Olen ihan pohjalla. Koko kevään on ollut merkit olemassa,että kaikki ei ole kunnossa, mutta kun olen niin huono hakemaan apua. Aloin juomaan olutta useamman
kerran viikossa, mukamas stressin lievitystä, mutta kaikki vaan paheni. Perjantaina join reilusti ja mitättömästä syystä haastoin riitaa mieheni kanssa ja
sitten vaan lähdin. Hyppäsin ensimmäiseen junaan, mikä
vei mahdollisimman kauaks, se vei n. 500km:n päähän.
Jatkoin juomista, yhdet miehet houkutteli kotiinsa ja yrittivät raiskata, pääsin onneksi pois. Sitten menin terassille juomaan lisää ja itkin vaan koko ajan, kunnes eräs ystävällinen nainen alkoi juttelemaan ja kyselemään hätääni. Kerroin että olen lähtenyt päämäärättömästi vaan mahdollisimman kauas kotoa, olen jättänyt perheeni sinne, olen jättänyt menemättä töihin,enkä halua ikinä palata kotikaupunkiini. Tämä nainen alkoi tarjoilijan kanssa auttamaan minua ja päädyin keskussairaalaan. Siellä lääkäri soitti miehelleni, joka oli suunniltaan huolesta. Kun olin vähän selvinnyt pääsin lähtemään junalla kotiin. Paikkakunnallani menin uudestaan päivystykseen ja sain viikon sairaslomaa, unilääkkeitä ja mielialalääkkeitä.
Tänään kävin psykiatrin juttusilla. Eli hoito on alkanut, mutta minulla on koko ajan vaan tunne, että ainoa ulospääsy tästä on itsemurha. Olen niin hajalla kuin vaan olla ja voi.
A-klinikalle pääsen vastaheinäkuun lopussa.
Lapseni ihmettelevät kun koko ajan vaan itken. Miten voin olla näin kamala äiti. Kyllähän minä voin kaikkia puolustuksia keksiä, miten tähän on päädytty (opiskelen, teen rankkaa työtä,neljä lasta, keskeneränen ok-talo, rahat tiukalla), mutta ei kai ihminen saa näin heikko olla, pärjää ne muutkin.
Eikä minulla ole yhtään ystävääkään,jolle puhua ja joka tukisi. Yksi kaveri on, mutta hänen oma elämänsä on niin täydellistä, että ei hän halua sekaantua minun ongelmiini. Pääsenkö jaloilleni? Onko kohtalotovereita?
Lääkkeiksi sain Citalopram-Ratiopharm 20mg ja Tenox 20mg. Käytättekö ketään näitä?
Minulla on myös antabuksia, mutta huomena saan tietää voiko niitä käyttää noiden em. lääkkeiden kanssa.
Nyt tuntuu kuin olisi kauheassa lääketokkurassa, mutta silti ei pysty lepäämään.
kerran viikossa, mukamas stressin lievitystä, mutta kaikki vaan paheni. Perjantaina join reilusti ja mitättömästä syystä haastoin riitaa mieheni kanssa ja
sitten vaan lähdin. Hyppäsin ensimmäiseen junaan, mikä
vei mahdollisimman kauaks, se vei n. 500km:n päähän.
Jatkoin juomista, yhdet miehet houkutteli kotiinsa ja yrittivät raiskata, pääsin onneksi pois. Sitten menin terassille juomaan lisää ja itkin vaan koko ajan, kunnes eräs ystävällinen nainen alkoi juttelemaan ja kyselemään hätääni. Kerroin että olen lähtenyt päämäärättömästi vaan mahdollisimman kauas kotoa, olen jättänyt perheeni sinne, olen jättänyt menemättä töihin,enkä halua ikinä palata kotikaupunkiini. Tämä nainen alkoi tarjoilijan kanssa auttamaan minua ja päädyin keskussairaalaan. Siellä lääkäri soitti miehelleni, joka oli suunniltaan huolesta. Kun olin vähän selvinnyt pääsin lähtemään junalla kotiin. Paikkakunnallani menin uudestaan päivystykseen ja sain viikon sairaslomaa, unilääkkeitä ja mielialalääkkeitä.
Tänään kävin psykiatrin juttusilla. Eli hoito on alkanut, mutta minulla on koko ajan vaan tunne, että ainoa ulospääsy tästä on itsemurha. Olen niin hajalla kuin vaan olla ja voi.
A-klinikalle pääsen vastaheinäkuun lopussa.
Lapseni ihmettelevät kun koko ajan vaan itken. Miten voin olla näin kamala äiti. Kyllähän minä voin kaikkia puolustuksia keksiä, miten tähän on päädytty (opiskelen, teen rankkaa työtä,neljä lasta, keskeneränen ok-talo, rahat tiukalla), mutta ei kai ihminen saa näin heikko olla, pärjää ne muutkin.
Eikä minulla ole yhtään ystävääkään,jolle puhua ja joka tukisi. Yksi kaveri on, mutta hänen oma elämänsä on niin täydellistä, että ei hän halua sekaantua minun ongelmiini. Pääsenkö jaloilleni? Onko kohtalotovereita?
Lääkkeiksi sain Citalopram-Ratiopharm 20mg ja Tenox 20mg. Käytättekö ketään näitä?
Minulla on myös antabuksia, mutta huomena saan tietää voiko niitä käyttää noiden em. lääkkeiden kanssa.
Nyt tuntuu kuin olisi kauheassa lääketokkurassa, mutta silti ei pysty lepäämään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei vaan sinulle.
Olen aikalailla samassa tilanteessa kun sinä,viimeinen vuosi on ollut painajaista.
Minulla on kaksi poikaa ja avomies,ja suhde on aika loppu.
Teen keikka hommaa ja yritän päästä töihin jos vaan miehen työt sallii.Rahat koko ajan loppu ja huoli miten pärjää.
Ystäviä ei minullakaan paljon ole ja en luotakaan oikeastaan enää kehenkään.
koetan sinnitellä jotenkin lasten takia mutta olen ihan loppu.Yöt menee usein miettiessä miten saisi sen ja sen laskun maksettua ja tätä rataa.
Teen melkein kaikki koti työt olen liian väsynyt eromaan tai hakemaan apua.
Myyn kirppareiia vaatteita ja kaikkea mitä ei tartte et pääsisi edes parturiin.
Lapsille en voi näyttää pahaa oloani,he ovat olleet ihan tarpeeksi kovilla ex miehen juomisen takia.Nykyinen mies ei siis poikien isä ei ole väkivaltainen mutta aivan saamaton koti ja lasten hoidossa.Olen koettanut puhua mut ei niin ei.
Mulle tuli viime viikolla olo et hyppään myös junaan ja lähden mahdollisemman kauas.koetetaan jaksaa.
niin nopeasti vaikuta, kuin mitä odotatte. Aikaa kuluu, sillä eihän ihmisen psyykkiset sairaudet hetkessä synny. Pitäs vaan jaksaa ponnistella tekemällä "töitä" itsensä kanssa. Älkää luovuttako heti alussa, jos väsyttää pitää levätä ja sit kun mahdollisesti energia lisääntyy, niin ongelmia ratkomaan ja mieluitenammatti-auttajan kanssa, myös vertaistuki-ryhmät ovat hyviä. Saa muilta voimaa kun ei tartte yksin kamppailla. Mulla masennus pahimmillaan noin 7v. sitten, ihan itsetuhoajatukset mieles mut selvisin muiden avulla. Tosin lääkitys jäi ja ei elämä aina niin herkkua, mutta nyt yritän tehdä kanssa-ihmisten elämää helpommaksi toimimalla vertaistyöntekijänä muille masentuneille. Parisuhteen hoitamisesta vois kyl olla apua, mut en osaa neuvoa kun itse jo eronut ja lapset aikuisia. Aiemmin mietiskelin, että monta asiaa ois pitänyt aikanaan tehdä toisin. mut viiimei tullut lopputulokseen et en voi menneisyyttä muuttaa ja nyt menen vain päivän kerrallaan Jaksamista ja Voimia avunhaussa Teille molemmille!