Se ilmestyi eteeni aivan yllättäen. Keskellä tietä, siinä se seisoi, kädet poskien suojana. Siksi se ei huomannut tuloani, pelästyi miltei yhtä paljon kuin minä äkillisen väistöliikkeen heilauttaessa autoani tämän osuessa lumivalliin. Onneksi sen auto oli hyytynyt tien vasempaan laitaan ja omani suhahti oikealta puolelta hänen ohitseen. Lumituiskussa valkoinen Saab ilman minkäänlaisia valoja oli sinänsä jo onnettomuusriski siinä kohdassa tietä, jyrkän mutkan takana. Vaaleatakkinen nainen, sellainen, jonka kaikista viimeisimpänä odotti näkevänsä lumimyrskyn keskellä, oli taatusti hengenvaarallinen sekä itselleen että muille.
Jarrutin ja pysäköin oman autoni muutaman kymmenen metrin päähän, laitoin varoitusvilkut palamaan, puin vierelläni olleen ulkoilutakin päälleni ja laitoin lakin päähäni, nousin autosta ja lähdin kävelemään kohti tiellä seisojaa. Tietysti minä kirosin mielessäni tuota törttöilijää ja valmistauduin sanomaan mielipiteeni mitään salaamatta mutta painomustetta lisäten.
Ei helvetti, en minä puolta kilometriä ajanut, korkeintaan satakunta metriä siitä mutkasta…mutta kävelin ainakin tuon puolikilometriä tietä pitkin tulematta mihinkään mutkaan. Tuuli vain vinkui ja terävät jääkiteet polttivat poskiani. Saabia ei näkynyt, vielä vähemmän tuota vaaleatakkista naista. Ei, en ollut nukahtanut rattiin enkä nähnyt harhoja, olin vain tuntia aiemmin poikennut tankkaamaan ja juomaan pari kupillista kahvia. Edellisen yön olin nukkunut tosi hyvin. Kävelin vielä varmuuden vuoksi pari kolmesataa metriä eteenpäin. Kääntyessäni näin oman autoni vilkkujen valon heikkona
jossain kaukana. Ihmeissäni lähdin kävelemään kohti valoja. Katselin auraamattomalla tiellä olevia ajojälkiä. Olin koko matkan ajanut melko suoraan, missään kohdassa en lähelläkään lumivallia, jollaiseen olin kuvitellut saaneeni kosketuksen. Saapuessani autoni luo en enää ollut varma, hytisinkö kylmästä vai siksi, että olin nähnyt jotain yliluonnollista.
Käynnistin auton, sammutin hätävalot ja lähdin ajamaan eteenpäin. Lumituisku oli yltynyt tuon menettämäni puolituntisen aikana. Tien yli lentävä lumi peitti hetkittäin täysin ajotien. Menettämästäni ajasta huolimatta minun oli ajettava äärimmäisen varovasti välttääkseni ojaan suistumisen. Vielä muutama kilometri ja kääntyisin tutulle tieosuudelle, sitä ennen olisi kuitenkin jyrkkä mutka. Samassa olin täysin varma, mitä tuolla mutkassa olisi. Melkein matelin matkan mutkaan, etten vain törmäisi mihinkään.
Pysähdyin, sytytin hätävalot, tempaisin vaistomaisesti ensiapulaukun takaikkunalta ja lähdin uudestaan ulos autosta. Vaalea Saab oli kyljellään ojassa, perä osittain tiellä ajosuuntaani oikealla, oikosulku ilmeisesti sammuttanut ajovalot. Yritin, mutta en saanut ovea auki. Kurkistin sisään sivuikkunasta. Minun oli pakko palata autolleni hakeakseni sekä puukon että onneksi mukana pitämäni vasaran.. Vasaraa sorkkarautana käyttäen onnistuin vääntämään oven väkisin auki. Puukolla leikkasin ajajan turvavyön poikki. Vedin varovasti etuistuimella tajuttomana roikkuneen vaaleatakkisen naisen ulos autosta ja kannoin hänet oman autoni takapenkille. Siirsin autoni pois mutkasta, laitoin lämmittimen isommalle, kaivoin kännykän taskustani ja soitin hätäkeskukseen. Samassa takanani leimahti, valunut polttoaine oli syttynyt ja sytyttänyt Saabin. Hätkähdin, tajuntaani iskeytyi tietoisuus. Olisin ohittanut tuon paikan ja kääntynyt toiselle tielle ennen tuota onnettomuutta ellen olisi pysähtynyt ylimääräiseksi puoleksi tunniksi siellä toisessa paikassa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tässä tekstissä on jokin toivomus sisällä, joka täytetään ovelasti sitten itse.
Suoraansanoen aika mielenkiintoinen ja laaja kokonaisuus.