En keksinyt mistä muualtakaan tätä mennä kysymään..
Niin siis. Mulla on nyt puoli vuotta ollu vähän väliä paha olo syömisen ja ruuan takia. Tunnen itseni läskiksi, turhaksi, tyhmäksi.. Pari kertaa tää on helpottanu, mutta aina se tulee takasin jotain kautta. Syön liikaa..ahdistaa kun mun ympärillä on vain laihoja ihmisiä. Jään aina muiden varjoon.
Koulukin meni tossa keväällä vähän alamäkeä...sain ihan ok numeroita, mutta parempaankin on mahdollisuus. Joihinkin kokeisiin menin lähes lukematta, koska koko ilta meni murehtiessa syömistä jne. :s
Oon yrittänyt muutaman kerran oksentaa, siinä onnistumatta. Tiedän että se ei ole järkevää, mutta en tiedä mitä tehdä. Pelottaa mennä minnekään terapiaan tms. Onko se edes tarpeellista, eihän mua edes oikeesti vaivaa mikään.
Haluaisin vaan taas elää "normaalisti". Ja tiedän kyllä että täällä monilla on paljon pahempi tilanne, mutta en keksinyt enää muuta. En halua bulimikoksi, mutta tätä vauhtia musta tulee sellainen..
Jos joku haluaa esim mesessä jutella, niin olisin halukas. Ja jos on ideoita et mitä pitäis tehdä, niin otan kyllä vastaan.
Niin siis. Mulla on nyt puoli vuotta ollu vähän väliä paha olo syömisen ja ruuan takia. Tunnen itseni läskiksi, turhaksi, tyhmäksi.. Pari kertaa tää on helpottanu, mutta aina se tulee takasin jotain kautta. Syön liikaa..ahdistaa kun mun ympärillä on vain laihoja ihmisiä. Jään aina muiden varjoon.
Koulukin meni tossa keväällä vähän alamäkeä...sain ihan ok numeroita, mutta parempaankin on mahdollisuus. Joihinkin kokeisiin menin lähes lukematta, koska koko ilta meni murehtiessa syömistä jne. :s
Oon yrittänyt muutaman kerran oksentaa, siinä onnistumatta. Tiedän että se ei ole järkevää, mutta en tiedä mitä tehdä. Pelottaa mennä minnekään terapiaan tms. Onko se edes tarpeellista, eihän mua edes oikeesti vaivaa mikään.
Haluaisin vaan taas elää "normaalisti". Ja tiedän kyllä että täällä monilla on paljon pahempi tilanne, mutta en keksinyt enää muuta. En halua bulimikoksi, mutta tätä vauhtia musta tulee sellainen..
Jos joku haluaa esim mesessä jutella, niin olisin halukas. Ja jos on ideoita et mitä pitäis tehdä, niin otan kyllä vastaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kuulostaa tutulta. Itse olen sairastanut bulimiaa yli vuoden ja tilanteeni alkoi niin kuin juuri kerroit itsestäsi: epänormaali käyttäytyminen ruokaa ja omaa itseä kohtaan. Suosittelisin keskustelemaan asiasta jollekin - kasvotusten. Koulu terkkakaan ei ole aivan mahdoton vaihtoehto. Tai ystävät.
Jos omistat hyvän itsehillinnän, syö ja liiku säännöllisesti oma terveytesi etusijalla pitäen.
Hyvää kesää sinulle!!
..että ymmärrät hakea apua näin varhaisessa vaiheessa. Ei mitään hävettävää, päinvastoin. Parantuminen noista ajatuksista on sitä helpompaa, mitä nopeammin aloittaa niiden torjumisen. Ei pidäkään odotella siihen asti, että on oksennellut kauan ja on "oikeasti" sairas. Eihän siinä ajatuksessa lopulta ole mitään järkeä, "että sairastunpas nyt ensin oikein kunnolla ja sitten haen apua", vaikka juuri sh:t tähän helpolla altistuvat, sen olen huomannut.
Tuossa vaiheessa...saattaa tietty auttaa sekin, että hakeudut vaikkapa terkkarin kautta psykologin juttusille, koska vaikeita tapauksia ihan perusterveydenhuollon piiriin kuuluvat psykologit eivät usein osaa auttaakaan. Ehkäpä sinua vielä.
Minkä ikäinen olet? Itse olen sairastellut jonkin aikaa, muutamia vuosia, mutta paranemaan päin, ja olisin todella iloinen, mikäli voisin tehdä toistenkin hyväksi jotakin. Silloin omalla sairastelullani olisi vihdoinkin jokin merkitys, jos voisin estää samat kokemukset joltakin toiselta.
Meseosoitetta en anna ainakaan tässä vaiheessa...mutta jos haluat mailia kirjoitella, niin osoite on [email protected]
vastauksistanne :)
olen kyllä puhunut asiasta poikaystävälle, mutta nykyään sekin tuntuu jo vähän vaikealta.. Tuntuu tyhmältä kertoa että mua ahdistaa siks ku oon läski.. Se kuulostaa niin teiniltä :D
olen siis 17-vuotias, juuri täytin :P
...edelliseen kommenttiini (ei siis aloittajan), että samalta tuntuu...Typerältä ja kertakaikkiaan teiniltä valittaa olevansa niin läski ja ruma, kun on jo 17-vuotias. Pitäisi varmaan käsittää että muilla on paljon pahemoiakin ongelmia. Kyllä sen ymmärtääkin, mutta se oma napa on väistämättä siinä lähinnä:D:/ Eipä se ikä näissä asioissa tunnu tekevän yhtään viisaammaksi. Poikaystävä...hän luultavasti ajattelee tuon lapsellisena tapana kerjätä kehuja, että et sinä ole ruma tai lihava. Ei se vain auta, vaikka kuka tahansa ihminen maailmassa sanoisi, että on kaunis ja hyvännäköinen. Sen tunteen kuuluisi pohjimmiltaan lähteä aina omasta itsetunnosta.
Edellinen kirjoittaja on ihan oikeassa.. Mun poikaystävä kyllä jo ymmärtää miltä musta tuntuu, ja vaikka hän kehuu kauniiksi ja sanoo että mussa ei ole mitään vikaa, niin se lähinnä menee toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään. Tottakai se on ihanaa ja mukavaa, että joku oikeasti (?) on sitä mieltä, mutta eipä se saa näitä ajatuksia mun päästä pois kuitenkaan.. Sen pitäisi lähteä musta itsestä, ihan niin kuin edellä sanottiin ^^