olevia naisia ja tunnen suurta iloa heidän lapsistaan. Koska en tällaista iloa kokenut oman raskauteni aikana, todistaa se jo minulle abortin olleen oikea ratkaisu.
Itsellä kokemuksen läpikäyminen on ollut pikemminkin kasvattava, ja on saanut minut entistä varmemmaksi siitä, mitä haluan ja että aikaa on. Lasketun ajankin ajankohdan kyllä tiedostin, mutta ei se oikeastaan edes surua nostanut pintaan. Ehkä pientä haikeutta tai paremminkin mielenkiintoa. Minulla on ilmeisesti aika realistinen näkemys, mitä se alkio sillä hetkellä oli, enkä ole oikeastaan missään vaiheessa miettinyt, mitä siitä olisi voinut tulla.
Nykyään abortti tehdään mielellään lääkkeellisesti jotta kohtuun ei jäisi arpia.
Raskaaksitulo myöhemmin ei vaaraannu.
Kannattaa varautua että lääkärit ja hoitajat tivaavat oletko täysin varma asiastasi, heidän kuuluu olla varmoja siitä että sinä olet varma.
Itsellä abortti sujui hyvin, ei tullut mitään komplikaatioita. Oli selvä ratkaisu alusta alkaen. Totta kai sitä joutuu käymään läpi paljon asioita, mutta jos ratkaisu on ollut selvä alusta alkaen niin abortin hyväksyminen on helpompaa eikä pahaa kriisiä synny jälkeenpäin.
Se on täysin yksilöllistä miten sen käy läpi ja miten siitä selviää, niin kuin jokainen nainen olisi yksilöllinen äitikin.
minulle tehtiin kaavinta rv 12 keskenmenon yhteydessä ja minä pelkäsin nukutusta aikas paljon.
ennen kaavintaa kohdunsuulle laitettiin sytotec-muru ja kivut oli kovat, kannattaa ottaa särkylääke vastaan oli se missä muodossa tahansa (itse en ottanut koska musta oli noloa, että se oltas laitettu peffaan, ja siitä kärsi kyl sitte koko ämmä kovina kipuina)
Kaavinta kesti kai aika hetkisen vain, heräämössä heräsin omaan itkuuni ja siihen, että naama kutisi jonkun allergisen puuduteainereaktion takia. Olo oli lohduton.
Voimia sulle, muista miettiä asia loppuun!
En vastaa kysymykseesi, kommentoinpahan vaan täältä maha pystyssä...
Eikö 25-vuotias, hyvässä parisuhteessa elävä voi jo ottaa vastaan sitä mitä luonto tarjoaa, lasta? Itse en aborttia pystyisi tekemään tällä elämäntilanteellani (25-vuotias, hyvässä parisuhteessa elävä). Siis meille tämä sisälläni kasvava lapsi oli enenmmän kuin toivottu, mutta en vaan pysty ymmärtämään sinua. Miksi elämäntilanteesi on sellainen, johon et haluaisi lasta? Asia ei minulle kuulu, mutta mietinpähän vaan... Hyväksyn abortin esim. teiniäideille ym. mutta tapauksesi laittoi miettimään... Ja sitäpaitsi kuinka moni muistaa punnita abortin mahdolliset ikävät seuraukset? Vaikka henkisestikin olisi sinut asian kanssa, niin fysiikalle voi käydä niin, että saa tulevaisuudessa vain haaveilla biologisista lapsista.
Ikävä kyllä olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Olen itse 26, hyvässä suhteessa, mutta elämän tärkeät projektit on vielä kesken. Ei ole hirveästi työkokemusta, opinnot ovat kesken, asumme vuokralla, miehelläkin osa-aikatyö...
Oletko ajatellut, että raskaudellasi voi oikeasti olla joku tarkoitus. Miksi et tee lapsia nyt, kun suhteesi on hyvä, ja luin rivien välistä, että joskus niitä hankitte. Olet nuori ja jaksava, down-lapsiriskit yms. ovat olemattoman pienet.
Toivon, että ajattelet asiaa muutaman viikon myös toiselta kantilta, ennen kuin ryntäät hädissäsi aborttiin. Kun sinulla on joku päivä lapsia, voit alkaa katua, miksi et antanut ensimmäiselle lupaa syntyä. Huono omatunto on mahdollisesti taakkanasi lopun elämääsi sekä jossittelu.
Mikä sinua estää synnyttämästä?
..estää synnyttämästä, jos ei ole valmis vanhemmuuteen. Synnytys on pikkiriikkinen osa siitä, mitä tuleman pitää ja lapsi TODELLAKIN muuttaa elämän. Tätä asiaa ei pidä vähätellä. Itse olin 27 -vuotias ja vakituisessa, hyvässä työssä ja silti tiesin heti, että minusta ei ole lähtemään sille tielle. Täytyy muistaa, että kaksi ihmistä (ulkopuolisen silmiin) hyvin samantyyppisissä elämäntilanteissa voi päätyä vastaikkaisiin ratkaisuihin.
..mahdollisuutta elämään?
Miksi et anna lapsesi syntyä elämään?
Voithan antaa hänet pois jos et halua häntä pitää.
Suomessa on paljon ihmisiä jotka voisivat kasvattaa lapsesi?
Kirjoitin tämän kun luin joidenkin kirjoittajien viittaukset mahdollisiin ongelmiin (fyysisiin ja psykkiisiin) tulevien raskauksien kanssa jos nyt teet abortin.
Älä tee aborttia. Kyse on sentään ihmisestä, pienestä mutta ihmisestä. MIeti tarkaan...
Itse tein lääkkeellisen keskeytyksen maaliskuussa. En ollut varma päätöksestäni harkitessani aborttia enkä keskeytystapahtuman lopussakaan. Luulin olevani varma, sillä mies vakuutti sen olevan oikea päätös. Kaduin päätöstä heti pillereiden oton jälkeen. Tein keskeytyksen pelossa siitä että jään yksin ja pilaan mieheni elämän sillä hän ei halua lapsia vielä aikoihin. Todella kauhea syy tehdä abortti.
Päätöksen tulee olla 100% varma, muuten sitä katuu. Päätös vaikuttaa koko loppuelämään kuitenkin, eikä kyse ole mistään pienestä toimenpiteestä.
Itse suren tapahtunutta tällä hetkellä todella paljon, tekemäni vaikuttaa koko elämääni. Kadun ja kadun mitä menin tekemään.
Asiasta olen kertonut perheelleni ja parhaimmille ystävilleni. Kaikki on ottaneet asian hyvin, sillä he välittävät minun voinnistani eivätkä he voisi syyllistää minua tällaisesta. Ei kai kukaan aborttia ilkeydestään tee.
Kuitenkin tiedän monia ketkä on tehneet abortin samanlaisin ajatuksin kuin sinä, eivätkä he ole katuneet asiaa. Joten jos olet täysin varma mitä olet tekemässä, ja olet varma että olet päätökseesi tulevaisuudessakin erittäin tyytyväinen ja onnellinen ilman lasta niin tee se. Lääkkeellinen keskeytys toi itselleni kipuja yli viikoksi, mitkä oli aivan kauheita. Kaavinnasta olen kuullut, että se on nopea ja "hyvä" tapa. Itse tunsin lääkkeellisen tyylin paremmaksi.
Onnea ja voimia tulevaan!!
Yllättävän monta kaipaamanilaista neuvoa sain, ja sitten tietenkin näitä kommentointeja siitä, miten jonkun toisen, ventovieraan ihmisen mielestä minun pitäisi elämäni elää. Kuten ketjun aluksi mainitsin, lapsi ei sovi tähän elämäntilanteeseen. Se, miksi se ei siihen sovi, on luultavimmin minun ja mieheni asia. Kuvittelenpa olevani jo sen ikäinen, että osaan ajatella itse.
Kiitokset fiksuista vastauksista. Ilmeisimmin lääkkeellinen keskeytys on kuitenkin kaavintaa turvallisempi vaihtoehto, vaikka jälkivuotojen yms. puolesta kaavinta paremmalta korvaani kuulostikin. Eilen olen käynyt lääkärillä, saanut lausunnon ja ensi viikolla tod. näk. saan kutsun sairaalaan. Raskaus on 5. viikolla, sydänääniä ei kuulu.
Eivät varmaankaan anna sinun valita keskeytystapaa, vaan saat lääkkellisen keskeytyksen. Kaavinta tehdään 9 raskausviikon jälkeen, mutta ihan loppuvaiheen keskeytykset tehdään taas lääkkellisesti.
Kun tiedät varmasti mitä teet, elämä keskeytyksen jälkeen jatkuu normaalina, juuri sellaisena kuin itse sen olet halunnut jatkuvan; lapsettomana, samanlaisena kuin ennenkin. Itse ainakin olen jälkeen päin mietittynä vain erittäin kiitollinen tästä lisäajasta jonka keskeytys minulle ja miehelleni on suonut. Sitä osaa olla kiitollisempi kun tietää, että voisi olla muutenkin. Ainakin itse koen, että elämä on mukavaa ja helppoa ilman lasta. Koska en ole lapsirakas minulle ei koskaan käy mielessä, että mitä jos lapsi olisi. Kun taas monet tuttavani, joille lapsi ei ole henki ja elämä, vaan heillä on muutakin elämää, ovat monesti todenneet, että he ovat tavallaan kateellisia mahdollisuuksista joita lapsettomuus tarjoaa. Erikseen on sitten tuttavat joille lapset ovat elämän pääasia; heille olemme kauhistus, kun emme muka tiedä vielä mitä oikea elämä on kun ei ole jälkipolvea. Täältäkin tunnistat helposti nämä ihmisten erilaiset näkemykset lapsien suhteen.
Minä en kertonut keskeytyksestäni kenellekään, vain mieheni ja minä tiedämme. Asia ei kuulu muille, mutta yleisellä tasolla olen huomannut että keskustelua abortista käydään enemmän jopa minun tuttava piirissäni, kuin olen aiemmin huomannut. Keskustelua käytiin varmasti paljon ennenkin, mutta nyt vasta noteeraan sen, enkä vaihda itse puheenaihetta. On tullut yllättäviä tahoja, joiden puheista on voinut päätellä, että keskeytys on ilmeisesti tehty heillekin, varmasti myös minun kannanotoistani on voinut päätellä että se on tehty minullekin. Kuitenkin eihän sitä kukaan suoraan kysy, naiset ymmärtävät kyllä tilanteen henkilökohtaisuuden. Kärkkäimmät mielipiteet löytyy aina isä-ihmisiltä, minkä on saanut huvittuneena huomata.
Kun asia on surtu/pohdittu kunnolla etukäteen, ei sille tarvitse antaa edes päivittäin ajatusta jälkikäteen.
Hyvä että olet ajoissa liikenteessä. Jos pillerit pettivät (oikein käytettynä) kerran, ne voivat pettää uudestaankin. Voisit ehkä harkita hormonikierukkaa, sen vaikutus on voimassa 5 vuotta ja se voidaan asentaa myös synnyttämättömälle, erityisesti jos on tehnyt abortin (kohdunkaula on kertaalleen vähän laajentunut).
Syysi ovat varmasti painavat, koska et niistä halua puhua. Toivottavasti miehesi on tukenasi - vaikeitakin päiviä vielä tulee. Mukavaa kesää kaikesta huolimatta!
Mitä meinaat tuolla "kohdunkaula kertaalleen vähän laajentunut"? Miten se siinä abortissa kertaalleen laajenee? Tyhmiä kysymyksiä tietämättömältä.
siis kohdunkaulalle asetettavat lääkkeet pehmentävät ja avaavat kohdunkaulaa, jotta raskausmateriaali pääsee ulos. Jos tehdään kaavinta, kohdunkaulaa laajennetaan lääkkeillä ja/tai sondilla (instrumentilla) nukutuksen aikana.
Kierukan asettaminen abortin jälkeen on usein hiukan helpompaa kuin naiselle, joka ei ole ollut koskaan raskaana.
Olisiko tarkoittanut, että on synnytyksen läpi käynyt, niinpä kohdunkaula on virunut...
Kuitenkin eihän se varmaan hirveästi viru abortissa, sillä sieltä ei tule mitään kymmenien senttimetrien mittaista esinettä läpi kuten synnytyksessä.
Minulle tohtori sanoi näin; jos laitetaan kierukka, on se laitettava kuukautisten aikaan, sillä silloin on kohdun suu avoimimmillaan naisilla, jotka eivät ole synnyttäneet täysiaikaista lasta. Synnyttäneillehän kierukka voidaan laittaa milloin vain, sillä paikat ovat sen verran viruneet, mutta käsittääkseni se laitetaan kuitenkin mahdollismman pian synnytyksen jälkeen, ennen kohdun palautumista "normaaliin" tilaan, sillä toimenpide on kivulias ahtaissa tiloissa suoritettavaksi.
Jaa. Tottakait täällä ihmiset kommentoi, sitähän varten nämä sivut ovat. On minunkin tekstejäni kommentoitu, ja pitääkin. Asiasi eivät kuulu kellekään muulle, kyselemmepä vain. Kuten asiaan kuuluukin. Ja kukapa meistä ei osaisi kuvitella itse omilla aivoillamme. Mielestään pieni lapsikin ajattelee asian parhain päin ja varsinkin teinit ne kaikki maailman asiat tietävät. Minä koen olevani myös kypsä päätöksiin ja teen "oikeat" ratkaisut elämässäni, mutta miten tekisin päätökseni vuoden päästä, entä viiden tai kymmenen? Viisaus lisääntyy ja "oikeiden" päätösten teko myös. Muka.
En tuomitse abortti-aikeitasi, koska en halua että minunkaan aikeitani tuomitaan. En vain pysty ymmärtämään sinua tässä asiassa, niin kuin ei minuakaan kaikki ymmärrä. Sellasta se elämä vain on. Toivon hartaasti, että elämänne on mallillaan abortin jälkeen, mutta pelkäänpä, että se asia ei jätä sinua rauhaan ainakaan kokonaan. Se saattaa kulkea varjonasi mukanasi sitten joskus kun lapsia yrität. Onnea elämään ja "oikeisiin" päätöksiin!
" Minä koen olevani myös kypsä päätöksiin ja teen "oikeat" ratkaisut elämässäni, mutta miten tekisin päätökseni vuoden päästä, entä viiden tai kymmenen? Viisaus lisääntyy ja "oikeiden" päätösten teko myös. Muka."
Sopii ajatella asiaa myös toisinpäin, sitten kymmenen vuoden kuluttua. Missä tilanteessa olisin nyt, jos olisin tehnyt silloin niin tai näin. Ehkä siinä 5 v kuluttua olevassa tilanteessa toimisikin eri tavalla, mutta toivottavasti elämä vie sen verran eteenpäin, että se tilanne on erilainen kuin tänä päivänä. Viisaus lisääntyy joissakin asioissa vuosien varrella, toisaalta mm. herkkyyttään ja avoimmuuttaan ihminen yleensä vuosien varrella menettää. Se, minkälaiset asiat kukakin kokee viisaudeksi lie filosofisia peruskysymyksiä.
Mutta. Olen iloinen, ettet tuomitse. Tuomitseminenhan on oikeastaan aika helppoa. Aina siihen päivään asti, kun joutuu itse tekemään ratkaisuja, joita on aiemmin tuominnut. Yleensä silloin "viisastuu", oppii katsomaan asioita erilaisista näkökulmista ja ymmärtää, ettei elämä ole vain mustaa ja valkoista.
Mukavaa kesää sinulle.
...ja oon ite noita kierukoita laittanut. Siis uudelleen: kierukka on ensisijaisesti synnyttäneiden ehkäisyväline, mutta vain siksi, koska se on vaikea laittaa synnyttämättömille. Se voidaan kuitenkin asentaa myös naisille, jotka eivät ole synnyttäneet, mutta silloin asettaminen on vaikeampaa ja sattuu enemmän. Jos naiselle on hiljan tehty abortti tai hänellä on ollut kesken mennyt raskaus, on asentaminen hiukan helpompaa - kohdunkaula on siis jo kerran venynyt (hiukan, niin kuin sanoinkin). Kierukka pyritään aina asentamaan kuukautisten aikaan (tai synnytyksen jälkeen), jolloin kohdunkaula on pehmeimmillään.
Niin, filosofianhan puolelle tuo liika pohtiminen taitaa mennä, mutta hyvähän se on yrittää pohtia puhki näin isoja asioita, ettei möröt hypi seinille jälkeenpäin.
Ja kyllä, olen tuominnut aikaisemmin muutamia ihmisten elämänvalintoja ja olen joutunut itse kokemaan tuomitsemani asiat. Ja vaikeaa oli. Tästä syystä en enää tuomitse, ihmettelen ja kyselenpä vain.
Onnea elämänpolulle!
Olin 24-vuotias, kun lääkkeellinen keskeytys tehtiin. Olimme avomieheni (edelleen sama) kanssa seurustelleet vasta hetken aikaa aikaa vahingon tapahduttua ja tilanne oli muutenkin "epämääräinen", joten päädyttiin kekseytykseen. Vain yhdelle ihmiselle olen kertonut asiasta, senkin vasta viime talvena.
Nyt 3-4 vuotta myöhemmin lapsi saisi tulla, mutta ei vain ota tullakseen. Ehkäpä tunnen syyllisyyttä tekemästäni, vaikka tiedän, että tein silloin oikean ratkaisun, koska en ollut kovin hyvässä kunnossa silloin enkä missään nimessä valmis äidiksi.
Mutta silti aina välillä mietin, että "mitä jos..." ja "entäpä jos en olisi..." jne. Kaikkein pahimmalta tuntuu miettiä, että jos emme koskaan saakaan lasta. Mitkä ovat tuntemukseni siinä tilanteessa? Voimistuvatko syyllisyydentunnot? Pystynkö kohtaamaan asian rehellisesti vai masennunko peräti?
En sano, että pidä lapsi enkä myöskään sano, että tee keskeytys. Mutta sen sanon, että kannat sitä asiaa koko ikäsi, joten tee itsellesi hyvin selväksi syyt ja mahdolliset tulevat ongelmat. Viiden vuoden päästä tilanteesi, ajatusmaailmasi ja haaveesi voivat olla täysin erilaiset kuin tänä päivänä. Sitä kun ei koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan...
Rohkeutta ja onnea tulevaisuuteen! :)