Hei.
Olen 20-vuotias puoli vuotiaan typykän äiti ja mä halusin kirjottaa ,kun tuntuu että voimat loppuu.
Mulla on paha olla.Huudan miehelleni, että hän ottaisi minut tosissaan. Jos yritän puhua tavallisesti hän ei mielestäni kuuntele tai vaikka kuuntelisi niin ei ainakaan mitään tee pahalle ololleni. Usein selitän mikä milloinkin vaivaa ja hän ehkä kuunteleekin, mutta se on sitten siinä...eli niille "ongelmille" ei sitten tehdä mitään.Sitten ne ongelmat kasvaa ja kasvaa...sitten riidellään taas uusiksi ja taas kovemmin.
Mistä me sitten riidellään?MIstä vain!!Näemme joka päivä toisiamme ja paljon. Mies tekee gradua ja on pari tuntia päivässä koululla.Hyvä sinänsä, että voi sitten kotona autella.Tai autella ja autella..hän meillä tiskaa,pesee pyykit,hoitaa koiran, imuroi ja tekee ruoan.Ai mitä minä teen?No hoidan vauvaa.Olen koko ajan vauvan kanssa.Leikin koko päivän neidin kanssa ja jos vauveli on nukkumassa niin odotan vain että koska se herää...siis enemmänkin että ei tässä nyt mitään kerkeä tekemään kun vauva kuitenkin herää pian..vaikka ehtisikin oikeasti.Minusta on tullut tosi laiska.Tai onhan vauvankin kanssa olo oma hommansa, mutta pystyy muutkin hoitamaan kodin ja lapsetkin.Vauva ei vaan viihdy hetkeäkään yksin...ei sitterissä,hyppykiikussa,peiton päällä tai missään...ei ole koliikkia tai maha vaivoja.Se vaan haluaa huomiota koko ajan.
Meillä ei ole enää miehen kanssa oikeen mitään kipinää.Melkein vihataan toisiamme.Hän on alistuvampi ja minä voimakkaasti dominoiva.Siis jos haluan saada/tehdä jotain niin sen myös saan.Hän ei osaa sanoa vastaan tai pitää puoliaan.Minun pitäisi olla kiltimpi hänelle, mutta en jotenkin enää osaa.Me emme harrasta seksiä,emme suutele...ne inhottavat minua.Ainakin ajatus niiden asioiden tekeminen mieheni kanssa.En ole pettämässä kuitenkaan, eikä hänkään sitä tekisi.Mutta kyllähän se seksipuolikin kunnossa pitäisi olla.En vaan todellakaan pysty mihinkään pakkoantamiseen...ja ajatus sellaisista puuhista hänen kanssaan on kuvottava.Ei mies ole kamalan näköinen, vaan ennemminkin tuntuisi kuin olisi oman veljensä kanssa...ei rakkaansa.Ollaan yritetty kotona vauvan nukkumisen jälkeen romanttista iltaa pitää yms...mutta huonoin tuloksin.
Emme käy kahdestaan missään.En pysty jättämään vauvaa kenellekkään hoitoon.En vain pysty.
Kummallakaan ei ole ystäviä täällä paikkakunnalla.Käymme toki kummankin vanhempien luona (lapsuudenpaikkakunnilla)useinkin, mutta eipä se mitään riemua ole. En tule kovinkaan hyvin toimeen hänen vanhempiensa kanssa ja siellä olo on aina yhtä tappelua.
Minun äitini ja isäni erosivat pari vuotta sitten viinan ja riitelyn takia.Isäni oli myös väkivaltainen äidilleni.Minulle ei fyysisesti, mutta henkisesti sitäkin enemmän.Isälläni on uusi nainen ja hellä pikku perhe.Isäni "esittää" kilttiä ja täydellistä ihmistä, mutta minä kyllä muistan millainen helvetti lapsuuteni oli.Hän varmaan luulee että olen unohtanut.Äitini taas on tosi mukava selvinpäin, mutta usein vaan se ei ole selvinpäin.
Minulla ei ole ikinä oikein ollut ystäviä,tytöt osaavat olla tosi veemäisiä toisilleen.Olen pitänyt pojista aina enemmän.Lapsuudenpaikkakunnalla minulla on nössön maine.Siis kiltin kotitytön, kun enhän mä nuorenpana saanut mihinkään mennä..piti tuijotella porukoiden riitoja aitiopaikalta.Muutin kotoa 16-vuotiaana kihlattuni luokse.Petin häntä(seksi hänen kanssaan oli myös vastenmielistä).No hän sai sitten tietää touhuistani ja jätti mut.
Ryyppäsin ja rillustin aika paljon sen jälkeen ja yritin ehkä tehdä itsellenikin jotain.Tämä nykyinen mieheni sitten pyysi minua asumaan luokseen ja muutin taas vieraalle paikkakunnalle. Noin vuoden seurustelun jälkeen tulin raskaaksi ja nyt ollaan tässä.
Kummatkin ollaan ihan loppu,mutta eroamista en pidä hyvänä vaihtoehtona.Ja jos erottaiskin niin mulle ei oikeen jäisi mitään...kun ei ole kavereita,äti juo(jäi hetki sitten työttömäksikin)...
En vaan tiedä enää mitä tehdä.Olen koko ajan kiukkuinen ja masentunut.Varmaan moni asia jäi kertomatta ja kukaan ei voi ihan tajuta toisen tilannetta, mutta kiva jos joku jaksaa lukea.
Olen 20-vuotias puoli vuotiaan typykän äiti ja mä halusin kirjottaa ,kun tuntuu että voimat loppuu.
Mulla on paha olla.Huudan miehelleni, että hän ottaisi minut tosissaan. Jos yritän puhua tavallisesti hän ei mielestäni kuuntele tai vaikka kuuntelisi niin ei ainakaan mitään tee pahalle ololleni. Usein selitän mikä milloinkin vaivaa ja hän ehkä kuunteleekin, mutta se on sitten siinä...eli niille "ongelmille" ei sitten tehdä mitään.Sitten ne ongelmat kasvaa ja kasvaa...sitten riidellään taas uusiksi ja taas kovemmin.
Mistä me sitten riidellään?MIstä vain!!Näemme joka päivä toisiamme ja paljon. Mies tekee gradua ja on pari tuntia päivässä koululla.Hyvä sinänsä, että voi sitten kotona autella.Tai autella ja autella..hän meillä tiskaa,pesee pyykit,hoitaa koiran, imuroi ja tekee ruoan.Ai mitä minä teen?No hoidan vauvaa.Olen koko ajan vauvan kanssa.Leikin koko päivän neidin kanssa ja jos vauveli on nukkumassa niin odotan vain että koska se herää...siis enemmänkin että ei tässä nyt mitään kerkeä tekemään kun vauva kuitenkin herää pian..vaikka ehtisikin oikeasti.Minusta on tullut tosi laiska.Tai onhan vauvankin kanssa olo oma hommansa, mutta pystyy muutkin hoitamaan kodin ja lapsetkin.Vauva ei vaan viihdy hetkeäkään yksin...ei sitterissä,hyppykiikussa,peiton päällä tai missään...ei ole koliikkia tai maha vaivoja.Se vaan haluaa huomiota koko ajan.
Meillä ei ole enää miehen kanssa oikeen mitään kipinää.Melkein vihataan toisiamme.Hän on alistuvampi ja minä voimakkaasti dominoiva.Siis jos haluan saada/tehdä jotain niin sen myös saan.Hän ei osaa sanoa vastaan tai pitää puoliaan.Minun pitäisi olla kiltimpi hänelle, mutta en jotenkin enää osaa.Me emme harrasta seksiä,emme suutele...ne inhottavat minua.Ainakin ajatus niiden asioiden tekeminen mieheni kanssa.En ole pettämässä kuitenkaan, eikä hänkään sitä tekisi.Mutta kyllähän se seksipuolikin kunnossa pitäisi olla.En vaan todellakaan pysty mihinkään pakkoantamiseen...ja ajatus sellaisista puuhista hänen kanssaan on kuvottava.Ei mies ole kamalan näköinen, vaan ennemminkin tuntuisi kuin olisi oman veljensä kanssa...ei rakkaansa.Ollaan yritetty kotona vauvan nukkumisen jälkeen romanttista iltaa pitää yms...mutta huonoin tuloksin.
Emme käy kahdestaan missään.En pysty jättämään vauvaa kenellekkään hoitoon.En vain pysty.
Kummallakaan ei ole ystäviä täällä paikkakunnalla.Käymme toki kummankin vanhempien luona (lapsuudenpaikkakunnilla)useinkin, mutta eipä se mitään riemua ole. En tule kovinkaan hyvin toimeen hänen vanhempiensa kanssa ja siellä olo on aina yhtä tappelua.
Minun äitini ja isäni erosivat pari vuotta sitten viinan ja riitelyn takia.Isäni oli myös väkivaltainen äidilleni.Minulle ei fyysisesti, mutta henkisesti sitäkin enemmän.Isälläni on uusi nainen ja hellä pikku perhe.Isäni "esittää" kilttiä ja täydellistä ihmistä, mutta minä kyllä muistan millainen helvetti lapsuuteni oli.Hän varmaan luulee että olen unohtanut.Äitini taas on tosi mukava selvinpäin, mutta usein vaan se ei ole selvinpäin.
Minulla ei ole ikinä oikein ollut ystäviä,tytöt osaavat olla tosi veemäisiä toisilleen.Olen pitänyt pojista aina enemmän.Lapsuudenpaikkakunnalla minulla on nössön maine.Siis kiltin kotitytön, kun enhän mä nuorenpana saanut mihinkään mennä..piti tuijotella porukoiden riitoja aitiopaikalta.Muutin kotoa 16-vuotiaana kihlattuni luokse.Petin häntä(seksi hänen kanssaan oli myös vastenmielistä).No hän sai sitten tietää touhuistani ja jätti mut.
Ryyppäsin ja rillustin aika paljon sen jälkeen ja yritin ehkä tehdä itsellenikin jotain.Tämä nykyinen mieheni sitten pyysi minua asumaan luokseen ja muutin taas vieraalle paikkakunnalle. Noin vuoden seurustelun jälkeen tulin raskaaksi ja nyt ollaan tässä.
Kummatkin ollaan ihan loppu,mutta eroamista en pidä hyvänä vaihtoehtona.Ja jos erottaiskin niin mulle ei oikeen jäisi mitään...kun ei ole kavereita,äti juo(jäi hetki sitten työttömäksikin)...
En vaan tiedä enää mitä tehdä.Olen koko ajan kiukkuinen ja masentunut.Varmaan moni asia jäi kertomatta ja kukaan ei voi ihan tajuta toisen tilannetta, mutta kiva jos joku jaksaa lukea.
Vastaukset 8
Vanhimmat
se piristää kummasti.
Kuulostaa ihan ensimmäiseksi siltä että podet edelleen raskaudenjälkeistä masennusta.Sit kuulostaa siltä että toisen gradun tekeminen sotkee tilannetta lisää.Minä olen nyt 50vee,vaimoni teki gradua ja sitten alkoi tekemään väitöskirjaa...kunnianhimo meni kaiken muun edelle.Minä heräsin yöllä siihen että printteri ei toiminut tai tietokone teki/ei tehnyt jotain.Oltiin 24 vuotta naimisissa ja sitten jäin pettämisestä kiinni,erottiin ja nyt olen asunut 3 vuotta uuden naisystäväni luona.Olin pettänyt aiemminkin mutta sitten tuon väitöskirjan tekemisen aikoihin tuli pidempiaikaisia suhteita..kun toisen aika meni kunnianhimonsa tyydyttämiseen.
Seksi meillä ei tosin koskaan huonoa ollut mutta sitä oli liian harvoin ja vaimoni oli aika estoinen.Sitä en sinun tarinassasi ymmärrä että seksi on miehesi kanssa sinusta inhottavaa ?
Etkö pidä seksitä ylipäänsä vai ekö saa orgasmia vai etkö pidä seksistä nykýisen miehesi kanssa.
NIMITTÄIN seksivaikeudet heijastuu koko muuhun elämään.
Niin ei se miehen gradun teko ongelma sinänsä ole.
Eninäkään tiedä miksi seksi mieheni kanssa inhottaa.Siis ei itse seksi ole kamalaa vaan juurikin seksi mieheni kanssa..plaah...
jossakin mitä miehesi tekee tai ei tee...tai onko hänessä jotain sun mielestä epämiellyttävää..haiseva hengitys,ärsyttävä tapa,ärsyttävä ääntely...vai mikä tekee tuon blaaah fiilarin...vai oletko/oletteko niin väsyneitä että kaikki on pakkopullaa ?????
Ajattelin vaan mm sitä et kun rakensin niin ei paljon seksi kiinnostanut...sitä enne ja senjälkeen kyllä.Toinen tekijä ole lapsien syntymä,jonkin aikaa synnytyksen jälkeen hormonaaliset tekijät sotki asiat täysin.
Kuules nuppunen olet tai olette molemmat nuoria ka lapsen syntyminen muutaa elämää aika paljon,sen te varmaan jo tiesitte kun päätitte lapsen hankkia.
Tärkeintä nyt minun mielestäni olisitte että se teidän pikku neiti oppisi vähän olemaan ,ilman sinun hoivaamistasi.
Luulen et hän on tottunut sylissä olemaan,laitat vaan lattialle ja siihen kivoja leluja.
Ei se itku maailmaa kaada jos hän siihen protestoi alussa.
Sinä olet varmasti aivan mahtava äiti kun noin paljon rakastat lastasi,mutta vieppä hänet välillä jollekin tutulle hoitoon vaikka muutamaksi tunniksi.
Pääsisit itse vaikka shoppailemaan tai vaikka kahville yksin tai tee mitä itse haluat.
luota siihen että muutkin osaavat lastasi hoitaa eikö niin.Sitten jaksat paremmin.
en tiedä missä asut mut jos asuttais samassa kaupunkissa voisin ottaa lapsesi milloin vain hoitoon.
minulla on kaksi poikaa ja tarvitsen itse välillä ihan omaa aikaa muuten en jaksa.
teidän suhteeseen miehesi kanssa en osaa neuvoa antaa kun olen itsekin aika väsynyt omaan suhteeseeni.
Ja muista tyttösi kasvaa koko ajan.kausnista kesää sulle ja perheellesi.
Kovin tutulta vaikuttaa tilanteesi... tarvitsisit enempi omaa aikaa ja omia harrastuksia.. olin samassa tilanteessa saman ikäisenä.. tutun kuuloista riitelyä meilläkin oli.. lähde käymään jossain perhekerhossa tai vastaavassa lapsesi kanssa niin pääset vähän ihmisten ilmoille.. mulla tilanne helpottui vasta kun sain töitä että oli pakko lähteä kotoa jonnekkin ilman lapsia. se vaikuttaa kun omat pienet piirit vähän suurentuu niin maistuu perhe-elämäkin joltakin.. tarvisitte miehesi kanssa myös yhteistä aikaa käykää elokuvissa tai jossain syömässä ilman lasta..
Niin no mä en edelleenkään pysty lasta jättämään hoitoon.Paikkakunnalla ei ole tuttuja ja en pystyisi vaikka olisikin.
Kai tää tästä...kai mä sitten muutaman vuoden päästä..huoh..
yksi vaihtoehto on mannerheimin lastensuojeluliiton lapsenvahdit se kyl maksaa mut ei kuitenkaa älyttömiä.. ammattitaitoisia kuitenki ovat.. ei se lapsi siihen kuole jos joku muu hoitaa sitä sen pari tuntia.. tai edes tunnin..