outo tämä ihmismieli...noin kuukausi takana, kun suhteeni päättyi ja toisen osapuolen halusta.
"hän" kummittelee mielessäni joka päivä ja palan halusta häntä kohtaan.
keskustelimme loppuvaiheessa yhdessä asioista ja itselleni tuli tunne,että en ollut antanut hänelle rakkauttani ja huomiotani tarpeeksi,mutta en tiedä onko miehen vaikeaa tunnustaa sellaista??
ja kyse oli vain siitä,että en uskaltanut...mikä ihme minua vaivaa...
Tunnetta olis vaikka kuinka ja paljon ,mutta ahdistuin suhteessa, kun en tiennyt miten toinen tunsi minua kohtaan. vaikka kyllä näytti välittämistään paremmin, kuin minä...ja puheli tulevaisuudesta "meinä" ja minä peloissani "minänä" etten vain saisi siipeeni taas.
eihän tässäkään järkeä ole tänne tunteitaan purkaa,mutta olisi kiva, jos ,joku ,vaikka jakaisi kohtaloaan ,jos on sattunut käymään samoin.
neuvoja en tarvitse,koska niitä tuskin on.peli on tällä kertaa menetetty.
yksi vaikeimpia taitojani on rakentaa "toimiva" parisuhde tai sitten tarvitsen sellaisen kumppanin ,joka sietää paljon ja ottaa tietyllä tavalla "ohjat käsiinsä" varmoin ottein eikä mieti liikaa sitä ,että välitänkö ja jättämisen pelolla sitten jätä minua ,vaikka tuskin tämä syynä eroon oli ja ei ollutkaan.
sitä vain toivoisi saavansa nauttia elämästään sen ihanan kullan kanssa ilman pelkoja.
olkaa onnellisia ne joilla asiat näin hyvin on.ja antakaa kaikkenne sille omalle kullallenne.
minä jatkan pohdiskeluani ja mietin lämmöllä sitä entistä kultaani joka säilyy mielessäni pitkään.
"hän" kummittelee mielessäni joka päivä ja palan halusta häntä kohtaan.
keskustelimme loppuvaiheessa yhdessä asioista ja itselleni tuli tunne,että en ollut antanut hänelle rakkauttani ja huomiotani tarpeeksi,mutta en tiedä onko miehen vaikeaa tunnustaa sellaista??
ja kyse oli vain siitä,että en uskaltanut...mikä ihme minua vaivaa...
Tunnetta olis vaikka kuinka ja paljon ,mutta ahdistuin suhteessa, kun en tiennyt miten toinen tunsi minua kohtaan. vaikka kyllä näytti välittämistään paremmin, kuin minä...ja puheli tulevaisuudesta "meinä" ja minä peloissani "minänä" etten vain saisi siipeeni taas.
eihän tässäkään järkeä ole tänne tunteitaan purkaa,mutta olisi kiva, jos ,joku ,vaikka jakaisi kohtaloaan ,jos on sattunut käymään samoin.
neuvoja en tarvitse,koska niitä tuskin on.peli on tällä kertaa menetetty.
yksi vaikeimpia taitojani on rakentaa "toimiva" parisuhde tai sitten tarvitsen sellaisen kumppanin ,joka sietää paljon ja ottaa tietyllä tavalla "ohjat käsiinsä" varmoin ottein eikä mieti liikaa sitä ,että välitänkö ja jättämisen pelolla sitten jätä minua ,vaikka tuskin tämä syynä eroon oli ja ei ollutkaan.
sitä vain toivoisi saavansa nauttia elämästään sen ihanan kullan kanssa ilman pelkoja.
olkaa onnellisia ne joilla asiat näin hyvin on.ja antakaa kaikkenne sille omalle kullallenne.
minä jatkan pohdiskeluani ja mietin lämmöllä sitä entistä kultaani joka säilyy mielessäni pitkään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
antaa pelkäämättä. Kuten jo itse totesitkin.
Moikka!
Mulla on vähän samanlainen tilanne... Oon vähän ihastunut nuorempaan mieheen, jonka bongasin baarista jokin aika sitten. Mä ihastuin aika nopeasti, mutta sen jälkeen mitä enemmän ollaan tapailtu niin sitä vaikeemmalta musta on tuntunut. Mua ahdistaa suunnattomasti ajatus siitä, että olen ainut joka pistää tunteitansa likoon. En voi tietää miltä siitä toisesta tuntuu, mutta musta tuntuu, että mun välittäminen näkyy ja tuntuu kosketuksesta (hän on niin sanonutkin), mutta kun minä en tunne mitään vastaavaa hänen puoleltaan. Mun on muutenkin vaikeeta uskoa, että musta välitetään niin nyt mulle tulee sitten sellainen olo, että minusta halutaan vain mun ruumista - ei sielua. Tuntuu että miksi aina sotkeudun sellaisiin miehiin joilta en saa välittämistä! Vain sänkyyn vonkaamista. Mulle seksi on tunteiden näyttämistä eikä urheilusuoritus tai toisen välineenä käyttämistä. En tiedä ees ajatteleeko toinen näin minusta vai onko tää pelkkää omaa kuvitelmaa, mutta pahalta tuntuu. Täytyis jutella näistä aiheista sen ihmisen kanssa ennenkuin on liian myöhäistä ja mun loputkin tunteet kuolee. Kyllä se niin on että jos ei jotain uskalla sanoa, niin sen voisi näyttää käytännössä. Siis sillä tavalla että kohtelee toista hyvin ja arvostaa toisen tunteita ja ruumista, ei toivo toiselle mitään pahaa ja on suojeleva. Tuota tarjoan kaikkea itse, mutta miksen saa mitään takaisin? En tosiaan vaadi mitään muuta kuin välittämistä ja toisen tunteiden huomioon ottamista. Noh, ehkä se oikea henkilö sitten antaa odottaa itseään...
Tästä tuli nyt kauhea paatos, mutta jospa jotain saisit tästä irti.
järkeilin asian itselleni näin,että olimme eri maailmoista,siksi kai jännitin.olen itse tällainen "luonnonlapsi",nautin tavallisten ihmisten seurasta ja en ole mikään fiini design-nainen.tyyliä mielestäni minulta löytyy,mutta en ole yhden tyylin omaava, vaan tykkään kaikesta sellaisesta ,joka miellyttää silmää.juon siideriä tölkistä ja kuljen varvassandaaleissa.harrastan mitä mieleeni juolahtaa ja työtoverit saavat aina kunnon naurut mokailuistani,ja siellä sukujuhlissa taatusti juuri minä kaadan kahvit rinnuksille...olen tavis ja taviksena pysyn....ehkä joku tavis huolii mut kaikkine virheineni jonain päivänä,toivon niin!